generated by sloganizer.net

tiistaina, elokuuta 02, 2005

Hihii, ensimmäinen tämmöinen, lainattu armas_pas:n blogista:

1) Ensimmäisen luokan opettajasi: Inkeri Torvikoski. Se aina antoi lisää vihkoja, kun kirjoitin niitä täyteen tarinoita. Jos kirjoitan joskus kirjan, muistan kiittää Inkeriä, joka opetti minua rakastamaan kirjoittamista. Myöhemmin kirjoittamisen vihaamista minulle opettanutta Irma Tullaa en kiitä.

2) Viimeisin sana jonka sanoit: Lääkettä. (Pakkohan tän on auttaa, täähän on lääkettä). Vituttaa kun jouduin ottamaan mahalääkkeen, mutta vatsahapoille ei järjen puhuminen auta. En usko lääkkeisiin (sehän on uskon asia), mutta yritin selittää itselleni, että kyllä se toimii ja sitten on taas hyvä olo.

3) Viimeisin laulu, jonka lauloit: pyöräillessäni kotiin hyräilin kaikenlaista, mutta lähinnä keksin uusia lauluja. Tänään töissä hyräilin Värttinää kun pesin yhden mummun selkää. Ihan kovaan ääneen en ole tänään vissiin laulanut. En ole kyllä varma, koska se laulu tulee yleensä vähän niin kuin huomaamatta ja vahingossa enkä aina itse huomaa että soiko laulu päässä vai laulanko sitä.

4) Viimeisin henkilö, jota halasit: Aamulla Mikkoa, kun se lähti töihin. Seuraavaksi halaan koiraa, mutta en pidä sitä kyllä henkilönä. Monesti tekee mieli töissä halata mummuja, kun ne on niin ihania.

6) Viimeisin kerta, jolloin sanoit "rakastan sinua": Tänään tai eilen, Mikolle. Minnallekin kyllä sanoin sen viikonloppuna, ja mummille vähän aikaa sitten. Se on hyvä lause ja siinä on hyvä fiilis ja ei se kulu käytössä, vaikka joskus luulin niin. Ja siis, tarkoitan sitä ihan joka kerta. Rakkaus on asia, jota kannattaa ilmaista, myös sanoin.

7) Viimeisin kerta, kun itkit: jaa-a... ei siitä varmaan ihan kamalan kauaa edes ole, mutta en nyt muista. Eikun niin, ainakin itkin varmaan viikko sitten hormonihäiriössä, kun sain mummilta postissa lasienkelin, jolla oli siipi mennyt rikki matkan aikana, ja aloin miettimään miten paljon mummia rakastan. Itkin vuolaasti koko matkan pyöräillessäni töihin. Pistän menkkojen syyksi.

8) Mitä on CD-soittimessasi: joku Mikon hevilevy. Sen omat stereot on jossain kaapissa, mutta se kuuntelee kyllä yleensä kuulokkeet päässä, parisuhteen pelastamiseksi. Sen kanssa ei voi kommunikoida mitenkään kun sen eristää itsensä peikkomusiikin maailmaan. Toisaalta se saa tehdä sen jos se siivoaa samalla.

9) Minkä väriset sukat sinulla on jalassasi: mustat, joiden pohjassa on paljon valkoisia koirankarvoja.

10) Mitä on sänkysi alla: sinne ei helposti mene mitään, mutta on siellä varmaan koirankarvoja. Joka paikassa on.

11) Mihin aikaan heräsit tänään: taisipa se olla puoli seitsemän. Tänään se oli keskivaikeaa, on ollut helpompiakin aamuja.

12) Maku suussasi: pakastevadelmien jälkimaku yhdistettynä potentiaaliseen röyhtäykseen, joka antaa vielä odottaa itseään (johtuu niistä *******n vatsahapoista).

13) Nykyinen hiusmuotisi: mallistaan ulos kasvanut pitkä vaalia tukka, joka on poninhännällä ja etutukka laitettu pinnillä pois tieltä. Pitäisi kai varata aika kampaajalle. Säästelen sitä koulun alkuun. En tiedä pitäisikö etutukka kasvattaa pois vai leikata lyhyemmäksi. Onneksi murheeni ovat pieniä verrattuna globaaleihin ongelmiin.

14) Päällä olevat vaatteesi: mustat sloggin mikrokuituhipsterssit ja GOOM-t-paita. Niin ja ne mustat sukat. Tulin juuri töistä ja otin vain liian kuumat housut jalasta. Toivottavasti Mikko tulee pian töistä, etten joudu laittamaan housuja jalkaan ja lähtemään koiran kanssa pihalle.

16) Mitä haluat tällä hetkellä: nukkumaan. Pitäisi kuitenkin tehdä tiikerikakku huomiseksi ja käydä jumpalla. Ensisijaisesti haluan että tämä paska olo lähtisi pois, ja se lähtee nukkumalla.

17) Nykyinen taustakuvasi: lähikuva kissanaisesta, siitä ainoasta oikeasta eli Michelle Pfeifferista.

18) Nykyinen huolenaiheesi: millä tämä vatsahappoisuus lähtee?

19) Nykyinen inhosi: vatsahapot. No ei niitäkään voi vihata, kun niillä on oikeasti tärkeä homma, mutta tajuaisivat paikkansa eivätkä leikkisi jotain isompaa kuin mitä ovat. Ja vittuilevat väärälle ihmiselle, sillä minä en pelkää käyttää kovia otteita. Rupean loppuelämäksi elävän ravinnon dieetille, jos kerran tykkäävät niin paljon suolaisesta ja rasvaisesta. Harmi vaan että niin minäkin.

20) Tarina, joka kätkeytyy LJ-käyttäjänimeesi: Ei siinä ole mitään tarinaa. Niskasen Elina keksi joskus yläasteella alkaa sanomaan minua Haniksi ja tuo nyt on tuosta vähän niinkuin mielikuvituksettomasti siitä keksitty. I'm so fuckin' sorry. En jaksanut käyttää enää aikaisemmin paljon netissä käyttämääni Claribea-nickiä, koska se on niin teinixi ja haluan siitä eroon. Ei sillä että Hanichu ei olisi, mutta se on lähempänä sitä miksi minua oikeastikin sanotaan.

21) Nykyinen lempivaate: Ehkäpä reilun vuoden käytössä olleet Adidaksen jumppahousut, jotka ovat joko venyneet ihan helvetisti tai sitten perseeni on pienentynyt housujen ostamisen jälkeen. Liikkuminen on parasta mitä voi tehdä housut jalassa ja siksipä näihin housuihin yhdistyy paljon mielihyvää.

22a) Vastakkaisen sukupuolen paras fyysinen ominaisuus: häh? En mää tällaisiin jaksa vastata. Mikossa rakastuin sen selkään.

22b) Saman sukupuolen paras fyysinen ominaisuus: Daah. Tissit. Rakastan omiani.

23) Viimeisin CD, jonka ostit: Öh... siitä on aikaa... Saattoi olla Pinkin levy joskus hemmetin kauan sitten. Asuttiin silloin vielä Puokkarilla.

24) Mieluisin oleskelupaikka: Beauty centerin pukuhuone riittävän rankan treenin jälkeen. Sieltä lähteminen kestää yleensä oman aikansa, ellei sitten ole jokin kiire jonnekin. Parasta on silloin kun ei ole mitään kiirettä, vaan saa vätkyä siellä, kun ei kuitenkaan ole kovin säpäkkä olo. Oma sänky on myös ihana, silloin kun siellä ovat myös Mikko, Jasmi ja Morko. Aamulla on ihana herätä ja nähdä koko lauma siinä haukottelemassa. Epäreilua on se, että osa lähtee ja osa jää...

25) Vähiten mieluisin oleskelupaikka: en oleskele missään missä en viihdy.

26) Mihin aikaan heräät yleensä aamuisin: Kuukauden ajan olen herännyt arkipäivinä tasaisesti kuuden ja puoli seitsemän välillä. Yritän pitää rytmin yllä aloittamalla vesijumpan. Mitään muuta liikuntaa ei voi harrastaa ohjattuna niin aikaisin... ja minähän en itse saa itseäni komennettua mihinkään yksinään kuntoilemaan. :) En keksi oikein mitään muuta järkevää syytä herätä niin aikaisin lomalla. Siivoamaan? Tekemään kouluhommia? I don't very much think so.

27) Jos voisit soittaa jotakin instrumenttia, mikä se olisi: sello olisi aika seksikäs. Viulu olisi mukavasti mukana kulkeva. Jos osaisin soittaa kitaraa, alkaisin countrylaulajaksi ja pitäisin stetsonia. Ehkä on siis vain ihan hyvä että kanttini ei riitä soittamisen opetteluun.

28) Lempiväri: tänään tummansuklaan ruskea (se on melkein musta, mutta ei kuitenkaan ole). Morko on sen värinen, ja Jasmin pilkut.

29) Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään: en usko. Romanttisena ihmisenä kuitenkin toivon sitä ja leikin haikealla ajatuksella, että jotain kuoleman jälkeistä elämää on. Toivon mummini takia, että niin on, koska haluan tavata hänet vielä joskus hänen kuolemansa jälkeen, mikä on väistämätön, mutta toivottavasti vielä kaukainen asia. Minua järkyttää ajatus, että joudun todennäköisesti elämään vuosikymmeniä ilman häntä. Vanhusten kanssa työskennellessä kohtaa väkisin monia aspekteja kuolemasta. Monet ovat menettäneet puolisonsa kymmeniä vuosia sitten. Kuoleman jälkeistä elämää on siis niillä, jotka ovat rakkaansa menettäneet - se minua huolettaa enemmän kuin oma kuolema ja sen jälkeiset tapahtumat.

30) Kuinka pitkä olet: 158 cm

31) Lempisanasi/sanontasi:hyvä meininki. (Ainakin tänään.)

32) Lempikirjasi: en jaksa keksiä. Joku zen/aforismi/itsetuntemus/luovuus/koitapa olla siinä nyt syvällinen-kirja. Aika hyvä kirja oli "Onko seksi turhaa", en tiedä miksi tuli mieleen. (Kirjoittanut Hodgkinson Liz, 1986.) Pidän myös erittäin paljon Lassi ja Leevi-sarjakuvista. En ole mikään lukuihminen. Pitäisi lukea enemmän kirjaa nimeltä Ihmisen fysiologia ja anatomia.

33) Lempivuodenaikasi: kevät tai syksy. Niissä on muutosta, vaikka en tykkääkään muutoksesta, koska rakastan rutiinia ja olen nössö. Kesä ja talvi tuntuvat siltä kuin ne eivät koskaan loppuisi ja niistä ei osaa nauttia. Keväässä ja syksyssä on odotusta.

34) Yksi ihminen menneisyydestäsi, kenelle haluaisit sanoa jotain: Haluaisin sanoa kaikille elämäni miehille, että olen ihan totta rakastanut, kunnioittanut ja arvostanut niitä ja se ei ole muuttunut miksikään ja olen pahoillani siitä, että kaikki suhteiden loput ovat olleet jossain vaiheessa lapsellisia kahden hengen helvettejä.

35) Lempipäiväsi: torstai. Mene ja tiedä miksi. Ehkä siksi kun Alias tuli torstaisin ja torstaisin on hyviä jumppia ja viikonloppu on lähellä, mutta se ei ole vielä pilalla.

36) Mihin haluaisit mennä: jumppaan, mutta taidan mennä nukkumaan, koska haluni ei riitä kumoamaan mahan möyrinää.

37) Millainen urakehitys sinulla on edessäsi: aivan huikea. Jos en rupea elämäntapa-perheenäidiksi, joka leipoo päivät sämpylöitä, niin kouluttaudun hirveän pitkälle ja rupean loppujen lopulta vaikkapa terveysministeriksi. Kaikki mummot, joita olen hoitanut, äänestävät minut ensin eduskuntaan.

38) Millainen autosi tulee olemaan: joku mihin mahtuu meidän koirat, sitten isona. Mielellään autokin saa olla iso.

39) Rivi, jonka muistat mistä tahansa kirjasta: "Lähettävät varmaan minulle niitä rippeitä, joiden päälle joku on tallonut". - Ihaan kommentti kuullessaan Pöllöltä, että Risto Reipas järjestää juhlat, Ihaan pieni kirja synkeydestä.

40) Satunnainen sanoitus:
    If you could only see
    What love has made of me
    Then I’d no longer be in your mind
    The difficult kind
    Cause babe I’ve changed


    Sheryl Crow: The Difficult Kind

41) Mitä on koneesi ympäristössä: Rasia täynnä hiusrenksuja, pinnejä ynnä muuta. Kansioita, vihkoja, lehtiä, sekalaisia papereita, kännykkä, CD:itä, kännykän laturi, kasa piuhoja, huulirasva, kaksi leikkaussalipäähinettä (samanlaisia kuin mitä keittolan tätit pitää), muistitikku, lasienkeli jolla on siipi rikki, tyhjä juomapullo, stereot ja printteri. Kaksi kynäpurkkia, joista toinen on posliinimuki, jossa on lävistysrengas (aivan törkiän siisti). Tämä pöytä on kaaos.

Ei kommentteja: