Sanoin vissiin että mikään ei voi voittaa heinäkuuta, joka sai palkinnon maailman paskimpana kuukautena. Katse taaksepäin. Ketähän mää oon yrittänyt tässä huijata viimeset pari kuukautta? No ittiäni tietenkii! Heinäkuun jälkeen suurin osa on ollut ihan bullshittiä ja diibadaabaa. Joo, defenssimekanismeja.
Sain elokuussa arvosanaksi 8 ½. Nyt saisin varmasti kympin. Ihan vitun paskamaista, että jokin saa luottamaan sokeasti ainoaan ihmiseen, joka koskaan on todella satuttanut, tahtomattaan kai.
...minä en vaadi mitään, minä odotan muurien toisella puolella, minä odotan, saat kaiken tilan ja ajan, saat kaiken minusta.
Hinnalla millä hyvänsä
ei muuta
kannata tehdä
kuin rakastaa hillittömästi,
hintaa kyselemättä
- Tommy Tabermann
Sellainen olo, että olen oma itseni, ihan läpivalaistusti rehellinen oma itseni, onnellinen. Luultavasti harhaa. Eniten mua huolestuttaa se, että kun kysytään ”ootko varma” niin mulla ei oo pienintäkään epäilystä vastata siihen että no AIVAN VARMA. Mua oikiasti huolestuttaa kuinka kujalla mää oon. Joko mää tiiän aivan hirveästi tai sitten mää en tiiä mistään mittään. Joko mää uskon oikeisiin asioihin tai sitten mää oon todella hukassa.
Mää itken, mää oon yks pesukarhun raato, mää en epäile hetkeäkään. Anna Hani anteeksi, pakkohan sun oli yrittää itseäsi sokeuttaa ja leikkiä että kaikki olisi hyvin, mutta älä enää koskaan valehtele että voisit olla rakastamatta, koska et voi. Et nää toivu siitä välttämättä tässä elämässä.
tiistaina, lokakuuta 31, 2006
Ostin pulkan
On se kiva kun mua pyöritetään niinku hyrrää. Hauskaa on ja itkettää. Ei tämmönen missään nimessä oo terveellistä, vaan kun oon pakkomielteinen ja addiktoitunut niin en tiedä onko tämmöiseen olemassa toimivaa vieroitusta ja onko se sitten sen arvoista. Jotain järkeä olisi kiva olla, mutta... korvaamatonta on se, että TUNTUU JOSSAKIN. Sillä on niitä kai ollut sellaisiakin aikoja, kun mikään ei tunnu missään. Mutta jostakin itsenäisyydestä ja itseriittoisuudesta ja itsellisyydestä tämä on kaukana. Ei itsellisyys toimi. Ei omaan kainaloon voi käpertyä silitettäväksi. No myönnä, että on se ainakin vaikeeta!
Kaikenlaisia ratkaisuja sitä tekee ihan niin kuin parhaaksi näkee, mutta en tiiä onko tämä nyt vaan kuitenki itse punotun köyden rasvaamista. Välillä tuntuu nämä hommat olevan semmosta ojasta allikkoon-hommaa. REVIT AUKI SYDÄNTÄIN, HUUDAN SUA YÖSSÄ TURHAAN, ruinuaa Jane. Mussa ei oo mitään hillittyä, tai kun yritän vähän hillitä niin se on niin kuin hengittelisi muovipussi päässä. Ei pysty.
Aattelin, että jos tästä vähitellen hankkis elämän. Ehkä sitten huomaan, että elämässä on muutakin kuin mouruaminen (kun en ees tajua lopettaa, vaikka kenkää tulee päähän, ******* ääliö!). Ensi viikolla alkaa 8-16-opiskelu. Siihen tämä hauskuus sitten loppuu.
Tänään kävin yrittämässä vetää hikeä pintaan bodycombatissa, mutta elimistö on niin tuhannen sekaisin, että iho ei kimmeltänyt niin kuin parhaina päivinä, kun hikivirrat pulppuavat kaulaa alaspäin rintojen väliin. Että ei siitä sitten samoja kicksejä irronnut, mutta ens kerralla paremmin. Samoilla tehoilla menin kuin aina, mutta kai se on aineenvaihdunnallinen juttu. Uskottavuutta lisäsi uusi bodycombat-huivi. Aijai. Ei mee hiki silmiin. (Välineurheilija!)
Oon yrittänyt herätellä sosiaalista elämää, mutta saapa nähdä jääkö "joo vois nähäki"-puhelut sille asteelle vai onko tässä jonkinlaista sosiaalista elämää edessä. Oon mää toki ihmisiä nytkin nähnyt, mutta jos laajentaisi piiriä vähän ja näkisi niitä ihmisiä, joita ei ole nähnyt aikoihin. Vähän katsantokantaa oman navan ympäriltä muiden ihmisten elämiin. Yks oli saanut töitä ohjelmistosuunnittelijana, yks oli Pinkin konsertissa, yhen isä on perustamassa firmaa, yks on laihtunut hulluna, yhellä oli käynyt flaksi, yhet jos toisetkin oottaa vauvaa.
On sitä elämää muuallakin.
Kun olis nyt vaan enempää sössimättä ja koittais pysyä suunnitelmassa. Joka on siis se, että mitä vaan kunhan olis sössimättä.
Hävettää kuunnella tämmöstä sontaa, mutta NG3:n "Holler" ja "Tell Me" on ihan huippendaaleja. Jokaisessa rekkalesbossa (mullon uudet metrohousut) asuu pieni bimbo.
Vaan ei oo mikään parempi ku tää Kaija Koon "Tule lähemmäs beibi". Voi herranjumaleissöni. ANTAKEE ARMOO! On se perseestä olla tämmönen mouruaja kun toisella on ***** käsijarru päällä. Kyllä mää ymmärrän että miksi. Kyllä mää tään kestän. Mää oon malttamaton, kärsimätön, sietämätön. Olis niin paljon annettavaa. Mää voisin olla taivaan lahja jollekin, mutta sitten mää haluan semmosen, jonka kanssa tää on niin tätä. Itkua ja naurua. Syviä huokauksia. ***** mä oon sekaisin. Jee jee jee jee jee.
MUST BE THE FEROMONES.
Kaikenlaisia ratkaisuja sitä tekee ihan niin kuin parhaaksi näkee, mutta en tiiä onko tämä nyt vaan kuitenki itse punotun köyden rasvaamista. Välillä tuntuu nämä hommat olevan semmosta ojasta allikkoon-hommaa. REVIT AUKI SYDÄNTÄIN, HUUDAN SUA YÖSSÄ TURHAAN, ruinuaa Jane. Mussa ei oo mitään hillittyä, tai kun yritän vähän hillitä niin se on niin kuin hengittelisi muovipussi päässä. Ei pysty.
Aattelin, että jos tästä vähitellen hankkis elämän. Ehkä sitten huomaan, että elämässä on muutakin kuin mouruaminen (kun en ees tajua lopettaa, vaikka kenkää tulee päähän, ******* ääliö!). Ensi viikolla alkaa 8-16-opiskelu. Siihen tämä hauskuus sitten loppuu.
Tänään kävin yrittämässä vetää hikeä pintaan bodycombatissa, mutta elimistö on niin tuhannen sekaisin, että iho ei kimmeltänyt niin kuin parhaina päivinä, kun hikivirrat pulppuavat kaulaa alaspäin rintojen väliin. Että ei siitä sitten samoja kicksejä irronnut, mutta ens kerralla paremmin. Samoilla tehoilla menin kuin aina, mutta kai se on aineenvaihdunnallinen juttu. Uskottavuutta lisäsi uusi bodycombat-huivi. Aijai. Ei mee hiki silmiin. (Välineurheilija!)
Oon yrittänyt herätellä sosiaalista elämää, mutta saapa nähdä jääkö "joo vois nähäki"-puhelut sille asteelle vai onko tässä jonkinlaista sosiaalista elämää edessä. Oon mää toki ihmisiä nytkin nähnyt, mutta jos laajentaisi piiriä vähän ja näkisi niitä ihmisiä, joita ei ole nähnyt aikoihin. Vähän katsantokantaa oman navan ympäriltä muiden ihmisten elämiin. Yks oli saanut töitä ohjelmistosuunnittelijana, yks oli Pinkin konsertissa, yhen isä on perustamassa firmaa, yks on laihtunut hulluna, yhellä oli käynyt flaksi, yhet jos toisetkin oottaa vauvaa.
On sitä elämää muuallakin.
Kun olis nyt vaan enempää sössimättä ja koittais pysyä suunnitelmassa. Joka on siis se, että mitä vaan kunhan olis sössimättä.
Hävettää kuunnella tämmöstä sontaa, mutta NG3:n "Holler" ja "Tell Me" on ihan huippendaaleja. Jokaisessa rekkalesbossa (mullon uudet metrohousut) asuu pieni bimbo.
Vaan ei oo mikään parempi ku tää Kaija Koon "Tule lähemmäs beibi". Voi herranjumaleissöni. ANTAKEE ARMOO! On se perseestä olla tämmönen mouruaja kun toisella on ***** käsijarru päällä. Kyllä mää ymmärrän että miksi. Kyllä mää tään kestän. Mää oon malttamaton, kärsimätön, sietämätön. Olis niin paljon annettavaa. Mää voisin olla taivaan lahja jollekin, mutta sitten mää haluan semmosen, jonka kanssa tää on niin tätä. Itkua ja naurua. Syviä huokauksia. ***** mä oon sekaisin. Jee jee jee jee jee.
MUST BE THE FEROMONES.
maanantaina, lokakuuta 30, 2006
Need a superhero lover? (Mmmbop pa yeh yeah a mmmbop pa yoh)
Saattaa olla, että oon palauttanut kaksi kirjallista tehtävää tänään. Saattaa olla, että ne tulee bumerangina takaisin. Mutta ei sitä koskaan tiedä.
Saattaa olla että mulla on lämpötila nyt 37,2. Mutta oon leviämässä käsiin tällä kasvavan jääkiekkoilijanuorukaisen ruokavaliolla. Saattaa olla, että kävin vähän kokeilemassa miltä pakkasilma tuntuu keuhkoissa. Saattaa olla, että huomenna olen oikeasti kipeä. Mutta ei sitä koskaan tiedä. (Voi ******** ku tuntui juokseminen hyvältä!)
Saattaa olla, että pystyn ihan mihin vaan, kuten höyryttämään kattilallisen glögiä huoneilmaan unohtaessani kattilan levylle. Saattaa olla, että kohta tapahtuu jotain, tästä päivästä puuttuu enää hyvin vähän ollakseen täydellinen. Mutta ei sitä koskaan tiedä.
Back to life, back to reality
Back to the here and now yeah
Show me how, decide what you want from me
Tell me maybe I could be there for you
However do you want me
However do you need me
How, however do you want me
However do you need me
However do you want me
However do you need me
How, however do you want me
However do you need me
Back to life, back to the present time
Back from a fantasy Yeah
Tell me now, take the iniative
I´ll leave it in your hands until you´re ready oh
However do you want me
However do you need me
I live at the top of the block
No more room for trouble or fuss
Need a change, a positive change look
Look it´s me writing on the wall
However do you want me
However do you need me
Back to life, back to the day we have
Let´s end this foolish game
Hear me out don´t let it waste away
Make up your mind so
I know where I stand
However do you want me
However do you need me
(Sould II Soul: Back To Life (However Do You Want Me)
Saattaa olla että mulla on lämpötila nyt 37,2. Mutta oon leviämässä käsiin tällä kasvavan jääkiekkoilijanuorukaisen ruokavaliolla. Saattaa olla, että kävin vähän kokeilemassa miltä pakkasilma tuntuu keuhkoissa. Saattaa olla, että huomenna olen oikeasti kipeä. Mutta ei sitä koskaan tiedä. (Voi ******** ku tuntui juokseminen hyvältä!)
Saattaa olla, että pystyn ihan mihin vaan, kuten höyryttämään kattilallisen glögiä huoneilmaan unohtaessani kattilan levylle. Saattaa olla, että kohta tapahtuu jotain, tästä päivästä puuttuu enää hyvin vähän ollakseen täydellinen. Mutta ei sitä koskaan tiedä.
Back to life, back to reality
Back to the here and now yeah
Show me how, decide what you want from me
Tell me maybe I could be there for you
However do you want me
However do you need me
How, however do you want me
However do you need me
However do you want me
However do you need me
How, however do you want me
However do you need me
Back to life, back to the present time
Back from a fantasy Yeah
Tell me now, take the iniative
I´ll leave it in your hands until you´re ready oh
However do you want me
However do you need me
I live at the top of the block
No more room for trouble or fuss
Need a change, a positive change look
Look it´s me writing on the wall
However do you want me
However do you need me
Back to life, back to the day we have
Let´s end this foolish game
Hear me out don´t let it waste away
Make up your mind so
I know where I stand
However do you want me
However do you need me
(Sould II Soul: Back To Life (However Do You Want Me)
Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?
Ota kaikki irti siitä mikä tulee ja vähät välitä siitä mikä menee.
Ota kaikki irti kohdallesi osuneesta onnesta, saamistasi lahjoista ja ilon hetkistä; älä murehdi vaivojasi, velvollisuuksiasi ja surun aikojasi.
Ota kaikki irti mahdollisuuksistasi, kyvyistäsi, menestyksen hetkistä; älä murehdi takaiskujasi, kriisejäsi ja vaikeuksiasi.
Ota kaikki irti siitä mitä elämällesi tarjotaan. Jos tiellesi osuu hyvää, ole kiitollinen. Jos pahin tapahtuu, ota haaste vastaan ja käännä itse asiat parhain päin. Älä välitä siitä mikä menee. Jos menetät euron tai omaisuutesi, mieti menetyksen syytä ja kysy itseltäsi: "Mitä voin oppia tästä kokemuksesta?"
Ota kaikki irti siitä mikä tulee ja lakkaa murehtimasta sitä mikä on jo mennyt.
(Ajatusten aamianen)
Ota kaikki irti kohdallesi osuneesta onnesta, saamistasi lahjoista ja ilon hetkistä; älä murehdi vaivojasi, velvollisuuksiasi ja surun aikojasi.
Ota kaikki irti mahdollisuuksistasi, kyvyistäsi, menestyksen hetkistä; älä murehdi takaiskujasi, kriisejäsi ja vaikeuksiasi.
Ota kaikki irti siitä mitä elämällesi tarjotaan. Jos tiellesi osuu hyvää, ole kiitollinen. Jos pahin tapahtuu, ota haaste vastaan ja käännä itse asiat parhain päin. Älä välitä siitä mikä menee. Jos menetät euron tai omaisuutesi, mieti menetyksen syytä ja kysy itseltäsi: "Mitä voin oppia tästä kokemuksesta?"
Ota kaikki irti siitä mikä tulee ja lakkaa murehtimasta sitä mikä on jo mennyt.
(Ajatusten aamianen)
sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006
Plan B is for pussies
Supersonic
magnifique
très très cool
et très très chic
Kävelin tuossa kaupasta kotiin lahjakkaasti preesenssissä. Glögiä, liköörikonvehteja (en muista oliko ne tosi hyviä tai tosi pahoja), otetaan samalla koko joulu kun kerran saatiin lumetkin. Tahtosin pian laskemaan pulkkamäkeä.
En käy ehkä niinku ikinä missään, mutta ehkä kannattaisi. En olis uskonut että joku tulee baarissa sanomaan "Moi, mää oon lukenu sun nettipäiväkirjaa". Öö... terkkuja?
Antakaa mulle mitali. Kuskin ominaisuudessa, kolmella appelsiinimehulasillisella yli kolmeen Amarillossa. Oli aivan huippendaalia bailata tyttökaverin kaa ja muutenkin seura oli charmanttia, ja tällä tarkoitan vain omaa seuruetta enkä suinkaan lasittuneita katseita, jotka hoipperoivat seittemän promillen seurusteluhumalassa kähmien kaikkia perseitä, jotka käteen osuivat.
Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, mutta känniset ääliöt brueneteista. Olisi aivan epätoivoista etsiä yhtään mitään baarista enkä ymmärrä ihmisiä, jotka siellä ovat minkään muun kuin huonon kännisen seksin perässä. Rönysimme aamuyöstä auto-Hesen kautta Oulunsaloon, jossa sinnikkäimmät vielä jatkoivat kaljapulloja aukomalla. Tein kyllä viisaasti kun en itse ryypännyt, ja ensi kerrallakin aion tarjoutua kuskiksi. Valvominen ja tupakansavun hengittäminen tekevät jo riittävän pahan olon.
Mukavuutta. Siihen pyritään. Siivoilen tässä vähän, lämmitän glögiä ja sytyttelen kynttilöitä ja nautin tuoksusta ja olemisesta. Se, että on puolikuntoinen ja lämpöä on taas yli 37, ei tarkoita, etteikö saisi nauttia.Nauttiminen on mukavuutta.
magnifique
très très cool
et très très chic
Kävelin tuossa kaupasta kotiin lahjakkaasti preesenssissä. Glögiä, liköörikonvehteja (en muista oliko ne tosi hyviä tai tosi pahoja), otetaan samalla koko joulu kun kerran saatiin lumetkin. Tahtosin pian laskemaan pulkkamäkeä.
En käy ehkä niinku ikinä missään, mutta ehkä kannattaisi. En olis uskonut että joku tulee baarissa sanomaan "Moi, mää oon lukenu sun nettipäiväkirjaa". Öö... terkkuja?
Antakaa mulle mitali. Kuskin ominaisuudessa, kolmella appelsiinimehulasillisella yli kolmeen Amarillossa. Oli aivan huippendaalia bailata tyttökaverin kaa ja muutenkin seura oli charmanttia, ja tällä tarkoitan vain omaa seuruetta enkä suinkaan lasittuneita katseita, jotka hoipperoivat seittemän promillen seurusteluhumalassa kähmien kaikkia perseitä, jotka käteen osuivat.
Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, mutta känniset ääliöt brueneteista. Olisi aivan epätoivoista etsiä yhtään mitään baarista enkä ymmärrä ihmisiä, jotka siellä ovat minkään muun kuin huonon kännisen seksin perässä. Rönysimme aamuyöstä auto-Hesen kautta Oulunsaloon, jossa sinnikkäimmät vielä jatkoivat kaljapulloja aukomalla. Tein kyllä viisaasti kun en itse ryypännyt, ja ensi kerrallakin aion tarjoutua kuskiksi. Valvominen ja tupakansavun hengittäminen tekevät jo riittävän pahan olon.
Mukavuutta. Siihen pyritään. Siivoilen tässä vähän, lämmitän glögiä ja sytyttelen kynttilöitä ja nautin tuoksusta ja olemisesta. Se, että on puolikuntoinen ja lämpöä on taas yli 37, ei tarkoita, etteikö saisi nauttia.Nauttiminen on mukavuutta.
lauantaina, lokakuuta 28, 2006
Odotin kyllä vähemmän
Oho. No ei se kyllä haittaakaan.
Elämän juustotiskillä maistelemassa nokaretta ihan uskomattomasta kimpaleesta.
Johtuuko tuurista vai ruinuamisesta, mutta enpä muista ihan äkkiseltään toista samanmoista yötä. Jatkan ruinuamista ja luotan tuuriini.
On tämä kyllä kans yhenlaista. Mitenköhän se nyt taas näin.
Hiljaiseksi vetää. Menen pesemään hampaat.
Elämän juustotiskillä maistelemassa nokaretta ihan uskomattomasta kimpaleesta.
Johtuuko tuurista vai ruinuamisesta, mutta enpä muista ihan äkkiseltään toista samanmoista yötä. Jatkan ruinuamista ja luotan tuuriini.
On tämä kyllä kans yhenlaista. Mitenköhän se nyt taas näin.
Hiljaiseksi vetää. Menen pesemään hampaat.
keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006
"Pehmeys on valttia."
Aamu. Kahvia isosta kupista. Lämpö 37,2. En enää muista mitä on olla täysissä ruumiin voimissa, mutta luultavasti se oli hienoa aikaa elämässäni. Elastinen: "Anna soida" on uskomattoman hyvä aamukappale. Jee jee. Saa pään heilumaan idioottimaisesti.
Eilen oli aivan kerrassaan loistopäivä. Maria sai tilavan ja edullisen loistokämpän luhtitalon ekasta kerroksesta.
"Ihan ku olis kuset housussa kun on tää penkinlämmitin päällä."
"Ei sulla oo penkinlämmitin päällä."
Lähdin tunnin varoitusajalla (agent H, your train leaves in an hour, get ready) viemään pilkullisen taulapään seuraavalle yrittäjälle puolimatkaan Seinäjoelle. Seinäjoella kävin Rollsissa testaamassa paikallisen kalahampurilaisen ja sitten lähdinkin takaisin Ouluun. Luin Hesaria ja ryystin kuivaa siideriä ja mietin, että no onpas mukavaa. Miksi junassa on sellaisia onnettomia muovituoppeja, joista ei pysty juomaan kun ne antavat niin paljon periksi, vähän niin kuin Lidlin isot limsapullot?
Ehdin junaan sen ansiosta että se oli kuin käskystä myöhässä. Maria ei olisi ehtinyt roudaamaan juna-asemalle, mutta kriittisellä hetkellä tuli viesti, että hänen työhaastattelunsa siirtyisi kahdella tunnilla. Psykoottista: hallitsenko maailmaa ajatuksillani?
"Sinun on valittava hellempi lähestymistapa erään ihmisen kanssa. Riuskoilla otteilla saat hänet vain takajaloilleen. Pehmeys on valttia." Mihin nykyaikana voi luottaa jos ei Iltasanomien horoskooppiin? So now what...? Smooth...
Yritetään setän kanssa olla päivä kiroilematta.
Tänään pitäis levätä, levätä, levätä. Eli käydä ostamassa ruokaa, termospullo, uus puhelin. Pestä pyykkiä, siivota, järjestellä vaatehuone. Tehdä koulutehtäviä. Lepään sitte ku ehin. Tämmöset jästipäät ei koskaan parane.
Eilen oli aivan kerrassaan loistopäivä. Maria sai tilavan ja edullisen loistokämpän luhtitalon ekasta kerroksesta.
"Ihan ku olis kuset housussa kun on tää penkinlämmitin päällä."
"Ei sulla oo penkinlämmitin päällä."
Lähdin tunnin varoitusajalla (agent H, your train leaves in an hour, get ready) viemään pilkullisen taulapään seuraavalle yrittäjälle puolimatkaan Seinäjoelle. Seinäjoella kävin Rollsissa testaamassa paikallisen kalahampurilaisen ja sitten lähdinkin takaisin Ouluun. Luin Hesaria ja ryystin kuivaa siideriä ja mietin, että no onpas mukavaa. Miksi junassa on sellaisia onnettomia muovituoppeja, joista ei pysty juomaan kun ne antavat niin paljon periksi, vähän niin kuin Lidlin isot limsapullot?
Ehdin junaan sen ansiosta että se oli kuin käskystä myöhässä. Maria ei olisi ehtinyt roudaamaan juna-asemalle, mutta kriittisellä hetkellä tuli viesti, että hänen työhaastattelunsa siirtyisi kahdella tunnilla. Psykoottista: hallitsenko maailmaa ajatuksillani?
"Sinun on valittava hellempi lähestymistapa erään ihmisen kanssa. Riuskoilla otteilla saat hänet vain takajaloilleen. Pehmeys on valttia." Mihin nykyaikana voi luottaa jos ei Iltasanomien horoskooppiin? So now what...? Smooth...
Yritetään setän kanssa olla päivä kiroilematta.
Tänään pitäis levätä, levätä, levätä. Eli käydä ostamassa ruokaa, termospullo, uus puhelin. Pestä pyykkiä, siivota, järjestellä vaatehuone. Tehdä koulutehtäviä. Lepään sitte ku ehin. Tämmöset jästipäät ei koskaan parane.
tiistaina, lokakuuta 24, 2006
"Pilvilinnojen rakentamiseen ei ole kuitenkaan aihetta."
Eilen oli se päivä, kun ruumiinlämpö oli ensimmäisen kerran alle 37 astetta. Hetken aikaa. Jaksoin pilatekseen aamulla ja tunti oli aivan huippu ja omasta mielestä meni tosi hyvin. Bellissiman kanssa käytiin katsomassa yhtä kämppää hänelle Knuutilankankaalla. Marian vanhan koiran jalat eivät kestä portaiden kävelyä ja sitä varten pitäisi löytää joko hissillinen kerrostalo tai luhtitalon ensimmäinen kerros.
Kertta kävi juomassa kupin teetä. Minä en osannut muuta kuin valittaa naurettavista pikku ongelmistani... but that's all I have... kyllä se tulee vielä sekin päivä, kun tytöt paitsi tahtoo, myös osaa pitää hauskaa.
Oltiin puhelinkaupassa Bellissiman kanssa hankkimassa minulle uutta kapulaa niin naapuri soitti, että täällä laukkoo koirat pitkin pihaa. Reetu oli avannut välioven ja ulko-oven (siinä oli jostain syystä se nipsu alhaalla niin että oven saa auki vain painamalla). Tulin kotiin niin Reetu veteli rallia pihalla. Kämpän ovi oli raollaan ja Jasmi kuikisteli kuonolla välistä niin kuin ihana pieni tottelevainen koira vain voi - ei se reppana ollut uskaltanut lähteä sieltä mihinkään. Toissapäivänä, kun olin leffassa, Reetu sotki roskiksen ympäri kämppää ja oli saanut keittiössä auki sen kaapin, jossa on siankorvat ja sen maha ei niitä kestä, niin se on nyt sitten ollut ripulitaudissa.
Mulla sitten paloi käämit kun en jaksaisi nyt hakata päätäni seinään ihan vaan huvin vuoksi. Soitin Reetun omistajalle ja sanoin, ettei tästä nyt tuu kyllä mitään. Mulla lähtee kämppä alta jos täällä asuu joku pilkullinen terroristi, joka tulee ja menee miten huvittaa, ja ei oo kiva tulla kotiin aina pelonsekaisin tuntein, että onkohan ne seinät nyt pystyssä vai ei.
Pitäisi lähteä viemään siis puolimatkaan koiraa takaisin. Valvoin viime yön Reetun ramppaamisen takia, se oli tosi levoton ja ei rauhoittunut mihinkään. Olisin tosi onnellinen jos näihin elämän pieniin vittumaisiin tilanteisiin olisi olemassa joku pim-ratkaisu.
Peruin tältä päivältä influenssarokotetutkimusaikani. Peruin Reetun kastraatioajan. Mitä jätin perumatta? Pitäisikö minun kohta olla jossakin? Maksoin opiskelijakortin, pitäisi hakea uusi lukuvuositarra, että saan VR:ltä opiskelija-alennuksen, jos nyt sitten vaikka olen menossa junalla.
Keitin eilen riisipuuroa ja se oli muchos hyvvää, vaikka kaapista kaatui vahingossa kaakaojauhepurkki lautasen päälle kun etsin kanelia, ja piti kuoria puuron päältä suklaakerros pois ennen kuin sitä pystyi syömään. Kun rauha palajaa tänne Mäntylään, aion tehä saman eli syyä puurua ja kattoa pari jaksoa Aliaksen kakkoskautta, son paras! Kyllä mulle kuitenkin jää vielä palautumisaikaa näistä elämän väsyttävistä pikku oppitunneista ennen kuin pitää taas mennä kouluun. Oon saanu alotettua pari kouluhommaa, joita oon vältellyt, niitä voisin reippaasti jatkaa kun tämä pöliä stressi lähtisi pois eikä tarvisi jotenkin olla paniikkinappula pohjassa.
Oli mulla muutama aika hyvä hetki tuossa välissä aamuyöllä, mutta horoskooppikin sen sanoo, "Pilvilinnojen rakentamiseen ei ole kuitenkaan aihetta." Eksistenssi ja preesens ovat joskus rakentamista tärkeämpiä, tällaisina hetkinä kun tuntee rakentavansa kaiken järvenjäälle, niin en minä odota yhtään mitään. Olen vain kiitollinen jokaisesta murusta kuin hyvin talviruokittu pullasorsa.
Niitä pieniä hyviä hetkiä, joiden voimalla jaksaa näitä itse rakentelemiaan rambaldimaisia kyhäelmiä, jotka kaatuvat päälle kun en oo mikään oman elämäni insinööri.
Kertta kävi juomassa kupin teetä. Minä en osannut muuta kuin valittaa naurettavista pikku ongelmistani... but that's all I have... kyllä se tulee vielä sekin päivä, kun tytöt paitsi tahtoo, myös osaa pitää hauskaa.
Oltiin puhelinkaupassa Bellissiman kanssa hankkimassa minulle uutta kapulaa niin naapuri soitti, että täällä laukkoo koirat pitkin pihaa. Reetu oli avannut välioven ja ulko-oven (siinä oli jostain syystä se nipsu alhaalla niin että oven saa auki vain painamalla). Tulin kotiin niin Reetu veteli rallia pihalla. Kämpän ovi oli raollaan ja Jasmi kuikisteli kuonolla välistä niin kuin ihana pieni tottelevainen koira vain voi - ei se reppana ollut uskaltanut lähteä sieltä mihinkään. Toissapäivänä, kun olin leffassa, Reetu sotki roskiksen ympäri kämppää ja oli saanut keittiössä auki sen kaapin, jossa on siankorvat ja sen maha ei niitä kestä, niin se on nyt sitten ollut ripulitaudissa.
Mulla sitten paloi käämit kun en jaksaisi nyt hakata päätäni seinään ihan vaan huvin vuoksi. Soitin Reetun omistajalle ja sanoin, ettei tästä nyt tuu kyllä mitään. Mulla lähtee kämppä alta jos täällä asuu joku pilkullinen terroristi, joka tulee ja menee miten huvittaa, ja ei oo kiva tulla kotiin aina pelonsekaisin tuntein, että onkohan ne seinät nyt pystyssä vai ei.
Pitäisi lähteä viemään siis puolimatkaan koiraa takaisin. Valvoin viime yön Reetun ramppaamisen takia, se oli tosi levoton ja ei rauhoittunut mihinkään. Olisin tosi onnellinen jos näihin elämän pieniin vittumaisiin tilanteisiin olisi olemassa joku pim-ratkaisu.
Peruin tältä päivältä influenssarokotetutkimusaikani. Peruin Reetun kastraatioajan. Mitä jätin perumatta? Pitäisikö minun kohta olla jossakin? Maksoin opiskelijakortin, pitäisi hakea uusi lukuvuositarra, että saan VR:ltä opiskelija-alennuksen, jos nyt sitten vaikka olen menossa junalla.
Keitin eilen riisipuuroa ja se oli muchos hyvvää, vaikka kaapista kaatui vahingossa kaakaojauhepurkki lautasen päälle kun etsin kanelia, ja piti kuoria puuron päältä suklaakerros pois ennen kuin sitä pystyi syömään. Kun rauha palajaa tänne Mäntylään, aion tehä saman eli syyä puurua ja kattoa pari jaksoa Aliaksen kakkoskautta, son paras! Kyllä mulle kuitenkin jää vielä palautumisaikaa näistä elämän väsyttävistä pikku oppitunneista ennen kuin pitää taas mennä kouluun. Oon saanu alotettua pari kouluhommaa, joita oon vältellyt, niitä voisin reippaasti jatkaa kun tämä pöliä stressi lähtisi pois eikä tarvisi jotenkin olla paniikkinappula pohjassa.
Oli mulla muutama aika hyvä hetki tuossa välissä aamuyöllä, mutta horoskooppikin sen sanoo, "Pilvilinnojen rakentamiseen ei ole kuitenkaan aihetta." Eksistenssi ja preesens ovat joskus rakentamista tärkeämpiä, tällaisina hetkinä kun tuntee rakentavansa kaiken järvenjäälle, niin en minä odota yhtään mitään. Olen vain kiitollinen jokaisesta murusta kuin hyvin talviruokittu pullasorsa.
Niitä pieniä hyviä hetkiä, joiden voimalla jaksaa näitä itse rakentelemiaan rambaldimaisia kyhäelmiä, jotka kaatuvat päälle kun en oo mikään oman elämäni insinööri.
maanantaina, lokakuuta 23, 2006
Lumi maahan lötkähti, talvi tulla pötkähti
Aamuni oli lapsellisen iloinen. Kunnes. Avasin sähköpostin ja se oli täynnä kaikkia epämiellyttäviä viestejä siitä, kun olen tyhmä kun en suostu maksamaan aliravitusta ja huonotapaisesta koirasta enempää ja olen sika paskiainen, kun yritän olla ennen kaikkea omalle sydämelleni rehellinen mutta myös kunnioittaa toista sillä hinnalla, että en kykene suhteeseen, jossa en ole sataprosenttisesti preesenssissä.
(Siis KAKSI ikävää viestiä, eli "täynnä"... joo-o... ehkä minä ne kestän.)
Aamukävelyllä päätin, että asiasanat ovat kärsivällisyys ja SUHTEELLISUUDENTAJU. Minun elämässäni on näitä kivi-kengässä-tilanteita, jotka usein pitkittyvät sillä, että en halua tehdä harkitsemattomia päätöksiä ja en luota omaan arvostelukykyyni. Toisaalta, enpä sitten tee ikinä mitään harkitsemattomia päätöksiä. Elämää ei pitäisi ottaa niin vakavasti... vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää.
NE MURHEET, JOTKA VETÄVÄT MEILTÄ MATON JALKOJEN ALTA, TULEVAT ODOTTAMATTA. TURHA MUREHTIA.
Palatessamme vilkutin alakerran kerrostalokyttääjämuijalle, joka on niitä syrjäytyneitä ja harvahampaisia, joita näissä Sivakan vuokrakämpissä usein asustelee. Hän avasi ikkunan ja viittoi lähemmäs, selvästi itkuun purskahtamaisillaan, minkä hän tekikin kun kysyin mikä on. Hänellä oli suruaika. Hänen siskonsa oli menehtynyt sairaalaan vähän aikaa sitten, hautajaiset pidettäisiin kolmas päivä, joka on sattumalta vielä hänen syntymäpäivänsä. Halasin mummua ja ajattelin, että vittuakos tässä väkisin etsimään paskaa omasta elämästä.
Lajitoverit. Olisi se mahtavaa, jos voisimme kohdata toisiamme vähän enemmän ja avoimemmin.
Minä ainakin ajattelen nyt, että minulla on asiat hyvin ja minulla on paljon enemmän annettavaa kuin otettavaa. Minä en tällä hetkellä vaadi yhtään mitään yhtään keneltäkään. Se on nimittäin ihan sairasta, että eläisi jossakin ihmissuhteessa jossa koko ajan miettisi että saako enemmän kuin antaa. Minä olen sellainen, että mielelläni palvon ja annan ihan kaiken. Suorastaan vaadin sitä. Kieroa. Mutta parhaimmillaan se on ihan vastavuoroista.
On asioita, joille itse voi jotain, ja on asioita, joille ei itse voi mitään. Maun äiti elää viimeisiä hetkiään. Toivoisin, että voisin olla halaamassa Mauta. Jos voisi mitenkään auttaa, niin sen tekisin.
Jos jokainen eläisi täysin itselleen omaa onnea tavoitellen, sydäntään kuunnellen, tehden juuri sitä mitä itse haluaa, kunnioittaen muiden mielipiteitä, mutta kuitenkin tehden itse omat päätöksensä... olisi paljon vähemmän ihmisiä väärässä työssä väärillä aloilla ja väärissä suhteissa väärien ihmisten kanssa. Ja vastaavasti enemmän ihmisiä oikeassa työssä oikealla alalla ja oikeassa suhteessa oikean ihmisen kanssa.
Ja voisimme tukea toisiamme silloin, kun tulee asioita, joille ei voi itse mitään. Menetyksiä. Mutta on menetys sekin, kun antaa jotain pois. Ei sekään ole helppoa. Mutta se, että takertuisi ja olisi riippuvainen, on itseasiassa paljon pahempi kuin se, että päästää menemään, vaikka se sattuukin niin että tuntuu, että siihen voisi kuolla. Koska ei siihen kuitenkaan kuole. Joo, minä tiiän kokemuksesta. Sillä hetkellä sitä melkein toivoo, koska elämä tuntuu vaan niin kamalalta. Mutta silloin juuri puuttuu se SUHTEELLISUUDENTAJU.
Minä sanon, että koittaa se aika vielä. Ei hätä ole tämännäköinen. Se on pieni ja punanen.
(Siis KAKSI ikävää viestiä, eli "täynnä"... joo-o... ehkä minä ne kestän.)
Aamukävelyllä päätin, että asiasanat ovat kärsivällisyys ja SUHTEELLISUUDENTAJU. Minun elämässäni on näitä kivi-kengässä-tilanteita, jotka usein pitkittyvät sillä, että en halua tehdä harkitsemattomia päätöksiä ja en luota omaan arvostelukykyyni. Toisaalta, enpä sitten tee ikinä mitään harkitsemattomia päätöksiä. Elämää ei pitäisi ottaa niin vakavasti... vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää.
NE MURHEET, JOTKA VETÄVÄT MEILTÄ MATON JALKOJEN ALTA, TULEVAT ODOTTAMATTA. TURHA MUREHTIA.
Palatessamme vilkutin alakerran kerrostalokyttääjämuijalle, joka on niitä syrjäytyneitä ja harvahampaisia, joita näissä Sivakan vuokrakämpissä usein asustelee. Hän avasi ikkunan ja viittoi lähemmäs, selvästi itkuun purskahtamaisillaan, minkä hän tekikin kun kysyin mikä on. Hänellä oli suruaika. Hänen siskonsa oli menehtynyt sairaalaan vähän aikaa sitten, hautajaiset pidettäisiin kolmas päivä, joka on sattumalta vielä hänen syntymäpäivänsä. Halasin mummua ja ajattelin, että vittuakos tässä väkisin etsimään paskaa omasta elämästä.
Lajitoverit. Olisi se mahtavaa, jos voisimme kohdata toisiamme vähän enemmän ja avoimemmin.
Minä ainakin ajattelen nyt, että minulla on asiat hyvin ja minulla on paljon enemmän annettavaa kuin otettavaa. Minä en tällä hetkellä vaadi yhtään mitään yhtään keneltäkään. Se on nimittäin ihan sairasta, että eläisi jossakin ihmissuhteessa jossa koko ajan miettisi että saako enemmän kuin antaa. Minä olen sellainen, että mielelläni palvon ja annan ihan kaiken. Suorastaan vaadin sitä. Kieroa. Mutta parhaimmillaan se on ihan vastavuoroista.
On asioita, joille itse voi jotain, ja on asioita, joille ei itse voi mitään. Maun äiti elää viimeisiä hetkiään. Toivoisin, että voisin olla halaamassa Mauta. Jos voisi mitenkään auttaa, niin sen tekisin.
Jos jokainen eläisi täysin itselleen omaa onnea tavoitellen, sydäntään kuunnellen, tehden juuri sitä mitä itse haluaa, kunnioittaen muiden mielipiteitä, mutta kuitenkin tehden itse omat päätöksensä... olisi paljon vähemmän ihmisiä väärässä työssä väärillä aloilla ja väärissä suhteissa väärien ihmisten kanssa. Ja vastaavasti enemmän ihmisiä oikeassa työssä oikealla alalla ja oikeassa suhteessa oikean ihmisen kanssa.
Ja voisimme tukea toisiamme silloin, kun tulee asioita, joille ei voi itse mitään. Menetyksiä. Mutta on menetys sekin, kun antaa jotain pois. Ei sekään ole helppoa. Mutta se, että takertuisi ja olisi riippuvainen, on itseasiassa paljon pahempi kuin se, että päästää menemään, vaikka se sattuukin niin että tuntuu, että siihen voisi kuolla. Koska ei siihen kuitenkaan kuole. Joo, minä tiiän kokemuksesta. Sillä hetkellä sitä melkein toivoo, koska elämä tuntuu vaan niin kamalalta. Mutta silloin juuri puuttuu se SUHTEELLISUUDENTAJU.
Minä sanon, että koittaa se aika vielä. Ei hätä ole tämännäköinen. Se on pieni ja punanen.
sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006
Meet the true, raw MOI (ooh la laa, no shame)
Käytiin mummin (joka on maailman paras mummi) kanssa katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan, joka monella tapaa yllätti positiivisesti. Elokuvan soundtrack oli LIKE TOTALLY ME. Levyllä olevien kappaleiden lisäksi kiinni nappasivat mm. Madonnan "Jump" ja KT Tunstallin AIVAN LYÖMÄTÖN "Suddenly I See".
Suddenly I see
This is what I wanna be
Suddenly I see
Why the hell it means so much to me
1. Vogue - Madonna
2. Bittersweet Faith - Bitter-sweet
3. City Of Blinding Lights - U2
4. Seven Days In Sunny June - Jamiroquai
5. Crazy - Alanis Morissette
6. Beautiful - Moby
7. How Come - Ray Lamontagne
8. Sleep - Azure Ray
9. Feelin' Hypnotized - DJ Colette
10. Tres Tres Chic - Mocean Workers
11. Here I Am - David Morales
12. Suite From The Devil Wears Prada - Theodore Shapiro
Joo kaikkihan me ollaan iloisia ensilumesta. Mutta. Väitän nauttivani siitä vielä vähän perusjamppaa enemmän. Henk. koht. tämä syksy on ollut perseestä (jos sallitte ilmaisun), väkisin saanu vääntää ja feikata itelle, että kyllä tää tästä - **** KUN EI SE SIITÄ. Jos en tänä iltana, niin viimeistään huomenaamulla pinkaisen lenkille lumen pehmentämälle asfaltille. Ooh ja aah. Aamu oli paskista paskin. Sitten. Ensilumi merkitsi valoa ja uutta aikaa ja sitä, että eteenpäin mennään. Minulla on ollut harhainen kuvitelma siitä, että SYKSY EI EHKÄ LOPUKAAN. IKINÄ.
Tapasin tänään maailman ihanimman. *urinaa* Olen tehnyt ihan oikean ratkaisun. Tämä on asia, joka täytyy selvittää. Meen ihan pöpiksi siitä ihmisestä. Taas. Vieläkin. Se on vähän semmonen juttu, että se mikä on varmaa on aivan varmaa. Ja mikä ei ole niin se ei sitten ole, ja tämä on opetus jonka itselleni olen antanut ja en tiedä opinko taaskaan mitään.
Se saa kyllä ihan viimesen päälle lempata mut ennen kuin annan periksi, tai tehdä jotain todella paskamaista, että suuttuisin oikeasti. (Tulee mieleen elävä kuva aidalla mouruavasta kissasta, jota paiskotaan kengillä päähän...)
KAIKKI tai EI MITÄÄN. Varastan periaatteet takaisin pirulta - eräät, jotka möin ihan liian halvalla. "Ihan kiva" ei oo ennenkään riittänyt, mitä sitä arpomaan. Vähänkö mää oon reppana kun en luota itseeni. Gotta have some faith, girl. Egoboost needed.
Elämä maistuu elämältä. Tänään on sattunut ihan hitusen vaille sen mitä en kestä, eli juuri sen verran että luulin että siihen vois kuolla. Rohkeus ja rehellisyys tarkoittaa joskus konkreettista joukkoteurastusta. Mutta mistä tiedän, että Maria on oikeassa, kun sanoi että koska oon fiksu nainen voin tehdä vain fiksuja valintoja? Oon hymyillyt taas. Laulanut. Näkeehän sen minkälainen tirppa tää nyt taas on. Pitäs vissiin rauhottua. Mutta en mää halua, kun mää oon ollut niin pitkään jo niin jumalattoman... jalaton.
Manteli? Joo-o. Anna mun pitää se ees vähän aikaa.
Suddenly I see
This is what I wanna be
Suddenly I see
Why the hell it means so much to me
1. Vogue - Madonna
2. Bittersweet Faith - Bitter-sweet
3. City Of Blinding Lights - U2
4. Seven Days In Sunny June - Jamiroquai
5. Crazy - Alanis Morissette
6. Beautiful - Moby
7. How Come - Ray Lamontagne
8. Sleep - Azure Ray
9. Feelin' Hypnotized - DJ Colette
10. Tres Tres Chic - Mocean Workers
11. Here I Am - David Morales
12. Suite From The Devil Wears Prada - Theodore Shapiro
Joo kaikkihan me ollaan iloisia ensilumesta. Mutta. Väitän nauttivani siitä vielä vähän perusjamppaa enemmän. Henk. koht. tämä syksy on ollut perseestä (jos sallitte ilmaisun), väkisin saanu vääntää ja feikata itelle, että kyllä tää tästä - **** KUN EI SE SIITÄ. Jos en tänä iltana, niin viimeistään huomenaamulla pinkaisen lenkille lumen pehmentämälle asfaltille. Ooh ja aah. Aamu oli paskista paskin. Sitten. Ensilumi merkitsi valoa ja uutta aikaa ja sitä, että eteenpäin mennään. Minulla on ollut harhainen kuvitelma siitä, että SYKSY EI EHKÄ LOPUKAAN. IKINÄ.
Tapasin tänään maailman ihanimman. *urinaa* Olen tehnyt ihan oikean ratkaisun. Tämä on asia, joka täytyy selvittää. Meen ihan pöpiksi siitä ihmisestä. Taas. Vieläkin. Se on vähän semmonen juttu, että se mikä on varmaa on aivan varmaa. Ja mikä ei ole niin se ei sitten ole, ja tämä on opetus jonka itselleni olen antanut ja en tiedä opinko taaskaan mitään.
Se saa kyllä ihan viimesen päälle lempata mut ennen kuin annan periksi, tai tehdä jotain todella paskamaista, että suuttuisin oikeasti. (Tulee mieleen elävä kuva aidalla mouruavasta kissasta, jota paiskotaan kengillä päähän...)
KAIKKI tai EI MITÄÄN. Varastan periaatteet takaisin pirulta - eräät, jotka möin ihan liian halvalla. "Ihan kiva" ei oo ennenkään riittänyt, mitä sitä arpomaan. Vähänkö mää oon reppana kun en luota itseeni. Gotta have some faith, girl. Egoboost needed.
Elämä maistuu elämältä. Tänään on sattunut ihan hitusen vaille sen mitä en kestä, eli juuri sen verran että luulin että siihen vois kuolla. Rohkeus ja rehellisyys tarkoittaa joskus konkreettista joukkoteurastusta. Mutta mistä tiedän, että Maria on oikeassa, kun sanoi että koska oon fiksu nainen voin tehdä vain fiksuja valintoja? Oon hymyillyt taas. Laulanut. Näkeehän sen minkälainen tirppa tää nyt taas on. Pitäs vissiin rauhottua. Mutta en mää halua, kun mää oon ollut niin pitkään jo niin jumalattoman... jalaton.
Manteli? Joo-o. Anna mun pitää se ees vähän aikaa.
Sietäisin saada selkääni
Olen kai huono ihminen, mutta en tajua hävetä enkä katua. Kaikkeen on syy, jopa kaikkeen inhimilliseen toimintaan, joka vaikuttaa sekopäiseltä.
Kuvittelin, että pahempaakin voisi tapahtua, kuin se, että pari kertaa tapaa jonkun, turvallisen välimatkan pitäen, yrittääkseen selvittää käsittämättömiksi jääneitä välejä. Vielä kun kerroin hänelle, että minun vilpitön tarkoitukseni on olla onnellisesti elämäni prinssin ja nuoruudenrakkauteni (NO VITTU SEN PETEN) kanssa. Minä ajattelin, että sillä pääsisin eroon joistakin pinttyneistä kuvitelmista ja muistot lakkaisivat kummittelemasta päässäni. Toivoin jopa löytäväni kaikkien tietämän tunteen "mitähän helevettiä mää oon tuossakin oikein nähnyt?".
Anna anteeksi.
Minulla ei missään vaiheessa ole tarkoitus loukata yhtään ketään.
Minun rehellinen tarkoitukseni on ollut löytää onni.
Minä en voi sille mitään, että selvittämättä jäänyt vaivaa mieltäni. Ei musta ole pelaamaan. Minä selvitän tilannetta, todella, itkun kanssa ja ilman. Antaa paukkua, saatana. Tiesin jo kauan sitten että tämä on lose-lose-situation. Että ei muuta kuin leuka rintaan ja katse kohti uusia pettymyksiä.
Tärisen ja palelen.
Kuvittelin, että pahempaakin voisi tapahtua, kuin se, että pari kertaa tapaa jonkun, turvallisen välimatkan pitäen, yrittääkseen selvittää käsittämättömiksi jääneitä välejä. Vielä kun kerroin hänelle, että minun vilpitön tarkoitukseni on olla onnellisesti elämäni prinssin ja nuoruudenrakkauteni (NO VITTU SEN PETEN) kanssa. Minä ajattelin, että sillä pääsisin eroon joistakin pinttyneistä kuvitelmista ja muistot lakkaisivat kummittelemasta päässäni. Toivoin jopa löytäväni kaikkien tietämän tunteen "mitähän helevettiä mää oon tuossakin oikein nähnyt?".
Anna anteeksi.
Minulla ei missään vaiheessa ole tarkoitus loukata yhtään ketään.
Minun rehellinen tarkoitukseni on ollut löytää onni.
Minä en voi sille mitään, että selvittämättä jäänyt vaivaa mieltäni. Ei musta ole pelaamaan. Minä selvitän tilannetta, todella, itkun kanssa ja ilman. Antaa paukkua, saatana. Tiesin jo kauan sitten että tämä on lose-lose-situation. Että ei muuta kuin leuka rintaan ja katse kohti uusia pettymyksiä.
Tärisen ja palelen.
Sanonko suoraan
No niin, kohta mää sanon. No nyt mää sanon. Mua on rassannu mielessä menneisyys (Mau) ehkä semmosen kolmisen viikkoa, kun yhtenä yönä istuin sen kans pyörävarastossa kun se polki Oulunsalosta (joo oli jotain ottanu) vesisateessa mun luo eikä sillä ollu kuitenkaan mitään sanottavaa. Mun oli tarkoitus sanoa sille, että painupa helevettiin siitä, että mää oon yhen toisen kanssa, mutta en mää sitten oikeen pystynyt. Sanoin kyllä, että tarkoitus ois ollut sanoa näin, mutta en nyt sitten sano. Kun mää katon sitä silmiin niin mää katon syvälle ja en tiiä onko se harhaa, mutta tahdon katsoa lisää.
Ja se on pakko selvittää, joko räjäyttämällä ihan paskaksi tai sitten kattomalla, että saako siitä enää mitään aikaseksi. Niin se vaan on. Ei tästä (elämisestä) muuten tuu hevon helevettiäkään. Oon käyny sen kanssa yökävelyllä pari kertaa ja oon jättäny kertomatta sitten yhelle toiselle (Pete), ja kertomattajättäminen on valehtelua ja melkeen pettämistä. Ei mun tarvi selitellä ettei mitään oo tapahtunu, kun minä en onneksi pysty sikailemaan (jumalauta, olisin kusessa, jos olisin vaan USKALTANUT ja joutusin ampumaan itteäni päähän ihan vaan oman moraalikonfliktin takia tai vihaisin itteäni for ever after). Mutta arvaa onko ahistanu pikkasen.
Kyllähän mää nyt itekin nään että on mua vähän vituttanut ja perustelut näille ratkaisuille löytyy monesta kirjoituksesta. En mää voi sille mitään jos joku ei mua ymmärrä, ja mää tarvin jonkun joka mua ymmärtää ja antaa mun olla oma itseni ja rakastaa mua sellaisena kuin olen.
Mutta se, että oli se vaan aika ihanaa jo se, että kävellä pimiässä metässä toisen (Mau) perässä tai jutella vaan jostakin, kun välillä tuntuu että me ollaan toistemme peilikuvia ja puhutaan samaa kieltä. Se on sellainen tuntemus, jota ei voi hinnoitella. Niin pakko se on nyt kattoa että mitä pirua siinä on. Mulle kelpaa ihan yhtä hyvin kesähäät kuin se, että pääsis koko saatanasta eroon. Aivan aidosti, mää haluan mielenrauhaa.
En mää muista kuinka paskana mää oon ollu sen takia. Sen kanssa mää oon elossa. Mää toivosin, että se olis mun kans... elossa.
Kuka helevetti tätä lukee aamulla ennen yheksää? Trackerin mukaan täällä on liikennettä. Häpiäisit.
Ja se on pakko selvittää, joko räjäyttämällä ihan paskaksi tai sitten kattomalla, että saako siitä enää mitään aikaseksi. Niin se vaan on. Ei tästä (elämisestä) muuten tuu hevon helevettiäkään. Oon käyny sen kanssa yökävelyllä pari kertaa ja oon jättäny kertomatta sitten yhelle toiselle (Pete), ja kertomattajättäminen on valehtelua ja melkeen pettämistä. Ei mun tarvi selitellä ettei mitään oo tapahtunu, kun minä en onneksi pysty sikailemaan (jumalauta, olisin kusessa, jos olisin vaan USKALTANUT ja joutusin ampumaan itteäni päähän ihan vaan oman moraalikonfliktin takia tai vihaisin itteäni for ever after). Mutta arvaa onko ahistanu pikkasen.
Kyllähän mää nyt itekin nään että on mua vähän vituttanut ja perustelut näille ratkaisuille löytyy monesta kirjoituksesta. En mää voi sille mitään jos joku ei mua ymmärrä, ja mää tarvin jonkun joka mua ymmärtää ja antaa mun olla oma itseni ja rakastaa mua sellaisena kuin olen.
Mutta se, että oli se vaan aika ihanaa jo se, että kävellä pimiässä metässä toisen (Mau) perässä tai jutella vaan jostakin, kun välillä tuntuu että me ollaan toistemme peilikuvia ja puhutaan samaa kieltä. Se on sellainen tuntemus, jota ei voi hinnoitella. Niin pakko se on nyt kattoa että mitä pirua siinä on. Mulle kelpaa ihan yhtä hyvin kesähäät kuin se, että pääsis koko saatanasta eroon. Aivan aidosti, mää haluan mielenrauhaa.
En mää muista kuinka paskana mää oon ollu sen takia. Sen kanssa mää oon elossa. Mää toivosin, että se olis mun kans... elossa.
Kuka helevetti tätä lukee aamulla ennen yheksää? Trackerin mukaan täällä on liikennettä. Häpiäisit.
Roudasta Rospuuttoon
Yhenlainen liskojen yö. Pitäiskö huolehtua kun tällaista tapahtuu periaatteessa terveelle ihmiselle, joka ei juurikaan käytä päihteitä. Olikohan se sitten se yks kuppi rommikaakaota, en tiiä. Selkeää Roudasta Rospuuttoon-mentaliteettia (jos et ole katsonut Studio Julmahuvia, niin unoha koko juttu!).
Herätin puoli viiden maissa setän, että saanko ottaa auton ja lähtiä selevittelemään asioita. Onneksi tai en tiiä, en sitten lähtenyt. Kyllä minä tiiän miltä se olis näyttänyt ja pitäs kai mulla jonkinlaiset itsekunnioitukset rippeet olla jäljellä, tai ees valehella että on.
- Älä sano mitään, minä tiiän kyllä perkele. Minä olen tuhonnu meiän liiton. Elä sano mitää. Rahat join. Se on minun hurja luontoni sellanen perkele. Hoooihh! Minä toin sinulle piirakan. Perkele. Älä pyyä minua sisälle minä en oo ansainnu (perkele).
Minä oon syöny sen piirakan. Perkele! Tuo minulle pyssy nii minä tapan itteni (perkele). Älä tuokaan, minä teen ensin nämä puut. Perkele minä olen, minä olen lävitse huono ihminen. Elä ny perkele minua. Elä sano mitää, elä sano mitään, elä rankase minua.
Kyllä minä perkeleeni kesytän! Minä ajan pääni jäädyksiin perkele! Mutta ensin menen kylälle ja pyydän kaikilta anteeksi ettei jää teille - perkele - seliteltävää.
Älä sano mitää. Ei perkele minä laitan kaikki vielä, perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien. Nyt jos koskaan, Kirsti. Varttitunniksi voisin kallistaa pääni vaikka siihen sohvalle ja vetää pikkusen henkeä ennenkuin jatkan. Älä sano mitään, kyllä minä tiiän perkele.
(Naapurin isäntä avaa ulko-oven)
-Eiköhän se oo Joke parempi, et lähet omalle pihalle huutelemmaa. Ne o varmaa huolissaan taas.
-Tilaa taksi! ...minä en perkele vielä kotiin... Minä meen AVANTOON!
Herätin puoli viiden maissa setän, että saanko ottaa auton ja lähtiä selevittelemään asioita. Onneksi tai en tiiä, en sitten lähtenyt. Kyllä minä tiiän miltä se olis näyttänyt ja pitäs kai mulla jonkinlaiset itsekunnioitukset rippeet olla jäljellä, tai ees valehella että on.
- Älä sano mitään, minä tiiän kyllä perkele. Minä olen tuhonnu meiän liiton. Elä sano mitää. Rahat join. Se on minun hurja luontoni sellanen perkele. Hoooihh! Minä toin sinulle piirakan. Perkele. Älä pyyä minua sisälle minä en oo ansainnu (perkele).
Minä oon syöny sen piirakan. Perkele! Tuo minulle pyssy nii minä tapan itteni (perkele). Älä tuokaan, minä teen ensin nämä puut. Perkele minä olen, minä olen lävitse huono ihminen. Elä ny perkele minua. Elä sano mitää, elä sano mitään, elä rankase minua.
Kyllä minä perkeleeni kesytän! Minä ajan pääni jäädyksiin perkele! Mutta ensin menen kylälle ja pyydän kaikilta anteeksi ettei jää teille - perkele - seliteltävää.
Älä sano mitää. Ei perkele minä laitan kaikki vielä, perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien. Nyt jos koskaan, Kirsti. Varttitunniksi voisin kallistaa pääni vaikka siihen sohvalle ja vetää pikkusen henkeä ennenkuin jatkan. Älä sano mitään, kyllä minä tiiän perkele.
(Naapurin isäntä avaa ulko-oven)
-Eiköhän se oo Joke parempi, et lähet omalle pihalle huutelemmaa. Ne o varmaa huolissaan taas.
-Tilaa taksi! ...minä en perkele vielä kotiin... Minä meen AVANTOON!
lauantaina, lokakuuta 21, 2006
*syvä huokaus*
"Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced." -Soren Kierkegaard
Bellissima Maria. Käytiin La Festassa pizzalla, haettiin Film Townista "Hain tarina" ja karkkisäkit, röhnötettiin sohvalla ja Maria teki mulle rommikaakaon. Maria on paras, koska se ymmärtää. Ja antoi aikaansa minulle. Priceless.
http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=576
Väsyttää. Vähän on semmonen eikäku-olo. Haluaisin syliin nukkumaan, mutta ketustako sen tietää että olisiko semmoinen onnistunut kuitenkaan, kun tappeluksi se on mennyt jo niin monena iltana. Aikalisä on hyvä. On mulla ikävä. Mutta aikalisä on hyvä.
Mää oon läheisriippuvainen ja en osaa olla yksin. Mutta koiria en ota silti viereen nukkumaan, en!
Oon mää aika murheen murtama. Tämä syksy ja kaikkea. Minä kaipaan sua, prinssi, mutta varmaan kai siksi, kun aina lohdutat kun on paha mieli. Mutta nyt et varmaan voi lohduttaa. Äiti oli ihan oikeassa, että hyvä ystävyys meni pilalle. Sitä paitsi se on ihan kieroa. Mulla pitäs aina olla paha mieli, että voisit lohduttaa. Mun pitäs aina olla pulassa, että mut vois pelastaa.
Minä vaan haluaisin että me kaikki voitais olla iloisia ja onnellisia.
Maailmassa ei oo tarpeeksi tulipaloja meille.
Nyt se luulee, että olen lempannut sen toisen takia. Se ei ole niin. Mulla ei ole mitään suunnitelma B:tä. Mulla ei ole suunnitelmaa. Paitsi parantua, syödä maitorahkaa, mennä bodypumppiin, ulkoiluttaa koiria, opiskella sairaanhoitajaksi, polttaa Marialle yksi CD-levy ja käydä Kertalla juomassa teetä ja miettiä, että pitäskö ostaa Nokian 6131 vai ei.
Ajoitus on huono. Olosuhteet ovat kamalat. Kai se on sama olla yksin onneton. Tosin kyllähän se jatkuva kinastelu oli jollakin tavalla viihdyttävää. En minä tiedä miksi mikään ei onnistu.
Ehkä se on se kesäkuu, joka oli maailman paras. Ehkä siitä kestää päästä yli ainakin vuosi. Vertaan kaikkea siihen. KOSKA OLIHAN SE IHANAA.
Kattos ajan kanssa.
Minusta tuntuu kuin olisin yksin vesisateessa. Ajan kaikki pois reviiriltä. Menisin talviunille jos voisin. Minä en aio nyt tehdä yhtään mitään millekään... odotan vain että alan kasvaa sammalta. En minä tahallani. Minä vain tiedän, että on olemassa jotain ihmeellistä. Kevät?
Kyllä minä itkin, prinssi, sinun perääsi, kun lähdit viimeksi kun tapeltiin, ja itkin niin kuin olisi ollut hengenlähtö lähellä. Mutta se on liian vähän, jos tunteet on siinä, että saa joka kerta märistä ennen kuin tajuaa jotain hienoa.
Prinssi, nää oot hieno ihminen ja ihana ja kiltti ja lempeä, mutta sulla ei ole kyllä pienintäkään käsitystä miten äkäpussi kesytetään.
Tekis mieli soittaa ja märistä ja ihan vain siksi, että olen tottunut siihen, että minun vieressä nukutaan tai että voin edes soittaa "hyvää yötä" jollekin. Ja se on ihan harhaa. Toissailtana vastasin hyvänyöntoivotukseen "haista paska". Ei meillä nyt niin hirviän hauskaa ollut. Mutta silti. Nyyh nyyh. Olisi silti ihanaa kun voisi soittaa jollekin ja lässyttää. Taidan soittaa siskolle.
Mää toivosin että mulla olis ratkaisuja. Vastauksia. Simsalabim. Ehkä kaikkeen ei ole vastauksia. Ehkä jotkut asiat vaan toimii ja jotkut ei. Nyt minä en tiedä mistään mitään. Olo on nukkavieru. Mutta aito.
"Nyt menen nukkumaan ja kun huomenna herään, on kaikki päin helvettiä".
Bellissima Maria. Käytiin La Festassa pizzalla, haettiin Film Townista "Hain tarina" ja karkkisäkit, röhnötettiin sohvalla ja Maria teki mulle rommikaakaon. Maria on paras, koska se ymmärtää. Ja antoi aikaansa minulle. Priceless.
http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=576
Väsyttää. Vähän on semmonen eikäku-olo. Haluaisin syliin nukkumaan, mutta ketustako sen tietää että olisiko semmoinen onnistunut kuitenkaan, kun tappeluksi se on mennyt jo niin monena iltana. Aikalisä on hyvä. On mulla ikävä. Mutta aikalisä on hyvä.
Mää oon läheisriippuvainen ja en osaa olla yksin. Mutta koiria en ota silti viereen nukkumaan, en!
Oon mää aika murheen murtama. Tämä syksy ja kaikkea. Minä kaipaan sua, prinssi, mutta varmaan kai siksi, kun aina lohdutat kun on paha mieli. Mutta nyt et varmaan voi lohduttaa. Äiti oli ihan oikeassa, että hyvä ystävyys meni pilalle. Sitä paitsi se on ihan kieroa. Mulla pitäs aina olla paha mieli, että voisit lohduttaa. Mun pitäs aina olla pulassa, että mut vois pelastaa.
Minä vaan haluaisin että me kaikki voitais olla iloisia ja onnellisia.
Maailmassa ei oo tarpeeksi tulipaloja meille.
Nyt se luulee, että olen lempannut sen toisen takia. Se ei ole niin. Mulla ei ole mitään suunnitelma B:tä. Mulla ei ole suunnitelmaa. Paitsi parantua, syödä maitorahkaa, mennä bodypumppiin, ulkoiluttaa koiria, opiskella sairaanhoitajaksi, polttaa Marialle yksi CD-levy ja käydä Kertalla juomassa teetä ja miettiä, että pitäskö ostaa Nokian 6131 vai ei.
Ajoitus on huono. Olosuhteet ovat kamalat. Kai se on sama olla yksin onneton. Tosin kyllähän se jatkuva kinastelu oli jollakin tavalla viihdyttävää. En minä tiedä miksi mikään ei onnistu.
Ehkä se on se kesäkuu, joka oli maailman paras. Ehkä siitä kestää päästä yli ainakin vuosi. Vertaan kaikkea siihen. KOSKA OLIHAN SE IHANAA.
Kattos ajan kanssa.
Minusta tuntuu kuin olisin yksin vesisateessa. Ajan kaikki pois reviiriltä. Menisin talviunille jos voisin. Minä en aio nyt tehdä yhtään mitään millekään... odotan vain että alan kasvaa sammalta. En minä tahallani. Minä vain tiedän, että on olemassa jotain ihmeellistä. Kevät?
Kyllä minä itkin, prinssi, sinun perääsi, kun lähdit viimeksi kun tapeltiin, ja itkin niin kuin olisi ollut hengenlähtö lähellä. Mutta se on liian vähän, jos tunteet on siinä, että saa joka kerta märistä ennen kuin tajuaa jotain hienoa.
Prinssi, nää oot hieno ihminen ja ihana ja kiltti ja lempeä, mutta sulla ei ole kyllä pienintäkään käsitystä miten äkäpussi kesytetään.
Tekis mieli soittaa ja märistä ja ihan vain siksi, että olen tottunut siihen, että minun vieressä nukutaan tai että voin edes soittaa "hyvää yötä" jollekin. Ja se on ihan harhaa. Toissailtana vastasin hyvänyöntoivotukseen "haista paska". Ei meillä nyt niin hirviän hauskaa ollut. Mutta silti. Nyyh nyyh. Olisi silti ihanaa kun voisi soittaa jollekin ja lässyttää. Taidan soittaa siskolle.
Mää toivosin että mulla olis ratkaisuja. Vastauksia. Simsalabim. Ehkä kaikkeen ei ole vastauksia. Ehkä jotkut asiat vaan toimii ja jotkut ei. Nyt minä en tiedä mistään mitään. Olo on nukkavieru. Mutta aito.
"Nyt menen nukkumaan ja kun huomenna herään, on kaikki päin helvettiä".
Everybody's free (to feel good)
Potilaan elvyttämistä jatkettiin edelleen, vaikka kaikki tiesivät sen olevan turhaa. Kukaan ei ollut valmis antamaan periksi väistämättömän edessä. Peli oli menetetty. On vain niin surullista myöntää, että henkeä ei saa puhallettua väkisin. Sielu oli jo lähtenyt. Vaatii rohkeutta päästää menemään.
Tänään on pitkästä aikaa ensimmäinen päivä, jolloin Hanna Kähkönen ei yritä kusettaa itseään.
Mut hei ei se riitä
Et on mukavaa
Sen täytyy olla paljon parempaa
Tänään on pitkästä aikaa ensimmäinen päivä, jolloin Hanna Kähkönen ei yritä kusettaa itseään.
Mut hei ei se riitä
Et on mukavaa
Sen täytyy olla paljon parempaa
perjantaina, lokakuuta 20, 2006
***** ******* power [vtu prkl pawa]
Vaatii noin kaksi viikkoa flunssa-ahdistusta ennen kuin sisätiloihin eristetty yksilö tajuaa, että ajan voi käyttää jotenkin. Jopa hyödyksi. Kouluhommat on (periaatteessa) pakko tehdä joskus, joten miksi pilata hyvä päivä niillä. Paskaa päivää on turha yrittää pelastaa. Vituttaa niin paljon, että parit kouluhommat ei tilannetta enää juurikaan pysty pahentamaan. Eikö? Aina kannattaa kuitenkin yrittää!
Alan vähitellen seota kun en pääse juoksemaan, salille, bodypumppiin, bodycombattiin... olen turvonnut jokinorsuksi. Mikä lie pitää kituisaa lämpöä yllä jatkuvasti. Aika nopeasti sitä menettää suhteellisuudentajun ja rupeaa ajattelemaan, että "mitä jos en paranekaan IKINÄ?" C'mon, get real.
Evanescencen uusi levy The Open Door on ihan kuunneltava. Uppoaa hyvin soittolistaan Nickelbackin kanssa, ovat kuin sisko ja veli.
Setäni on erikoisruokavaliolla, hän syö pelkkiä Lidl-tuotteita.
Ei tässä periaatteessa mitään. Koirat lojuu, vähänkö ne on mukavia kun ne lojuu.
Keskittymiskykyni on lohduttoman rajallinen. Jotain pitäs nyt kyllä tapahtua. Eikö nuo pari sivua nyt tälle illalle jo riitä...?
Alan vähitellen seota kun en pääse juoksemaan, salille, bodypumppiin, bodycombattiin... olen turvonnut jokinorsuksi. Mikä lie pitää kituisaa lämpöä yllä jatkuvasti. Aika nopeasti sitä menettää suhteellisuudentajun ja rupeaa ajattelemaan, että "mitä jos en paranekaan IKINÄ?" C'mon, get real.
Evanescencen uusi levy The Open Door on ihan kuunneltava. Uppoaa hyvin soittolistaan Nickelbackin kanssa, ovat kuin sisko ja veli.
Setäni on erikoisruokavaliolla, hän syö pelkkiä Lidl-tuotteita.
Ei tässä periaatteessa mitään. Koirat lojuu, vähänkö ne on mukavia kun ne lojuu.
Keskittymiskykyni on lohduttoman rajallinen. Jotain pitäs nyt kyllä tapahtua. Eikö nuo pari sivua nyt tälle illalle jo riitä...?
keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006
Aamuihmisiä ja aamukoiria
Kun aamulla avaan makuuhuoneen oven, sen takana on kaksi pilkullista elikkoa, jotka näyttävät siltä kuin eläisivät odottaakseen, että minä herään. Oi iloa ja riemua, emäntä on täällä! EMÄNTÄ ON JUMALA! Tervehdimme sinua, oi Emäntä! Hännänheilutus on fanfaari ja edestakaisintassutus huvittavaa tanssimista. Toinen kantaa suussaan puruluuta kuin lahjusta. Toppuuttelen alamaisiani ja laitan kuppeihin aamupalaa.
Rappukäytävässä naapuri lähtee samaan aikaan kuin me, esittelen uutta koiraa ja kehotan sanomaan jos on meteliä kun olen poissa. Kuuntelen YleX:n aamuohjelmaa ja käytän pilkulliset läheisessä koirapuistossa kunnon aamunuuskinnoilla. Mertsi ja Taika tulevat vastaan aamukävelyllä. Mukavaa juttelua, se on niin kuin ihmisten hännänheiluttamista. Onpa vaan kivvaa.
Kotona koirat rauhoittuvat sohville ja minä avaan tietokoneen. Pyöräytän tehosekoittimessa banaani-viinimarja-maitorahkapirtelön. Päivä alkaa. Olen kipeänä, nyt ei ole kuumetta, mutta se on kahtena edellisenäkin päivänä noussut päivän mittaan.
Eilen illalla olin ihan jumalattoman väsynyt, jalkoihin sattui niin ettei pystynyt seisomaan. Loppuilta oli tavattoman mukava kuitenkin, kai mukavuus tulee kun kutsuu.
Mummini mielestä Big Brotherin Kati on lössö ja porsas. Mummin mielestä oli ihanaa kun telkkarissa näkyi tekstiviestejä, joissa muutkin halusivat Katin ulos. Aika mahtava mummi.
Oli hirmu mukavaa koputtaa kämppiksen oveen ja sanoa, että tiesitkö että ykkösellä menee Ali G. (Hyvien asioiden jakaminen on tärkeää.)
Aivan hirmu hassua oli eilen eläinlääkärillä, kun yksi pilkullinen tartutti haukotuksen toiseen pilkulliseen.
Pieniä hyviä hetkiä.
Aamu on tyytyväisyyttä. Aamulla on vielä niin paljon tehtävissä, eikä mitään ole vielä jäänyt tekemättä. Olisipa päivä pelkkää aamua, elämä pelkkää nuoruutta. Parasta on nälkä, alkupalat, odotus. Toivo.
Rappukäytävässä naapuri lähtee samaan aikaan kuin me, esittelen uutta koiraa ja kehotan sanomaan jos on meteliä kun olen poissa. Kuuntelen YleX:n aamuohjelmaa ja käytän pilkulliset läheisessä koirapuistossa kunnon aamunuuskinnoilla. Mertsi ja Taika tulevat vastaan aamukävelyllä. Mukavaa juttelua, se on niin kuin ihmisten hännänheiluttamista. Onpa vaan kivvaa.
Kotona koirat rauhoittuvat sohville ja minä avaan tietokoneen. Pyöräytän tehosekoittimessa banaani-viinimarja-maitorahkapirtelön. Päivä alkaa. Olen kipeänä, nyt ei ole kuumetta, mutta se on kahtena edellisenäkin päivänä noussut päivän mittaan.
Eilen illalla olin ihan jumalattoman väsynyt, jalkoihin sattui niin ettei pystynyt seisomaan. Loppuilta oli tavattoman mukava kuitenkin, kai mukavuus tulee kun kutsuu.
Mummini mielestä Big Brotherin Kati on lössö ja porsas. Mummin mielestä oli ihanaa kun telkkarissa näkyi tekstiviestejä, joissa muutkin halusivat Katin ulos. Aika mahtava mummi.
Oli hirmu mukavaa koputtaa kämppiksen oveen ja sanoa, että tiesitkö että ykkösellä menee Ali G. (Hyvien asioiden jakaminen on tärkeää.)
Aivan hirmu hassua oli eilen eläinlääkärillä, kun yksi pilkullinen tartutti haukotuksen toiseen pilkulliseen.
Pieniä hyviä hetkiä.
Aamu on tyytyväisyyttä. Aamulla on vielä niin paljon tehtävissä, eikä mitään ole vielä jäänyt tekemättä. Olisipa päivä pelkkää aamua, elämä pelkkää nuoruutta. Parasta on nälkä, alkupalat, odotus. Toivo.
tiistaina, lokakuuta 17, 2006
Morgonstund har guld i mund
Aivan selvää, että olen aamuihminen. Yksinäisiä, kyllästyneitä iltoja on niin monta. Aamulla kaikki alkaa uutta toivoa täynnä.
Kahden ison koiran kanssa ulkoilu ei ole mahdotonta, ainoastaan vaikeaa.
Kaikki on niin suhteellista. Olen liian kipeä menemään kouluun. Soitin äsken eläinlääkärille ja varasin mussukoille rokotusaikaa, niin lääkäri kysyi että pääsenkö tuossa parin tunnin päästä ja no mutta, pääsenhän minä.
Näimme Mertsiä ja Taikaa ulkona ja Mertsi muistutti, että maksamakupalat pistävät koiran tottelemaan - Reetu oli aivan haltioissaan ja muisti yhtäkkiä miten istutaan. Tänään siis taas leivotaan.
Ihminen syö aamupalaksi pestoa ja pastaa.
Tänään sokerikaneliprinssi tulee hoitamaan. Pitänee imuroida vähän sitä ennen.
Pakko käydä suihkussa ennen kuin lähden kälppimään eläinlääkärille. Olishan se hienoa kun ois auto, mutta toisaalta ihan sama niin kauan kuin mp3-soittimessa riittää virtaa.
Kahden ison koiran kanssa ulkoilu ei ole mahdotonta, ainoastaan vaikeaa.
Kaikki on niin suhteellista. Olen liian kipeä menemään kouluun. Soitin äsken eläinlääkärille ja varasin mussukoille rokotusaikaa, niin lääkäri kysyi että pääsenkö tuossa parin tunnin päästä ja no mutta, pääsenhän minä.
Näimme Mertsiä ja Taikaa ulkona ja Mertsi muistutti, että maksamakupalat pistävät koiran tottelemaan - Reetu oli aivan haltioissaan ja muisti yhtäkkiä miten istutaan. Tänään siis taas leivotaan.
Ihminen syö aamupalaksi pestoa ja pastaa.
Tänään sokerikaneliprinssi tulee hoitamaan. Pitänee imuroida vähän sitä ennen.
Pakko käydä suihkussa ennen kuin lähden kälppimään eläinlääkärille. Olishan se hienoa kun ois auto, mutta toisaalta ihan sama niin kauan kuin mp3-soittimessa riittää virtaa.
maanantaina, lokakuuta 16, 2006
Harmonia
Onko puutuminen tasapainoa?
"Meneehän se näinkin"?
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään mitä odottaa ja se on luultavasti aivan minun oma vikani. On arkisia asioita, jotka tarvitsevat järjestelemistä. Mutta ne asiat, joilla on väliä... suuret kuviot... elämän tarkoitus ja sen sellaiset.
En halua menettää niitä hyviä asioita, jotka minulla nyt on. En halua pahentaa tilannetta. Tuntuu siltä, että juuri millään ei ole minkään kannalta kovinkaan paljon väliä. Viimeksi olen tuntenut jotain ihanaa kun sain ystävän iloiseksi. Olen tuntenut oloni ihmiseksi kun joku on kiittänyt. Tällä hetkellä parasta ovat ystävät (ei niitä ole niin monta). Toivoisin, että olisi elämää suurempi rakkaus, mutta se ei anna tilaa itselleen. Minulla on liekinheitin valmiina, mutta minua rauhoitellaan että äläpä nyt riehu sen kanssa.
Ei tämä ole elämistä. Jos en olisi kuumeessa, lähtisin juoksemaan. Tai ehkä juuri tämä on elämistä. Pettymys!
"Meneehän se näinkin"?
Tällä hetkellä minulla ei ole mitään mitä odottaa ja se on luultavasti aivan minun oma vikani. On arkisia asioita, jotka tarvitsevat järjestelemistä. Mutta ne asiat, joilla on väliä... suuret kuviot... elämän tarkoitus ja sen sellaiset.
En halua menettää niitä hyviä asioita, jotka minulla nyt on. En halua pahentaa tilannetta. Tuntuu siltä, että juuri millään ei ole minkään kannalta kovinkaan paljon väliä. Viimeksi olen tuntenut jotain ihanaa kun sain ystävän iloiseksi. Olen tuntenut oloni ihmiseksi kun joku on kiittänyt. Tällä hetkellä parasta ovat ystävät (ei niitä ole niin monta). Toivoisin, että olisi elämää suurempi rakkaus, mutta se ei anna tilaa itselleen. Minulla on liekinheitin valmiina, mutta minua rauhoitellaan että äläpä nyt riehu sen kanssa.
Ei tämä ole elämistä. Jos en olisi kuumeessa, lähtisin juoksemaan. Tai ehkä juuri tämä on elämistä. Pettymys!
Kotityhnykki
Koirat lojuu. Emäntä paistoi tänään pannaria, Aliaksen toinen kausi pyöri ja oli oikein mukavaa. Semmoinen päivä. Kävin pilateksessa ja äidin kanssa lounaalla rannan kiinalaisessa. Tulin kotiin ja mittasin lämmön ja sitä oli.
Kynttilät palaa. Sisko kävi kahvilla. Jaksaisinko avata mustaherukkamehupullon ja lämmittää kattilassa juotavaa.
Ketuttaa kun tänne ei voi oikeasti enää kirjoittaa yhtään mitään, ja kaikkea mitä sanon tullaan käyttämään minua vastaan. Pitäisi varmaan paukoa totuuksia ja puhdistaa vähän ilmaa. Vaan sitäpä en tee. Sen sijaan annan arvoisan henkilön tehdä omia päätelmiään, siteerata blogiani keskustelussa aivan kuin se olisi minun ja hänen välisestä keskustelusta. Älä ääliö oleta, että tänne kirjoitan koko totuuden. Tämä on b l o g i. Ei täältä löydy mitään mitä en olisi sinulle jo kertonut - tai en voisi kertoa.
Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Minä en ole pakkasenkestävä.
Mitään muuta en pelkää niin kuin sitä, että mikään ei tunnu missään. Että korokkeelle nostamani asiat paljastuvat väärennöksiksi. Että huomaan olevani väärässä kaiken vannomani suhteen. Lahjomattomuudella ei ole mitään arvoa.
Että loppujen lopuksi tunteilla ei ole mitään väliä ja järki on se, jonka pitää antaa jyrätä kaiken yli. Voi kuolema.
Minä en osaa olla tyytyväinen enää mihinkään. Olin kerran tyytyväinen ja haluan siihen takaisin. Mutta se paikka, jossa olin tyytyväinen... se on pommitettu tuhannen *****n päreiksi.
Ota syliin. Minä en halua muuta kuin olla taas typerän tyytyväinen ja olla haluamatta muualle. Minä haluan sinne, missä onni ei aina ole toisaalla.
Ja mitä on tyytyminen? Tyytyminen siihen mitä saa? Siihen mitä annetaan? Muistan kun ajattelin, että en ansaitse puoliakaan siitä mitä minulla on. Tänään tuntuu, että ansaitsen enemmän. Kaikki tai ei mitään, minä ansaitsen kaiken.
On olemassa jokin naurettavan helppo ratkaisu, jota en tajua, koska olen sokea ja mielikuvitukseton ja ahdistunut ja luovuuteni on tamponoitu niin ettei siitä ole enää ratkaisemaan tällaisia tilanteita. Sanotaan sitä vaikka sitten syksyksi.
Kaikki on hyvin. Mikään ei ole hyvin. Minä elän keskellä kivuliasta totuutta ja paksua valhetta. Koira haisee pahalle, tee on laimeaa ja pannukakku raakaa. Minä en pysty parempaan. Tässä on kaikki mihin minä pystyn. Tässä on kaikki. Ja ei mitään.
Kynttilät palaa. Sisko kävi kahvilla. Jaksaisinko avata mustaherukkamehupullon ja lämmittää kattilassa juotavaa.
Ketuttaa kun tänne ei voi oikeasti enää kirjoittaa yhtään mitään, ja kaikkea mitä sanon tullaan käyttämään minua vastaan. Pitäisi varmaan paukoa totuuksia ja puhdistaa vähän ilmaa. Vaan sitäpä en tee. Sen sijaan annan arvoisan henkilön tehdä omia päätelmiään, siteerata blogiani keskustelussa aivan kuin se olisi minun ja hänen välisestä keskustelusta. Älä ääliö oleta, että tänne kirjoitan koko totuuden. Tämä on b l o g i. Ei täältä löydy mitään mitä en olisi sinulle jo kertonut - tai en voisi kertoa.
Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Minä en ole pakkasenkestävä.
Mitään muuta en pelkää niin kuin sitä, että mikään ei tunnu missään. Että korokkeelle nostamani asiat paljastuvat väärennöksiksi. Että huomaan olevani väärässä kaiken vannomani suhteen. Lahjomattomuudella ei ole mitään arvoa.
Että loppujen lopuksi tunteilla ei ole mitään väliä ja järki on se, jonka pitää antaa jyrätä kaiken yli. Voi kuolema.
Minä en osaa olla tyytyväinen enää mihinkään. Olin kerran tyytyväinen ja haluan siihen takaisin. Mutta se paikka, jossa olin tyytyväinen... se on pommitettu tuhannen *****n päreiksi.
Ota syliin. Minä en halua muuta kuin olla taas typerän tyytyväinen ja olla haluamatta muualle. Minä haluan sinne, missä onni ei aina ole toisaalla.
Ja mitä on tyytyminen? Tyytyminen siihen mitä saa? Siihen mitä annetaan? Muistan kun ajattelin, että en ansaitse puoliakaan siitä mitä minulla on. Tänään tuntuu, että ansaitsen enemmän. Kaikki tai ei mitään, minä ansaitsen kaiken.
On olemassa jokin naurettavan helppo ratkaisu, jota en tajua, koska olen sokea ja mielikuvitukseton ja ahdistunut ja luovuuteni on tamponoitu niin ettei siitä ole enää ratkaisemaan tällaisia tilanteita. Sanotaan sitä vaikka sitten syksyksi.
Kaikki on hyvin. Mikään ei ole hyvin. Minä elän keskellä kivuliasta totuutta ja paksua valhetta. Koira haisee pahalle, tee on laimeaa ja pannukakku raakaa. Minä en pysty parempaan. Tässä on kaikki mihin minä pystyn. Tässä on kaikki. Ja ei mitään.
Pilikut vilikkuu
Eilinen roadtrip Oulusta Kajaaniin ja takaisin toi Mäntylään uuden asukkaan, 4-vuotiaan dalmatiankoirauros Reetun. Paljon on tekemistä, kun alan kouluttaa poikaa talon tavoille ja hoitamaan ehkä vähän huonommalla pidolla ollutta koiraa komiaksi paremmalla ruokavaliolla ja oikeanlaisella liikuttamisella.
Eilen molemmat koirat pääsivät suihkuun, tänään alkaa matokuuri, parin viikon päästä rokotukset... ja sikäli mikäli Reetu vielä seuranamme on, eikä ole sikaillut itseään ulos Big Mother-talosta, koituu hänen kohtalokseen kastraatio kun rokotuksista on kulunut sopiva aika. Tässä talossahan tunnetusti näytetään miesväelle missä kaappi seisoo.
Jasmine ei näytä yhtään innostuneelta, mutta kai se on parempi pitää tylsää kahdestaan kuin ihan yksistään... Jostain syystä se näyttää loukkaantuneelta, kun joku pureskelee sen puruluita, vaikka se ei itse ole edes koskenut niihin kuukausiin.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Toivon taas että kaikki menee hyvin. Se tuntuisi tässä vaiheessa vähintäänkin reilulta.
Eilen molemmat koirat pääsivät suihkuun, tänään alkaa matokuuri, parin viikon päästä rokotukset... ja sikäli mikäli Reetu vielä seuranamme on, eikä ole sikaillut itseään ulos Big Mother-talosta, koituu hänen kohtalokseen kastraatio kun rokotuksista on kulunut sopiva aika. Tässä talossahan tunnetusti näytetään miesväelle missä kaappi seisoo.
Jasmine ei näytä yhtään innostuneelta, mutta kai se on parempi pitää tylsää kahdestaan kuin ihan yksistään... Jostain syystä se näyttää loukkaantuneelta, kun joku pureskelee sen puruluita, vaikka se ei itse ole edes koskenut niihin kuukausiin.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Toivon taas että kaikki menee hyvin. Se tuntuisi tässä vaiheessa vähintäänkin reilulta.
lauantaina, lokakuuta 14, 2006
Almost unreal
Kyllä valvominen tekee sielulle makiaa... Viideltä taisin olla aamusella nukkumaan menossa, ja ihan siitä syystä että järkikulta komensi, että pitää sun ihan oikiasti nyt välillä vähän levätä. Misä lie lietsusa huiteloitiin Jasun kanssa yön seläsä! (Ehkä kerron, ehkä en.)
Ei me mentykään sinne konserttiin eilen. Kerttaa ei huntsittanut, mutta katsoin Lintulassa Dr. Philin ja Pulmuset. Laatuaikaa. Tilasin 66 eurolla romua Varustelekasta.
Käytiin tänään Escortin kanssa katsomassa 'Shakespeare Hollywoodissa'-ensi-ilta teatterissa. Joku sai epilepsiakohtauksen kesken ensimmäisen näytöksen. Näytelmässä oli ihanaa rakkautta. Ja hauskuutta. Oli keskimäärin parempi kuin Oulun kaupunginteatterissa aiemmin näkemäni.
Aika omituista tai ehkä jopa hullunkurista, kun kämppis eli setäni on tänään täällä ensimmäistä kertaa yötä päästyään kuntoutuksesta lomille. Olen tottunut olemaan täällä melko lailla omissa oloissani elokuun alusta lähtien. Toisaalta en ole kovin montaa yötä yksin nukkunut kun on eräs escortti nurkissa pyörinyt, kaikella rakkaudella. Minua kuitenkin ahdistaa vähän se, miten vähän täysin omaa aikaa minulla on. Kuten aikaa haista pahalle ja hajota nettisivujen räpeltämiseen. Kenties "ehkä sun pitäis olla vähän aikaa ihan yksin"-kommentoijat ovat oikeassa. Tilaa, distanssia, pelivaraa. Jotain semmoista.
Yeah, right.
Ei me mentykään sinne konserttiin eilen. Kerttaa ei huntsittanut, mutta katsoin Lintulassa Dr. Philin ja Pulmuset. Laatuaikaa. Tilasin 66 eurolla romua Varustelekasta.
Käytiin tänään Escortin kanssa katsomassa 'Shakespeare Hollywoodissa'-ensi-ilta teatterissa. Joku sai epilepsiakohtauksen kesken ensimmäisen näytöksen. Näytelmässä oli ihanaa rakkautta. Ja hauskuutta. Oli keskimäärin parempi kuin Oulun kaupunginteatterissa aiemmin näkemäni.
Aika omituista tai ehkä jopa hullunkurista, kun kämppis eli setäni on tänään täällä ensimmäistä kertaa yötä päästyään kuntoutuksesta lomille. Olen tottunut olemaan täällä melko lailla omissa oloissani elokuun alusta lähtien. Toisaalta en ole kovin montaa yötä yksin nukkunut kun on eräs escortti nurkissa pyörinyt, kaikella rakkaudella. Minua kuitenkin ahdistaa vähän se, miten vähän täysin omaa aikaa minulla on. Kuten aikaa haista pahalle ja hajota nettisivujen räpeltämiseen. Kenties "ehkä sun pitäis olla vähän aikaa ihan yksin"-kommentoijat ovat oikeassa. Tilaa, distanssia, pelivaraa. Jotain semmoista.
Yeah, right.
perjantaina, lokakuuta 13, 2006
Perjantai 13.
Kello on jotakin viisi. Illalla. Istun koneella yöpaidassa. Suomipopilta tulee kivaa mussiikkia (Muska - Pidä kii). Sain korjattua kriisikeskuksen nettisivut suurin piirtein toimiviksi. Tunsin perverssiä tyydytystä hajotessani taas Dreamweaverin kanssa. Ihana löhniä yksin kotona, haista pahalle - enemmän henkinen kuin fyysinen ominaisuus.
Kahvi loppu
mies vetää viinaa
(jääkaappimagneettirunoutta)
Koira on maailman suloisin kun se nööpöttää tuossa sohvalla. Silläkään ei oo mitään kiirettä mihinkään. Tuntuu aivan sunnuntailta. Mulla on yhtä sunnuntaita tiistaihin asti, sitten pitää käydä koulussa seminaaraamassa ja opponoimassa.
Elämä on missä herää
Enpä kerro mun suunnitelmista, kun ne on semmoisia että kerron sitten jos ne toteutuu. Tällä hetkellä tunnelma on kaikin puolin odottava. En tiedä onko se 13. päivä perjantain klassinen "alasin päähän", mutta jotakin on epäilemättä tapahtumassa. Iltasanomien horoskooppi lupaa: "Aika on otollinen erään mielenkiintoisen ihmisen tapaamiseen. Oikea ajoitus voi antaa sinulle unohtumattomia hetkiä."
En tiedä oikeasta ajoituksesta. Hyvähän se olis jos pikkasen tähtäis ennen kuin laukoo.
näkemiin ääliö
ei seiso
anteeksi ja morjens
mene itkulle idiootti
Paitsi että nyt rupeaa olemaan jo vähän kiire, jos aion ehtiä sinne konserttiin. Hoplaa, suihkuun.
Kahvi loppu
mies vetää viinaa
(jääkaappimagneettirunoutta)
Koira on maailman suloisin kun se nööpöttää tuossa sohvalla. Silläkään ei oo mitään kiirettä mihinkään. Tuntuu aivan sunnuntailta. Mulla on yhtä sunnuntaita tiistaihin asti, sitten pitää käydä koulussa seminaaraamassa ja opponoimassa.
Elämä on missä herää
Enpä kerro mun suunnitelmista, kun ne on semmoisia että kerron sitten jos ne toteutuu. Tällä hetkellä tunnelma on kaikin puolin odottava. En tiedä onko se 13. päivä perjantain klassinen "alasin päähän", mutta jotakin on epäilemättä tapahtumassa. Iltasanomien horoskooppi lupaa: "Aika on otollinen erään mielenkiintoisen ihmisen tapaamiseen. Oikea ajoitus voi antaa sinulle unohtumattomia hetkiä."
En tiedä oikeasta ajoituksesta. Hyvähän se olis jos pikkasen tähtäis ennen kuin laukoo.
näkemiin ääliö
ei seiso
anteeksi ja morjens
mene itkulle idiootti
Paitsi että nyt rupeaa olemaan jo vähän kiire, jos aion ehtiä sinne konserttiin. Hoplaa, suihkuun.
torstaina, lokakuuta 12, 2006
Elämää, Estrogeenia ja Erotiikkaa
Elämää, Estrogeenia ja Erotiikkaa
- naiskulttuurikonsertti
Tervetuloa nauttimaan monipuolisesta naiskulttuurista
OAMK:n kulttuurialan yksikön konserttisaliin, Kotkantie 1
perjantaina 13.10.2006 klo 18.00
Elämää, Estrogeenia ja Erotiikkaa esittelee musiikin, tanssin ja kuvan kautta naisen elämän
rooleja ja elämänkaaren vaihtelevia muotoja. Konsertti tarjoaa näköaloja naisen maailmaan – miehiä unohtamatta.
Konsertti on osa Oulussa vietettävää Naiskulttuuriviikkoa 2006.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
- naiskulttuurikonsertti
Tervetuloa nauttimaan monipuolisesta naiskulttuurista
OAMK:n kulttuurialan yksikön konserttisaliin, Kotkantie 1
perjantaina 13.10.2006 klo 18.00
Elämää, Estrogeenia ja Erotiikkaa esittelee musiikin, tanssin ja kuvan kautta naisen elämän
rooleja ja elämänkaaren vaihtelevia muotoja. Konsertti tarjoaa näköaloja naisen maailmaan – miehiä unohtamatta.
Konsertti on osa Oulussa vietettävää Naiskulttuuriviikkoa 2006.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Puuttuuko tilaisuus vai rohkeus toimia?
Jotkut odottavat oikeaa hetkeä. Ikuisesti. Pikkasenko ne on tylsiä ehkä. Minusta niillä on vähän liian korkeat kriteerit sen ajoituksen suhteen. Oikeasti, se on ihan pään sisällä se hitaus. Hetki kuin hetki, ei niissä oikeasti ole niin älyttömästi eroa. Oikean hetken odottaminen ei ole mitään hallintaa. Pitää ottaa se hetki ja tehdä siitä oikea.
Harjoittelu on ohi. Samantien olisin voinut jäädä iltavuoroon töihin, valvomaan 100% valvontaa tarvitsevaa ns. pystyeristystä. Vaan kun väsytti niin ei. Olen ihan varma että olen jättänyt osastolle vahingossa jotain omaisuuttani, koska olen reikäpää.
Koulua on seuraavan kerran tiistaina pari tuntia, paitsi perjantaina olisi joitakin luentoja, mutta ajattelin mennä bodypumppiin kun en ole päässyt pitkään aikaan. Jos en ole kipeänä, jostain syystä on sellainen mäh-en-jaksa-olo. Mulla oli vuosi sitten kans tämmönen jarrut-pohjassa-olo.
Eilen käytiin setän ja siskon kanssa La Festassa pizzalla. Shoppailtiin Limingantullin Kontissa (suosittelen, aika hyvä kirppari!), josta löysin asentajapipon tyyliin "saat kympin jos oikiasti pidät tuota päässä". Kodin Anttilasta tarttui mukaan impulsiivisesti kuusi leffaa: 12 Apinaa, Shrek, The Machinist, Turner ja Täystuho, Minority Report ja The Village.
Yks juttu ehkä tapahtuu sunnuntaina, mutta kerron sitten että tapahtuiko vaiko eikö. Oon huono pitämään salaisuuksiani, mutta katotaan nyt eka miten tuo sössiintyy.
En tiedä että onko Disaronno tosi hyvää vai tosi pahaa. Eilen illalla nyssötettiin Jasmin kans sohvalla ja kuunneltiin poppia ja katottiin telkkaria ja maiskuttelin suussa tuon epämääräisen manteliliköörin aromeja. Haluaisin oppia ja opinkin sellaisten yksinäisten iltojen ihanuuden. Että kunhan hengailee, laittaa musiikin täysille ja tanssii vähän. Olishan se hemmetin hienoa jos siihen osallistuis joku toinen, mutta sen pitäis olla laittamatta musiikkia pienemmälle, nauttia vähän amarettoa mun kanssa ja osallistua edes pienellä liikkeellä rytmiin.
Ei oo ehkä mitään järkeä olla hereillä ennen kasia vapaapäivänä. Meen kokeileen jos jaksais vielä nukkua.
Harjoittelu on ohi. Samantien olisin voinut jäädä iltavuoroon töihin, valvomaan 100% valvontaa tarvitsevaa ns. pystyeristystä. Vaan kun väsytti niin ei. Olen ihan varma että olen jättänyt osastolle vahingossa jotain omaisuuttani, koska olen reikäpää.
Koulua on seuraavan kerran tiistaina pari tuntia, paitsi perjantaina olisi joitakin luentoja, mutta ajattelin mennä bodypumppiin kun en ole päässyt pitkään aikaan. Jos en ole kipeänä, jostain syystä on sellainen mäh-en-jaksa-olo. Mulla oli vuosi sitten kans tämmönen jarrut-pohjassa-olo.
Eilen käytiin setän ja siskon kanssa La Festassa pizzalla. Shoppailtiin Limingantullin Kontissa (suosittelen, aika hyvä kirppari!), josta löysin asentajapipon tyyliin "saat kympin jos oikiasti pidät tuota päässä". Kodin Anttilasta tarttui mukaan impulsiivisesti kuusi leffaa: 12 Apinaa, Shrek, The Machinist, Turner ja Täystuho, Minority Report ja The Village.
Yks juttu ehkä tapahtuu sunnuntaina, mutta kerron sitten että tapahtuiko vaiko eikö. Oon huono pitämään salaisuuksiani, mutta katotaan nyt eka miten tuo sössiintyy.
En tiedä että onko Disaronno tosi hyvää vai tosi pahaa. Eilen illalla nyssötettiin Jasmin kans sohvalla ja kuunneltiin poppia ja katottiin telkkaria ja maiskuttelin suussa tuon epämääräisen manteliliköörin aromeja. Haluaisin oppia ja opinkin sellaisten yksinäisten iltojen ihanuuden. Että kunhan hengailee, laittaa musiikin täysille ja tanssii vähän. Olishan se hemmetin hienoa jos siihen osallistuis joku toinen, mutta sen pitäis olla laittamatta musiikkia pienemmälle, nauttia vähän amarettoa mun kanssa ja osallistua edes pienellä liikkeellä rytmiin.
Ei oo ehkä mitään järkeä olla hereillä ennen kasia vapaapäivänä. Meen kokeileen jos jaksais vielä nukkua.
keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006
Herätys, teletapit!
Ei voisi enempää olla ihminen orientoitunut elämään perjantaita keskiviikkoaamuna. Riekkuminen vaikeuttanee sopeutumista muiden ihmisten arkiseen keskiviikkoon.
Eilen todettiin Jenkyn kanssa, että "tänään eletään ku viimestä päivää ja huomenna ollaan niinku ei oltaskaan", tavoite on kai istua koko päivä kahvilla. Käydään kai marketista hakemassa pullaa läksijäisiksi.
En tiedä voiko hyväksyttyä harjoittelua enää sössiä mitenkään, mutta aina kannattaa yrittää ja koskaan ei saa antaa periksi.
Never surrender, baby! Tästä päivästä on näin etukäteen hyvä fiilis ja se on luultavasti kaunista harhaa.
Eilen todettiin Jenkyn kanssa, että "tänään eletään ku viimestä päivää ja huomenna ollaan niinku ei oltaskaan", tavoite on kai istua koko päivä kahvilla. Käydään kai marketista hakemassa pullaa läksijäisiksi.
En tiedä voiko hyväksyttyä harjoittelua enää sössiä mitenkään, mutta aina kannattaa yrittää ja koskaan ei saa antaa periksi.
Never surrender, baby! Tästä päivästä on näin etukäteen hyvä fiilis ja se on luultavasti kaunista harhaa.
tiistaina, lokakuuta 10, 2006
Caffeine overdose (I woke up today feeling pretty hormonal)
Kuukausi sitten munasarjani näkivät unia, ja nyt näkevät taas. Olin viime yönä raskaana, mutta en tiennyt kenelle, koska ruumiini oli siepattu jollakin kierolla tavalla pois tietoisuuteni käytöstä enkä ollut tietoinen mihin sitä oli käytetty.
Olotilan on voinut tiivistää seuraavaan lauseeseen:
Olen väsynyt ja säälittävä rääpäle, jonka päälle jonkun pitäisi kakkia.
Elämästä puuttuu se manteli.
Tarvitsen henkistä ja fyysistä vastusta. Tasavertaisuus kanssani vaatii munaa. Olen ollut aika tylsistynyt ja turhautunut. Joojoo-miehiä kyllä tarvitaan, mutta ei täällä.
Liika järkevyys tekee elämästä hengetöntä. Muistan kun viimeksi olin aivan sekopäinen, se oli ihanaa.
Mitä tänne tultiin tekemään? Varmistamaan turvatoimien varajärjestelmiä?
Maria kiteytti oleellisen. "Tärkeintä on että me saadaan proteiinia." Käytiin Marian kans bodycombatissa ja pilateksessa ja sen jälkeen juotiin meillä teetä ja sitten vielä mentiin koirapuistoon, pikkasenko oli mukavaa. Mulla ei taaskaan ole ollut aikaa ystäville. Onneksi Maria teki tämän päivän niin helpoksi (sillä on auto).
Huomenna on viimeinen päivä harjoittelussa. Jei. Ja Jenkky tulee hakemaan autolla puoliseiskalta, niin johan on yhtä juhlaa. Sitten on kolmisen viikkoa aika mukavaa. Siis tyhjää kalenterissa. Millä täytetään?
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
Minulla on paljon energiaa, joka väärin kohdennettuna tuottaa vielä suuresti hauskuutta.
Hey, gorgeous! There's no need to be afraid. Olen maailman onnellisin tyttö muutaman ajatuksen takia, joita suuresti hellin. Tiedän tasan mitä haluan. Tämä hetki... oleellista! Mennyt on jo kaukana, huomista ei passaa mennä arvailemaan. Tällä hetkellä eksistenssi on haikea. Minä niin tahtoisin.
Hämäävän kirkasta, epäilyttävän selkeää... luultavasti huijausta.
Turha leikkiä ajatuksella mitä tekisit lottovoitolla, jos et ääliö edes lottoa!
Olotilan on voinut tiivistää seuraavaan lauseeseen:
Olen väsynyt ja säälittävä rääpäle, jonka päälle jonkun pitäisi kakkia.
Elämästä puuttuu se manteli.
Tarvitsen henkistä ja fyysistä vastusta. Tasavertaisuus kanssani vaatii munaa. Olen ollut aika tylsistynyt ja turhautunut. Joojoo-miehiä kyllä tarvitaan, mutta ei täällä.
Liika järkevyys tekee elämästä hengetöntä. Muistan kun viimeksi olin aivan sekopäinen, se oli ihanaa.
Mitä tänne tultiin tekemään? Varmistamaan turvatoimien varajärjestelmiä?
Maria kiteytti oleellisen. "Tärkeintä on että me saadaan proteiinia." Käytiin Marian kans bodycombatissa ja pilateksessa ja sen jälkeen juotiin meillä teetä ja sitten vielä mentiin koirapuistoon, pikkasenko oli mukavaa. Mulla ei taaskaan ole ollut aikaa ystäville. Onneksi Maria teki tämän päivän niin helpoksi (sillä on auto).
Huomenna on viimeinen päivä harjoittelussa. Jei. Ja Jenkky tulee hakemaan autolla puoliseiskalta, niin johan on yhtä juhlaa. Sitten on kolmisen viikkoa aika mukavaa. Siis tyhjää kalenterissa. Millä täytetään?
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
KYLLÄ
Minulla on paljon energiaa, joka väärin kohdennettuna tuottaa vielä suuresti hauskuutta.
Hey, gorgeous! There's no need to be afraid. Olen maailman onnellisin tyttö muutaman ajatuksen takia, joita suuresti hellin. Tiedän tasan mitä haluan. Tämä hetki... oleellista! Mennyt on jo kaukana, huomista ei passaa mennä arvailemaan. Tällä hetkellä eksistenssi on haikea. Minä niin tahtoisin.
Hämäävän kirkasta, epäilyttävän selkeää... luultavasti huijausta.
Turha leikkiä ajatuksella mitä tekisit lottovoitolla, jos et ääliö edes lottoa!
maanantaina, lokakuuta 09, 2006
Läheltä piti ja muita vessaleikkejä
Ruoalla ei saa leikkiä, eikä hengellä, eikä naisen tunteilla.
http://youtube.com/watch?v=FS2khQTRsAI&mode=related&search=
Tunnin hölökkäsin, ja välillä piti kävellä ja kiroilla.
Auttas jos tietäs että mikä vituttaa. Tai ees että mikä eniten. Tai onkohan tuo vitutusta ollenkaan. Joku kaamosmasennus tai syysväsymys, paitti että ei masenna eikä väsytä.
puren ja nuolen
jos en saa niin kuolen
Voitin tänään menomatkalla Niuvanniemen vankimielisairaalaan Iltalehden 1X2-tietovisailun ylivoimaisesti. Silti järjen ääni on minut jättänyt, vaikka en sitä suuresti kaipaakaan.
http://youtube.com/watch?v=FS2khQTRsAI&mode=related&search=
Tunnin hölökkäsin, ja välillä piti kävellä ja kiroilla.
Auttas jos tietäs että mikä vituttaa. Tai ees että mikä eniten. Tai onkohan tuo vitutusta ollenkaan. Joku kaamosmasennus tai syysväsymys, paitti että ei masenna eikä väsytä.
puren ja nuolen
jos en saa niin kuolen
Voitin tänään menomatkalla Niuvanniemen vankimielisairaalaan Iltalehden 1X2-tietovisailun ylivoimaisesti. Silti järjen ääni on minut jättänyt, vaikka en sitä suuresti kaipaakaan.
perjantaina, lokakuuta 06, 2006
Uusi päivä, uusi mahdollisuus.
Ei eilisessä mitään vikaa ollut. Siinä oli paljon hyvää. Parasta oli käydä koirien kanssa Oulunsalon metikössä väsyttämässä isän koira heittämällä sille keppiä niin, että se joutui juoksemaan pystysuoraa hiekkaseinämää ylös alas. Ajattelin, että meni miten meni, minä haluan auton ja toisen koiran isona, että voin sitten ajaa metsään ja katsoa kun koirat pelmuaa.
Soijasuklaavanukas aamupalan jälkiruuaksi tuntuu ihan reilulta, kun on sentään perjantaihin selvitty.
Uuden bodypumpin soundtrack pelastaa. Aamuradiossa soitetaan aina jotakin ihmeen humppaa. Infernalin A to the B jyystää stereoita. Work for me, work for me, don't you give up!
Tuputin itselleni itsesuggestioita illalla. "Nyt nukut rauhassa, raskaasti, koko yön, ja huomenna on tosi hyvä päivä. Sinä saat kaiken mitä haluat, sinun unelmistasi tulee totta."
Tänään on hyvä päivä. Tänään on tärkeä päivä.
Näytä se asenne! Lisää vähän semmosta turpaanvetomentaliteettia, heilauta tukkaa, murise, laula mukana, keinuta lannetta, wuhuu, kyllä se siitä lähtee. Tällä metelillä luulis kyllä että tulis häätö.
Otetaan se mitä annetaan! Otetaan vähän enemmän! Otetaan kuule ihan kunnolla!
Soijasuklaavanukas aamupalan jälkiruuaksi tuntuu ihan reilulta, kun on sentään perjantaihin selvitty.
Uuden bodypumpin soundtrack pelastaa. Aamuradiossa soitetaan aina jotakin ihmeen humppaa. Infernalin A to the B jyystää stereoita. Work for me, work for me, don't you give up!
Tuputin itselleni itsesuggestioita illalla. "Nyt nukut rauhassa, raskaasti, koko yön, ja huomenna on tosi hyvä päivä. Sinä saat kaiken mitä haluat, sinun unelmistasi tulee totta."
Tänään on hyvä päivä. Tänään on tärkeä päivä.
Näytä se asenne! Lisää vähän semmosta turpaanvetomentaliteettia, heilauta tukkaa, murise, laula mukana, keinuta lannetta, wuhuu, kyllä se siitä lähtee. Tällä metelillä luulis kyllä että tulis häätö.
Otetaan se mitä annetaan! Otetaan vähän enemmän! Otetaan kuule ihan kunnolla!
torstaina, lokakuuta 05, 2006
Päivän uutisaiheet lyhyesti (melankolisesti sinun)
Tämä syksy on
TIELLE LIISKAUTUNEITA ELÄIMIÄ
KYLMIÄ SEINIÄ
YKSINÄISIÄ IHMISIÄ KESKELLÄ VÄENPALJOUTTA
Tunsin olevani oikeassa paikassa, kun väänsin salilla niin että sattui *******. Sen jälkeen balance kirvoitti tuntemuksia. Tuntemuksethan on aina hyviä, ilman niitä muuttuisi kiveksi. Ollaan siinä pisteessä, että juodaan proteiinijauhovettä (joka saa mahan ripulille, voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti).
Balancen aikana ehti miettiä miljoona asiaa. Luulen, että siitä ei ollut mitään hyötyä. Pitäisi vain nukkua ja syödä ja rehkiä, unissa ajatukset menee oikeisiin lokeroihin. Sillä tästä ****** syksystä selviää. Ja muista pestä hampaat.
Rakas ystävä on kohdannut surua. Tunnen syyllisyyttä, kun en ole ollut hänen elämässään mukana tämän oman ****** syksyni takia. Minulla on sellaisia ystäviä, joista monen kannattaisi olla kateellinen. Ja sitten minä ****** välitän niiden ystävyyssuhteiden ylläpidosta. Toisaalta, menee se toisinkinpäin ja metsä ei vastaa mitään jos sinne ei huuda.
Viimeinen kuukausi (pitkälti työharjoittelussa) on opettanut paljon siitä, miten epäreilua elämä on. Jotkut asiat eivät kertakaikkiaan valitse uhriaan. Jotkut asiat tapahtuvat ihan kenelle tahansa.
Ja taivahan tosi on se, että ei tästä omasta harmaasta osaa mitenkään nauttia, eikä onneksi tarvitse yrittääkään. Jos ei kohta tapahdu jotain maagisen hienoa ja räjäyttävän upeaa, niin käyn ostamassa jostakin ilotulitteita ja ammun näkökenttäni hajalle niin että tähtiä näkyy kaksi viikkoa. (Toivoin pankista tänään lisäerää opintolainaan ja jos sen saan niin lähden jonnekin tyhjäpääaurinkorannalle tankkaamaan jeejeetä äkkilähdöllä heti kun pääsen. Pitäs eka vaan saada uus passi hankittua.)
Joo, työharjottelupaikan alakerran automaatista ostettu chococchino (tai mikä ***** lie) oli makea niin kuin kuuluukin.
Asiasta omaan napaan. Minkäänlainen etäsuhde ei toimi (yli 50 m). Olen tottunut sellaiseen intensiteettiin, että noin 24 tunnin jälleennäkemättömyyden jälkeen alan unohtaa että kenestäköhän oli kysymys ja mikäköhän hänen mahdollinen suhteensa minuun mahtanee olla. Minä osaan kaivata toista vaikka roskanvientireissulta, en minä tarvitse välimatkoja ja ikuisuuksia siihen.
Yli 48 tunnin jälleennäkemättömyyden jälkeen rupean ns. "miettimään asioita", mikä ei koskaan ole hyvä asia. Käytännössä se tarkoittaa inhan etäisyyden rakentumista, ja seuraavan jälleennäkemisen kohdalla täytyy tehdä törkeästi töitä, että saa jonkinlaisen yhteyden siihen ihmiseen, ja ymmärryksen minkälaisesta sielusta oli kysymys, ja että omalla sielulla on jokin yhteys siihen sieluun.
Olen vähän kypsänä siihen, että minulla ensinnäkin on ihan ********** annettavaa, ja jollakin pitäisi olla halua vastaanottaa tämä kaikki intensiivinen tunteen palo, fyysinen intohimo ja spirituaalinen yhteenkuuluminen, ja kyky ja tarve vastata siihen samalla mitalla. Add the fuckin' F to the "lame".
Tyhjäkäyntinen olo. Ehkä se on se mun aikakäsitys. Mulla on vaan semmoinen ilkeä tuntuma, että mitään ei tapahdu eikä tule koskaan tapahtumaan, jos kompassin antaa kääntyä sellaiseen tapahtumien kehittymättömyyssuuntaan.
Porukat on Italiassa ja auto on veljellä ja nyt se auto on minulla vähän aikaa, pikkasen sweet kun huomenna aamulla saa mennä töihin autolla. Tänään olisi pitänyt hoidella tsiljoona asiaa, mutta kappas kun jätin visa electronin sitten työpaikan pukukoppiin työliivin taskuun. Psykiatrisella on muuten parasta se (karismaattisten miestyöntekijöiden lisäksi), että saa pitää minkälaisia vaatteita huntsittaa eikä tarvitse pukeutua naurettavaan pyjamaan.
Ai niin. Harjoittelun loppuarviointi oli tänään. Kiitettävästi meni läpi, vaikka ei meillä kyllä arvostella kuin hyväksytty-hylätty. Ja musta tulee psykiatrinen sairaanhoitaja (syyt mainitsin edellisessä kappaleessa).
Eniten sydäntä lämmittää tällä nimenomaisella hetkellä koira, joka tulee pienestäkin vihjeestä tökkimään kuonolla saadakseen hieman hellyyttä osakseen. Sille saa höpötellä, se laittaa korvat ruttuun ja heiluttaa häntää.
Mää ihan tosissaan toivosin, että mun sydäntä nyt lämmittäs vähän joku muukin kuin koira. Se on kuitenki ******* koira! Ehkä musta tulee se äkänen mummu, jolla on kymmenen mopsia.
Hei, minäkin tarvin rakkautta. ***** *******.
Nälkä olis vaan en kyllä raaski itseäni riuduttaa. Ja mulla on ihan tosissaan tylsää. Vaikka oikeasti mun nukkumaanmenoaika meni tunti ja vartti sitten ja tällä hetkellä mulla ei pitäs olla mitenkään jännää, vaan tää tylsä varmaan palvelee tarkoitusta ihan hyvin. *****. En jaksa. Mikään ei tunnu missään. Jalkakin puutu tässä istuessa, hyvä! Taidan perua koko viikonlopun kun oon niin ******** hyvällä tuulella, siivoan vaan ja koitan saada tehtyä ne tsiljoona asiaa, mitkä pitäs saada tehtyä. Tai sitten mää tarvin semmosta seuraa, joka saa mun veren kiehumaan ja posket punoittaan ja sykkeen tuntumaan joka paikassa ja silmiin sellaisen kiillon, että toinen eläin heti tajuaa mistä on kysymys.
TIELLE LIISKAUTUNEITA ELÄIMIÄ
KYLMIÄ SEINIÄ
YKSINÄISIÄ IHMISIÄ KESKELLÄ VÄENPALJOUTTA
Tunsin olevani oikeassa paikassa, kun väänsin salilla niin että sattui *******. Sen jälkeen balance kirvoitti tuntemuksia. Tuntemuksethan on aina hyviä, ilman niitä muuttuisi kiveksi. Ollaan siinä pisteessä, että juodaan proteiinijauhovettä (joka saa mahan ripulille, voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti).
Balancen aikana ehti miettiä miljoona asiaa. Luulen, että siitä ei ollut mitään hyötyä. Pitäisi vain nukkua ja syödä ja rehkiä, unissa ajatukset menee oikeisiin lokeroihin. Sillä tästä ****** syksystä selviää. Ja muista pestä hampaat.
Rakas ystävä on kohdannut surua. Tunnen syyllisyyttä, kun en ole ollut hänen elämässään mukana tämän oman ****** syksyni takia. Minulla on sellaisia ystäviä, joista monen kannattaisi olla kateellinen. Ja sitten minä ****** välitän niiden ystävyyssuhteiden ylläpidosta. Toisaalta, menee se toisinkinpäin ja metsä ei vastaa mitään jos sinne ei huuda.
Viimeinen kuukausi (pitkälti työharjoittelussa) on opettanut paljon siitä, miten epäreilua elämä on. Jotkut asiat eivät kertakaikkiaan valitse uhriaan. Jotkut asiat tapahtuvat ihan kenelle tahansa.
Ja taivahan tosi on se, että ei tästä omasta harmaasta osaa mitenkään nauttia, eikä onneksi tarvitse yrittääkään. Jos ei kohta tapahdu jotain maagisen hienoa ja räjäyttävän upeaa, niin käyn ostamassa jostakin ilotulitteita ja ammun näkökenttäni hajalle niin että tähtiä näkyy kaksi viikkoa. (Toivoin pankista tänään lisäerää opintolainaan ja jos sen saan niin lähden jonnekin tyhjäpääaurinkorannalle tankkaamaan jeejeetä äkkilähdöllä heti kun pääsen. Pitäs eka vaan saada uus passi hankittua.)
Joo, työharjottelupaikan alakerran automaatista ostettu chococchino (tai mikä ***** lie) oli makea niin kuin kuuluukin.
Asiasta omaan napaan. Minkäänlainen etäsuhde ei toimi (yli 50 m). Olen tottunut sellaiseen intensiteettiin, että noin 24 tunnin jälleennäkemättömyyden jälkeen alan unohtaa että kenestäköhän oli kysymys ja mikäköhän hänen mahdollinen suhteensa minuun mahtanee olla. Minä osaan kaivata toista vaikka roskanvientireissulta, en minä tarvitse välimatkoja ja ikuisuuksia siihen.
Yli 48 tunnin jälleennäkemättömyyden jälkeen rupean ns. "miettimään asioita", mikä ei koskaan ole hyvä asia. Käytännössä se tarkoittaa inhan etäisyyden rakentumista, ja seuraavan jälleennäkemisen kohdalla täytyy tehdä törkeästi töitä, että saa jonkinlaisen yhteyden siihen ihmiseen, ja ymmärryksen minkälaisesta sielusta oli kysymys, ja että omalla sielulla on jokin yhteys siihen sieluun.
Olen vähän kypsänä siihen, että minulla ensinnäkin on ihan ********** annettavaa, ja jollakin pitäisi olla halua vastaanottaa tämä kaikki intensiivinen tunteen palo, fyysinen intohimo ja spirituaalinen yhteenkuuluminen, ja kyky ja tarve vastata siihen samalla mitalla. Add the fuckin' F to the "lame".
Tyhjäkäyntinen olo. Ehkä se on se mun aikakäsitys. Mulla on vaan semmoinen ilkeä tuntuma, että mitään ei tapahdu eikä tule koskaan tapahtumaan, jos kompassin antaa kääntyä sellaiseen tapahtumien kehittymättömyyssuuntaan.
Porukat on Italiassa ja auto on veljellä ja nyt se auto on minulla vähän aikaa, pikkasen sweet kun huomenna aamulla saa mennä töihin autolla. Tänään olisi pitänyt hoidella tsiljoona asiaa, mutta kappas kun jätin visa electronin sitten työpaikan pukukoppiin työliivin taskuun. Psykiatrisella on muuten parasta se (karismaattisten miestyöntekijöiden lisäksi), että saa pitää minkälaisia vaatteita huntsittaa eikä tarvitse pukeutua naurettavaan pyjamaan.
Ai niin. Harjoittelun loppuarviointi oli tänään. Kiitettävästi meni läpi, vaikka ei meillä kyllä arvostella kuin hyväksytty-hylätty. Ja musta tulee psykiatrinen sairaanhoitaja (syyt mainitsin edellisessä kappaleessa).
Eniten sydäntä lämmittää tällä nimenomaisella hetkellä koira, joka tulee pienestäkin vihjeestä tökkimään kuonolla saadakseen hieman hellyyttä osakseen. Sille saa höpötellä, se laittaa korvat ruttuun ja heiluttaa häntää.
Mää ihan tosissaan toivosin, että mun sydäntä nyt lämmittäs vähän joku muukin kuin koira. Se on kuitenki ******* koira! Ehkä musta tulee se äkänen mummu, jolla on kymmenen mopsia.
Hei, minäkin tarvin rakkautta. ***** *******.
Nälkä olis vaan en kyllä raaski itseäni riuduttaa. Ja mulla on ihan tosissaan tylsää. Vaikka oikeasti mun nukkumaanmenoaika meni tunti ja vartti sitten ja tällä hetkellä mulla ei pitäs olla mitenkään jännää, vaan tää tylsä varmaan palvelee tarkoitusta ihan hyvin. *****. En jaksa. Mikään ei tunnu missään. Jalkakin puutu tässä istuessa, hyvä! Taidan perua koko viikonlopun kun oon niin ******** hyvällä tuulella, siivoan vaan ja koitan saada tehtyä ne tsiljoona asiaa, mitkä pitäs saada tehtyä. Tai sitten mää tarvin semmosta seuraa, joka saa mun veren kiehumaan ja posket punoittaan ja sykkeen tuntumaan joka paikassa ja silmiin sellaisen kiillon, että toinen eläin heti tajuaa mistä on kysymys.
tiistaina, lokakuuta 03, 2006
Tiistai eikä tunnu missään
Tänään tehtiin uutta saliohjelmaa jalat täristen. Syötiin rahkaa ja luettiin postiluukusta kolahtanutta Body-lehteä. Ja mennään nukkumaan yheksältä.
Semmonen olo että ihan sama oikeestaan vähän kaikelle. En oikeestaan jaksais muuta ku treenata ja odottaa, että pääsis viikonloppuna pusimaan.
Työharjoittelu on minun osaltani siinä pisteessä, että suoritan sitä tunti tunnilta - kai se ny ***kele jossakin vaiheessa loppuu.
Mieliala ei ole erityisen korkealla eikä erityisen matalalla. Mieliala on yks pitkä haukotus. Kaipaan sujuvaa jeejeetä, tämmöinen väsynyt hohhoijakkaa-meininki on ihan berberistä.
"Vai niin." "Aha." Olis kiva ku tapahtuis jotain juttuja, mitkä pistäs sanomaan "jessshhh!".
Vähän semmonen olo kuin lampsis viidakossa, viidakkoveitsi kädessä roikkuen, eikä kiinnostais yhtään että tuleeko jostain joku öttiäinen päälle, senku vaan lampsii menemään. Ei jänskätä yhtään eikä kiinnosta eikä huvita. En minä kuitenkaan millekään mitään voi. Luultavasti tää viikko ei lopu ikinä, eikä ens viikkokaan. Hyvä jos en jää nojailemaan johonkin trooppiseen puuhun ja nukahda kesken matkan.
Jännä ettei tää tasapaksu homma vituta yhtään. Aivan sama. Mikäs tässä on lampsiessa, yks harmaa päivä koko syksy, tulis jo lunta. Lähtis käymään lenkillä ja sitte menis suihkuun ja sitte nukkumaan ja oottelemaan sitä viikonloppua, niin pääsis pusimaan.
Semmonen olo että ihan sama oikeestaan vähän kaikelle. En oikeestaan jaksais muuta ku treenata ja odottaa, että pääsis viikonloppuna pusimaan.
Työharjoittelu on minun osaltani siinä pisteessä, että suoritan sitä tunti tunnilta - kai se ny ***kele jossakin vaiheessa loppuu.
Mieliala ei ole erityisen korkealla eikä erityisen matalalla. Mieliala on yks pitkä haukotus. Kaipaan sujuvaa jeejeetä, tämmöinen väsynyt hohhoijakkaa-meininki on ihan berberistä.
"Vai niin." "Aha." Olis kiva ku tapahtuis jotain juttuja, mitkä pistäs sanomaan "jessshhh!".
Vähän semmonen olo kuin lampsis viidakossa, viidakkoveitsi kädessä roikkuen, eikä kiinnostais yhtään että tuleeko jostain joku öttiäinen päälle, senku vaan lampsii menemään. Ei jänskätä yhtään eikä kiinnosta eikä huvita. En minä kuitenkaan millekään mitään voi. Luultavasti tää viikko ei lopu ikinä, eikä ens viikkokaan. Hyvä jos en jää nojailemaan johonkin trooppiseen puuhun ja nukahda kesken matkan.
Jännä ettei tää tasapaksu homma vituta yhtään. Aivan sama. Mikäs tässä on lampsiessa, yks harmaa päivä koko syksy, tulis jo lunta. Lähtis käymään lenkillä ja sitte menis suihkuun ja sitte nukkumaan ja oottelemaan sitä viikonloppua, niin pääsis pusimaan.
maanantaina, lokakuuta 02, 2006
Täydellisiin hetkiin
Harmaan päivän jälkeen aistit ovat toiveikkaita vastaanottamaan pieniä nautintoja. Tämänhetkinen elämäntilanne on aika lyömätön, kun on vastuussa vain itsestään ja omasta hyvästä olostaan. Mussukalle soitin kotimatkalla. So it's just me and me then, baby.
Hiljainen koti. Syvä huokaus. Päästän koiran ulos pissalle. Ilma on rauhallinen. Rauhoittava.
Lasi valkoviiniä. Epäsuomalaiseen tapaan pastaa tähän aikaan vuorokaudesta. Jumalattoman hyvää.
Täydelliset naiset. Aikaa ihan vain itselle. Huomaan nauravani ääneen.
Ajattelen tänään saamaani ihanaa tekstiviestiä, tietenkin rakkaalta. Rakas, rakas. Minua ei koskaan epäilytä antaa rakkauttani, vaikka olen aina altavastaajana tunnustamassa sitä ensin. Se on minun tapani elää, se on vain hyväksyttävä.
Rento, hyväntuulinen (must be the wine). Olisin nyt varmasti aivan loistavaa seuraa, mutta saan pitää sen itselläni.
Täydellisyyttä. En osannut odottaa tällaista mukavuutta maanantai-iltaan. Selvisin tästä päivästä, vaikka olen ollut kuin rekan alle jäänyt raato ja väsynyt sanan fyysisimmässä merkityksessä. Voi luovuus ja hauskuus. Kyllä tästä selvitään.
Luottamus. Kaikki on hyvin. Kaikkeen varautuminen tekisi minusta jäykän ja elottoman, luotan improvisaatioon.
Jos saisin tämän olotilan talteen, pistäisin sen pulloon ja avaisin sitten kun olemme kahden, rakas. Nyt äkkiä nukkumaan, kun olo on vielä näin ihana, näkemään ihania unia, kaikki tietää kenestä. Voi rakas, minähän rakastan.
Nauran taas ääneen. Onko tämä sarja näin hauska vai onko minulla muuten vain mukavaa?
Hiljainen koti. Syvä huokaus. Päästän koiran ulos pissalle. Ilma on rauhallinen. Rauhoittava.
Lasi valkoviiniä. Epäsuomalaiseen tapaan pastaa tähän aikaan vuorokaudesta. Jumalattoman hyvää.
Täydelliset naiset. Aikaa ihan vain itselle. Huomaan nauravani ääneen.
Ajattelen tänään saamaani ihanaa tekstiviestiä, tietenkin rakkaalta. Rakas, rakas. Minua ei koskaan epäilytä antaa rakkauttani, vaikka olen aina altavastaajana tunnustamassa sitä ensin. Se on minun tapani elää, se on vain hyväksyttävä.
Rento, hyväntuulinen (must be the wine). Olisin nyt varmasti aivan loistavaa seuraa, mutta saan pitää sen itselläni.
Täydellisyyttä. En osannut odottaa tällaista mukavuutta maanantai-iltaan. Selvisin tästä päivästä, vaikka olen ollut kuin rekan alle jäänyt raato ja väsynyt sanan fyysisimmässä merkityksessä. Voi luovuus ja hauskuus. Kyllä tästä selvitään.
Luottamus. Kaikki on hyvin. Kaikkeen varautuminen tekisi minusta jäykän ja elottoman, luotan improvisaatioon.
Jos saisin tämän olotilan talteen, pistäisin sen pulloon ja avaisin sitten kun olemme kahden, rakas. Nyt äkkiä nukkumaan, kun olo on vielä näin ihana, näkemään ihania unia, kaikki tietää kenestä. Voi rakas, minähän rakastan.
Nauran taas ääneen. Onko tämä sarja näin hauska vai onko minulla muuten vain mukavaa?
sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006
Älä suutele sammakoita, ota aito prinssi.
Olen tänään koko aamun tuijottanut rakastuneena maailman ihaninta, en osaa muutakaan. Nipistän itseäni ja se on silti totta.
Meillä on ajoittain välissä kielimuuri. Olemme kaksi eri lajia eri planeetoilta. Mutta jokin perverssi tasapaino meidän kahden täysin erilaisen ihmisen väliltä löytyy, kun jaksaa selittää ja kuunnella.
Kiitos kun et suutu keskellä yötä, kun herätän, kun juuri silloin pitää saada selvittää asia, juuri silloin. En herättäisi jos en välittäisi. Haluan että kaikki on hyvin.
Tosiasiassa me molemmat hieman pelkäämme toisiamme, mutta koko ajan vähemmän.
Miksi kylmä jäätelö on hyvää kuuman omenapiirakan kanssa, miksi chili yhtäkkiä sopii mansikan makeuteen?
Prinssi istuu tuossa jonkun metrin päässä, vaihtelee kappaleita Lord of The Ringsin soundtrackilta ja teippaa seinään intiaanikuvia taulun viereen.
Pohjimmiltaan me olemme samanlaisia. Elämme sadussa - elämä on romanttista, kaihoisaa, dramaattista. Molemmat vierastavat harmaata rutiinia, toistuvaa ja turtaa arkea, tottumista, kyllästymistä. (Me molemmat olemme oikeasti merirosvoja. Silloin kun emme ole superagentteja.) Teemme sen vain eri tavalla... mutta kyllä se yhtäläinen herkkyys silti on molemmissa. Yhdessä musiikki on painokkaan pauhun ja suloisen suvannon vaihtelua. Kontrastia, jännitettä. Sykkeen täytyy välillä laskea, jatkuva kiihkeys väsyttää eikä lopulta tunnu enää miltään. Niin suloista, että se sattuu, kun silitän sinun kasvojasi.
Olen aika liikuttunut. Monta kertaa on tuntunut, että itkettää. Ompeleet voi poistaa, aika on jo parantanut.
Kummankaan ei tarvitse muuttua, ei saa muuttua! Se jokin, joka molemmissa on, sen täytyy säilyä. Nämä vuodet eivät ole sitä muuttaneet. Sinun kasvosi minä haluan nähdä poliisiautojen valoissa, sinun käsivartesi haluan ympärilleni kun katson riehuvia liekkejä ja palaneen talon hiilloksia. Minä haluan sinun olevan sumuisena yönä se tumma lähestyvä hahmo sillalla. Minä haluan sinut juomaan aamuteetä, silittämään minut uneen, ja sanomaan ettei saa tulla liikaa kiehnäämään kun kaupassa ollaan. Potkimaan minut hereille kun kuorsaan. Ja jos pelaan korttini oikein, sinä pelaat korttisi oikein...
Koira on ihan yhtä heikkona, vaan kukapa ei olisi, isäntä. Me heilutetaan sulle häntää ja ootetaan vaan että milloin tuut meidän luo taas!
Levy vaihtui Lumikuningattaren soundtrackiksi. Minä menen suutelemaan prinssiä. Suuteleminen on elämän tarkoitus. Sinun suutelemisesi on minun elämäni tarkoitus.
Meillä on ajoittain välissä kielimuuri. Olemme kaksi eri lajia eri planeetoilta. Mutta jokin perverssi tasapaino meidän kahden täysin erilaisen ihmisen väliltä löytyy, kun jaksaa selittää ja kuunnella.
Kiitos kun et suutu keskellä yötä, kun herätän, kun juuri silloin pitää saada selvittää asia, juuri silloin. En herättäisi jos en välittäisi. Haluan että kaikki on hyvin.
Tosiasiassa me molemmat hieman pelkäämme toisiamme, mutta koko ajan vähemmän.
Miksi kylmä jäätelö on hyvää kuuman omenapiirakan kanssa, miksi chili yhtäkkiä sopii mansikan makeuteen?
Prinssi istuu tuossa jonkun metrin päässä, vaihtelee kappaleita Lord of The Ringsin soundtrackilta ja teippaa seinään intiaanikuvia taulun viereen.
Pohjimmiltaan me olemme samanlaisia. Elämme sadussa - elämä on romanttista, kaihoisaa, dramaattista. Molemmat vierastavat harmaata rutiinia, toistuvaa ja turtaa arkea, tottumista, kyllästymistä. (Me molemmat olemme oikeasti merirosvoja. Silloin kun emme ole superagentteja.) Teemme sen vain eri tavalla... mutta kyllä se yhtäläinen herkkyys silti on molemmissa. Yhdessä musiikki on painokkaan pauhun ja suloisen suvannon vaihtelua. Kontrastia, jännitettä. Sykkeen täytyy välillä laskea, jatkuva kiihkeys väsyttää eikä lopulta tunnu enää miltään. Niin suloista, että se sattuu, kun silitän sinun kasvojasi.
Olen aika liikuttunut. Monta kertaa on tuntunut, että itkettää. Ompeleet voi poistaa, aika on jo parantanut.
Kummankaan ei tarvitse muuttua, ei saa muuttua! Se jokin, joka molemmissa on, sen täytyy säilyä. Nämä vuodet eivät ole sitä muuttaneet. Sinun kasvosi minä haluan nähdä poliisiautojen valoissa, sinun käsivartesi haluan ympärilleni kun katson riehuvia liekkejä ja palaneen talon hiilloksia. Minä haluan sinun olevan sumuisena yönä se tumma lähestyvä hahmo sillalla. Minä haluan sinut juomaan aamuteetä, silittämään minut uneen, ja sanomaan ettei saa tulla liikaa kiehnäämään kun kaupassa ollaan. Potkimaan minut hereille kun kuorsaan. Ja jos pelaan korttini oikein, sinä pelaat korttisi oikein...
Koira on ihan yhtä heikkona, vaan kukapa ei olisi, isäntä. Me heilutetaan sulle häntää ja ootetaan vaan että milloin tuut meidän luo taas!
Levy vaihtui Lumikuningattaren soundtrackiksi. Minä menen suutelemaan prinssiä. Suuteleminen on elämän tarkoitus. Sinun suutelemisesi on minun elämäni tarkoitus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
