Käytiin mummin (joka on maailman paras mummi) kanssa katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan, joka monella tapaa yllätti positiivisesti. Elokuvan soundtrack oli LIKE TOTALLY ME. Levyllä olevien kappaleiden lisäksi kiinni nappasivat mm. Madonnan "Jump" ja KT Tunstallin AIVAN LYÖMÄTÖN "Suddenly I See".
Suddenly I see
This is what I wanna be
Suddenly I see
Why the hell it means so much to me
1. Vogue - Madonna
2. Bittersweet Faith - Bitter-sweet
3. City Of Blinding Lights - U2
4. Seven Days In Sunny June - Jamiroquai
5. Crazy - Alanis Morissette
6. Beautiful - Moby
7. How Come - Ray Lamontagne
8. Sleep - Azure Ray
9. Feelin' Hypnotized - DJ Colette
10. Tres Tres Chic - Mocean Workers
11. Here I Am - David Morales
12. Suite From The Devil Wears Prada - Theodore Shapiro
Joo kaikkihan me ollaan iloisia ensilumesta. Mutta. Väitän nauttivani siitä vielä vähän perusjamppaa enemmän. Henk. koht. tämä syksy on ollut perseestä (jos sallitte ilmaisun), väkisin saanu vääntää ja feikata itelle, että kyllä tää tästä - **** KUN EI SE SIITÄ. Jos en tänä iltana, niin viimeistään huomenaamulla pinkaisen lenkille lumen pehmentämälle asfaltille. Ooh ja aah. Aamu oli paskista paskin. Sitten. Ensilumi merkitsi valoa ja uutta aikaa ja sitä, että eteenpäin mennään. Minulla on ollut harhainen kuvitelma siitä, että SYKSY EI EHKÄ LOPUKAAN. IKINÄ.
Tapasin tänään maailman ihanimman. *urinaa* Olen tehnyt ihan oikean ratkaisun. Tämä on asia, joka täytyy selvittää. Meen ihan pöpiksi siitä ihmisestä. Taas. Vieläkin. Se on vähän semmonen juttu, että se mikä on varmaa on aivan varmaa. Ja mikä ei ole niin se ei sitten ole, ja tämä on opetus jonka itselleni olen antanut ja en tiedä opinko taaskaan mitään.
Se saa kyllä ihan viimesen päälle lempata mut ennen kuin annan periksi, tai tehdä jotain todella paskamaista, että suuttuisin oikeasti. (Tulee mieleen elävä kuva aidalla mouruavasta kissasta, jota paiskotaan kengillä päähän...)
KAIKKI tai EI MITÄÄN. Varastan periaatteet takaisin pirulta - eräät, jotka möin ihan liian halvalla. "Ihan kiva" ei oo ennenkään riittänyt, mitä sitä arpomaan. Vähänkö mää oon reppana kun en luota itseeni. Gotta have some faith, girl. Egoboost needed.
Elämä maistuu elämältä. Tänään on sattunut ihan hitusen vaille sen mitä en kestä, eli juuri sen verran että luulin että siihen vois kuolla. Rohkeus ja rehellisyys tarkoittaa joskus konkreettista joukkoteurastusta. Mutta mistä tiedän, että Maria on oikeassa, kun sanoi että koska oon fiksu nainen voin tehdä vain fiksuja valintoja? Oon hymyillyt taas. Laulanut. Näkeehän sen minkälainen tirppa tää nyt taas on. Pitäs vissiin rauhottua. Mutta en mää halua, kun mää oon ollut niin pitkään jo niin jumalattoman... jalaton.
Manteli? Joo-o. Anna mun pitää se ees vähän aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti