Sadekuurot jatkuvat koko maassa

Kävimme perinteisesti juhannusaattona Hupisaarten kesäteatterissa, jossa ensi-illastettiin Oulun työväennäyttämön versio Oscar Wilden komediasta Sulhaseni Ernest - alkuperäisemmin The Importance of Being Earnest.

Paljon sukkeluuksia olikin saatu kesäteatteriin käännettyä. Oli mukavampaa seurata nokkelaa dialogia kuin kesäteatterimaisempaa ympäriinsä kaakottamista. Tämä oli myös juonikuviollinen esitys verrattuna viime vuoteen, jolloin juoni oli jätetty koko näytelmästä pois ilmeisesti tuotantotaloudellisista syistä.

Kokonaisuudessaan esitys oli viihdyttävä. Kehtaan suositella rennoksi ajanvietteeksi. Näytelmää voi käydä katsomassa heinäkuun loppuun asti. Kesäteatterikokemuksesta selviää parhaiten, kun myöntää ettei todellakaan ole kyse sielun syvimmän olemuksen hivelemisestä. Ei saa järkyttyä jos tulee vähän vettä niskaan ja hyttynen korvaan. Mutta kesäteatterietiketin mukaista ei ole availla yleisön keskellä näkyvyyden peittäviä sateenvarjojaan, hyi hyi!

Pahinta kesäteatterissa, kuten harrastajateatteriesityksissä yleensä, on näyttelijöiden turhanpäiväinen huutaminen. Kaikkien esiintyjien pitäisi tietää, että selkeä puhe kuuluu paremmin kuin sekava rääkyminen. Ihminen kuulee vain sen minkä ymmärtää. Toisinaan harrastajateatteriesityksiä katsoessa tulee myös sellainen olo, että tekijöillä on hauskempaa kuin yleisöllä (onneksi nyt ei käynyt niin).

Kameran muistikortti piti tyhjentää reissua varten. Tässä päivän kuva: Haikea sadepäivä. Tänään satoi myös rakeita.

Gerbiilit olivat myös taisteluasemissa kuin maailmanlopun edellä - kuvassa siis pyramidimuodostelmassa terraarionsa nurkassa kaikki neljä gerbiiliämme Scofield, Harppu, Kerma ja Eskimo. Pahoittelen kuvan laaduttomuutta, luontokuvaus on hyvin haastava taiteenlaji.

Tältä viikolta

Jasmilla on ollut hieman hankala elämä viime aikoina. Tässä Jasmi huomatessaan emännän käteen eksyneet kynsisakset. Jasmi nöyrtyy alistuneesti kynsienleikkaukseen, vaikka kokeekin sen suurena häväistyksenä ja vapaudenriistona - yleensä myös väkivaltaisena yrityksenä ottaa vanut pihalle. Harrastimme tiistaina matonpesua Oulunsalon vähintäänkin kelvollisella matonpesupaikalla, joka sijaitsee paloaseman vieressä. Matonpesupaikan käyttö on ilmaista ja siellä on mm. erittäin käyttökelpoinen mattomankeli, useita pesualtaita ja kuivaus/huuhtelutelineitä.

Urhean koiramme käsitys hassunhauskasta kesäpäivän puuhasta oli tietenkin se, että häneltä yritetään riistää henki ja turvallisinta oli pysytellä pienen välimatkan päässä, mikäli halusi välttyä kylmältä suihkulta.Raskaus on edennyt viikolle 20. Maanantaina neuvolassa mitattiin hemoglobiini, joka oli arvatenkin pudonnut ja nyt 114, ja koska en syö lihaa, piti aloittaa rautakuuri. Selviä liikkeitä ei vielä tunnu. Tillitien emännältä saamani äitiysfarkut ovat aivan korvaamattomat, kuten myös jumpalle huipusti sopiva pitkä toppi.

Hokasin tiistaina, että olen vasta lentämässä Lontoosta Helsinkiin, kun pitäisi olla 1.7. rakenneultrassa OYS:ssa. Soitin ajanvaraukseen ja yritettiin tuskallisesti sämplätä meitä johonkin väliin. Sovittiin että mennään jo nyt torstaina. Soittivat samaisena päivänä, että tulkaa jo tänään. Monitorista näimme siis luultavasti viimeistä kertaa pienen rääpiömme ennen kuin tapaamme marraskuussa livenä.

Keskiviikkona kävin opettamassa kriisikeskuksella eräälle työntekijälle nettisivujen päivitystä. Oli ihanaa kun oli jotain tekemistä eikä vain tarvinut löhniä kotona! Keskiviikkona oli myös rästiin jäänyt ekan vuoden anatomiankurssin tentti. Ihana opettaja korjasi sen nopeasti ja menihän se läpi, jopa kakkosella. Myös valmistava seminaarini meni hyväksytysti läpi. Aika huokaista hetkeksi helpotuksesta! Opintopisteitä plakkarissa 188.

Bodypumppiakin kävin taas pitämässä. Voi mahoton kun se on niin mukavaa. Ozillakin jo on tutun näköisiä ja oloisia asiakkaita, vaikka omia tunteja ei olekaan. Huomaa kyllä miten tunnelma kevenee kun tutuiksi tullaan. Vielä sunnuntaina ennen reissua ehtii tuurata yhden tunnin.

Ennen tuntia pitää kietaista (rautatabletin kylkeen, C-vitamiini parantaa raudan imeytymistä) tyrnimehusnapsi, niin johan kulkee.

Sisko valmistui maisteriksi pääaineena kirjallisuus ja siskon kihlattu sairaanhoitajaksi. Oma valmistuminen tuntuu vielä hurjan kaukaiselta, kuten tuntuu vauvan tulokin. Jopa juhannus (joka on huomenna) tuntuu kaukaiselta ja etenkin maanantaina alkava reissu tuntuu kaukaiselta.

Queen of my castle

Elämäni on varmasti todella kadehdittavaa kaikkien peruskoulua käyvien, kotona asuvien murrosikäisten mielestä. Saanhan valvoa niin pitkään kuin haluan ja herätä sitten kun huvittaa. Kukaan ei patista tekemään yhtään mitään.

Tämä saamaton lomailu rupeaa ottamaan vähitellen päähän. Kalenteri on liian tyhjä. Ei ole mitään syytä herätä, eikä syytä mennä nukkumaan ajoissa, eikä syytä olla nukkumatta monen tunnin päiväunia.

Pahin turhautuminen lähti pyöräilyllä sadesäässä. Bodypumppia saisi olla kolmena päivänä viikossa, se varmaan tepsisi. Tässä tilassa ei voi vain mennä ja juosta itseään tajuttomaksi. Eikä myöskään juoda itseään tajuttomaksi, mikä ei ole hyvä ratkaisu mihinkään tilanteeseen, mutta ihminenhän yleensä haluaa sitä mitä ei voi saada ja kaikki kielletty on niin jumalattoman ihanaa.

Käytiin kasviretkellä Varjakan saaressa. Sinne metsään voisi mennä olemaan yksikseen joksikin aikaa, keskelle saarta, tuijottaa vain loputtomia puita ja miettiä olemistaan.

Sumuisena yönä saaressa voisi kuvata kauhuelokuvan. Vanhat talot olivat kauniin värisiä ja ihanan ränsistyneitä. Saareen pääsi hauskalla kapulalossilla. Meitähän suosittiin kesäsateella - onneksi oli sateenvarjo mukana. Häpeäkseni myönnän, etten edes omista kumisaappaita tai sadetakkia.


Mua on hyttyset syöneet nilkoista jossain välissä, varmasti yöllä ollessani täysin puolustuskyvytön. Katsoimme eilen illalla The Apprentice UK:n finaalijakson. En osaa selittää, miten viettelin Raef Bjayouta unissani, olisihan siinä ohjelmassa nyt ollut pari hottistakin.

Nämäkö ne on niitä mielitekoja...? Onneksi Makealan autogrilli meni kiinni viisi minuuttia sitten. Söin spagettia ja äidin synttäreiltä jäänyttä soijaa punaviinissä ja pakastevihanneksia, mutta vaikka niillä lähti nälkä, niin ei niillä lähde himo.

Uusi jännittävä viikko edessä. Anteeksi jos en hihku riemusta. Mutta tällaiset elämän suvantokohdat ovat yleensä hämäystä. Silloin kun on hetken valittanut tylsyyttä, yleensä rupeaa paukkumaan.

Paikka auringossa

Olen ollut oikein raukealla kesäkissatuulella. Olen nukkunut törkeän pitkiä päiväunia. Tänään kävin bodypumpin pitämässä ja heti sen jälkeen oli niin paljon vahvempi ja timmimpi olo, että! Kunpa vain samaa herkkua piisaisi joka viikolle parina päivänä, niin olispa hyvä ja hieno.

Hyviä oli sämpylätkin, joita leipasin. Ei maksa paljoa. Tässä köyhyydessä on se huono puoli, että ei voi lähtä noin vaan Amarillon patiolle syömään jotakin ihanaa vuodenjuustosalaattitortillaa. Täytyy tyytyä sämpylään ja juustoon ja kananmunaan kotosalla ja katsoa Top Cheffiä ja Apprentice UK:ta koneelta. Koirapuistossa käyminen on ilmaista myös. Huomenna on ilmainen kasviretki Varjakkaan.

Huomenna on täynnä 19 viikkoa. Aika menee niin pirun hitaasti. Ei se haittaa, täyttä ja runsasta joka hetki. Siksi kai se meneekin niin hitaasti, kun pitää tarttua hetkeen.

Eilisestä perjantai 13. päivästä selvisin, mutta tänään meinasin tehdä kaiken väärinpäin, niin että kaheksankympin vauhdissa melkein löin pakin päälle (no eihän se kuitenkaan onnistunut) ja hirviän hankala oli rynkätä väärinpäin automankan etupaneeliakin paikoilleen.

Pääsykoe oli torstaina ja eipä siitä sitten. Vieläkin on se yksi tentti edessä. Ihan kohta on juhannus ja perinteisesti kesäteatteri. Ja sen jälkeen reissuun, eipä sitä vielä ole tajunnut oikeasti että pääsee ihan oikeasti ulkomaille.

Aikalailla tehoton, mutta tyytyväinen olo.

Suurin piirtein keskiviikko

Olen yrittänyt pysyä liikkeessä. Käytiin eilen puolentoista tunnin extreme offroad-pyöräilyreissu Kisakankaan maastoissa, tänään kävelyllä ja leikkelemässä porukoiden pihalta ylimääräisiä puunoksia.

Eilen himotti ihan simona roskaruokaa, kuten on tehnyt jo pitkän aikaa, mutta söin sitten jogurttia ja rahkaa ja en kuollut, vaikka en saanut suolaa ja rasvaa ja ketsuppia. Tosin luultavasti sain vain siirrettyä sortumista sanomalla itselleni, että jos tänään sitten bodypumpin jälkeen kotimatkalla pistäytyisin hakemassa jotain epäterveellistä, jos on pakko. Paino ei ole noussut holtittomasti, vaikka alkuun se näytti kasaantuvan heti kilotolkulla. Sain laihdutettua joulun jälkeen seitsemän kiloa ennen raskautumista. En tahdo pudottaa kahtakymmentä ihrakiloa joulun jälkeen, vaikka kuinka kaikki sanoisivat että imetyksen aikana se paino vaan putoaa maagisesti. I don't believe in magic, baby.

Aamupalaksi puuroa ja joka välissä ruisleipää ja kaikkea semmosta, että ei se ruokavalio kaikenkaikkiaan ole ihan metässä, vaikka välillä sortuisi. Yöajelut autogrillille ovat jotenkin niin tunnelmallisia... (eikä niitä ole ollut kuin yksi).

Toimeentulotuen ja opintotuen korkotuen saamiseksi on harrastettu byrokratiaa ja vierailuja virastoihin. Poliisilaitokselta hain uuden ajokortin ja passin. Ne on kyllä photoshopanneet mun passikuvaa, paljon hehkeämpi emäntä passissa kuin valintakokeeseen vietävässä tietolomakkeessa, jossa on siis ihan sama kuva. Huomenna valintakoe terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehtoon. Aamukasilta, että terve. Oonkin herännyt tässä puolenpäivän aikaan, paitsi lauantaina piti herätä aiemmin kun laitettiin äidin viiskymppissynttäreitä.

Olen toivonut sateita, vaan aika kytysiä ovat olleet.

Ei tässä nyt huonosti mee, vaikka onkin ollut jotenkin lepsu löllö olo, kun ei ole ollut virallista ohjelmaa aamukasista iltakasiin. Olen minä jotakin saanut tehtyä, kuten käytyä koululla opponoimassa paria opinnäytetyötä, mutta pitäisi tulla tulosta ja äkäseen, ettei tulisi ihan laiska olo.

Muuten, kattokaas semmoisen ukkelin kuin Derren Brownin ohjelmia, esim. Mind Control with Derren Brown ja Trick or Treat. Siinäpä mies, jonka älykkyys on jotain niin käsittämättömän seksikästä, että ennemmin niitä ohjelmia katsoo kuin Ocean's Eleveniä tai Veren vankeja. Top 20 things to do before I die-listaan kuuluu kyllä miehen show'n näkeminen livenä. Blow my mind, Derren!

Honey, honey, honey, don't you think it's funny

Jälleen pieni inventaario.

Puheluita tänään kriisipuhelimen päivystyksessä (jossa olen vapaaehtoinen tukihenkilö): kuusi. Oli mukavaa tutustua kanssapäivystäjään, puheluiden välissä ehti vaihtaa ajatuksia. Refreshing!

Viimeisen työharjoittelun alkamispäivä: 4.8. varmistui tänään, hahaa. Menen harjoitteluun naistentautien vuodeosastolle numero 15. (Luvassa 6 opintopistettä siitä hyvästä.)

Tunteja bodypump-tuntiin: 19. Ekaa kertaa BodyPump 66. Ja pitkästä aikaa ylipäätään bodypumppia. Pelottaa. Ei pelota. Pelottaa. Huomenna ehtii vielä kerrata. (Pakko yrittää luottaa siihen, että olen niin yksinkertaisen hyvä, että ei kannate ressata.)

Pikkuleipiä leivottu tänään äidin synttäreille: n. 70 lusikkaleipää ja 120 "miniän mureaa pikkuleipää".

Päivällinen: Kotipizzan Quattro Stagioni, jossa kinkun tilalla valkosipuli. Iskä tarskas. Oli hyvvää. Ja ah, cokiksen pirskahteleva raikkaus.

Raskauden kesto tänään: 17 viikkoa ja 3 vuorokautta (122 vrk). Laskettuun aikaan 158 vrk.

Olotila: tyytyväinen eläin.

Matonpesupaikka: avattu! Vihdoinkin! Sing Halleluja! Ei muuta ku matonpesulle heti ku kerkiää.

Päivän tuoksu: suopursu kukkii!

Päällä: siskon vanhat hame ja toppi ja paita (se vaan laihtuu ja minä... no...). Eilen oli ystävän vanhat äitiysvaatteet - farkut, jotka ihanasti eivät purista ja T-paita, jossa lukee "It started with a kiss..". Eikö ole mainio teksti vauvanodotuspaitaan?

Muuta: miehen tukka lyheni, ihanaa, se on niin komia.

Menenpä nyt tuonne komian mieheni luo nysväämään. Se jo ihmetteli, mitä ihmettä teen sillä tiedolla, montako lusikkaleipää se tänään teki. Mulla on mies, jonka kanssa voi tehdä pikkuleipiä, eikö ole ihanaa? Älkää nyt luulko että se on joku neiti, se nostaa 120 kg penkistä. Olin aika liikuttunut, kun yhtenä päivänä äitini kanssa askartelivat foliokääreitä orvokkien ruukkujen ympärille juhlia varten. Siinä anoppi ja vävy sulassa sovussa. Se on tärkiää.

Elä putoa kauas puusta

Miten jollakin voi olla tässä iässä ikäkriisi? Siis siitä, miten sitä vanhenee ja elämä on kohta ohi. Miten muut ovat saavuttaneet paljon enemmän - tai miten itse on saavuttanut jo kaiken ja nyt ei auta kuin odottaa rupsahtamista. Ettei tullut tarpeeksi vilauteltua silloin kun ei vielä ollut selluliitteja tai mentyä silloin kun vielä oli vientiä.

Tai miten sitä on saanut haaskattua niin kamalan monta vuotta ihan turhaan ja ei ole saanut ihan mitään aikaiseksi. Tai miten elämällä ei kertakaikkiaan ole enää juuri mitään annettavaa.

Moni rupeaa jo tässä iässä märisemään kadonneen nuoruuden perään. Tiedän testanneeni tarpeeksi monta miestä, juoneeni tarpeeksi monet humalat, rei'ittäneeni riittävän määrän ruumiinosia metallirenkuloita varten, pitäneeni napapaitaa (kiitos, että sain elää nuoruuttani 90-luvulla), tehneeni kaiken sen minkä olen halunnut antamatta minkään estää, katumatta yhtään mitään. Se on luonut luottamuksen, että elämää on eletty ja enemmänkin päästelty kuin säästelty.

Minulla on takataskussa järkyttävän kauniita kuvia hetkistä, joita ei minulta voi kukaan ottaa pois. Siellä on sumuinen yö sillalla, siellä on tulipalon hehku kasvoilla, siellä juoksen pakkasenkylmä ilma keuhkoissa, siellä istun karsinan seinää vasten ja katson kun heppa syö heinää, siellä minut nostetaan taivaaseen ja paiskataan maahan ja kannetaan taistelukentältä suojaan, siellä minulle lausutaan rakkaudentunnustuksia ihan liian myöhään... Siellä ovat kaikki hetket, jotka saavat minut ihmettelemään, miten jonkun mielestä elämä on tylsää tai tympeää.

En usko, että jossain vaiheessa yllättäisin itseni ajattelemasta "mitä helvettiä olen mennyt tekemään, ei tämä ole sitä mitä olisin halunnut". Olen yhtä aikaa kuitenkin nähnyt asiat pitemmällä tähtäimellä ja harkinnut kaiken. Itseasiassa nyt on se paikka, kun taputan itseäni olkapäälle ja sanon: "Olet pelannut aika hyvin, beibe".

Äitini täyttää tänään 50 vuotta ja hän on nuori, hoikka, hauska ja hemaiseva - kaikkea muuta kuin kulahtanut tai kalkkiintunut täti. Äitini pesee bodycombatissa puolta nuoremmat ja nostaa pumpissa isommat painot. Hänen ikinuori äitinsä käy salilla ja joogaa. Vanhempani ovat välillä hämmentävän hyvin perillä tästä päivästä - kuinka monen muun isä osti Rihannan uuden levyn, itselleen? Isovanhempani osaavat käyttää sähköpostia, ihan vain esimerkkinä siitä kuinka pihalla he eivät ole. Voin keskustella heidän kanssaan melkein mistä tahansa kääntämättä nykysuomea muinaiskielille.

Ei minua pelota tästä kypsyä, koska mallinani ei ole yhtään katkeroitunutta elämänpieksemää reppanaa. Kaikki ovat vain loistavia esikuvia siitä, miten hieno minusta voi tulla. Toivon myös, että minusta tulisi joskus omille lapsilleni ja lapsenlapsilleni yhtä tärkeä kuin vanhempani ja isovanhempani ovat minulle.

Olen 26-vuotias penikka. Vaikka olen jollakin tavalla ihan ikäiseni tasolla - naimisissa, odotan esikoista, opiskelen ammattiin-, niin kaikenkaikkiaan olen kaikessa pitkän tien alussa. Olen aloittelija avioliitossa, vauva on vielä sikiö ja tulevassa ammatissanikin olen täysin märkäkorva.

Tiedän myös, että tuleva äitiys ja ammattiin valmistuminen ja rouvana toimiminen ei estä mitään hauskaa. Äidin ei tarvitse olla ilmeetön harmaa haamu, jonka ainoa tehtävä on lusikoida sapuskaa ääntä kohti seuraavat parikymmentä vuotta. Sairaanhoitajan ei tarvitse olla itsensä työhön hukuttava marttyyri, jonka elämäntehtävä on hoitaa kiittämättömiä ihmisiä ylimielisen lääkärin käskyttämänä. Rouvashenkilön ei tarvitse pidättäytyä viattomasta flirtistä - eikä hän voi missään nimessä huokaista helpotuksesta ja antaa itsensä rupsahtaa, kun on kerran saanut jo miehen koukkuun.

Voisivatko nämä käsitykset kuitenkin olla syynä siihen, miksi monet ihmiset pelkäävät sitoutumista? Perhettä ei voi perustaa, koska se on oman yksilöllisyyden ja persoonan kuolema? Säännöllinen päivätyö tappaa luovuuden? Itselleen eläneestä ihmisestä tulee työnantajan, puolison ja lasten tarpeita tyydyttävä sieluton orja? Ihminen uhraa itsensä ja menettää syvimmän olemuksensa täyttäessään muiden hänelle asettamat vaatimukset alistuneena kohtaloonsa, jota ei kannata vastustella, koska käytännössä peli on jo pelattu ja elämä ohi?

Minä uskon paradoksiin, että ihminen voi yhtä aikaa olla järkevä ja boheemi, villi ja vastuullinen, dekadentti olematta tuuliajolla.

Tulevaisuus on täynnä lupauksia. Työputki-eläke-hautapaikka? Ei, ei, ei! Minulla on pitkä lista asioita, joita haluan tehdä. Mikään ei ole vielä liian myöhäistä - joillekin asioille on liian aikaista. Kaikella on aikansa. Minä aion pitää kovaa ääntä vielä pitkään. If it's too loud, you're too old.

Pakko mahtua ku on vihitty

HÄRKÄ 20.4. - 20.5. Kesäkuun alkua aloittaa uuden ajanjakson elämässäsi. Ei ole aikaakaan, kun huomaat sen vaikutukset. Ne menevät pintaa syvemmälle.

Toukokuun loppuminen on kevään lapselle kriisin paikka, ja muutama täysin alavireinen päivä saatteli minut kesäkuuhun. Mollisoinnun katkaisi yöllinen reissu autogrillille, molempien osapuolten ollessa täysin tietoisia arveluttavan teon seurauksista. Roskaruoka on kuin seksi: kun se on hyvää, se on todella hyvää, ja kun se ei ole, se on silti ihan ok.

Olen viettänyt muutaman päivän äitiysfarkuissa, mutta ulkomuodostani ei kai vielä erota olenko kaksi ihmistä yksillä jaloilla vai olenko vain reipas tyttö syömään. En ole, vastoin pelkoani, paisunut muodottomaksi läskipalleroksi, vaan ruokavalio on pysynyt kohtalaisesti ruodussa, viimeöistä syrjähyppyä lukuunottamatta.

Olen riemastunut sadesäästä, joka antaa raikkaat olosuhteet toimeentulotukihakemuksen toimittamiselle. Jännitän myös jostain syystä tämänpäiväistä opinnäytetyön opponointia - enhän se minä ole siinä mitenkään edes syynissä, vaan ne opinnäytetyön esittäjät. Muuten olen kutakuinkin lomalla, mikä on hämäävää, koska en ole. 18.6. eli anatomiantentti lähestyy ja opinnäytetyökään ei etene pelkillä iltarukouksilla.

Bensa maksoi Oulunsalossa tänään 1,554 €/l. Ehkä minusta ei tule kovin hyvää poliitikkoa, kun yleinen hintojen nousu ei saa minua rääkymään tuskasta. On ihan oikein, että varsinkin laadukkaasti tuotetusta ruuasta maksetaan enemmän. Tämä keskustelu käydään kerta toisensa jälkeen ruokakaupassa, kun rouva tahtoo reiluja banaaneja ja luomumaitoa ja -munia.