Jumppastatistiikkaa syyskuulta

On taas aika julistaa kuluneen kuukauden liikunnalliset tilastot. Virallisena valvojana toimii Jasmi "Aulis Gerlander" Koiranen, joka uinuu tosin hieman poissaolevana. Beauty centerin lokerossani asuva lokikirja kertoo seuraavaa:

9 tuntia bodypumppia

6 tuntia bodycombattia

5 tuntia bodybalancea

2 tuntia bodysteppiä

yksi pilatestunti, yksi fitball-tunti, yksi pace-tunti

Yhteensä 25 tuntia. Koko rahan edestä. Siihen päälle muutama tilastoimaton vesijumppa ja pari lenkkeilyä viikossa. Ja tiistaiaamuinen kehonhuolto-tunti koulussa. Olen itseeni aika hemmetin tyytyväinen. Tilastointi jatkuu, haba kasvaa, vauhti lisääntyy, kestävyys kohenee, läskit vähenee. Hyvä meininki.

Tästä se ura urkenee

Se minun mittakaavassa siisti juttu oli se, kun tänään pääsin bodypumpissa kaikkien eteen koko tunniksi näyttämään miten bodypumppia oikeasti tehdään. Anne soitti eilen illalla ja sanoi, että Merjan selkä on hajalla ja lähdenkö tekemään liikkeet jos Merja ohjaa suullisesti tunnin ja kiertää salissa ja korjaa tekniikoita. Otan harvoja asioita niin vakavasti kuin bodypumpin, joten en olisi voinut missään nimessä kieltäytyä!

Pelotti ihan sikana. Laitoin normaalia omaa treeniäni pienemmät painot, etten kämmisi tekniikkaa liian isojen painojen takia. Hyvä että sain kyykättyä kun jalat tärisi. Sen jälkeen kyllä rentouduin ja pystyin keskittymään oleelliseen. Tunti meni oikein hyvin, omasta mielestäni tekniikkani on puhdas ja kaunis ja salin edessä ei ollut mitään hävettävää (hiki ja irvistykset kuuluvat asiaan!). Sain positiivista palautetta sekä Merjalta että eräältä asiakkaalta. Tuli tosi hyvä mieli. Kovasti polttelisi päästä ihan oikeasti ohjaamaan. Sitä varten pitää päästä koulutukseen ja kuvata näytetunti arvioitavaksi ja saada lisenssi ja kaikkea semmosta.

Tältä sivulta löytyy paljastuksia tulevista BTS-ohjelmista (siis Les Millsin ohjelmista) uteliaille, ei kyllä mitään hurjia paljastuksia mutta kuitenkin, haluavat pitää jännityksessä.

Mmmm... mukavaa.

Tämä viikko on kääntynyt yllättäen mielenkiintoiseksi. Enpä olisi tosissaan odottanut!

Löysin levyhyllystäni levyn, jota en ole kuunnellut vuosiin: Cirrus - Drop the break. Ihan sikahyvä levy. Joskus sitä vain unohtaa aarteita, kun elää oman mp3-kokoelmansa kanssa ja cd:t ovat jääneet hyllyyn pölyä keräämään. Mukavaa.

Ilmoitin minun ja Mikon (ei siis tämän armahaisen avomieheni, vaan toisenlaisen Mikon) joukkueen Kuvarundille. Lauantaille ei siis tarvitse keksiä muuta ohjelmaa. Vähän mietin että jaksaako tuota lähteä taas leikkiin mukaan, mutta onhan se perinne, jota täytyy kunnioittaa. Ja kuten jo aiemmin sanoin, Mikkoa näkee ihan liian harvoin, vaikka ei se silloinkaan suostu kertomaan mitään mitä sille kuuluu. Joka tapauksessa mukavaa.

OIEI:n hallituksen kokouksessa oli yllättävän mukavaa. Pidän yhdistyksessä puuhailusta ja joskus minusta jopa tuntuu, että en ole aivan turha. Nykyinen hallitus on melko samaa mieltä kaikesta ja se on ihan kivaa, ymmärrämme toistemme eriäviäkin näkökulmia erittäin joustavasti ja luontevasti. Mukavaa.

Oli mukavaa jäädä kokouksen jälkeen leikkimään Kertan kanssa. Kertta on valehtelematta ainoa ihminen, jonka kanssa osaan olla passiivisesti sosiaalinen. Ei tarvitse keksiä mitään järkevää sanottavaa tai tekemistä. Askoloilla minulla on aina kotoisa olo. Käyn siellä nykyään ihan liian harvoin, vaikka matka on ihan naurettavan lyhyt. Jääkaapin ovessa oli hauskoja sanamagneetteja, joista voi itse tehdä runoja. Kertta antoi suklaahippujäätelöä ja parasta sohvallalönimisseuraa koko maailmassa. Mukavaa.

Olin unohtanut että tänään tulee Alias. Huolestuttavaa? Olin nähnyt ko. jakson, mutta helposti se meni uudestaankin. Katsoin warettamaani neljättä kautta ehkä puoleen väliin joskus tietokoneelta, mutta jostakin syystä en sitten katsonut loppuun asti. Yllätyksiä on siis vielä luvassa (vaikka olen kyllä spoilannut itseni lukemalla episode guidesta miten kausi loppuu). Jakso oli kyllä aika turha, se ei vienyt kokonaisuutta yhtään eteenpäin. Eikä Sidneyllä ollut mitään siistiä valepukua tai hulluja taistelukoreografioita. Ei se mitään, seuraava jakso "Welcome to Liberty Village" on paljon parempi.

Ja vielä yksi minun mittakaavassani aika siisti juttu, mutta kerron siitä vasta huomenna, siltä varalta että se menee kokonaan reisille ja deletoin tämän koko viimeisen kappaleen ja pyrin unohtamaan koko tragedian.

Tuulahdus tunkkaista ilmaa

Kävimme reilun tunnin hölköttelemässä pururadalla. Vastaan tuli tuttu sekarotuinen poikakoira, jonka kanssa Jasmi sitten juoksi pitkin metsiä. Huomattiin yhtäkkiä että Jasmin suusta tuli verta. Oli aika pahan näköistä, kun valkoinen turpavärkki oli veressä. Verentulo loppui itsestään, en tiedä missä kohti reikä oli tai mistä se oli tullut.

Jasmi piti pestä lenkin jälkeen - valkoisessa turkissa näkyy kaikki metsässä riehumiset. Märkä koira haisee kyllä oikeasti pahalle.

Minna käytti intialaisessa lounaalla opintolainan kunniaksi. Päätimme perustaa bändin. Meistä kuulette vielä!! Tai sitten ette.

Minnan uusi tukka on aivan ihana. Välillä menen sekaisin sanoissani kun katsonkin sitä! Kaikkien miesten pitäisi olla mulle ihan älyttömän kateellisia, kun haalin aina jostain kaunista naisseuraa.

Now Playing: Roxette - Real Sugar

Agenttia aamua!

Vaarallinen tehtäväni on soluttautua opiskelijoiden joukkoon kliinisen lääketieteen ja farmakologian luennolle. Se on melko vaikeaa, koska joudun naamioitumaan väsyneeksi opiskelijaksi, vaikka olen oikeasti hullun sähäkkä superagentti. Luennon pitäjä on vaarallinen terroristi (ihme kun se onkin niin kökkö luennoitsija, aika huono peiterooli). Luennolle minun täytyy löytää tämän salaisen kartan avulla. Eikö ookin ihan agenttikartta? Vähänkö siistiä.

Päivä sateinen, päivä räytymisen

Viime yönä näin jotain larppiunta, jonka teki hienoksi se, että larppaamassa oli mm. Orlando Bloom. Käsittääkseni olin itse kirjoittanut pelin, mutta se ei ollut vielä valmis - Riffi piti sen kuitenkin jostain syystä, unessahan ei tarvitse aina olla mitään syitä asioille. En tiedä kertoiko keskeneräinen peli ikuisesti valmistumistaan odottavasta hoitosuunnitelmasta vai peräti suoremmin Kaipaanvainio-pelistä, jota on kirjoitettu Riffin kanssa vuosia ja joka aiotaan nyt sitten vihdoin pitää toukokuussa 2006. Enivei, Orlando sattumalta (hups!) joutui pelaamaan jotain söpöä runopoikaa, joka on ihan lääpällään minun hahmooni, vähänks oli ihanaa niinku.

Unessa oli myös pieniä lintuja, samanlaisia kuin yksi jonka näin kuolleena kadulla tullessani eilen kotiin, siitä se kai tuli uneen. Jasmi löysi tänään ulkoa myös kuolleen siilin, olikohan raukka raahautunut ruohikolle auton tönäisyn jälkeen vai mitä. Kuolleet eläimet ovat aina jotenkin surkeita. Olen nähnyt lemmikkieläinhistoriani aikana kuolleita rotanpoikasia, kuolleita undulaatteja ja kuolleen koiranpennun ja ne ovat muuttaneet jokseenkin käsitystäni olemassaolemisen luonteesta. Eläimen tappaminen on mielestäni aivan sielutonta hommaa (paitsi jos se olisi sille palvelus, minkä joudun tekemään luultavasti lopulta viemällä eläinlääkäriin piikille). Lihansyönti on minusta ihan vulgaaria.

Heräsin puoli kymmeneltä ja pesin hampaita niin kauan että en varmasti ehtinyt kouluun. Elimistöni alkoi kehittelemään kaikkia hyviä syitä olla menemättä, kuten mahakipua (täysin pään sisällä!). Kävin Jasmin ja Katrin kanssa tunnin laahustamassa ulkona. Sen jälkeen avasin telkkarin ja kieräytin itseni levitetylle vuodesohvalle. Joitain tunteja siinä meni nukkuen. Tästä päivästä ei tule varmaan enää mitään. Koitan tehdä jotain hyödyllistä, laittaa pyykkejä tai jotain. Pitäisi kai laittaa poppi soimaan ja edes yrittää innostua jostain.

Kuvarundi

Kuulin Riffiltä, että ens lauantaina olis taas Kuvarundi. Jos sinne mahtuu, niin saatamme toteuttaa vuosien perinteen joukkuetoverini Mikon kanssa. Tällä kertaa rundi on tosin typistynyt puoleen, 12 tuntiin. Missä on aamuyön ahdistus, vitutus ja väsymys, periksiantaminen ja tukkoisuus luovuudessa? Joka tapauksessa, se voisi olla tarpeellista koska näen tätä Mikkoa nykyään kerran vuodessa, ja silloinkin vahingossa kadulla. Niin kuin tapana on, että vähitellen sitä vain ei enää näe toista.

Kuvarundi 2002 "Olipa kerran"

Kuvarundi 2001 "Ähky"

Kuvarundi 2002 "Koti"

Eat right, exercise regularly, die anyway.

Kehonhuollossa harjoiteltiin pilatesta ja joogaa. Tiedän että jäisin tosi helposti koukkuun... Jooga on niin haasteellista! Toisaalta en ole enää niin kömpelö kuin joskus aiemmin niin jotain pystyy tekemäänkin. Opettaja kehui, tuli ihan sikahyvä mieli. :) (Kehu lähimmäistäsi tänään!) En minä tiennyt taipuvani sellaiseen. Hee.

En ole harjoitellut nimenomaan joogaa tai pilatesta, bodybalancessa on tietenkin samanlaisia liikkeitä. Ilmeisesti kaikki liikunta tukee muuta liikuntaa. Jumppasin vuoden ennen kuin pääsin juoksemaan. Uusien lajien kokeilu on helpompaa, kun pohjakunto ei ole ihan ala-arvoinen.

Löysin hyvän Yogabasics-sivuston, jossa on paljon asanaohjeita ja kerrottu myös niiden hyödyistä. Pitäisi ostaa parempi jumppamatto kotiin, vanhaa on kissa jonkin verran järsinyt. Voisin iltaisin harjoitella liikkeitä joita tänään opin.

En ole koskaan ollut liikunnallisesti lahjakas. En ole koskaan pitänyt koululiikunnasta. Vihasin koripalloa, jäin pitkien lestadiolaistyttöjen jalkoihin. Minä olin niiden joukossa, jotka valittiin viimeisenä joukkueeseen - lajissa kun lajissa. Koululiikunnan vertaileva ilmapiiri on todella syvältä.

Jos ajattelee, että ei ole kovin hyvä missään, ei pysty nauttimaan mistään. Jokainen voi kehittyä. Jokainen voi onnistua. Jokainen voi löytää lajin, josta pitää. Jokainen voi vapautua ja antaa itselleen luvan nauttia kehonsa käyttämisestä.

Tanssista, ratsastamisesta ja taistelulajeista olen aina pitänyt, mutta niissäkään en ole koskaan ollut keskitasoa parempi. En voisi kuvitella kilpailevani muiden kuin itseni kanssa. Minusta on surullista, että monet ihmiset kammoavat liikuntaa syystä tai toisesta. En usko, että kovin monet sellaiset ihmiset oikeasti pitävät kehostaan - tai ainakin tuntevat pettävänsä sitä, koska liian harvoin tekevät mitään mistä keho nauttisi.

Enjoy your body, use it every way you can…don’t be afraid of it, or what other people think of it, it’s the greatest instrument you’ll ever own..
-Baz Luhrmann - Everybody's Free (To Wear Sunscreen)

Liikunnalla on monta merkitystä elämässäni. Se antaa rutiinia ja turvallista pysyvyyden tunnetta (tiedän mitä saan kun menen bodypumppiin - tunti tuttua harjoittelua tutussa paikassa). Se antaa välittömän mielihyvän raukeana olona ja pysyvämmän hyvän olon, kun tiedän että olen antanut jotain itselleni - terveyttä ja hyvinvointia pidemmällä tähtäimellä. Itsetuntoni on parantunut, tiedän pystyväni johonkin. En tunne olevani niin selkärangaton. Tämä vaikuttaa myös muihin elämänalueisiin, kuten opiskeluun.

Ehkä taivun kymmenen vuoden päästä tuohon?

Aamu ja asennevamma

Aamut eivät tunnu enää kovin loistavilta. Se johtuu siitä, että menen liian myöhään nukkumaan - enkä edellisenä iltana valmistele seuraavan päivän juttuja. Asia, jonka edessä kuvittelee olevansa kyvytön tekemään itse mitään muutosta?

Tahdonvoimaa riitti eilen talviuinnin aloittamiseen - kahdesti. Kävimme Minnan kanssa sekä aamulla että illalla joessa. Kyllä tuntui hyvältä! Viivyttelin vedessä niin kauan että olin varma, ettei enää tule "höh, olisinpa ollut vähän kauemmin siellä"-ajatuksia. Nyt pitäisi alkaa käymään säännöllisesti, mikä ei välttämättä ole vaikeaa, kun Elinakin käy. Minulla on siis hyvällä mäihällä kaksi uimakaveria. Elina tulikin vastaan ovella kun menimme Tuiran uimalan pukuhuoneeseen vaihtamaan kamppeita.

Hammastahna on loppu. Helokkiöljykapselit on loppu. Opiskelumotivaationi on loppu. Tämä viikko on ihan lepi eli naurettavan kevyt, mutta silti. Tiedän jo valmiiksi, että en mene tänään "sosiaalinen turvallisuus osana hyvinvointia ja terveyttä"-kurssille, vaan sen sijaan bodypumppiin.

Kävimme Minnan kanssa eilen kirjastolla diabetes-yleisöluennolla ja molempia alkoi vituttamaan (anteeksi rehellinen sanavalinta) kun luennoitsija oli niin hyvä. Koulussa luennoitsijat ovat auttamattomasti ihan paskoja (anteeksi toinen suorasukainen sanavalinta). Ei siellä huvita istua tuhlaamassa aikaansa. Asiat voisi esittää toisella tavalla, niin että niistä enemmän ymmärtää ja jaksaa seuratakin tuntia. Tällä viikolla kaksi hommansa osaavaa opettajaa ovat tämän aamun kehonhuoltotunnilla ja torstain iltapäivän patologian tunnilla. Muut ovat silkkaa sontaa. Ja missä on positiivinen asenne?? Toivottavasti ensi jaksossa on paremmat opettajat...

Tämän viikon tärkeät tapahtumat... Tänään on bodycombat. Torstaina on OIEI:n hallituksen kokous, pitkästä aikaa. Ihan jees. Tämä viikko tuntuu jotenkin todella turhalta. Ensi viikko on paljon mielenkiintoisempi. Asenteeni on tänä aamuna todella huono. Jos ehtisi käydä juoksemassa ennen koulua, niin se varmaan auttaisi, mutta ehkä teen niin, että menen kehonhuoltotunnille joogaamaan ja menen sen jälkeen pumppiin. Ja teen sen jälkeen koulutehtäviä kotona katumusharjoituksena lintsatusta luennosta (joka ei edes ole pakollinen, onpa jännää).

Tarvitsisin jotain piristävää. Mikko on ladannut koneelle kaikkea sontaa kuten Darkthronea. Kun pistän koko downloads-kansion soittolistalle, sieltä voi tulla mitä tahansa hassunhauskaa.

Haukotuksia. Tänään tuntuu siltä, että voisin mennä takaisin nukkumaan. Tuntuu siltä, että maailma ja sen odotukset jyräävät yli ja minä vain seison keskellä tietä enkä tee mitään. Mitä kamalaa tapahtuisi jos en olisikaan koko aikaa kyydissä? No, eipäs ruveta velttoilemaan! Tuntuu liian usein koulussa, että helvetti, tämä on ihan ajanhukkaa ja nämä opettajat ovat ammattitaidottomia ja osa myös ihan suorastaan epämiellyttäviä ihmisiä. Vaikea oppia sellaiselta ihmiseltä, jota ei osaa arvostaa. Ajattelen "minä en halua muuttua tuollaiseksi väsyneeksi käntyksi".

Jätin eilen bodypumpin väliin, koska Minna halusi porkkanaleivoksia ja meidän piti ajaa ympäri Oulua niiden perässä. Jotta olisin ollut hyvä rikostoveri, Minna osti minulle ja Mikolle munkkeja, joiden syömisestä tuli vain paha olo. Tämä oli jo toinen kerta kun jätän oman liikunnan väliin Minnan hallitsemattoman herkkuhimon takia. Tiedoksi: ei tule enää toistumaan! Vieläkin vituttaa se eilinen. Vaikka toisaalta käytiin kyllä joessa sitten illalla vielä, mutta se ei korvaa menetettyä bodypumppia. No, korjaan asian tänään...

Ei tee mieli syödä mitään kun eilen ähkytin itseni illalla. Menen seisomaan sumuiselle takapihalle ja päästän koiran juoksemaan.

Ahistaako? Ei hätää - Nu Pagadin Sweetest Poison auttaa.

Ulkona on ihana syksy. Käytiin Katrin kanssa päivällä hyötykävelyllä eli ostamassa Katrille banaaneita. Siinä olikin tämän päivän liikunta, eli tuli se ansaittu lepopäiväkin tälle viikolle. Tuntuu että no ei kait tällä viikolla oo paljon mitään tullu tehtyä, mutta kun katon mennyttä viikkoa niin mahtuu siihen parit bodypumpit, juoksulenkit, bodycombatit, vesijumppaa ja bodybalancea. Että ei nyt ihan oo menny sohvalla maatessa.

Ens viikko lähtee hyvin käyntiin kun Minna tulee hakemaan puoli kasilta uimaan. Siis jokeen uimaan, talviuintikausi pitää aloittaa joskus. Vähänkö pelottaa jo valmiiksi. Sitten pari tuntia koulussa tuutortunnilla, jonka jälkeen hilpasen juosten BC:lle, jossa nautin harmoniasta bodybalancessa tunnin, sen jälkeen kouluun takaisin. Koulua olisi kuuteen, mutta en ole ihan varma menenkö mikrobiologian tunnille vai kirjastolle yleisöluennolle klo 17-18.30, "2-tyypin diabetes sairautena", sekin olis ihan hyödyllinen varmaan. Enivei, illalla vielä bodypumppiin. Täys päivä!

Huomenna Reetta täyttää virallisesta 22 vuotta. Että tutut muistaa sitten onnitella! Ja kaikki muistaa sitten vielä että Sauli täyttää keskiviikkona 28.9. 29 vuotta. Ja Norssi täyttää 25 vuotta 8.10. Ja Mikki 23 vuotta 12.10.

Pitää lähiaikoina tehdä niin että meen Oulunsaloon, otan Jasmin ja Taavin ja lähden metsään juoksemaan, siis sellaiseen metsään, jossa ei kuulu vieressä tien äänet. Vähänkö ois ihanaa. Kyllä tuo pururatakin kelpaa, se on melko ihana sekin. Kun keltaiset lehdet tippuu puista niin sekin näyttää ihan taikametsältä. Poppi soimaan niin se Kainuuntien pärinä ei mahdu maailmaan.

Kohta vaihtuu TAAS kuukausi. Aika kuluu kyllä nopeasti. Onneksi. Tässä on taas köyhäilty pari viikkoa, kuten tapana on, koska en ilmeisestikään hallitse rahankäyttöäni. Vois se opintotuki jo tulla - ja se Kelan lainatakaus, grrh! Mulla olis niin paljon kaikkea ihanaa turhaa ostettavaa. Ja sitten valmistumisen jälkeen saa kirota tätä opiskeluaikaista korkeaa elintasoa.

Päivän hauskuus: Desert Planet - Return of the Ninja Droids. On kyllä ollut hyvä päivä tänään! Mitään en ole saavuttanut enkä itseäni millään tavalla voittanut, mutta oikein mukava rento meininki. Ens viikolla on edessä haasteita ja hauskuutta, en malta odottaa...

No mutta! Tuoretonnikalasalaattia Pannussa (oh, ah, niin zonea, niin zonea...), käsi kädessä kävelyä kaupungilla kultasepänliikkeiden näyteikkunoita väistelemättä, sitten lusikoimaan suklaamoussekakkua Biskettiin. Saunomaan anoppilaan ja syömään anopin tekemää omenapiirakkaa.

Harva ihminen on aidosti onnellinen toisen puolesta. Ketä kiinnostaa lukea tällaista lässytystä? Sosiaalipornoa sen olla pitää. Valitan ongelmistani heti kun niitä taas ilmenee. Asioilla on aina kaksi puolta. En tajua edelleenkään miksei anoppilaan saa viedä koiraa (järjenvastaista!) tai mikseivät ne anna meille autoa lainaan jos itse eivät ole ajokunnossa, niin että meidän pitää ennemmin polkea sateessa. Ja sitten valittavat kun emme käy siellä. Daah. Eivät ne myöskään ole kiinnostuneita minusta ollenkaan. Tuleepa ainakin luettua aina tuorein Suomen kuvalehti siellä.

Elämä toisen kanssa on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. "Life is a rollercoaster, you just gotta ride it." - Ronan "Wittgenstein" Keating. Ellei kyseessä ole sitten kaksi yli-inhimillisen tasapainoista yksilöä. Tässä vaiheessa, kun ei ole vielä sitoutunut ja täysin antanut periksi loppuelämä-ajatukselle, elää sellaisessa pienessä epävarmuudessa, että onko tämä nyt sittenkään se oikea. Jos olisi PÄÄTTÄNYT että tämä on nyt tässä, olisi varmasti tasapainoisempaa. Ei se ole mikään henkimaailman juttu, se on päätös ja täysin tahdonasia.

Ehkä vaadin liikaa, kun tässä testissä joka kohtaan tuli "ehdottoman tärkeää", paitsi että ei tarvi olla rikas ja arvostetussa asemassa.

Vieläkin naurattaa eilinen Nälkäpäivä-keräys. Elina on ollut kaverini yläasteelta asti. Ehkä maailman hauskin ihminen. "Mikä lie diagnoosi". - Elinan ammatillinen heitto hieman jälkeenjääneestä lajitoverista.

Muistan viime yön unen. Se oli seikkailua vanhan ystäväni kanssa, jota en ole tavannut aikoihin, enkä varmaan tapaa, koska välimme muuttuivat oudoiksi hänen mentyään naimisiin. Häitä jouduttiin siirtämään kun mies petti häntä, mutta ystäväni pääsi asiasta yli ja suhde jatkui. Ensimmäisellä kerralla kun tapasin miehen, tiesin heti että en pidä siitä ihmisestä. Saa kai sitä joskus leikkiä että itsellään on joku kuudes aisti. Joskus ennen häitä ystävä kävi Oulussa - hän muutti työn perässä Helsinkiin- ja esitteli mustelmiaan ja valitti muuten kun mies huutaa ja heittelee tavaroita. Kai sitä voi jotenkin sokaistua omalle tilanteelleen. Ehkä se oli tosirakkautta, että annetaan ihan kaikki paska kohtelu anteeksi. Minä toivon että ystäväni on onnellinen, koska hän on ollut yksi elämäni rakkaimmista ihmisistä.

Tänä aamuna en tiennyt mitä ajatella. Tapahtui pako lenkkipolulle. Tunti syksyisellä pururadalla. Koira on nyt väsynyt. Minäkin olen. Tänään piti olla lepopäivä... yeah, right!

Keskustelua sohvalla. Ilmeisesti oli saavutettu jokin kriittinen piste. Yhtäkkiä olemme samaa mieltä asioista, on ihan selvää että ensi kesänä mennään kihloihin ja viiden vuoden sisään ruvetaan tekemään vauvoja. Jaa-a. En minä tiedä. En jaksa olla vaikea ihminen. Olemme samaa mieltä monista asioista, ja haluamme myös tehdä samoja asioita. Ihan jees. Ehkä näitä kriisejä tulee ja menee. Minäkin saan näyttää, että minun kanssani pystyy elämään, minulla on neuvottelutaitoja ja joustavuutta.

Kohta lähdetään kaupungille ostamaan Reetalle huomista synttärilahjaa ja syömään jotain ihanaa ruokaa. Tuntuu paremmalta. Jonkinlaista huumoria on palannut elämään. Huomasin sen kun lauloin taas pitkästä aikaa suihkussa Sweet Child of Minea. Ja jaksan ihmetellä sitä, että kuntoillessa rasva lähtee rinnoista - epäreilua. Lähtee se joskus muualtakin, loppujen lopuksi. Tämä keho pitää tiukasti kiinni omastaan!

Joop. Näillä tilanteilla on tapana muuttua. En tiedä kauanko kestää että tämä tilanne kunnolla "paranee" tai tapahtuuko niin ollenkaan. En tiedä ollaanko ensi viikolla taas jossain kriisissä. En tiedä, en tiedä. Joten jatkan kai elämääni niin kuin muutenkin.

Uusi ranskalainen manikyyri lohkeilleen tilalle. Life is life, na naa naa na na.

Puhuminen on vaikeaa. Olen miettinyt jotain ammattiauttajaa, mutta MILLÄ IHMEELLÄ miehen saa semmoisen luokse? Olen selvittänyt vaihtoehtoja, ja omasta mielestäni tehnyt parhaani. Voisin minä mennä yksinkin juttelemaan jonkun kanssa. Mutta onko tämä nyt ainoastaan minun ongelmani? Aina aiemminkin tilanne on rauennut tässä suhteessa niin, että minä annan periksi, hyväksyn sen että tämä ei tästä nyt enempää selkene ja ollaan sitten näin, onnettomia vaikka. Minä en ole solmussa elämäni kanssa. Minä tiedän mitä minä haluan, tai ainakin tiedän suunnan. Pitääkö minun tehdä tässä itsenäisiä päätöksiä, vaikka kyseessä on parisuhde?

Minä olen liian hyökkäävä ja minun kanssani ei voi keskustella ja minun kanssani väitellessä häviää aina. Koska olen nyt niin räjähdysalttiina, ei keskustelu ole mitenkään hedelmällistä. Kuka uskaltaisi sytyttää kynttilän ruutikellarissa, vaikka ehkäpä juuri niin pitäisi tehdä. Puhdistaa ilmaa kunnon räjäytyksellä. Minun tapani hoitaa asiat... ei kaikkien. Yleensä asiat ovat paremmin semmoisen jälkeen.

Minä sietäisin kyllä toisen ihmisen ikäviä piirteitä ja luonteen kierouksia, jos asioista voitaisiin puhua. Jonkun pitäisi kestää konfliktit, koska en usko että ilman niitäkään voi olla suhteessa loputtomiin. Ei asioita pidä paeta, vaan ne pitää selvittää.

Alkaa palaa käämit. Solmu on semmoinen, että sitä ei auki yksin saa. Jos toinen on ihan lukossa, niin en tiedä mikä muu voi auttaa kuin joku kolmas, puolueeton osapuoli. Jolla on kokemusta solmuista.

Ei ne ole tähän mennessä vaihtamalla parantuneet. Tämä on kolmas avoliittoni ja tähän mennessä vissiin pisin. Yhtään aikaisempia erojani en kadu, koska jälkeenpäinkin ajatellen niistä ei olisi tullut mitään (vaikka olivatkin ihania ihmisiä), eikä aika kultaa muistoja. Silti tuntuu siltä että koskaan ei pidä vain TYYTYÄ. Tuntuu että elän omaa elämääni eikä toisen ihmisen tulemiset ja menemiset siihen vaikuta eikä omani hänen elämäänsä, eikö sitä olisi aivan sama elää yksin, ilman tällaista hankalaa...?

Olisinko onnellisempi yksin?

Välillä tuntuu että yhdessä ollaan vain sen takia, että käytännön asiat olisivat helpompia, vuokra pienempi ja välillä toisen vuoro viedä roskat.

Pakenin tunniksi bodypumppiin. Se oli aivan ihanaa. Latasin tankoon enemmän painoja kuin koskaan aikaisemmin ja väänsin itsestäni kaikki mehut irti. En muistanut mitään huolia. Tunnin jälkeen oli kuin autuas humala, joka ei poista ongelmia, mutta unohduttaa ne hetkeksi.

Tulin kotiin. Täällä joku oli yllätyksekseni hyppytunnilla kotona pelaamassa pleikkaria. Se tekee sitä paljon. Olen sitä mieltä, että pleikkari on 15-vuotiaille (sen 12-vuotias pelaa yhtä paljon pleikkaria). Jotain äkinää, yritän ärsyttää sitä että sillä menisi hermot ja se kerrankin sanoisi jotain. Uhkaan lähteä viikonlopuksi pois, että se saa miettiä asioita omassa rauhassaan.

Paha mieli. Paljon vaikuttaa menkat asiaan. Hemmetin hormonihäiriö. Alan paukuttaa poppia, niin kyllä se siitä.

Mielessä kävi ajatus, että voisin ruveta vollottamaan täällä yksinäni (se yks lähti takaisin kouluun). Vollottaminen tuntuu ihan paineita purkavalta vaihtoehdolta. Mutta lähden neljän maissa Nälkäpäivä-kerääjäksi Oulunsalon Elinan kanssa, joten taitaa se vollotus nyt jäädä, kun olisi tässä vähän tärkeämpiäkin asioita tehtävänä.

Olen seurustellut 15-vuotiaasta asti. Yllätyn siitä, että parisuhteen erilaiset ongelmat ovat täysin rajattomat. Jokaisen ihmisen kanssa tulee aina vastaan erilaisia ongelmia. Suurin ongelma on silti kommunikaatiokatkos. Ne muut ongelmat voisi selvittää, jos kyettäisiin puhumaan.

Minä haluan rauhoittaa mieleni, hengittää syvään, ottaa aikuismaisen asenteen ja puhua. Mutta se on niin helvetin vaikeaa lapsen kanssa! Ja uusiksi... syvä hengitys... Minähän en perkele anna periksi. Siinä vaiheessa kun kiroilu alkaa, on yleensä viisasta lopettaa puhuminen.

Asiat eivät ole ongelmia, ennen kuin niistä tekee sellaisia. Mutta ei kai se auta tosiasioita kieltää, tai omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Voisin jatkaa elämää ja elää tässä näivettyneessä parisuhteessa niin kuin melko iso osa kansalaisista tekee. Elämä on muuten niin kunnossa, niin viimeisen päälle kunnossa.

Ihana on opiskella ja oppia uusia asioita, sellaisia joilla minun mielestä on väliä. Ihana on liikkua ja tuntea itsensä olemassaolevaksi, vahvaksi ja eläväksi. Ihana on nauttia ystävien seurasta, priceless. Ihana on tuntea koiran pehmeä turkki varpaissa kun tätä kirjoitan. Suljen mielestäni pois tämän mistä on puhuttu ja olen onnellinen kuin heppa kesäniityllä aurinkoisena päivänä.

Ei kun kyllä sen on kuulkaas oltava niin että elämän on oltava kokonaisuudessaan ihanaa. Ei tänne kärsimään tultu!

Nyt kyllä itkettää. Mutta ei tämän draaman takia, vaan sen takia että olen niin iloinen niistä ihanista neuvoista, joita ihmiset, joiden en tiennyt jaksavan vaivautua kommentoimaan, olivat laittaneet. Kiitos. Sanoistanne saa maagista voimaa.

Lihakset ovat väsyneet. Menen illalla mummin luo vaahtokylpyyn. Mummi sai minut kesällä miettimään vielä tätä parisuhdetta ja hänen takiaan en antanut silloin periksi. Toissapäivänä mummi sanoi miettineensä, että olisiko hänen sittenkin pitänyt olla hiljaa asiasta. Kun taas ollaan samassa pisteessä. Monesko kerta toden sanoo?

Now Playing: Assia - Wine (jos joku osaa helposti ranskaa niin haluaisin tietää mistä tämä kaunis laulu kertoo, tosin tässä mökelletään jotain muutakin kieltä)

Elämän suuria kysymyksiä

Tämän tekstin kirjoittamista mietin pitkään, koska en halua loukata ketään, mutta toisaalta tämä on henkilökohtainen blogini ja saan kirjoittaa ihan mistä haluan. Jos lukija tekee liian hätäisiä johtopäätöksiä, niin sovitaan nyt vaikka että se on hänen ongelmansa, ei minun. Tämä on blogini vastaisesti niitä aiheita, joissa positiivinen ajattelu ei aina riitä.

Olen ollut jo pitkään varhaiskeski-ikäinen.

Minä olen 23-vuotias. Hyvällä mäihällä valmistun sairaanhoitajaksi keväällä 2008. Siinä vaiheessa haluaisin olla hyvällä vauhdilla perustamassa perhettä. Se, että tekisin valmistumisen jälkeen pari lasta, ei tarkoita mitään jämähtämistä - kyllähän perheen kanssa voi muuttaa vaikka ulkomaille, mistä haaveilenkin. Haluaisin nähdä itseni jatko-opiskelemassa terveystieteiden maisteriksi tai perustamassa omaa yritystä. En halua kuitenkaan uran ja maailmanmatkailun jälkeen huomata, että oho, ei tää sitten saanutkaan koskaan lapsia. Olen sukurakas ihminen ja haluan nähdä itseni osana tiettyä jatkumoa.

Kaksi vuotta sitten kesällä ihastuin poikaan, jolla oli kevari ja päässä itämaista filosofiaa. Myöhemmin kevari myytiin ja paljastui, että filosofiat eivät olleetkaan painuneet kovin syvälle selkäytimeen. Vanhemmilla oli hieno talo, ja toivoin että olisin voinut päästä perheeseen tyttäreksi, jota he eivät koskaan saaneet. Bullshit. Tuntuu, että minusta ei juurikaan edes pidetä. He eivät pyydä meitä syömään tai tekemään mitään muutakaan yhdessä. Ja koiraa ei saa viedä heidän taloonsa.

Joskus tuntuu, että tällä menolla suunnitelmani eivät toteudu. En halua olla ikiteini. Haluan että suhde ja elämä jollakin tasolla "etenevät". Onko tämä liian suorituslähtöistä tai tunteentonta puhetta? Tuntuu vain että tässä suhteessa on kaksi ihmistä, joista toinen tietää mitä haluaa ja toinen ei. Minä odotin kihloja kahden vuoden seurustelun vuosipäivänä - turhaan. Haluanko liian paljon liian nopeasti? Sitoutumisen taso on avoliitto, mikä käytännössä tarkoittaa, että suhde helposti valahtaa välinpitämättömälle kämppis-asteelle ja toisaalta siitä ei pääse irti, koska kumpikaan ei muista kumpi osti ne siniset lakanat ja muutenkin olisi liikaa järjestelykysymyksiä.

Viime keväänä minulla oli jo kämppis valmiina. Mutta olen kyllästynyt etsimään parempaa jota ei ole olemassa, kyllästynyt pettymään ja kyllästynyt antamaan periksi. Pitkien suhteiden takana ei voi olla mikään muu kuin kärsivällisyys, koska ei toisen ihmisen kanssa eläminen ole koskaan helppoa. Vanhempani ovat olleet yhdessä rippileiriltä asti. Voin sanoa, että heillä on ollut sellaisia ongelmia, joista minä en välttämättä olisi selviynyt. Kunnioitan heitä ja haluan itse omaksua samat sitkeät ongelmanratkaisumallit. Periksi ei anneta!

Loppujen lopuksi tässä käy että minä saan mitä haluan, koska olen ovela paskiainen ja saan kyllä miehen uskomaan, että hän haluaa samaa kuin minä. Mutta kun minä en sitäkään oikein halua. Eikö joku voisi olla vain täydellinen ja haluta samoja asioita kuin minä?

Eihän kumppania valita sen perusteella, että halutaan samanlainen koti, auto ja samanverran lapsia? Entä jos toinen on muuten aivan ihana, mutta tulevaisuuden suunnitelmat eivät vain natsaa yhteen? Mutta ihmisen mielihän muuttuu... tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Ehkä minä parin vuoden päästä en haluakaan niitä lapsia, vaan haluan muuttaa Intiaan tekemään vapaaehtoistyötä.

On todella vaikeaa löytää tupakoimatonta, eläinrakasta, alkoholia ei-humalahakuisesti käyttävää, liikunnallista miestä, joka tajuaa että minun ruokani pitää olla lisäaineetonta, luomua ja reilua kauppaa. Näin esimerkkinä. Ja se luonne. On mahdotonta löytää miestä, joka pärjäisi minun kanssani. Riittääkö siis mies, joka täyttää kaikki ensimmäisen kohdan vaatimukset ja kutakuinkin selviää hengissä kanssani?

Olen aika väsynyt häviämään ykkössijan han moo dolle. Itse en tajua lajista mitään ja se vaikuttaa ihan pelleilyltä sen perusteella mitä olen kuullut ja lukenut (olen itse harrastanut joskus pari vuotta hokutoryu jujutsua ja se on mielestäni tietenkin järkevin laji mitä on). Välillä tulee juttuja "lähden Norjaan perustamaan HMD-seuraa ". Selevä! En pysty käsittämään mikä han moo dossa on niin hienoa, en ymmärrä mitä "pehmeät lihakset" tai "rauhallinen sydän" tarkoittavat. Eivät ne nähtävästikään ihmisestä tee yli-inhimillisen nopeaa ja notkeaa tai luonteeltaan viisaampaa. Tuntuu että laji on enimmäkseen aivopesua eikä taistelulajina mitään kovin uskottavaa. Parikymppisille mustia vöitä? Minä en pysty suhtautumaan vakavasti avopuolisoni suureen intohimoon, ja se jos mikä aiheuttaa oudon tilanteen.

Minulle harrastukset ovat vaihtokelpoisia. Voisin minä päivänä hyvänsä vaihtaa bodypumpin kuntonyrkkeilyyn (tms.), koska se on minulle vain tapa rentoutua ja ylläpitää kuntoa. Se ei ole elämäntapa. Yritän rakentaa liikunnallista elämäntapaa, mutta en ole fanaattinen vaikka siltä ehkä näyttääkin. Olen löytänyt itselleni sopivia liikuntamuotoja, mutta haluan pitää mieleni avoimena ja kokeilla uusiakin juttuja. Voisin lopettaa larppaamisen jos olosuhteet sitä vaatisivat. En voisi koskaan seurustella ihmisen kanssa, joka on kovin omistautunut yhdelle asialle. Jos se asia kaatuu syystä tai toisesta, ihminen hajoaa. Enkä kestäisi sitä, että olisin jollekin vähäpätöisempi asia kuin joku harrastus. Minä haluan olla maailman tärkein ihminen ja elämänkumppani.

Jos on totta, että kaikki miehet ovat sitoutumiskyvyttömiä ja lapsellisia, niin hyvä. Jos kenenkään miehen kanssa ei oikeasti pysty keskustelemaan syvällisiä, niin hyvä. Mutta jos on olemassa mahdollisuus, että on toisin...?

Pidän itseni kiireisenä, niin en ehdi ajattelemaan näitä asioita. Jossain vaiheessa on tajuttava, että uljasta prinssiä ja valkoista heppaa ei ole.
Surkeaa tästä tekee se, että tietenkin minä olen meistä kahdesta ainoa, jolla on mitään ongelmia. Minä olen vaikea ja vaadin liikaa. Oikeasti minä haluan vain rakkautta ja huomiota ja vastakaikua ihmiseltä, joka suhtautuu kiinnostuneesti elämään.

Olisi ihanaa olla airhead, jolle riittää että saa seukata. Haluaisin minäkin söpöillä. Minä nimenomaan haluaisin söpöillä. Söpöily ja vakavat tulevaisuudenhaaveeni eivät missään nimessä poissulje toisiaan.

Olin aamulla touhukas emäntä ja siivosin tuntikausia. Hoidin kaikenlaisia juttuja, kuten OIEI:n postien tarkastamisen postilokerosta (pieni, mutta yleensä turha juttu, kun siellä ei ikinä ole mitään - nyt oli ensi kevään tilavuoropäätökset) ja myöhässä olevien kirjojen palauttamisen kirjastoon. Kaikkia asioita, joita ei yleensä vain saa aikaiseksi, kuten muovinkeräyspussin vieminen markettien ekopisteeseen. Ehdin sitten ennen koulua käydä vielä Anun kanssa kiinalaisessa lounaalla viimeisillä pennosillani.

Koulun jälkeen suuntasin jumpalle. Bodycombatissa oli uusi vetäjä, joka oli ihan löysä. Kyllähän siinä hiki tuli, mutta ei ollut mitään fiilistä. Mutta miten annetaan rakentavaa palautetta siitä, että ohjaaja tekee jatkuvasti virheitä koreografiassa tai ei osaa ohjata riittävän hyvin liikkeitä, kuten esim. lyöntien ja potkujen palautuksia tai tukijalan kääntämistä potkussa tai vartalon kiertoa lyönnissä tai ylipäänsä mitään? Kyllä söi naista. Taas näitä "olisi pitänyt itse tehdä sekin". Onneksi tiistain ja keskiviikon tunneilla on Heidi, joka on ehkä maailman paras. Haluaisin käydä combatissa kaksi kertaa viikossa, mutta en kyllä peräkkäisinä päivinä. Höh.

Löysin aamusella todella mielenkiintoisia asioita netistä, kuten "hiljaisuuden retriitin", joka olisi marraskuussa, kansalaisopiston "rentouttava hieronta"-kurssin, joka olisi lokakuussa ja Oulun jooga ry:n "johdatus meditaatioon"-kurssin, joka olisi joulukuussa. Siinä vähän sijoitusta itseen sitten - kaikki maksaa tietenkin ihan simona. Ensi kuun opintotuesta (ja opintolainasta, jos saan joskus sen takauksen sille...) menee heti vuokranmaksun jälkeen pieni osa jalkahoitoon. Näillä jaloilla on sen verran hilpotettu menemään että ne sen ansaitsevat!

I FEEL GOOD!!! I knew that I would... ;)

Now Playing: Sheryl Crow - Run Baby Run

Juoksin juuri mummilasta kotiin. 28 minuutin sijoitus kannatti - tätä oloa kannattaa tavoitella. Hien mukana poistuu varmasti valtava määrä ikäviä asioita mielestä. Ja velatkin on saatavia, kuten kehonhuollon opettaja Pirjo Orell sanoo vähän kaikesta liikkumisesta.

Oli mahtavaa juosta pitkin asfalttia, kun katulamput valaisivat syksyistä katua, ja pururataa, kun taivas oli tähtiä täynnä. Edellä - ja välillä missä lie pusikossa- pinkoi lumipantteri Jasmine.

Katsotaan miten iltalenkki vaikuttaa unen laatuun. Tosin nukkumaanmeno venyy hirveästi, kun piti mummin kanssa parantaa maailmaa. Pitää mennä perjantaina hakemaan viinimarjamehua ja omenasosetta, en jaksanut nyt ottaa kannettavaksi että pääsi paremmin hilpottamaan.

Juokseminen muuttuu koko ajan helpommaksi. Enpä ole kai aiemmin kehdannut edes sanoa hilpottamistani juoksemiseksi - jotenkin tuntuu että minun etenemiseni on pakko olla jotain kömpelöä hölköttelyä. Mutta juoksua, sitä se on. Enpä olisi uskonut tästäkään tytöstä, että se juoksisi. Jalat vie ja maisemat vilisee. Siinä sitä eksistenssiä.

Sekä koira että emäntä ovat tyytyväisiä ja kierähtävät kohta kuorsaamaan ja näkemään unia.

Sain tehtyä Marin kanssa yhden koulutehtävän pois alta - "terveydenhoitajan vastaus nuorelle", seksuaaliterveyden edistäminen-verkkokurssilla. Ryhmä on jaettu niin että osa kysyy ja osa vastaa. Tehtävän valmiiksisaaminen motivoi niin paljon, että koulusta päästyäni rupesin täkyllä tekemään hoitosuunnitelmaa, rästihomma numero ykköstä. Nyt se alkaa olla siinä kuosissa, että menee ainakin läpi jos ei muuta. Kurssin ("hoitotyön perusharjoittelu") arvosana muodostuu tentistä ja hoitosuunnitelmasta. Tentistä sain nelosen niin en kehtaisi latistaa arvosanaa huonolla hoitosuunnitelmalla. Keskiarvoni on niin nöyryyttävän huono, että tarvitsisin juuri tällaisen isomman ovariköntän nostamaan sitä ylöspäin.

Tuli tuossa hoitosuunnitelmaa varten googlettaessa vastaan tällainen, jokainen elämäänsä kyllästynyt voi testata läpäiseekö depressioseulan. Sen jälkeen voit testata sukupuolesi. Jos poltat, niin teepä myös nikotiiniriippuvuustesti. Aika järkeväkin testi oli tämä lontoonkielinen vitality test.

Nyt lataan mp3-soittimen täyteen poppia ja lähden hilpottamaan kohti mummilaa Kaukovainion suuntaan. Vitalityt nousuun pienellä hilpottamisella!

Huonosti nukutun yön jälkeen oli oikein auvoisaa lähteä terveystarkastukseen aamukasiksi. Yritin tosissani hyppiä väärällä jalalla, jolla heräsinkin, mutta ei. Mukavia asioita suorastaan sinkoili eteeni. Minna tuli vastaani polkiessani terveysasemalle. Päivä pelastuu jo sen suloisen enkelin hymyn näkemisellä. En voinut myöskään olla riemastumatta eteeni aukeavasta off-road-osiosta, jonka suoritin uskollisella oranssilla ratsullani vaaroja uhmaten.

Otin terveystarkastuksen agenttitestinä, tietenkin. Näköni ja kuuloni ovat agenttitasoa. Hemoglobiini oli 130 (on ollut parempikin). Verenpaine oli jotain 109/78, eli matala, mutta se ei haittaa jos huimausta ei ole - ja ei ole. Kolesteroliarvoja mittari ei pystynyt edes sanomaan eli ne olivat alle 3.2, mikä on kuulemma loistava ja osoittaa että ruokavalioni on hyvä. Terkkari antoi muutamia yhteystietoja, jos haluan puhua jonkun kanssa parisuhdeongelmista. Ja ravitsemusterapeutin numeron, sinne aion ainakin varata ajan, että saan selkeät ohjeet miten parantaa hapokkaan mahani elämää. En tiedä tuleeko mitään uutta tietoa, mutta motivointi onkin tärkeämpää. Piimäkuurin olen aloittanut aikoja sitten, tosin eilen vaatimuksistani huolimatta en saanut koulussa gefiluspiimää. Minäkö diiva?

Puolen tunnin päästä alkaa se elämäniloista parhain, 90 minuuttia Tieteellisen tutkimuksen perusteita. Siihen asti surffailen täällä koululla ja ihailen eilen lakattuja kynsiäni näppäimistöllä. Suosittelen jokaiselle naiselle ranskalaista manikyyriä. (Ranskalainen manikyyri tarkoittaa, että kynnen vaalea kärki ja alaosa lakataan eri sävyisillä lakoilla.) Rakastan tätä uutta naisellista ominaisuuttani. Tänään on muutenkin naisellinen olo. Koska en ole menossa jumppaan, pystyin laittamaan meikkiä (normaalisti hiki huuhtelisi meikit silmiin ja se kirvelee ilkeästi) ja hiusvahaa ja naiselliset alusvaatteet - normaalisti aloitan valmistautumiseni illan jumppaan jo aamulla valitsemalla siihen sopivat alusvaatteet eli jonkin epäseksikkään urheilutopin tyyliin "mukavuus ennen tyyliä". Tänään en urheile, paitsi jollakin tavalla liikutan itseni mummilaan. Koska mummit on tärkeitä! Milloin olet viimeksi käynyt katsomassa mummiasi, olisiko jo aika?

Tuntuu että olen vieläkin ihan sumussa. En muista mitä selitin terkkarille hetki sitten. Unen laatua on parannettava. Kaikki iltasyöminen pitää lopettaa ja illalla pitää käydä lenkillä ja nukkumaan pitää mennä ennen kymmentä. Otan tämän lähitulevaisuuden (joka tarkoittaa kolmea vuorokautta) tavoitteeksi. Kolme iltaa tällä taktiikalla ja lyön vetoa, että elämä on parempaa.

Olipa paska bodycombat. No ei tod! Kokeilin vaan että pystynkö ees kirjoittamaan tuota lausetta. Olin ihan hiestä märkä jo toisen biisin aikana. Hurjat kiksit. On se hauskaa, ei mittään järkiä. Katotaan onko huomenna paikat kipiänä. Vaikka illalla oli löysä tunnelma ja pää kipeä, niin ei tarvinnut miettiä että lähteekö vai eikö. Sitä se kai on se rutiini. Ainoa huono puoli on se, että repun sisältö haisee ihan kuvottavalta. Eihän tytön hiki voi haista noin pahalle!

Mulla on maailman ainoa poikakaveri, jonka mielestä ei olisi yhtään siistiä jos hänen tyttöystävällään olisi kotona oma tanssitanko (wtf?). Pole dancing on maailmalla tunnettu fitness-laji, jota voivat nykyään harrastaa tyttöystävät ja kotirouvat olohuoneissaan. Suomeen tuota hurmaavaa ideaa ei ole kukaan vielä tajunnut markkinoida. Ulkomailla on ihan pole dancing-kouluja taviksille. Piristystä elämään. Kuka uskaltaa ekana Suomessa?

Tänään on ollut taas tämmöinen hauska päivä, että aamulla oli kehonhuoltoa pari tuntia ja siihen pari tuntia "sosiaalinen turvallisuus osana hyvinvointia ja terveyttä"-kurssia. Kehonhuollossa harjoiteltiin astangajoogaa, voisin ihan hyvin hurahtaa siihen(kin). Olen aiemminkin katsellut Oulun astangajoogaseuran sivuilta kursseja... Hokasin, että sama seura järjestää OAMK:n liikuntapalvelujen kanssa ilmeisesti yhteistyössä pari kurssia, jotka ovat normaalia halvemmat. Siistiä. Ehkäpä en voi jättää menemättä. Nirvana, here I come!

Niin. Neljä tuntia koulua riitti ihan hyvin yhdelle päivälle. Sitten olikin vuorossa vesijumppa Katrin kanssa. Puoli tuntia oli ihan riittävä aika ja vaikka kuinka yritin sätkiä, meinasi vedessä tulla kylmä. Oli kuitenkin mukavaa, etenkin päästä saunaan hytisemisen jälkeen. Vesijumppareissun jälkeen koomasimme Katrin kanssa meillä ja katsoimme Monty Pythonin Meaning of lifen. Olihan se tietenkin hassu, kuinkas muutenkaan.

Huomenna on legendaariset kaksi tuntia koulua, mutta vuorossa on sitäkin haasteellisempi Tieteellisen tutkimuksen perusteet, jota voisin ehdottaa yhdeksi lajiksi Pelkokertoimeen. Tervejärkisenä sieltä ei kukaan poistu, eikä kukaan siellä mitään opi. Aionkin kirjoittaa tämän päivän kehonhuollon oppimispäiväkirjaa, ettei mene 90 minuuttia elämästä kokonaan hukkaan.

Menen ruinaamaan hierontaa olohuoneessa lojuvalta lajitoverilta. Pakko kait sitä on jotain etuuksia saada, jos ei edes tanssitankoa, niin kerta.

Kyllä! Tämä päivä tosissaan tuntui maanantailta. Aamupäivällä pidettiin perheriitaa (joka on ollut käynnissä oikeastaan viime keväästä), lähdin kesken sen sitten bodybalanceen, jonka jälkeen olikin kiire kouluun. Pilkin pari tuntia koulussa paskassa fiiliksessä - oli kyllä kokonaisvaltainen kurja olo. Sen jälkeen lintsasin loppupäivän ja menin kotiin nukkumaan. Rebel.

Katsoin nelisen tuntia todella outoa painajaista, johon sisältyi tosin mukaviakin osuuksia, kuten ihanahko mies, joka lauloi ihan Ville Valon äänellä HIM:n biisejä ihan vaan mulle. Painajaista oli se, että olimme jossain ihmeen laivassa, joka kippasi ympäri ja meinasin hukkua. Mutta sekin oli aika siistiä.

Olisin voinut tietenkin nukkua vaikka seuraavaan aamuun asti. Tunsin olevani kuitenkin bodypumpin tarpeessa. Koska harmoninen bodybalance ei aamupäivällä poistanut angstia, piti ottaa kovemmat aseet käyttöön. Bodypump tuntui hyvältä, vaikka joku ihmeen häiriö kyllä on ollut mahahapoissa toissapäiväisestä lähtien. Pitää sanoa keskiviikkona terveystarkastuksessa että haluan jotain tutkimuksia mahalaukkuni mystisestä tilasta. Mahahapot pystyvät hämäävästi hallitsemaan koko kehoa ja mieltä ja aiheuttamaan paskan asenteen koko päiväksi. Ei saa antaa niiden ottaa yliotetta... ehkä pääsen kauan kaipaamaani gastroskopiaan.

Kyllä siinä oltiin taas fiiliksisssä kun penkkipunnerruksessa soi Nu Pagadin Sweetest Poison. Oli sitä ehditty jo kaivatakin. Jollain ihmeen raivolla punnersin "miesten punnerruksia" vielä lopputunnista (viereiset jumppaajat varmaan ihmettelivät puhinaani ja ähinääni) ja kun virtaa oli niin kävin bodypumpin jälkeen vielä tekemässä salilla vähän vinoja vatsalihaksia. Nyt olen valmis huomiseen hurjaan neljän tunnin koulupäivään.

Ei vituta enää läheskään niin paljon. Nyt menen äkkiä nukkumaan ennen kuin täällä ehtii taas alkaa joku hemmetin parisuhdeneuvottelu. Katotaan onko se Ville Valo-mies jo hukkunut vai olisko jotain parempia unia tarjolla.

Maanantaista on selvitty. Katsotaan pystyykö loppuviikko parempaan. Mua ei ihan pienet vastoinkäymiset lannista. Antaa tulla vaan!

Jostain kumman syystä tässä illan viimeisiä biisejä, eli Kylie Minoguen "Red Blooded Womania" ja Christina Aguileran ja Nellyn "Tilt Ya Head Backia" kuunnellessa minut valtaa jälleen jee jee, hyvä meininki.

Jee jee, hyvä meininki
- She's right you know, she's right!

You stand there looking at me
I stand here looking at you
You know exactly what's on my mind - hyvä meininki

Come here boy
I got a little something for ya
Got a little bit... hyvä meininki.

Jaahas, jaahas. Olin näköjään vahingossa poistanut mahdollisuuden kommentoida näitä viestejä. Nyt se on korjattu, joten jokainen Pera voi sanoa "Pera was here".

Sain Katrilta paidan. Nyt kun näin sen peilistä, tajusin että kyseessä on unelmieni agenttipaita. Kiitos siis vielä kerran! :) Vähän niinku pakko laittaa huomenna kouluun. On se hassua miten materia tekee iloiseksi. Jonkun vanha voi olla toiselle uusi ja ihana.

Äiti haki paceen (Pace = Progressive Aerobic Circuit Exercise. Ohjattu kiertotreeni laitteilla, joissa on hydraulinen vastus. Laitetta vaihdetaan puolen minuutin välein. Sama kuin circuit training tms. mutta hydrauliikan kanssa, eli laite reagoi tekijän tahtiin ja voimaan.) Oli kivvaa. Viikko on hyvä lopettaa hyvällä hiellä. Oli se aika siistiä mennä ja tulla jumpasta autolla, kun on tottunut siihen että jumpalle poljetaan hiessä ja sieltä myös könytään väsyneenä viimeisin voimin fillaroiden.

Pössis on huomattavasti parempi kuin eilen. Kurkku on vähän kipeä, vaan onko ihmekään kun mahahappoja on lingottu pitkin limakalvoa.

Nyt pikasuihku ja Nelosen leffaputken sunnuntaileffan eli Insomnian pariin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Osku ilmaantui iltasella palauttamaan Jasminea hoidosta. Koska päivän ravinnonsaanti olisi muuten rajoittunut appelsiiniin ja yhteen palaan tummaa suklaata, lähdimme Kotipizza-ajelulle. Oli kiva päästä ulos haistelemaan raikasta ilmaa. Jos feta-kasvis-kotzone ja puoli litraa light-colaa pysyvät sisällä, voi melkein sanoa että pahin alkaa olla ohi.

Jee jee jippii.

Jostain syystä elimistöni päätti puoli yhden aikaan ykätä ulos aamupäivän aikana syömäni tattarimurot ja mustikat, ruisleivän ja pienen nökerön pullataikinaa, jota syytän koko episodista. Pieni määrä vettäkään ei pysynyt sisällä. Suolisto pitää viemäriääntä ja pukkasi ulos kaikki nesteet mitä mahalaukun läpi oli jo mennyt. Pitää tässä koittaa jotain nestettä nautiskella ettei mene jutut liian kuiviksi (äiti pelotteli jo tiputuksella).

Ihanat, rakkaat iskä ja äiti kävivät ymmärtäväisesti hakemassa Jasminen hoitoon Oulunsaloon. Minusta ei ehkä nyt ole lenkkeilijäksi ja olen muutenkin kalpeaa seuraa, Oulunsalossa Jasmi saa leikkiä Taavin kanssa.

En tiedä mikä tämä pykäämistaipumus on, kerran aiemminkin olen oksentanut samalla tavalla parin kuun sisään. En voi kuin ihmetellä ihmisiä, jotka tahallaan aiheuttavat tällaisen olotilan esim. ryyppäämällä.

Jostain syystä huumorintajuni toimii defenssimekanismina niin että minulla on oikeastaan hyvinkin hauskaa. Olen lähinnä nukkunut. Morko-kissa kävi massun päällä kehräämässä hetken aikaa. Kuuntelin muista asunnoista kuuluvia ääniä, jostain kuuluva nauru teki minut hirmu iloiseksi. Normaalisti ehkä kiroaisin huonoa äänieristystä. Peiton alla kuunnellessa lajitovereiden äänet kuulostivat hirmu turvallisilta.

Nyt olo on jo vähän pirteämpi (kello on puoli viisi) ja ajattelin katsoa tuleeko telkkarista mitään tai katsoisiko Oskulta lainassa olevan Salainen ikkuna-dvd:n tai pelaisiko Aliasta pleikkarilla. Tekisi mieli keltaista jaffaa, vaikka tiedättehän, että se ei oikeasti ole mikään ihmelääke kuten meidät on kasvatettu uskomaan, vaan tärkeintä on juoda mitä tahansa nestettä, jaffa on ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin. (Parantavilla rituaaleilla on sinänsä terapeuttinen vaikutus, jos kuvittelet että jokin asia helpottaa oloasi, niin se todennäköisesti sen tekee.)

Mikko on han moo do-leirillä ja tulee illalla kotiin. Muistaakseni se oli viime kerrallakin leirillä kun ykäsin. Ehkä näillä asioilla on yhteys - ilmaisen eroahdistustani oksentamalla. Nyt ei enää okseta, oli outoa kun yökkäilin pari tuntia sitten pöntöllä mutta mitään ei tullut. Nyt maha on tajunnut että siellä ei ole enää mitään. Otetaan tämä sitten paastona, vaikka. Oikeastaan ei ole ollut nälkä koko päivänä, mutta nyt alkaa taas palailemaan mieleen kaikkia ihania herkkuja - mahan poltteesta ja huimauksesta huolimatta tämä ei siis ollutkaan vissiin kovin vakavaa.

Tämän päivän netti-Kalevasta:

Uhkailijaa piiritettiin Toppilassa

Aseella uhkaillut mies aiheutti piiritystilanteen Oulun Toppilan kaupunginosassa perjantai-iltana. Tilanne alkoi puoli kymmenen aikaan, kun sivulliset ilmoittivat häiriöstä kerrostaloasunnossa.

Poliisin mentyä paikalle, talosta kuului laukauksia ja asunnossa ollut mies uhkaili aseella kahta muuta miestä. Uhkailija ei päästänyt miehiä asunnosta ulos, eikä poliisia sisään.

Oulun poliisin järjestysosaston johtajan Juhani Sarangin mukaan kyseessä oli panttivankitilanne, jossa mies uhkasi vahingoittaa seurassaan olleita henkilöitä, jos poliisi olisi paikalla toiminut. Poliisia ei uhkailtu.

Varsinaisen piiritystilanteen aikana asunnossa ei käytetty asetta. Sen sijaan asunnon ikkunoita rikottiin ja sisällä hajotettiin paikkoja.

Poliisi sai uhkailijaan pian neuvotteluyhteyden ja noin kolmen tunnin kuluttua mies suostui antautumaan. Kukaan ei loukkaantunut selkkauksessa. Asunnosta ulos tullut uhkailija otettiin.

Poliisi otti kiinni myös kaksi muuta henkilöä samassa talossa olevasta toisesta asunnosta. Heidän osuuttaan ammuskeluun selvitetään. Vielä lauantaina oli epäselvää, kuka kerrostalosta kuuluneet laukaukset oli ampunut.

Sekä uhkailija että muut kiinniotetut ovat nuorehkoja miehiä. Juhani Saranki muotoilee, että he kaikki ovat poliisille entuudestaan hyvin tuttuja taparikollisia.

Tuo tapahtui samassa talossa missä Minna asuu, kaksi kerrosta alempana. Voin vain kuvitella minkälaista on ollut olla paikanpäällä pelkäämässä. Toppila on edelleen maineensa veroinen.

Tästä Nettikuva.comin kuva paikalta

Pelasin vähän aikaa Alias-peliä kädet hiessä. Kuten tässä Peliversumin arvostelussa sanotaan, pelin hyvyys riippuu siitä kuinka vannoutunut Alias-fani sattuu olemaan. Itse sain eniten kiksejä pelin uskollisuudesta sarjalle - kaikkine kliseineen. Fanille hintansa väärti.

Mikko osti mulle Alias-pleikkaripelin eilen taulukoukun- ja sipsinhakureissulla. Kyseisen ajantapakkeen sai vitosella Citymarketin mammuttimarkkinoilta. Alias on kyllä ihan ykköstä. Mutta miksi sen pitää tulla kymmeneltä torstai-iltana? Mun pitäs olla sillon jo nukkumassa. Ja meillähän ei videot syystä tai toisesta toimi. Koska kukaan ei jaksa värkätä. Ja ei se ole sama asia. Tosin silloin voisi kelata mainostauot.

Moraalinen ongelma. Olin pakannut ilmeisesti kamani turhan roisilla otteella jumppasalin pukuhuoneessa, kun mukaan oli tarttunut jotenkin kummassa kaksi vierasta sukkaa. En tiedä kenen ne ovat ja onko aiheellista viedä kahta sukkaa löytötavaroihin tai kaipaako niitä kukaan. Ehkä tämä aihe ei vie yöuniani, mutta kuitenkin. Jos ne olisivat olleet samanlaiset mustat sukat kuin mitä minulla on, niin en olisi edes huomannut asiaa, mutta kun ne olivat Röhnischin valkoiset sukat, semmoset vähän niinku hienommat kuin minun Pirkka-urheilusukat. En haluaisi pilata karmaani varastamalla jonkun hikiset sukat.

Koska pariskunnalla pitää olla yhteisiä suunnitelmia ja meillä ei ole, päätin että rupeamme treenaamaan puolimaratoonia varten ja lähdemme huskysafarille. Huskysafari tyssäsi siihen, että se maksaa ihan simona. Mutta ne onkin suunnattu ulkomaalaisille eksotiikanhakuisille turisteille. Oulun Terwahölkästä 2006 ei ole missään vielä mitään tietoa. Helsinki City Run olisi suurinpiirtein samoihin aikoihin. Olishan se tietty hienoa oikein lähtemällä lähteä, minä niin harvoin käyn yhtään missään.

Lisätuki- tai muutoshakemuksenne on rekisteröity ja ratkaistaan myöhemmin. En tiedä miksi ja kuinka kauan Kela vetkuttelee opintolainatakauksen antamista. Siinä on tietenkin se hyvä puoli, että aion kuitenkin tuhlata sen yli tuhat euroa kaikkeen turhuuteen, jonka väitän ansaitsevani. Tarinan opetus yrittää olla että "kyllä sinä tyttö pärjäät ilmankin". Niin kait sitten.

Olen yllättynyt ajatuksen voimasta! Pössis on taas hyvä. Melko kovasti sai punnertaa että sai keskityttyä ratkaisuihin, ei ongelmiin. Ja kysehän oli parisuhteesta. Kyllä se siitä, kun vähän potkii. Joskus pitää tulla myrskyttyä, että asiat selkiintyy. En tiedä kauanko tätä nyt kestää ja mitä ensi kerralla tapahtuu, lentääkö ukko pihalle vai auttaako pelkkä positiivinen ajattelu.

Käytiin Minnan kanssa hypäreillä kaupassa ja syötiin juuri täysjyväpastaa ja soijapyöryköitä. Kuunnellaan Minnan cd-levyä, jolla on kaikkia hyviä piisejä. Tämä breikki takaa että jaksaa olla koulussa vielä kuuteen.

Happy happy joy joy. Mielialanvaihtelut on ihan jees, kunhan sitä ei tapahdu kovin usein... Joskus sitä toivoo draamaa, mutta kun sitä saa, on taas pitkän aikaa tyytyväinen tasaiseen elämäänsä.

Se, että emme uskalla, ei johdu siitä, että asiat ovat vaikeita. Asiat ovat vaikeita siksi, että emme uskalla.
- Seneca

Tuo ajatus osui ja upposi tänä aamuna. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta elämässä on tällä hetkellä vaikeilta tuntuvia asioita - tai asia. Sen kanssa kyllä pärjää, mutta se jättää hauskat asiat varjoonsa ja vie mehuja enemmän kuin sillä olisi oikeutta. Tänään tulee Alias, pääsen koulun jälkeen bodycombattiin, huomenna on vain parin tunnin koulupäivä, uusi saliohjelmani on mitä mainioin, sain velan maksettua, näin eilen rakkaita ystäviä (Kertta ja Kalle veivät Pannuun syömään, mikä loistava yhdistelmä, rakkaat ihmiset ja niin paljon pannupizzaa kuin napa vetää), kaapissa on tummaa suklaata, vieressäni on huomiota kerjäävä ihana koira ja muuten vain kirjoitusta häiritsevä kissa pehmoisine tassuineen... Nuo asiat eivät tunnu missään, kun jokin raskas asia puuduttaa kaikki tuntoaistit siitä osasta minua, mikä tuntee mielihyvää.

Tällaisina hetkinä joutuu todella keskittymään. Hyvä meininki ei tarkoita sitä, että lakaistaan ongelmat vihellellen maton alle. Se on todellisuudessa elämistä ja sanomista "eiköhän tästä selvitä, asioilla on tapana kääntyä parhain päin". Tuntuu vain että oma ääni ei ole aina riittävän uskottava. Jonkun muun pitäisi sanoa se. Jos kukaan muu ei sitä sano, pitää vain huutaa kovempaa.

KYLLÄ TÄSTÄ SELVITÄÄN! KAIKKI KÄÄNTYY PARHAIN PÄIN!

Aamun ensimmäinen kappale on Nellyn ja Christina Aguileran Tilt Ya Head Back.

GO GIRL! Tästä tulee enemmän kuin mainio päivä, anna sille nyt mahdollisuus.

ROCK ROCK! Tulin juuri bodycombatista. Pakko hehkuttaa kun oli niin siistiä. Alkuillasta oli ihan paska asenne ja veltto olo, kävi jopa mielessä että "jäiskö kotia", mikä on tietenkin JÄRJETTÖMYYTTÄ. Onneksi lähdin. Hyvä jumppa, parempi mieli.

Kävin aamulla kehonhuolto-tunnilla, olipas hauskaa. En tiennyt että koulussa voi olla niin kivaa. Perverssiä. Koska koulunkäynti ei voi olla urheilua, lähdin yhdeksitoista bodypumppiin. Mahahapot äkisivät ja olo oli niiden takia jotenkin löysä, mutta tulipahan treeni tehtyä. Sen jälkeen menimme Minnan kanssa syömään postiaukion kiinalaiseen (tofua sai kun tajusi pyytää). Minnaa hävetti taas seurassani (kuten yleensä), tällä kertaa siksi että oli pakko nuolla lautanen friteeratun banaanin ja jäätelön jälkeen.

Oltiinpas sitä tänään tuhmia, hyh hyh! Kiersimme pidempää reittiä Välkkylään, jotta emme ehtisi kliinisen lääketieteen ja yleisfarmakologian luennolle, jolla on huono luennoitsija joka lukee vain asiat suoraan luentomateriaalista, joka meillä jo on. (Niin, siis lintsasimme kuin jotkut kapinalliset yläasteella.) Varmistukseksi menimme vielä tuohon meidän "takapihalle" heittelemään keppiä Jasmille. Matkalla muuten törmäsimme Muffeen, joka on työharjoittelussa siinä aseman lähellä olevassa kahvilassa, onko se nyt Satumaa vai mikä.

Mikäs sen ihanampaa kuin että ehtii katsoa Dr. Philin ennen treeneihin menoa... ei mikään. 19.15 on lähes täydellinen jumpan alkamisaika. Ehtii hyvin nukkumaankin.

Meidän äiti liittyi kans BC:lle jäseneksi. Vähänkö oon iloinen sen puolesta. Kuntoklubiin liittyminen on kyllä ollut yksi parhaista ratkaisuista mitä olen tehnyt. Helppohan se on kaivaa lenkkarit kaapista ja valehdella itselleen että tulee tuosta noin vaan lähdettyä kolme kertaa viikossa lenkille. Itsensä pitää keinolla millä hyvänsä saada koukkuun. Rutiini ja tottumus ovat avainsanoja... Nyt kun on pohjakuntoa hankittu, kaikki liikunta tuntuu helpommalta. En olisi pari vuotta sitten uskonut koskaan oikeasti juoksevani!

MOPSUKOITA!!! Kennel Aatuutilullaa on saanut ensimmäiset mopsinpennut!

Että semmosta. Erittäin hyvä päivä tänään.

Löysin tämän "itsehoito-ohjeen" täältä.



ISTU MUKAVASTI - AJATTELE - KUUNTELE - OLE - MINÄ OLEN!

Lue tämä hitaasti omalla äänelläsi tai voit äänittää itsellesi tämän rentoutusohjeen!

Pystyn vaikka mihin! Olen runsaudensarvi, täynnä elämän rikkautta! Olen terve, mukavasti toimeentuleva, viisas - kerta kaikkiaan onnistunut pakkaus!

Näen vain hyviä mahdollisuuksia, olen niin elämänhaluinen! Tunnen hallitsevani Aikaa! Olen kelpo ihminen ja ansaitsen arvonantoa! Olen vahva ja rohkea!

Kunnioitan ja ihailen itseäni, olen sen arvoinen! Osaan ajatella selkeästi, mitä ikinä tapahtuukin!

Olen juuri sellainen kuin ajattelen olevani: siispä ajattelen itseni rikkaaksi, terveeksi ja onnelliseksi!

Olen loistavassa kunnossa! Kehoni nesteet kiertävät erinomaisesti, vereni on kirkasta ja puhdasta! Aistini toimivat tarkasti ja valppaasti. Näen, kuulen, haistan, maistan ja tunnen! Ruuansulatukseni on moitteeton. Se takaa, että saan ruuasta kaiken tarvitsemani. Sydämeni on terve. Maksani, sappeni, munuaiseni ja muut elimeni toimivat oivallisesti! Täytän keuhkoni: kuinka ihanalta tuntuukaan hengittää syvään! Lihakseni ovat vahvat, rentoutuneet ja joustavat! Luuni ovat voimakkaat, niveleni terveet ja liikkuvat!

Nukun makeasti ja rauhallisesti! Herätessäni oloni on ihana: Elämäni muuttuu parempaan suuntaan, kun avaudun maailman rajattomille mahdollisuuksille!

Raha tulee ja tekee pesän suojiini, nyt osaan kiittää! Kaikenlaista muutakin hyvää ohjautuu käyttööni. Toimin viisaasti ja olen tyytyväinen! Raha on mukavaa, mutta se ei hallitse minua!

Tiedän, että kaikki tarpeeni tulevat täyttymään! Teen työni eläytyvästi, iloisin ja kiitollisin mielin. Tiedän, että vapaaehtoinen luopuminen toimii magneetin tavoin: Vasta se, minkä päästän vapaaksi, on varmasti minun. Nyt irrotan otteeni kasvaakseni, oppiakseni luottamaan!

Kun annan, saan. Mitä kylvän, sitä niitän. Se minkä annan mielelläni ja vapaaehtoisesti, kasvaa mahtaviin mittoihin! Iloitsen antaessani, otan riemumielin vastaan! Kukaan ei voi riistää minulta Kaikkeuden lahjoja! Maailma muuttuu, liikkuu ja kulkee ohi, mutta rakkautta ja rikkautta minulla riittää!

Luovun käyttökelvottomista esineistä, oloista, ihmissuhteista. Annan anteeksi kaiken, mikä on häirinnyt mielenrauhaani. Annan anteeksi kaikille, jotka ehkä tuntevat olevansa sen tarpeessa. Kun annan anteeksi, molemmat osapuolet ovat vapaita. Heitän harteiltani syyttelyjen ja katkeruuden taakan. Vain minä olen vastuussa tekemisistäni.

Näen hyvää kaikissa asioissa ja ihmisiä. Kiitän kaikkia ja kaikesta!

Päivä päivältä, hetki hetkeltä elämäni sujuu aina vain paremmin! Olen matkalla menestykseen, täydelliseen tyydytykseen, herkkyyteen ja varmuuteen!

Nauru karehtii kaikissa kudoksissani! Olen ihanan rento, autuaan vapautunut ja lämpimästi rakastettu! Elän täydesti tämän hyvän hetken! Tunnen eläväni kauneuden, rehellisyyden ja lämpimän naurun keskellä!

Minulla on aikaa kaikkeen, juuri niin paljon kuin tarvitsen! Onnentunteeni ei riipu ulkoisista tekijöistä, se kumpuaa sisimmästäni! Tänään on onnenpäiväni. Ja huomenna, aina! Me rakastamme toisiamme, elämä ja minä! Haluan elää. ELÄÄ!

Maailmanlopun unia. Pakenin äidin kanssa jollain saarella siihen kohta taivaalta iskeytyviä omituisia kappaleita. Veteen putoili outoja pommeja, jotka nostattivat mystisen korkean mutapatsaan veden pohjasta. Oli hurjaa sukeltaa syvään kun ei tiennyt mitä pinnalla tapahtuu. Erikoistehosteet olivat kökköjä - lopulta kappaleet pääsivät maanpintaan asti, mutta ne eivät räjäyttäneet kaikkea vaan kimpoilivat puista sinne tänne (varmaan jotain ikihonkia kun ei oksiakaan katkeillut). Saavuimme hiekkarannalle, jossa oli koko joukko saarelaisia (suurin osa larppaajia propit päällä, oliko tämä sittenkin jotain larppia?) ja loppuunhan piti saada henkinen loppuselvittely nuoruudenrakkauden kanssa.

Sattumalta summassa ladattujen biisien soittolistalla soi nyt Skeeter Daviksen End of The World. Sopii omituisen unen soundtrackiksi.

Why does the sun go on shining?
Why does the sea rush to shore?
Don't they know it's the end of the world,
'Cause you don't love me any more?

Why do the birds go on singing?
Why do the stars glow above?
Don't they know it's the end of the world.
It ended when I lost your love.

I wake up in the morning and I wonder,
Why everything's the same as it was.
I can't understand. No, I can't understand,
How life goes on the way it does.

Why does my heart go on beating?
Why do these eyes of mine cry?
Don't they know it's the end of the world.
It ended when you said goodbye.

Why does my heart go on beating?
Why do these eyes of mine cry?
Don't they know it's the end of the world.
It ended when you said goodbye.

Maanantaista suurin piirtein selvitty! Kasilta alkanut koulupäivä katkesi kivasti kun hyppytunneilla ehdin käydä bodybalancessa. Sen jälkeen takaisin kouluun ja siellä istuinkin kuuteen asti. Onneksi huomenna on kevyt päivä.

Uunissa on täysjyvämakarooni-soijarouhe-sekavihannes-vuoka, jonka väsäsin melko luovalla otteella - toivottavasti sitä pystyy syömään... Harvinaista hupia löniä kotona ja katsoa huonoja amerikkalaisia komediasarjoja (Kolmas kivi auringosta on ihana!). Kotoisaa olla kotona, ulkona hämärtää, tiskikone humisee hiljaa (se on ihan sikahyvä ja kallis Boschin kone, johon sijoitin keväällä opintolainaa), koira nukkuu sohvalla, muutama pala Stockan loistavaa tummaa suklaata... Huomenna tähän aikaan on juuri loppunut bodycombat-tunti, eli olotila on täysin toinen, valun hikeä ja adrenaliinia.

Elina (siis Oulunsalon Elina) ehdotti lähtemistä appelsiininmaistattajaksi Reilun kaupan viikolle ja kerääjäksi Nälkäpäiväkeräykseen. Loistava idea, "kyllä" molemmille ehdotuksille. :) Molempiin voi ilmoittautua mukaan netin kautta.

Kevyt päiväkävely eli kartan (020202) mukaan 14 kilometriä Välkkylästä Oulunsaloon (keskisyke 138, aika 2 h 18 min, ens kerralla pitää tähdätä pariin tuntiin, tarkoitus on juosta 30-40 minuutin lenkkejä 2-3 kertaa viikossa ja parin viikon päästä taas sama lenkki kuin tänään). Päälle sauna, kylläpä tuntui hyvältä pitkästä aikaa loikoa saunassa ja lukea Aku Ankkaa.

Mikko paljasti että se oli kuunnellut täällä Take Thatia. Lieventävä asianhaara on muka että "vain pari piisiä". Se on varmaan tuntikausia perkannut puolukoita. Ihmeen metroseksuaali-martta.

Tänään tulee telkkarista Lara Croft: Tomb Raider. Olisi vähän uskottavampi, jos supersankarilla olisi yhtään lihasta, mutta aina ei voi voittaa.

Supersankari-naiselle riittääkin, että sen rinnat eivät lässähdä kun se menee selälleen.

Sain tänään aamulla lähetetyksi yhden parin sivun esseen (aiheesta "Minä ja seksuaalisuus", ja ei, en copy-pasteta sitä tähän, koska kukaan ei sitä halua lukea, mutta opettajan on pakko) ja reilusti myöhässä oleva hoitosuunnitelmakin eteni hieman. 15 opintopistettä napsahtaa rekisteriin kun saan sen palautettua - ehkä jonain kauniina päivänä.

Mitä odotan ensi viikolta? Huomenna on pitkä koulupäivä, mutta hyppytunneilla ehdin käydä bodybalancessa klo 11-12 ja koulun jälkeen (loppuu kuudelta, daah...) ehtii vielä bodypumppiin. Siinäpä se päivä menee, koulussa ja kuntoillessa. Tiistaina on kevyempi päivä koulussa ja illalla kovasti odottamani bodycombat.

Keskiviikkona saan habankasvatussaliohjelman, ylävartalopainotteisen puolen tunnin ohjelman, jonka voi käydä tekemässä ennen jumppaa. Vähän toistoja isoilla painoilla. En oikein jaksa käydä salilla, mutta jos tuo motivoisi. Saa nähdä mitä Merja on saanut aikaiseksi.

Keskiviikkona on vapaapäivä koulusta, jesh. Torstaina tulee Jameran parin päivän duunien palkka, se meneekin velanmaksuun (Reetta maksoi juoksukengät). Eipä oo koulunkäynnin ja jumppaamisen lisäksi mitään suunnitelmia koko viikolle, tarkoitus olisi sovitella aikatauluja yhteen ja jos vaikka ehtis nähdä lajitovereitakin.

Kyllähän se vähän arveluttaa kun näkee enemmän Beauty centerin työntekijöitä kuin kavereita...

Yllytyshulluissa on showpainia. Musta tulis ihan tsigahyvä showpainija. Kaikki asiat tapahtuu vaan tietenkin Etelä-Suomessa (ks. Pro Wrestling Finlandia). Että ei sitte. Ainakaan vielä. Rantautuisivat tänne Oulun satamaan. Ehkä se jossain vaiheessa saa enemmän suosiota, eihän tuossa nyt oo vielä mitään hehkua koko hommassa.

Ehkä kuulette vielä minusta... tai sitten ette.

Eilen illalla, siinä kuuden maissa, yritin keksiä jotain hauskaa tekemistä. Minna oli menossa kätilöopiskelijoiden bileisiin, Kertta ja Kalle oli puolukassa sunnuntai-iltaan asti, Reetta ja Tuukka oli menossa kylään, Sauli oli pois paikkakunnalta, Suvi oli menossa yöksi töihin...

Mikillä ei ollut muutakaan ajantappoa, joten se tuli meille säätämään dankemattoa. Sitä säädettiin monta tuntia, lähinnä etsittiin ajureita netistä. Kun ne löytyivät, matto itsessään ei toiminut. Jolly joy. Sitten kymmenen aikaan Mikki ja Mikko olivat menossa Hannelle ja Terolle leikkimään. Tämä oli kuitenkin minulle aivan liian myöhään, lämpöäkin oli 37,2 ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin, että haluan jaksaa herätä aamulla aikaisin ylös. Outoa vai mitä!?

Yritin kyllä hetken valvottaa itseäni, mutta tajusin oman kanavasurffailuni typeryyden erittäin pian (Big Brotherin takia EI kannata valvoa). En edes avannut minulle rahdattua sipsipussia, Pepsi Max-pulloa tai Geisha-patukkaa. Yli-inhimillistä!

Heräsinkin puoli kahdeksalta (kello olisi herättänyt vasta tunnin päästä), ilman mitään taistelua, pirteänä. Tässä istun kasvonaamio naamassa (olenhan sentään tyttö!), koira on käynyt ulkona, biojäte viety ja pyykkikone laitettu pesemään. Nyt mietin vain mihin tämän kaiken ajan käyttäisi. Olo tuntuu rikkaalta - ainahan tuntuu että aikaa on liian vähän. Olen keksinyt keinon miten sitä saa lisää.

HAASTA ITTES!

Pitkästä aikaa tänne blogiin bodypump-hypetystä.

Olipa kyllä hyvä treeni taas kerran. Nyt olin ekan kerran tunnilla, jossa oli koko uusi ohjelma eli BP55. Haasteellista, kyllä.

Saavutin lähes orgastisen multihuipentuman penkkipunnerruksessa, taustalla kun soi Sweetest Poison.

Kunto on ilmeisesti noussut - pitääkö lisätä painoja, kun kädet ei tunnin lopussa tärise?!

Maanantain ja lauantain välillä on liian pitkä aika ilman bodypumppia. Tarkoitus on käydä 2-3 kertaa viikossa pumpissa, ens viikolla pitää koittaa sihdata ma-to-la.

LOISTAVAA TYÖTÄ! ANNA APLODIT ITELLES!

Juokseminen ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin luulin. Puoli tuntia, keskisyke 150, tuntuu yllättävän kevyeltä hilpaisulta. Kotiin tullessa on mukava, rento olo. Taidan ottaa tämän ihan tavaksi.

"Kato, onko tuo dalmadialainen?" kysyi pikkutyttö vanhemmiltaan. Jostain syystä lapset erottavat dalmatiankoiran kaikista tavallisista koirista. :)

TÄYTYYHÄN NAISELLA KENKIÄ OLLA!

Mutta mitä naisesta kertoo, kun hän menee Kesporttiin ja tulee sieltä ulos uusien aerobic- ja juoksukenkien kanssa? Niin, siis tuli ostettua kahdet kengät. Ilmeisesti tämä nainen tykkää enemmän tuoreen hien hajusta kuin parfyymin tuoksusta.

Uudet aerobic-kengät piti testata bodystepissä. Jalka ja vanha tossu ovat rakastavaiset ja totuttelemista oli siis uuteen partneriin. Kyllä se siitä ajan kanssa.

(Nu Pagadin Sweetest Poison EI ole kulunut vielä loppuun. Täältä voit käydä katsomassa mikä se Nu Pagadi oikeen on.)

Aamu.
Miten selvitä perjantaista?
Miten saada aikaan hyvä meininki?

Tätä mietin herätessäni joskus vähän seitsemän jälkeen.

Tietenkin lähtemällä lenkille. Lähipäivinä hyvän meiningin ylläpitäminen on tosissaan vaatinut töitä. Tulisin varmaan hulluksi ilman endorfiinia, kehon omaa opiaattia ja "mielihyvähormonia", jota nautin tasaisina annoksina pitkin viikkoa. Olen huumausaineiden suhteen erittäin omavarainen - mitään kehon ulkopuolista ei tarvitse ottaa. Täytyy myöntää että olen koukussa tähän hyvään oloon.

Ulkona tuuli niin kovaa, ettei tarvinnut kuin itse jalkoja nostella ja tuuli työnsi eteenpäin. Tästä syystä ulkona ei myöskään huomannut hikeä. Ilma oli täydellinen lenkkiä varten, aurinko paistoi, mutta ilma oli viileää, niin ettei tullut liian hikinen olo.

Jasminen (jonka muuten pesin eilen, nyt sen turkki on silkinpehmeä) kanssa on mahtava ulkoilla. Sitä voi hyvin pitää irti tuossa moottoritien äänivallilla kipittäessä, se ei lähde karkuun ja tulee luokse kun kutsuu. Se ei käy muiden koirien kimppuun eikä pure sauvakävelijöitä. Unelmakoira.

Tuukka tuli meille tappamaan aikaa, sillä oli terveystarkastus ja koulu alkaa vasta puoli yhdeltä. Itsellä on kliinisen lääketieteen luento klo 12-13.20, minkä jälkeen lähden Reetan kanssa lounaalle ja ostamaan uusia juoksukenkiä Reetalle. Myöhemmin päivällä sitten jumppaan. Illaksi ei olekaan mitään ohjelmaa... saa nähdä mitä loistavia tarjouksia päivä tuo tullessaan.

Päivä tuntui menevän käsille jo heti aamusta (nousin vahingossa väärällä jalalla), mutta nyt ollaan saatu selkeästi ote hyvästä meiningistä! Nyt suihkuun ja sen jälkeen tuhti aamupala.

Aah, ihanuus ja autuus. Patologian tunnit pelastivat päivän. :) Tieto suorastaan puski päähän, kuten Mari asian hienosti ilmaisi.

Jee jee!

Olen koululla, selvisin juuri hengissä pois eräältä tunnilta. Aivoni ovat puutuneet, mutta mitään pysyvää vahinkoa tuskin jää. Hyvän meiningin ylläpitäminen oli vähintään haasteellista! Harvoin on tilaisuus osallistua niin ikävystyttävälle luennolle, jossa selkeästi huomaa että opettaja rakastaa omaa kimittävää ääntänsä ja tykkää luennoida vuorovaikutuksellisesta opettamisesta vailla ajatustakaan sen toteuttamisesta omassa opetuksessaan.

Kauheeta diivailua, ihan kuin minun aikani olisi niin kallista että sitä ei voisi vähän tappaa turhalla tunnilla, jossa jauhetaan itsestäänselvyyksiä ja jossa ei opi mitään. Tunsin itseni peruskoululaiseksi lyödessäni otsani pöytään ilmaisten motivaationpuutettani. Onneksi kolaus herätti mieleeni että voisin kirjoittaa kehonhuoltokurssin oppimispäiväkirjaa, joten tämä opiskeluun suunniteltu aika meni opiskeluun eikä turhautumiseen. Hillitsin itseni enkä alkanut kritisoimaan koulun toimimatonta pedagogista strategiaa, joka meidän muka pitäisi siirtää eteenpäin. Enkä sitä että opiskelijan pitäisi olla oman oppimisensa vastuullinen subjekti, mutta opettaja puhui koko ajan opiskelijasta opettamisen kohteena. Daah.

Hassu sanaleikki, haluatko olla seksiobjekti vai -subjekti. Väsynyttä.

Olen aikaisemmin elämässäni kävellyt ulos luennoilta, joiden olen heti alusta huomannut olevan täyttä sontaa. Nyt yritän keksiä jotain kehittävää tekemistä (muiden koulutehtävien tekemistä) sen sijaan että äänestäisin jaloillani.

Olen saanut ilon osallistua myös aivan mahtaville kursseille, kuten Tomi Tuikkalan (<3<3<3) pitämälle "dramaturgia ja käsikirjoittaminen"-kurssille viestinnän koulutusohjelmassa opiskellessani. Jos vertaa Tuikkalaa ja äskeistä opettajaa, niin erontekevä ominaisuus on CHARMI. Ammattitaito ja kokemus, kyky käsitellä ihmisiä ja ottaa yleisö haltuunsa. Kuivakka, hymytön naisopettaja ei vakuuta. Kasvoista paistoi koko ihmisen elämänhalun ja luovuuden puute.

Kyse ei ole siitä että minulla olisi Paska Asenne. Minä vaadin laadukasta opetusta. Hyvä luento tai mikä tahansa oppimistilanne voi olla mieleenjäävä show.

Ja mikä todistaa että sillä on väliä? Minä muistan kaiken mitä siellä dramaturgian kurssilla opetettiin, kaiken!!!

BIORYTMI
9.5.1982
Olet nyt 8523 päivää vanha.
Kunto: VÄLTTÄVÄ (Omasta mielestä huipussaan...?)
Tunne: VAHVA (Samaa mieltä... grow from the good vibrations!)
Äly: HUIPPUHYVÄ (Taidankin olla nero... toisaalta, se että olen saavuttanut älylliset rajani ei välttämättä ole paljon)
Finanssi: VAHVA (Kiva kuulla. Kuka kertois sen mun pankkitilille, jolla on 0 €...)
Rakkaus: HUIPPUHYVÄ (no comments)
Työ: OLEMATON (Opiskelussa riittää kyllä niin paljon töitä kuin tehdä jaksaa)

Jatkan aiheesta, jota muutamat tutut ovat pohdiskelleet.

Käsittelen vastaan tulevat asiat nopeasti pois päiväjärjestyksestä ja sen jälkeen ne eivät enää ikinä vaivaa minua - ja jos yrittävät, ne pitää käsitellä uudestaan. Joku aikuistumisprosessi (!!!) on kyllä kovasti yrittänyt pehmittää minua siinä hirveästi onnistumatta. Sen se on tehnyt, että osaan ottaa kritiikkiä paremmin vastaan enkä loukkaannu niin helposti kuin teininä.

Jos joku ihminen vaivautuu antamaan palautetta, niin jos se on rakentavaa, hän yrittää auttaa minua ja jos ei, niin hänellä on varmaan jotain ongelmia jotka eivät minulle oikeastaan kuulu - tai sitten signaalit vain eivät kohtaa, eivät ne aina kohtaa ja kaksi ihmistä eivät puhu samaa kieltä.

Jos jokin asia mättää, murehtiminen ei auta. Asioille on tehtävä jotain. Se, jos kuvittelee että asiat menevät pois kun ne jättää omaan päähänsä mätänemään, on munatonta, itsensä pettämistä ja pitemmän päälle tekee ihmisen kuin ihmisen sairaaksi ja väsyneeksi. Jollain tavalla ne asiat on käsiteltävä. Se, jos ottaa jatkuvasti vastaan huonoa kohtelua, on munatonta - on määriteltävä itse millaista kohtelua ottaa vastaan ja pystyttävä sanomaan että hei, tuo ei oo kivaa.

Kadutko useammin sitä, minkä olet jättänyt sanomatta tai tekemättä, kuin sitä minkä olet sanonut tai tehnyt...?

Se mikä toimii, se toimii. Kaikki ei toimi kaikille. Jokainen noudattakoon hyväksi havaitsemiaan metodeita kaikilla elämänsä osa-alueilla. Jokainen on oman itsensä ja oman elämänsä asiantuntija, joten kuka ketään on neuvomaan.

Sosiaali- ja terveysalalla on yleisenä ongelmana vaikeaa krooninen munattomuus (joka ei liity sukupuoleen vaan asenteeseen). Millään miesvaltaisella alalla ei uhrattaisi omaa aikaa ja terveyttä ilman järkevää korvausta. Ala tarvitsee lisää sellaisia miehiä kuin minä! (Huomatkaa vahva itseironia...)

Tapahtui tässä jaksossa:

Melko tuskaton herätys klo 5.45. Katrin tapaaminen etupihalla klo 6.00. Ilma oli kosteaa ja tuoksui hyvälle. Yllätyn joka kerta aikaisen aamun ihanuudesta.

Vesijumppaa klo 6.30-7.15. Rankkaa. Miten ne mummot jaksaa porskuttaa mukana? Poistuttuamme uimahallilta aamu oli jo valjennut.

Kaurapuuroa. Tiskikoneen tyhjentämistä ja pyykkien kuivamaan laittamista.

Kouluun kävellen ihanassa tuulessa klo 10. Sweetest Poison soi mp3-soittimessa.

Nuokkumista Tieteellisen tutkimuksen perusteet-tunnilla itsestäänselvyyksien puuroutuessa korviin. Minna sanoi että tuoksun hyvälle (sääntö numero 1: älä koskaan unohda kohteliaisuuksia).

Ruokalassa jonottamista n. 20 min ja ruoan ravitsemuksellisten puutteiden arvostelua n. 20 minuuttia.

Päivän pikainen pelastaminen valituksen keskeltä istumalla hetkeksi samaan pöytään Oton, Tuukan ja Mikon kanssa. Oton opettavainen tarina kahdesta sammakosta ja maitotonkasta.

Aktiivista silmän ja korvan rakenteen opiskelua anatomian kurssilla. (Jätkä on ihan mielissään!) Ahaa-elämyksiä. Äiti oli yrittänyt soittaa kesken tunnin.
Soitto äidille töihin, oli palaverissa, ei voinut tulla puhelimeen. Käskin soittaa takaisin jos on tärkeää asiaa.

Kotiutuminen sateessa kävellen kuunnellen Sweetest Poisonia.

Lusikallinen maapähkinävoita.

Harkitsemattomien viestien kirjoittelua Seksuaaliterveyden edistäminen-verkkokurssille.

Äiti soitti ja käski varata paikan huomiselle klo 17 pace-tunnille (se on tärkeää!).

Valmistautumista bodycombat-tunnille. Päivätanssit Usherin Caught Upin tahdittamana. Pää oli kipeä ja väsytti, mutta bodycombattiin oli pakko päästä, koska olin itselleni luvannut.

Pyöräilyä keskustaan kuunnellen erästä jo muutaman kerran mainittua kappaletta.

Paikalla Beauty Centerillä -harvinaista kyllä- ajoissa. Bodypump-ohjaaja Virpan pitämä Tupperware-esittely viihdytti ennen jumppaa - tai siis tarjolla olevat nachot ja salsa.

Uusien rannehikinauhojen asennus ranteisiin.

Bodycombat-tunti. Ehkä yksi parhaista liikuntakokemuksista ever. Niin hauskaa, niin hikistä... olen koukussa! Seuraava combat johon mahdollisesti pääsen on vasta ensi tiistaina...

Poistuminen salista naama punaisena. Ohjaaja Heidi (<3<3<3) antoi hyviä neuvoja pohkeen ja jalkapohjan lihaksien aineenvaihdunnan parantamiseksi ja näin ollen kramppien estämiseksi. Päkiät tuntuivat hieman "palavan" kitkasta tunnin aikana, pitää ostaa paremmat kengät, jotka tukevat enemmän niin ettei jalka pääse liikkumaan kengän sisällä edestakaisin. Nykyiset ovatkin palvelleet jo niin kauan kuin jaksan muistaa.

Seuraava keskustelu on nauhoitettu tunnin jälkeen, kun olin viemässä kamoja lokerolleni:

Virpa: Hanna hei.
Minä: ...mistähän hemmetistä se mun nimen tietää... mitä mää nyt oon tehnyt...
Virpa: Mulla olis sulle töitä tarjolla.
Minä: ...ei koskaan tiedä mitään hyvää...
Virpa: Lähepä Tupperware-myyjäksi.

Sanoin vastaukseksi jopa että "mun täytyy nyt kuule vähän miettiä tätä, yleensä innostun ja lähden liian helposti mukaan kaikkeen". Onko musta tullut joku AIKUINEN?!? Daah. Saila ja Anne puhuivat täkyllä ympäri, mutta sovittiin sitten että Virpa soittaa mulle perjantaina (jolloin voin sanoa pitkään pidättelemäni EIn).

Elämä on nyt niin helppoa ja mukavaa, en halua mitään ylimääräistä stressiä. Asiat on ihan jees kun käy vähän koulussa ja käy vähän jumpalla. Jee jee, hyvä meininki. Ei mitään turhia järjestelykysymyksiä.

Minä olen tyttö, joka ei osaa sanoa EI. (Jos Nu Pagadin poika kysyis niin en ainaskaan... lääh.) Ehkä tällä kertaa olen tylsä ihminen ja sanon että sori, ei pysty.

Pyöräilyä kotiin - you know the soundtrack of my reality spinning. Kotona lasi soijakaakaota ja paahdettua ruisleipää juustolla. Nam.

Hyvä pössis. Löhöämään ja katsomaan tuleeko telkkarista mitään. Lakkaan kynnet ja luen eilen Stockalta ostamaani amerikanmaalaista Oxygen-naisten fitnesshömppälehteä (yritän kompensoida näillä sitä, että minulla kasvaa enemmän rintakarvoja kuin Mikolla ja että röyhtäilen kuin joku sika mies). Huomenna alkaa koulu vasta puoli yhdeltä. Viimeisen kerran Sweetest Poison ja sitten se on niin puhki kuunneltu että siitä ei enää kiksejä irtoa.

NIIN HYVÄÄ, NIIN KEVYTTÄ ON TÄMÄ ELÄMÄ!

WE'RE READY TO KICK HARD!

Kajareissa pauhaa täysillä Nu Pagadin "Sweetest Poison" ja Brooklyn Bouncen "Kickin Hard". Ensiksi mainittu on uudesta bodypumpista ja toinen bodycombatista... ei liene epäselvyyksiä mistä musiikilliset vaikutteeni imen? Tänään on ollut taas hyvä päivä, eikä vähiten siksi että koulua oli vain pari tuntia ja nekin kehonhuoltoa. Iltapäivällä pilatestunnilla opeteltiin hengittelemään (mahtavaa, ihan totta!). Hengittäminen ei ole ihan niin yksinkertaista kuin mitä luulisi. Kiireisillä ihmisillä on tapana hengittää rauhattomasti ja pinnallisesti. Syvä hengitys herättää ihan eri tavalla eloon.

Nu Pagadi on Saksan Popstars-ohjelmasta ponnahtanut ihastuttava kokoonpano. Kyllä olisi suomalaisilla opeteltavaa - tosin nähtyäni äsken netissä Popstars-karsinnat olen ihan varma että siinä olisi ollut liikaa SEKSIÄ suomalaiselle tuomaristolle ja koko kansalle. Ja kyllä suoraan sanoen vähän harmittaa suomalaisten puolesta että niille biisit tekee joku kökkö Risto Asikainen. No, onhan se eri asia maassa jossa on yli 83 miljoonaa asukasta. Nyyh.

Sweetest Poison-singlen kannessa on koko konkkaronkka alasti. Asiaa! Anyway, taidan olla rakastunut.

Löytyykö näitä muka Suomesta? Menisin sen kanssa naimisiin vaikka heti (paitsi jos se on allerginen koirille).

Joo. Jotain outoa on tekeillä. Näin viime yönä sellaista agenttiunta että huh huh. Parinani oli tietenkin Michael Vaughn, joka oli ehkä niinku paljon ihanampi ku telkkarissa. (Näyttelijä Michael Vartan ei muuten vastaa miesihannettani, mutta Vaughnin Michael onkin AGENTTI.) Nooh, huomenna taas bodycombattiin leikkimään Aliasta. Lapsi on terve kun leikkii ja larppaaja kun ei osaa lopettaa.
Aggressio voi olla positiivinen ja eteenpäin ajava voima. Sanan voi tietenkin tulkita eri tavalla. Aristoteles piti aggressiota moraalisena tunteena, jonka käyttäjän piti olla oikeudenmukainen ja jalo ihminen, niin että hän suuntasi vihansa oikeaan kohteeseen oikeasta syystä. Minun mielestäni aggressiota voi olla ilman vihaa. Mutta voiko hyvien asioiden puolesta taistella vastustamatta samalla pahoja asioita? (Tähän väliin on pakko sanoa, että en usko koko kulttuurissamme vallitsevaan hyvän ja pahan asetelmaan sellaisena kuin se meille pyhäkoulusta asti on syötetty.) Ahdistunut, väsynyt ja turhautunut tunne ei tietenkään ole kaunista katseltavaa. Mutta tiedäthän sellaisen taisteluvalmiin olotilan? TAHTO, VOIMA, RYHTI JA SUUNTA. Ajattele vaikka Xenaa.

Olotilan ei tarvitse olla millään tavalla hallitsematon tai meluisa. Ei tarvitse pakosta riehua. Rauhallinen, syvä hengitys ja kehon läpi virtaava energia.
Zen ei todellakaan ole mitään tylsää ja laimeaa.

Seksiä, aggressiivista seksiä. Syysmasennuksen oireet voivat ilmeisesti olla moninaiset, mutta tähän ei auta kirkasvalolamppu. Parempi mennä katselemaan unia Nu Pagadin pojasta ja agenteista. GGGGRAUUH!

Onko olemassa hyviä muistoja? Muistot hyvistä ajoista satuttavat, koska niitä hyviä aikoja ei saa enää takaisin. Muistot ikävistä ajoista taas satuttavat jo itsessään.

Syksyn pimeä ilta. En ole ainoa, jonka valtaa pieni melankolisuus. Kuuntelen bodybalancen kappaleita, jotka ovat kaikki omalla tavallaan haikeita, mutta kauniita. Suloista ja haikeaa, suolaista ja makeaa.

Yhtenä päivänä muuten jumpassa ihmettelin kun kasvoilta valuvat hikipisarat maistuivat makeilta. Outoa.

Nämä ovat sellaisia iltoja, kun vaivun miettimään liian isoja ajatuksia näin pienelle päälle. Kaiken jatkuvuutta, elämän lyhyyttä, ihmisen tarkoitusta, maailman tasapainottomuutta, sitä elämää vilinää mikä joka puolella on...

Pysähdy huviksesi joskus kerrostalon viereen ja mieti, että melkein jokaisen ikkunan takana on joku, joka yhtä intensiivisesti tai laiskasti elää tätä samaa hetkeä. Tuo ajatus lohduttaa silloin kun tuntee olevansa yksin.

Me ihmiset olemme kaikessa seurallisuudessamme todella epäsosiaalista porukkaa. Kun kaksi koiraa tapaa toisensa, ne haistelevat toisiaan ja toisinaan rupeavat telmimään. Me ihmiset väistämme toistemme katseita kadulla.

Kaipaus on hassu asia. Kaivata voi oikeastaan vain silloin kun on riittävän pysähtynyt ja kiireetön. Kaipaaminen on stressitöntä ylellisyyttä. Kaipaukselle ei tarvitse edes mitään varsinaista kohdetta. Kaipaus on mukavaa niin kauan kuin se ei mene epätoivoiseksi, vaan kun sen osaa sopivasti antaa riipiä sydäntä. Voi se olla tuhoisaakin, tietenkin. Jonkinlaista emotionaalista masokismia, kait.

Mietin suhdetta äitiini. Olen sydänjuuriani myöten onnellinen siitä, että minulla ja äidilläni on nyt enemmän yhteistä kuin koskaan aiemmin elämäni aikana. Äitini on aloittamassa kuntoiluharrastusta samalla kuntoklubilla ja on siitä todella innostunut. Olen iloinen siitä että hän haluaa tehdä jotain itsensä hyväksi ja toivon että hän nauttii liikunnan ilosta yhtä paljon kuin minä. Opiskelen sairaanhoitajaksi, äitini ammattiin. Äiti on minulle rakas, hirmu rakas. Olen ehkä aiemmin ollut "isin tyttö", mutta nyt olen ehdottomasti "äitin tyttö".

Näitä sitä pysähtyy hetkeksi miettimään, mutta sitten tajuaakin, että kello on jo paljon ja huomenna on seitsemältä herätys ja pitäisi ehtiä vielä suihkussakin käydä. Raskas maanantai, olen väsynyt, mutta onnellinen.

Tuntuu kuin minut olisi viritetty. En ole vähääkään puutunut tai kangistunut, vaan olo on sekä henkisesti että fyysisesti herkkä, todella herkkä. Nyt minut saisi helposti itkemään... tai nauramaan, tai yhtä aikaa molempia.

Muutamia kuvia sieniretkeltä.

Päivän lainattu viisaus kahdella kielellä:

Olkoon elämäsi keveässä veneessä vain tarvitsemasi: kodikas koti ja yksinkertaiset ilot, yksi tai kaksi mainitsemisen arvoista ystävää, joku jota rakastaa ja joka rakastaa sinua, kissa, koira, piippu tai pari, tarpeeksi syötävää ja päälle pantavaa, ja hiukan enemmän kuin tarpeeksi juotavaa, sillä jano on vaarallinen asia.

Let your boat of life be light, packed with only what you need - a homely home and simple pleasures, one or two friends, worth the name, someone to love and someone to love you, a cat, a dog, and a pipe or two, enough to eat and enough to wear, and a little more than enough to drink; for thirst is a dangerous thing.- Jerome Klapka Jerome (1859-1927)

Olin rupeamassa katsomaan mitä aihetta huomenna käsitellään aamukahdeksalta alkavalla anatomian luennolla. Huomasin että kyseessä on harjoitustunti, ja ei edes oman ryhmän! Siis koulu alkaa vasta klo 14.15! Ei ole riemulla rajoja. No, hyvällä mäihällä ehdin tuhlata opintotuet balancen jälkeen ennen yleisfarmakologian ja -toksikologian luennolle kipittämistä. BAILA BAILA!!

Hyvän meiningin ylläpitäminen on taistelua henkistä syöpää vastaan.
Tänään se ei ole erityisen vaikeaa.

Kävin aamupäivällä bodybalancessa. Uusi ohjelma oli lähes täydellinen. Tänään oli myös bodycombatin tekniikkatunti ja heti perään varsinainen tunti. Se oli myös aivan mahtavaa. Vetäjä oli maailman paras.

Huomenna tulee opintotuki, mistä tietenkin kaikki köyhät opiskelijat ovat iloisia. Olen myös iloinen että olen maksanut jo syyskuun vuokran ja laittanut huomiseksi maksuun lokakuun vuokran, joten olen sitten aina hieman aikaani edellä siltä varalta että jostain syystä suunnitelmat menee häneksi jossain vaiheessa. Olen myös maksanut Beauty centerin jäsenmaksut vuoden loppuun asti. Niitä rahoja siis ei voi enää törsätä mihinkään turhuuksiin. Tosin, odottelen opintolainaa, jonka aion laittaa juurikin sellaisiin... mikäs sen mukavampaa.

Nyt on loppupäivä aikaa rentoilla, toisaalta siivoilla ja ehkä tehdä yhtä koulutehtävää. Mikko tulee kohta han moo do-treeneistä. Saatanpa katsoa pari jaksoa Aliasta. Sämpylöiden leipominen voisi myös kuulua ohjelmaan. Huomenna on aikainen herätys, joten nukkumaanmeno ihmisten aikoihin olisi aika pop.

Jasmi lepäilee aina tuossa jalkojeni juuressa pöydän alla kun olen tässä koneella. Laitoin sille eilen äidin antaman viltin sinne, että sen on mukavampi lojua ja uneksia. On se yksi söpöläisyys kans!

Ensi viikko on melko löysä koulua ajatellen. Siihen mahtuu aika monta tuntia jumppaa, kissan- ja koiransilitystä, toivottavasti jonkin verran sosiaalisia hetkiä ystävien kanssa... Opintotukikin kun tulee niin voisi olla varaa käydä ihan kahvilla. Jei.

Keskity hyviin asioihin

KESKITY.

Keskittyminen on nykypäivänä aliarvostettua. Vastaantulevat ihmiset vaikuttavat levottomilta, hosuvat ja häsläävät, valittavat kaikesta ja ikään kuin pysähtyessäänkin juoksevat paikallaan.

Minä yritän keskittyä tässä blogissa hyviin asioihin:

Tänään kävimme sienimetsässä ja kaikista parasta oli se, että kaupunkilaiskoira Jasmine sai juosta metsässä kaverinsa Taavin kanssa niin paljon kuin jaksoi.Kirmaaminen tekee koiran onnelliseksi samalla tavalla kuin kirmaaminen tekee ihmisenkin onnelliseksi.

Voi että oli hyvä nähdä Kerttaa tänään. Kertta, Kalle ja Artturi ovat olleet minulle tukiperhe silloin kun minulla on ollut "vähän vaikeaa". Kertta on tärkeämpi minulle kuin mitä varmaan luulee olevansa.

Ihanaa, että huomenna on sunnuntai... Menen aamulla äitin kanssa bodybalanceen ja vähän myöhemmin Kertan kanssa bodycombattiin. Jännittää vähän. Loput päivästä saan löhötä tai tehdä mitä vain turhaa, huomenna ei tarvitse olla tehokas.

On hyvä kun on jotain mitä odottaa. Kuten opintolaina ja hetkellinen taloudellinen huolettomuus. Puhuimme Kertan kanssa syyslomalla reissuunlähdöstä, jonnekin halpaan paikkaan missä on lämmintä. Minua ei juuri nyt kiinnosta mikään kulttuuriloma, haluaisin löhötä rannalla päivät ja tanssia yöt. Marmarikselle olisi tarjolla matka syyslomalla suorilla lennoilla Oulusta, siihen menisi rapiat puoli tonnia... mutta olishan se ihanaa!

Tavallisen hyvä päivä

Tämän piti olla vapaapäivä. Mutta asioilla on tapana muuttua.

Minulla oli korvattavana yksi harjoitustunti ("tarkoituksenmukaiset työasennot" tms.) keväältä. Kävin eilen kysymässä tunnin vetävältä lehtorilta milloin voisin tunnin korvata ja vastaus oli no vaikka huomenna kahdeksalta. Olipa hyvä että kysyin sitä eilen enkä myöhemmin. Tuli siis se hoidettua alta pois, meillä on jotkut tunnit sellaisia että jos niillä ei käy niin ei tule kursseista suoritusmerkintöjä. Jaksoin kevyesti nostella muita opiskelijoita ja opettaja sanoi että painopisteet ja otteet olivat kohdallaan. Hassua miten iloiseksi voi tulla siitä että osaa nostaa ihmistä oikein.

Keskipäivälle oli sijoitettu "Seksuaaliterveyden edistäminen"-verkkokurssin aloittava kontaktikerta. Olen aika innoissani kurssista, se vaikuttaa hyvin suunnitellulta ja olen tyytyväinen siihen, että sitä voi suorittaa milloin huvittaa väljän kurssiaikataulun puitteissa. Aihe on mielenkiintoinen ja voisin hyvin kuvitella opiskelevani sitä joskus enemmänkin.

Verkkokurssille tuli myös Mari, joka on koulukaverini, jonka kanssa en ole ollut paljon tekemisissä. Nyt teemme Marin kanssa parityötä erään tehtävän parissa ja olen siitä tosi iloinen, koska samalla tulee tutustuttua paremmin. Marissa on samaa aggressiivisuutta kuin minussakin - en ole varma olemmeko hyvä vai huono yhdistelmä. Joko loistavaa synergiaa tai tulipalo dynamiittitehtaalla.

Koulun jälkeen tulin kotiin. Kaappasin koiran kainaloon ja otimme pienet nokoset. Sitten lähdin bodypumppiin ja jostain syystä jäin myös bodysteppiin. Olen sitä mieltä että kahta tuntia ei kukaan jaksa tuollaista intensiivistä liikuntaa täysillä eikä siinä ole mitään järkeä. Kummassakaan tunnissa ei ole mitään kunnon hengähdystaukoja. Steppi tuli siis heiluttua vajaalla teholla, mutta tulipa kuitenkin. Oli pakko jäädä sille tunnille kun en ole pitkään aikaan käynyt Sirpan jumpissa. Niin kerta. Paljon fiksumpaa olisi harrastaa tunti päivässä kuin joka toinen päivä kaksi tuntia.

Ostin hirviän pahaa energiajuomaa, joka on kyllä ihan pirun keksintö. Siis sokerivettä, jossa on vähän suolaa ja sikana lisäaineita. Mitä järkeä?!? Energiaa on saman verran kuin tuoremehussa tai limpparissa. Mikolla on jääkaapissa monta pulloa samaista sinistä Poweradea. En tiedä mitä se on ajatellut. Hampaat menee pilalle semmosen lipittämisestä. Liikuntasuorituksen pitäisi jatkua tietääkseni rankalla teholla reilusti yli tunnin että energiajuomiin olisi mitään tarvetta. On se ihmiskeho suunniteltu kestämään melko kovaa rasitusta ilman mitään lisäainelitkua.

Reetta soitti juuri ennen jumppaa. Sisko on ihana asia! Nähtiin kaupungilla jumpan jälkeen ja haettiin patonkitarvikkeita. Katsottiin porukalla Dogville. Aika turha leffa loppujen lopuksi. Koko porukka, siis minä, Reetta, Katri ja Mikko, pilkittiin leffan ajan mutta ilmeisesti kaikki kuitenkin voivat nyt sanoa nähneensä sen. Menee kyllä kaikki elokuvan loistavat tarinankerrontamahdollisuudet hukkaan tommosissa yliarvostetuissa tekotaiteellisissa höpötyksissä. Leikkaus, kuvaus, kaikki oli ihan kökköä. Raiskattiin ja lopuksi ammuttiin, sen perusteella kai sitä joku kriitikko on sanonut hienoksi kun ei ole oikeasti kehdannut sanoa että ihan paska, en tajua miksi tämä on tehty.

Huomenna on suunnitelmissa sieniretki vanhempien kanssa. Jasmi pääsee leikkimään Taavin kanssa metsässä tuntikausiksi. Koulutehtäviä ja muuta olisi koko viikonlopuksi... ei sillä että pitäisi vielä tehdä mitään, mutta olen jotenkin yli-innokas. Tekeminen motivoi, ei tekemisen ajatteleminen. Toimii kaikessa ja nälkä kasvaa syödessä.

Peruin Toppilan yläasteen larppiesittelykeikan, yritän olla vetämättä itseäni piippuun kaikella viimeisen päälle turhalla. Näin Oulun kriisikeskuksen johtajaa kaupungilla ja hän kysyi olenko tulossa taas mukaan toimintaan (olen käynyt tukihenkilö- ja tukipuhelinkurssit ja ollut jonkin aikaa tukihenkilönä), mutta en suoraan sanoen uskalla luvata enempää aikaani enää mihinkään. Niin paljon kuin haluaisinkin tehdä vapaaehtoistyötä, on asiat laitettava tärkeysjärjestykseen. Meillä on kuitenkin alkamassa projektiopintojakso, jonka voisin ehkä suorittaa jotenkin kriisikeskuksella.

Anne sanoi että Kertta oli tykännyt uudesta balancesta (itse en ole Kertan kanssa jutellut, näin se tieto kulkee...). En edes tajunnut että uusi balancekoulutus on jo mennyt! Sunnuntaina pääsen nauttimaan uudesta ohjelmasta. Sain BC:ltä muuten kolme ältsin mageeta Les Mills-julistetta - samasta sarjasta pumpin, balancen ja stepin julisteet. Hain opintolainaa ja sen tultua toivottavasti ensi viikolla käyn ostamassa kehykset (muistin aikana: kokoa 52 cm x 72 cm) julisteille. Siinä mulle motivaatiojulisteet työhuoneeseen!

Jee jee.
Hyvä meininki.

Vastaus kommenttiin

Elina kommentoi kiivaasti eilistä Aho-kirjoitustani.

Mietin aluksi että kannattaako humalassa kirjoitettuun kommenttiin edes vastata, mutta olen niin otettu siitä että joku ylipäätään kommentoi, että on pakko. Teksti on yksiulotteinen ilmaisumuoto ja oikaisen mielelläni väärinkäsityksiä, joita on luettu rivien välistä.

Sanoin että 1) tulevassa työssä voi tulla miettineeksi että MIKSI ihminen on tehnyt itselleen sellaisen kamalan olotilan kuin on tehnyt (aina ei voi syyttää yhteiskuntaa ja huonoa lapsuutta) ja 2) uskon että työelämässä arvostetaan kaikin tavoin tehokasta työntekijää.

En ole kristitty. Lähimmäisenrakkaus on silti tärkein elämääni ohjaava arvo. Kaikkia ihmisiä pitäisi auttaa pois ongelmistaan, jotta he voisivat elää hyvää ja tasapainoista elämää.

Suvussani on alkoholisteja ja en valitettavasti jaksa mitään sääliä alkoholisteja kohtaan. Sääli on mielestäni muutenkin väärä tapa suhtautua asiaan. Sääli ei auta ketään. Vaikka alkoholismi on sairaus, kukaan ei pakota ihmistä avaamaan pulloa ja kaatamaan viinaa kurkusta alas. Oli syy sitten geeneissä tai traumojen tukahduttamisessa tai missä tahansa. Monet tapaukset osoittavat että ihminen voi raitistua, kuten monella muullakin omalla valinnallaan muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. En ole väittänyt että se olisi helppoa ja etteikö siihen tarvittaisi tukea ja apua. Minua kiinnostaa kovasti ne keinot, joilla ihmistä voi sellaisessa tilanteessa auttaa, vaikka valitettavasti mitään aina toimivaa ihmekeinoa ei ole. Sillä keinolla säästettäisiin henkiä ja monta ihmistä isoilta suruilta muutenkin.

Alkoholi on turha aine. Ne, jotka sen kanssa osaavat viisaasti pelata, pelatkoot. Itse en osaa. Minulle se on harvoin tuonut enemmän hyvää oloa kuin pahaa oloa. Se on kuitenkin myrkky, jonka tarkoitus on sumentaa. Haluan oppia olemaan rento ja niin rohkea, että uskallan tehdä mitä haluan ilman viinaa. Jos jollakin on syy juoda suruunsa, se syy ei lähde juomalla. Pohjalla olevat todelliset syyt pitää kaivaa ylös ja käsitellä. Kännissä ei omia asioita paranneta, koska yhtään järkevää päätöstä ei tehdä kännissä.

Koko Aho-jutussa ei myöskään ollut kyse siitä ketä hoidetaan ja ketä ei, vaan kustannusten jakamisesta. Ks. "Kenen kantti kestää sanoa, että ikääntyvistä ei ole varaa huolehtia, jos rahat menevät elintapasairauksien hoitoon?" Se, että elää terveellisesti, ei tarkoita etteikö sairastuisi. Mutta sairauksia voi ehkäistä, koska tunnetaan useita syy-seuraus-suhteita. Etenkin elintapasairauksia voi ehkäistä ja elämä on parempaa ilman niitä. Eikö se ole itsestään selvää, että on kivempi olla terve kuin sairas? Eikö se ole jotain mihin kannattaa pyrkiä?

Minä en heittele kiviä. Minulla on omat ongelmani. Mitä jos yritetään vain kaikki selvitä omiemme kanssa? Minusta tuntuu että selviän omieni kanssa kohtalaisen hyvin ja siksi voimavaroja riittää tarvittaessa muidenkin auttamiseen siinä määrin missä he eivät aggressiivisesti käy päälle vaan ottavat avun vastaan.

On tietenkin surullista jos vastustat liikuntaa, koska se voi olla yksi elämän suurimpia iloja ilman mitään ikäviä sivuvaikutuksia. Uskon että kaikille on olemassa jokin tapa nauttia itsensä liikuttamisesta. Kaikki ovat vihanneet koululiikuntaa (paitsi jotkut friikit). On olemassa monta vaihtoehtoa taijista triathloniin. Metsässä käveleminen ja leikkiminen on liikuntaa, liikkumisessa ei saa olla pakontunnetta.

Itsensä rakastamisessa ei ole mitään pahaa. Jos ei pidä itsestään huolta, ei ole voimia pitää huolta kenestäkään muustakaan. Mielestäni siitä on narsismi kaukana.Minä kuntoilen mm. siksi, että jaksaisin tulevaisuudessa kantaa ja synnyttää omat lapseni ja väsymättä leikkiä heidän kanssaan. Haluan elää ilman viinaa ja tupakkaa omien lapsieni takia, koska haluan että he syntyvät terveenä eivätkä joudu näkemään vanhempiensa kännistä toikkarointia, kuten monet lapset joutuvat. En halua aiheuttaa murheita ystävilleni ja sukulaisille. Sillä tavalla tunnen olevani vastuussa terveydestäni. Minusta on enemmän iloa heille terveenä.

Jokainen on lähtökohtaisesti vapaa valitsemaan ja ottamaan vastuun omasta elämästään. Etenkin Suomessa, joka on sen verran hyvinvointivaltio että käytännössä jokainen voi tehdä mitä haluaa. Minä en todellakaan halua sanoa miten muiden pitäisi elämänsä elää. Minä en tiedä miten ihmisen pitäisi elää, mutta etsin omaa tapaani ja omaa tietäni. Tässä blogissa kerron vain miten minä elän. Jokainen saa itse päättää ja elää vaikka kuin siat pellossa. Jos joku haluaa tuhota itsensä niin sille ei voi kukaan muu loppupeleissä mitään. Mutta sattuu tietenkin jos ei voi toista auttaa vaikka haluaisi.

Kaikille parempaa elämää, rakkaudella.