Muistan viime yön unen. Se oli seikkailua vanhan ystäväni kanssa, jota en ole tavannut aikoihin, enkä varmaan tapaa, koska välimme muuttuivat oudoiksi hänen mentyään naimisiin. Häitä jouduttiin siirtämään kun mies petti häntä, mutta ystäväni pääsi asiasta yli ja suhde jatkui. Ensimmäisellä kerralla kun tapasin miehen, tiesin heti että en pidä siitä ihmisestä. Saa kai sitä joskus leikkiä että itsellään on joku kuudes aisti. Joskus ennen häitä ystävä kävi Oulussa - hän muutti työn perässä Helsinkiin- ja esitteli mustelmiaan ja valitti muuten kun mies huutaa ja heittelee tavaroita. Kai sitä voi jotenkin sokaistua omalle tilanteelleen. Ehkä se oli tosirakkautta, että annetaan ihan kaikki paska kohtelu anteeksi. Minä toivon että ystäväni on onnellinen, koska hän on ollut yksi elämäni rakkaimmista ihmisistä.
Tänä aamuna en tiennyt mitä ajatella. Tapahtui pako lenkkipolulle. Tunti syksyisellä pururadalla. Koira on nyt väsynyt. Minäkin olen. Tänään piti olla lepopäivä... yeah, right!
Keskustelua sohvalla. Ilmeisesti oli saavutettu jokin kriittinen piste. Yhtäkkiä olemme samaa mieltä asioista, on ihan selvää että ensi kesänä mennään kihloihin ja viiden vuoden sisään ruvetaan tekemään vauvoja. Jaa-a. En minä tiedä. En jaksa olla vaikea ihminen. Olemme samaa mieltä monista asioista, ja haluamme myös tehdä samoja asioita. Ihan jees. Ehkä näitä kriisejä tulee ja menee. Minäkin saan näyttää, että minun kanssani pystyy elämään, minulla on neuvottelutaitoja ja joustavuutta.
Kohta lähdetään kaupungille ostamaan Reetalle huomista synttärilahjaa ja syömään jotain ihanaa ruokaa. Tuntuu paremmalta. Jonkinlaista huumoria on palannut elämään. Huomasin sen kun lauloin taas pitkästä aikaa suihkussa Sweet Child of Minea. Ja jaksan ihmetellä sitä, että kuntoillessa rasva lähtee rinnoista - epäreilua. Lähtee se joskus muualtakin, loppujen lopuksi. Tämä keho pitää tiukasti kiinni omastaan!
Joop. Näillä tilanteilla on tapana muuttua. En tiedä kauanko kestää että tämä tilanne kunnolla "paranee" tai tapahtuuko niin ollenkaan. En tiedä ollaanko ensi viikolla taas jossain kriisissä. En tiedä, en tiedä. Joten jatkan kai elämääni niin kuin muutenkin.
Uusi ranskalainen manikyyri lohkeilleen tilalle. Life is life, na naa naa na na.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Hyvä kuulla että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, ainakin tällä hetkellä. Omasta elämästäni olen huomannut että kriisejä tulee ja menee, mikä ei tietenkään niiden vakavuutta vähennä sillä hetkellä kun ne ovat päällä.
Jälkeenpäin sitä aina ihmettelee että "mikähän tuokin kriisi muka oli"... Kyllä niihin on oppinut suhtautumaan tietyllä tavalla kevyemmin. Tai siis, eihän näihin asioihin kuole oli lopputulos mikä hyvänsä, on vain rassaavaa pähkäillä.
Nothing hurts like the pain.
Joskus pitää kahlata pohjamutien kautta, että oppii elämään jonkun kanssa yhdessä. Joskus se on sen arvoista, joskus ei.
Parisuhde on aina vaikeaa, jos kohdakkain on kaksi ylpeää luonnetta. Mutta minä en enää antanut kaikkea paskaa anteeksi - ja asioihin tuli muutos. Joskus käy näinkin päin; ihmiset voivat ymmärtää tekonsa ja muuttua.
Tuntui, että vaadit valitsemaan ystävyytemme ja avioliittoni väliltä. Miksi? Eihän sellaiseen oli kuin yksi vaihtoehto. Et ehkä ikinä ymmärtänyt, miten paljon kommenttisi loukkasivat, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan jotain anteeksipyyntöä.
Kiitos, minä olen oikeesti - oikeasti - onnellinen. Toivon että sinäkin olet, sillä olet edelleen yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni. Ja ikuisesti pikkusiskoni, tavataan sitten ikinä tai ei.
Siihen asti on kiva ainakin lukea kuulumisistasi täältä. Pidä huolta, hani.
Minä luulin että minut oli kokonaan unohdettu. Mutta näemmä minua kuitenkin vakoillaan. :)
Minulle riittää tieto että olet onnellinen.
Kun tapasit Hänet, sinusta tuli erilainen. Järkytyin kun näin sinut humalassa tupakka suussa, puhumassa hirveitä, ja tärkeimmät asiat olivat naiminen ja... no oikeastaan se. Sinä olit minulle Enkeli ja Roolimalli, syvällinen ihminen, joka miettii asioita, jonka kanssa kävimme lukuisat syväluotaavat keskustelut vaikeista aiheista.
Ehkä sun ei pitäisi luottaa siihen kuudenteen aistiin. Sen sijaan, että päätit hakkua mieheni melkosen törkein kommentein, olisit voinut kysyä multa suoraan, että mitä ihmettä?
Musta tuli erilainen jo ennen nykyistä miestäni. Nykyään olen kyllä taas seesteisempi. Mutta miksi elin kuin mieletön ja puhuin vain naimisesta, johtui paljon suuremmista asioista. Etsin itseäni ja pyristelin irti kuuden vuoden koulukiusaamisen aiheuttamasta kroonisesta huonommuudesta, miellyttämisen tarpeesta ja hyvin uskonnollisen ja ahdasmielisen kotikasvatuksen aiheuttamasta ahdistuneisuudesta.
Pitkä prosessi, että tuntee kasvavansa kokonaiseksi. Suurin tuki on tullut mieheltäni, joka oikeasti ajattelee, kuuntelee ja pitää huolta. Ja rakastaa. (Jos tapaa ihmisen baarissa, ei ehkä pitäisi tehdä kauhean suuria johtopäätöksiä toisesta.) Toinen tuki on tullut psykologilta.
Muistatko, mitä sanoin eräästä asiasta sinun elämässäsi? "Tee se, jos haluat, mutta älä säre itseäsi." Mutta sinä tuomitsit minun elämäni laskemalla 1+1=3.
Mietitkö asioita, joita sanoit? Että minä olisin ollut sinulle roolimalli ja enkeli? Ylikiltti ja ahdistunut jännittäjä olin aina ollut. Nyt tuntuu ensi kertaa, että elän. Samuli Putron sanoin "Olen pelännyt niin kauan etten jaksa enää. Olen pelännyt niin kauan ja nyt tahdon elää".
Tämä ei ehkä ollut oikea foorumi kirjoittaa meidän kahden välisistä asioista. Asia on kuitenkin vaivannut minua kauan. Mieti itse, miten reagoisit, jos hyvä ystäväsi kävelisi ylitsesi omien johtopäätöksiensä sokeuttamana, loukkaisi sinua, tekisi sut uskomattoman surulliseksi ja luulisi vielä tehneensä hyvän työn. Haluaisin vain sun ymmärtävän, miten väärin teit. Kirjoitan melko kovin sanoin, mutta yritin sähköposteissa selittää asiaa ystävällisesti ja aikuisesti. Tosin olin jo varma, ettet oikeasti aio edes miettiä asiaa mun kannalta. Mutta koska:
- asia on mua vaivannut
- rakastan itseäni nykyään niin paljon, että mietin enemmän omia tunteitani kuin sitä, loukkaako itseni puolustaminen toista osapuolta,
kirjoitin tämän kaiken. Ja tuntuu helkutin hyvältä.
Ps. En nykyään polta tupakkaa, vietän herttaista ja rakkaudentäyteistä yhteiseloa ukkelini kanssa, tunnen tekeväni tärkeää työtä tutkimalla ihmiskauppaa, ja olen aivan älyttömän pahoillani, että meidän ystävyys laantui tällaiseksi. Olit mulle rakas ja olet varmasti aina, sillä sunkaltaisia olentoja ei voi olla rakastamattakaan.
En usko, että voisin itse antaa pettämistä koskaan anteeksi. En antaisi anteeksi mustelmia enkä paljon muutakaan. Ihmiset ovat erilaisia. Minun oli vaikea ymmärtää rasistisia vitsejä vessan seinällä tai mielestäni täysin ala-arvoisia pillujuttuja ravintolan pöydässä ensitapaamisella.
Minulla on oikeus luottaa ensivaikutelmaan ja kuudenteen aistiin ja sinulla on oikeus loukkaantua. Minun ei ole pakko tutustua ihmiseen, josta en heti pidä. Jokainen saa valita kenestä tykkää ja kenestä ei. Ja jokainen on vastuussa vain omista tunteistaan.
Minä en halunnut loukata. Ulkopuolisena näin vain alistuvan naisen. Sinun täytyy myös ymmärtää mistä vinkkelistä minä tilanteen näin. Minä en nähnyt koko totuutta, ja siitä pienestä raosta, josta katsoin, tilanne näytti PAHALTA.
Elämä on. Ja vapaa maailma.
Tämä asia ei ole vaivannut minua pitkään aikaan. Jos se on vaivannut sinua, ihmettelen vain mikset ole ottanut yhteyttä, yhteystietoni ovat kaiken maailman saatavilla.
Huokaus. Sinä et sitten tajua.
Sinulla ON oikeus olla pitämättä niistä kenestä et pidä. Mutta.
Sinulla EI OLLUT MITÄÄN oikeutta laukoa vasten naamaani niitä asioita, mitä lauoit.
Sinulla on oikeus luottaa kuudenteen aistiisi, whatever, mutta ei ole sinun ASIASI loukata muita ihmisiä vedoten aisteihisi, varsinkin kun olit väärässä.
Haloo? Mitä kuvittelit saavasi aikaan kommenteillasi? En edes kysynyt mielipidettäsi miehestäni, mutta kerroit sen silti.
Ja jos et antaisi anteeksi esim. pettämistä parisuhteessa, silloin kun se on yksittäinen emämoka joka ei ikinä tule toistumaan - olet hyvin samoilla linjoilla tämän kertakäyttöyhteiskunnan kanssa. Mutta sekään asia ei kuulu sinulle, jos me molemmat päätimme taistella suhteemme eteen.
Emme olleet edes pitäneet yhteyttä pitkään aikaan, et edes kysynyt, että miten minä oikeasti voin. Mutta jotenkin ihmeellisesti tunsit oman mielipiteesi niin tärkeäksi, että päätit laukoa sen ja talloa ystäväsi jalkoihisi.
Asia vaivasi mua, mutta kun yritin sähköposteissa selvittää kauniisti asiaa, et edelleenkään nähnyt omissa toimissasi mitään väärää.
Ja olisi pitänyt nytkin ymmärtää, että jotkut ihmiset eivät mielestään ole koskaan väärässä. Asia ei enää vaivaa, sillä nyt on ainakin selvää, ettei tätä asiaa saa ikinä selvitettyä enkä ikinä kuule sitä pientä sanaa "anteeksi". Hohhoijaa. Se siitä.
Anteeksi, olen pahoillani että loukkasin, se ei ollut tarkoitukseni. Minä en koskaan halunnut mitään pahaa sinulle. Jos se ei nyt vieläkään ole tullut selväksi...
Minun osaltani tämä asia on loppuunkäsitelty. On ihan totta, että jokainen päättää itse minkälaista kohtelua vastaanottaa. Sinun ei tarvitse kuunnella kohtuuttomia solvauksia miehestäsi, eikä minun tarvitse vastaanottaa tapakasvatusta keneltäkään.
Minun kertakäyttöperiaatteeni ovat minulle henkilökohtaisia ja arvokkaita ja pidän niistä kiinni kunnes koen ne muuttamisen arvoisiksi.
Blogi on kai täyttänyt yhden tehtävänsä, jos tämä asia saadaan jotenkin päätökseen ja sinä saat mielenrauhan.
Minä olin väärässä, ei olisi pitänyt sanoa sinulle niin suoraan mielipiteitäni. Siinä tilanteessa todellakin koin puolustavani sinua, koska näytit olevan todella hajalla, häitä oli siirretty jne. Siitä on pitkä aika ja olen toivottavasti oppinut jotain sen jälkeen. Käytin aivan vääriä sanoja. Tuntuu oudolta perustella niin vanhoja tekoja.
Minä en ole enää surullinen tapauksesta ja toivon, että sinäkin voisit jatkaa eteenpäin ja tämä voisi jäädä taakse ikävänä sattumuksena. Pidä minua tyhmänä ja ylimielisenä,jos se auttaa sinua. Silloin sinun ei tarvitse yrittää ymmärtää minun näkökulmaani tilanteessa.
Anteeksi. Olen pahoillani että tämä asia on jäänyt vaivaamaan sinua. Ihan totta.
Minun mielipiteeni ovat edelleen samat, mutta niiden ei tarvitse sinua enää loukata eikä sinun tarvitse niitä kuulla. Minä en voi elää niin, että teeskentelisin mitään. Elämä menee vain näin ja kai se on ihan luonnollista.
Tästä opin ainakin sen, että on parempi vain pyytää anteeksi ja yrittää päästä koko aiheesta eroon kuin selitellä omaa toimintaansa.
"Never explain - your friends do not need it and your enemies will not believe you anyway." - Elbert Hubbard
Lähetä kommentti