Pikainventaario.
Opintopistettä suoritettuna opintorekisterissä: 183,5 .
Opintopisteitä suorittamatta Sairaanhoitaja (AMK)-tutkinnosta: 28,5.
STA1276 Vuorovaikutukseen perustuvat psykiatrisen hoitotyön menetelmät 4.5 op arvosana: K5. (Kukaan muu ei anna aploodeja, joten juhli hetki onnistunutta suoritusta.)
Tunteja bodycombat-tuntiin: 18. (Ensimmäistä kertaa BodyCombat 36 alusta loppuun, joko koreografian mukaan tai luovasti sovellettuna.)
Opinnäytetyötä (ei omaa) luettavana maanantain opponointia varten: 53 sivua + 4 sivua liitteitä.
Raskauden kesto tänään: 16 viikkoa ja 4 päivää (116 vrk). Laskettuun aikaan 164 vrk.
Olotila: Normaali. Ei yksityiskohtaista kuvausta ilmavaivoista.
Sää tänään: aurinkoinen. Mukava oli syödä isin ja äitin ja puolison kanssa Sokeri-Jussin patiolla.
Matonpesupaikka: edelleen suljettu, perhana.
torstaina, toukokuuta 29, 2008
keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008
Alanvaihto etsiväksi!
Teinpä ohimennen ammatinvalintatestin ja tässä hämmästyttävät tulokset!
"Tuloksesi:
Sosiaalinen 78%
Tieteellinen 25%
Systemaattinen 33%
Yrittävä 56%
Taiteellinen 54%
Käytännöllinen 33%
Vastauksiesi perusteella olet sosiaalinen ja yrittävä. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia.
"Tuloksesi:
Sosiaalinen 78%
Tieteellinen 25%
Systemaattinen 33%
Yrittävä 56%
Taiteellinen 54%
Käytännöllinen 33%
Vastauksiesi perusteella olet sosiaalinen ja yrittävä. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia.
Myyntiedustaja
Työhönottaja
Hotellinjohtaja
Työntutkija
Työnohjaaja
Etsivä
Autokoulun opettaja
Lastenhoitaja
Koulupsykologi"
No niin, sulle on annettu tämä päivä, mitä aiot sillä tehdä?!
Huominen on se päivä,
jolloin laiskureilla on eniten tehtävää.
-Norjalainen sananlasku
Iltasanomien horoskooppi:
HÄRKÄ 20.4. - 20.5.
Osoitat, että olet yhden asian arvoinen. Pystyt hahmottamaan, missä nyt mennään ja mikä olisi se suunta, mihin kannattaa kääntyä.
Kiitos auringonpaisteesta. Auringonpaisteinen päivä ei voi alkaa kovin huonosti. Olkoonkin sitten niin, että olen tuulellakäyvä, jos annan sääolosuhteiden vaikuttaa. On tämä paljon parempi kuin eilisen puolipilvinen koleus. Ei kesällä pitäisi joutua käyttämään penkinlämmitintä, mutta minkäs teet, jos on vilukissa!
jolloin laiskureilla on eniten tehtävää.
-Norjalainen sananlasku
Iltasanomien horoskooppi:
HÄRKÄ 20.4. - 20.5.
Osoitat, että olet yhden asian arvoinen. Pystyt hahmottamaan, missä nyt mennään ja mikä olisi se suunta, mihin kannattaa kääntyä.
Kiitos auringonpaisteesta. Auringonpaisteinen päivä ei voi alkaa kovin huonosti. Olkoonkin sitten niin, että olen tuulellakäyvä, jos annan sääolosuhteiden vaikuttaa. On tämä paljon parempi kuin eilisen puolipilvinen koleus. Ei kesällä pitäisi joutua käyttämään penkinlämmitintä, mutta minkäs teet, jos on vilukissa!
maanantaina, toukokuuta 26, 2008
Mitä, hä, maanantai?
Vartin päästä alkaa opinnäytetyön esitys, joita pitää seurata tietty määrä, että pääsee tästä koulusta läpi. Siis pönöttämistä pönöttämisen takia. Tulin pönöttämään, ettei päivä menisi täysin hukkaan. Yöunet menivät panikoiden ilmeisesti harmitonta verenvuotoa, jonka takia kuitenkin kävin lääkärissä rauhoittamassa mieltäni.
Lääkäri määräsi parin päivän jumppakiellon, joka aiheutti ihan tuhannen ylimääräistä stressiä tuuraajantuuraajantuuraajan löytämiseksi. Jumppahommissa ainoa huono puoli on se, että toisin kuin ihan missään muissa töissä, tuuraaja pitää itse hankkia, vaikka olisi (kuten minulla tänään) lääkärintodistus. Siinä samalla kun rukoilet, että sikiö on elossa, täytyy soitella ympäri kyliä, että jos joku parin tunnin varoitusajalla pelastaisi minun hylkäämäni jumppatunnin peruutuksen kylmältä kädeltä. Palkka maksetaan vain pidetyistä tunneista ja puhelinlaskut menee omasta pussista, eli käytännössä jumppakielto merkitsee persnettoa.
Mutta, ihanaa kuulla ne sydänäänet! Ja miten lempeä oli se lääkäritäti, joka poisti huolen, melkein kuin olisi siunannut hyvin kasvaneen kohdun vailla mitään kiirettä.
Tämä päivä menee ehkä haaskiin, mutta joskus on mentävä. Otin päiväunet työhuoneen sängyllä, josta oli rauhoittava näkymä nukkuvaan, pehmeään gerbiilikasaan. Huolestumisen jälkeen ei jaksa välittää ihan yhtään mistään tyhjänpäiväisestä. Frankly, my dear, I don't give a damn. Olen vain hyvällä tuulella siksi, että kaikki onkin loppujen lopuksi ihan hyvin.
Lääkäri määräsi parin päivän jumppakiellon, joka aiheutti ihan tuhannen ylimääräistä stressiä tuuraajantuuraajantuuraajan löytämiseksi. Jumppahommissa ainoa huono puoli on se, että toisin kuin ihan missään muissa töissä, tuuraaja pitää itse hankkia, vaikka olisi (kuten minulla tänään) lääkärintodistus. Siinä samalla kun rukoilet, että sikiö on elossa, täytyy soitella ympäri kyliä, että jos joku parin tunnin varoitusajalla pelastaisi minun hylkäämäni jumppatunnin peruutuksen kylmältä kädeltä. Palkka maksetaan vain pidetyistä tunneista ja puhelinlaskut menee omasta pussista, eli käytännössä jumppakielto merkitsee persnettoa.
Mutta, ihanaa kuulla ne sydänäänet! Ja miten lempeä oli se lääkäritäti, joka poisti huolen, melkein kuin olisi siunannut hyvin kasvaneen kohdun vailla mitään kiirettä.
Tämä päivä menee ehkä haaskiin, mutta joskus on mentävä. Otin päiväunet työhuoneen sängyllä, josta oli rauhoittava näkymä nukkuvaan, pehmeään gerbiilikasaan. Huolestumisen jälkeen ei jaksa välittää ihan yhtään mistään tyhjänpäiväisestä. Frankly, my dear, I don't give a damn. Olen vain hyvällä tuulella siksi, että kaikki onkin loppujen lopuksi ihan hyvin.
sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008
Good Day Sunshine
Euroviisut nautittiin perinteisesti kera perheen ynnä vävypoikien. Venäjän Dima Bilan voitti koko roskan liikuttavan sekopäisten viulistin ja jäätanssijamiehen kanssa. Plagiointi on Euroviisuissa ihan ok ja "alkuperäisesittäjien" miettiminen osa hupia. Dima oli kuulemma lainannut kappaleensa alun Cat Stevensiltä (kaikki tietää kappaleen "Wild World", uu beibibeibi). Ainakin mua rupesi laulattamaan Georgian kipaleen kertsissä Maroon Fiven "Wake Up Call".
Suosikkini Armenia, Ukraina ja Norja pääsivät sentään viiden kärkeen, mutta en käsittänyt mitä valloittavaa oli Kreikan britnissä, joka koko pistelaskun ajan kamppaili Venäjän kanssa vuoden 2009 viisuisännyydestä.
Olin kuvitellut olevani larpissa eilisillan, mutta pelin alun myöhästyessä noin neljä tuntia tuli taistelukestävyyden raja vastaan ja lähdin pois ennen kuin peli edes alkoi. Kestoksi oli arvioitu 6-8 h eli laskin larppaavani ainakin aamuneljään ja olin, kuten muutkin, valmiiksi väsynyt kökittyäni koko päivän pelipaikalla propit päällä. Kysyin pelinjohtajalta etukäteen aikataulusta ja sen pitäessä olisin mielelläni pelannut tärkeää hahmoa, jota kuvittelin varapelaajana paikkaavani, mutta josta en saanutkaan paljoa pelattavaa vastaanottaessani hahmon pelipäivänä paikanpäällä suullisesti muutamassa lauseessa.
Vaikka yritän olla avoin kaikille kokemuksille, mietin jatkossa tarkemmin minkälaisten larppien kohderyhmään oikeasti kuulun. Etukäteen on vain niin vaikea tietää mitä on luvassa. Minulla pelin keskiössä on ymmärrettävä hahmo, jonka sisäiseen maailmaan pääsee tekstin kautta hyppäämään helposti.
Edellinen larppini MacNolte III oli hieno kokemus ja uskoisin, että siihen vaikutti hahmo, josta sain otteen. En tiiä kuka keksinyt, mutta joku jossain joskus määritteli hahmonkirjoittamisen ykkössäännöksi, että jokaisen pelaajan täytyy tuntea pelaavansa pelin tärkeintä hahmoa, jolla on mahdollisuus vaikuttaa pelin tapahtumiin.
Ei pointti ole se, että hahmon pitäisi olla älykäs tai filosofinen. Siinä pitää vain olla "joku juttu" mihin tarttua ja josta itse rakentaa. Hyvä on tietenkin olla perusteltuna johdonmukaisesti hahmon ydintarina, joka on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän nyt on. Mikä on se voima, joka hahmoa ajaa eteenpäin?
Tällaisen pika-apukaavion löysin netistä. Tätä voisi ehkä soveltaa hahmonkirjoitukseen? (Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.)
Huomenna paluu lauteille bodypumpin kanssa. Iik. En ole vielä uhrannut ajatustakaan uuden ohjelman opetteluun, mutta tässähän on yli 24 h tuntia aikaa! What would Jack Bauer do? Onneksi tälle ihanalle sunnuntaille ei ole merkitty kalenteriin yhtikäs mitään.
Muut täällä vielä köllivät. Minulle aamut ovat tehokkainta aikaa. Sunnuntaiaamuna sen ei tarvitse tarkoittaa sen suurempia, kuin Kalevan hakemista ja kahvin keittämistä ja aamupalan nauttimista takapihalla auringonpaisteesta nautiskellen.
Suosikkini Armenia, Ukraina ja Norja pääsivät sentään viiden kärkeen, mutta en käsittänyt mitä valloittavaa oli Kreikan britnissä, joka koko pistelaskun ajan kamppaili Venäjän kanssa vuoden 2009 viisuisännyydestä.
Olin kuvitellut olevani larpissa eilisillan, mutta pelin alun myöhästyessä noin neljä tuntia tuli taistelukestävyyden raja vastaan ja lähdin pois ennen kuin peli edes alkoi. Kestoksi oli arvioitu 6-8 h eli laskin larppaavani ainakin aamuneljään ja olin, kuten muutkin, valmiiksi väsynyt kökittyäni koko päivän pelipaikalla propit päällä. Kysyin pelinjohtajalta etukäteen aikataulusta ja sen pitäessä olisin mielelläni pelannut tärkeää hahmoa, jota kuvittelin varapelaajana paikkaavani, mutta josta en saanutkaan paljoa pelattavaa vastaanottaessani hahmon pelipäivänä paikanpäällä suullisesti muutamassa lauseessa.
Vaikka yritän olla avoin kaikille kokemuksille, mietin jatkossa tarkemmin minkälaisten larppien kohderyhmään oikeasti kuulun. Etukäteen on vain niin vaikea tietää mitä on luvassa. Minulla pelin keskiössä on ymmärrettävä hahmo, jonka sisäiseen maailmaan pääsee tekstin kautta hyppäämään helposti.
Edellinen larppini MacNolte III oli hieno kokemus ja uskoisin, että siihen vaikutti hahmo, josta sain otteen. En tiiä kuka keksinyt, mutta joku jossain joskus määritteli hahmonkirjoittamisen ykkössäännöksi, että jokaisen pelaajan täytyy tuntea pelaavansa pelin tärkeintä hahmoa, jolla on mahdollisuus vaikuttaa pelin tapahtumiin.
Ei pointti ole se, että hahmon pitäisi olla älykäs tai filosofinen. Siinä pitää vain olla "joku juttu" mihin tarttua ja josta itse rakentaa. Hyvä on tietenkin olla perusteltuna johdonmukaisesti hahmon ydintarina, joka on tehnyt hänestä sellaisen kuin hän nyt on. Mikä on se voima, joka hahmoa ajaa eteenpäin?
Tällaisen pika-apukaavion löysin netistä. Tätä voisi ehkä soveltaa hahmonkirjoitukseen? (Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.)
Huomenna paluu lauteille bodypumpin kanssa. Iik. En ole vielä uhrannut ajatustakaan uuden ohjelman opetteluun, mutta tässähän on yli 24 h tuntia aikaa! What would Jack Bauer do? Onneksi tälle ihanalle sunnuntaille ei ole merkitty kalenteriin yhtikäs mitään.
Muut täällä vielä köllivät. Minulle aamut ovat tehokkainta aikaa. Sunnuntaiaamuna sen ei tarvitse tarkoittaa sen suurempia, kuin Kalevan hakemista ja kahvin keittämistä ja aamupalan nauttimista takapihalla auringonpaisteesta nautiskellen.
torstaina, toukokuuta 22, 2008
Torstai on uusi perjantai (we survived and didn't even get any f*ckin' T-shirt)
Nämä päivät on ihania. Kun aamulla jo aurinko paistaa, jaksaa keittää kahvia termariin asti ja hakea Kalevan ja noukkia pyykit kuivumasta pihalta narulta ja viedä pursuavan biojätteen ja painavan paperinkeräyskassin ja mennä kouluun.
Koulussa oli liuta "the most kuolettavin seminaariesitys of the month"-ehdokkaita, mutta onneksi otin koko takariville mukaan viihdettä eli valikoiman kirjallisuutta Alivaltiosihteerista Viiviin ja Wagneriin. Lisäksi pelasimme toki ristinollaa ja kirjoitimme rivi-riviltä-jatkokertomuksen.
Tuntilistat on toimitettu, seminaariesitykset pidetty ja potilascasetehtävät palautettu. Nyt vaan ootetaan, milloin niitä opintopisteitä ropisee.
Käytiin viimeisen koulupäivän (kenelle on ja kenelle ei) ansiosta koulukavereiden kanssa istumassa Tervahovin patiolla. Huopiin kääriytyneenä join lämmintä kaakaota, että se Suomen kesästä.
Nyt rannan kiinalaisen herkkua tofu-casfewpähkinähässäkkää ja Despiksien neljännen kauden viimeiset jaksot.
Tämä nyt on kertakaikkiaan oikein mukava päivä.
Koulussa oli liuta "the most kuolettavin seminaariesitys of the month"-ehdokkaita, mutta onneksi otin koko takariville mukaan viihdettä eli valikoiman kirjallisuutta Alivaltiosihteerista Viiviin ja Wagneriin. Lisäksi pelasimme toki ristinollaa ja kirjoitimme rivi-riviltä-jatkokertomuksen.
Tuntilistat on toimitettu, seminaariesitykset pidetty ja potilascasetehtävät palautettu. Nyt vaan ootetaan, milloin niitä opintopisteitä ropisee.
Käytiin viimeisen koulupäivän (kenelle on ja kenelle ei) ansiosta koulukavereiden kanssa istumassa Tervahovin patiolla. Huopiin kääriytyneenä join lämmintä kaakaota, että se Suomen kesästä.
Nyt rannan kiinalaisen herkkua tofu-casfewpähkinähässäkkää ja Despiksien neljännen kauden viimeiset jaksot.
Tämä nyt on kertakaikkiaan oikein mukava päivä.
tiistaina, toukokuuta 20, 2008
Pätkiä elämästä
Ostin vähän aikaa sitten uuden ihanan keltaisen paidan, ensimmäisen kesäisen mahankasvatuspaidan. Pesin sen ja se kutistui käyttökelvottomaksi. Yritin venyttää sitä ja rikoin sen.
Hain Kertalta lainaan larppikamppeita. Just semmosta mitä kavereiden pitää tehdä. Tietenkin myös juoda teetä ja keskustella kaikkitietävästi. Olemme ilahduttavan samaa mieltä.
Larppaamismotivaatio on alhainen, mutta en kehtaa perua, kun ilmoittauduin varapelaajaksi, joka voi ilman pelimaksua mennä paikkaamaan hädän hetkellä. Kirjoitettuani ällän äidinkielestä (joo tiedän, ettei se ole mikään oikea saavutus, mutta ainoa todiste äidinkielellisestä kyvykkyydestäni) en kestä lukea lauseita, joissa joku "alkaa tekemään". Se on "alkaa tehdä" tai "ruveta tekemään". Noin niin kuin yhtenä esimerkkinä. Mutta siis, en kykene etenemään huonosti kirjoitetussa tekstissä. Sattuu aivoihin.
Tässä lisää iloa pilkunviilaajille.
Tapasin työharjoittelun viimeisen asiakkaan viimeistä kertaa ja sain häneltä pienen lahjan kiitoksena avusta. Liikutuin. Eka kerta kun jotain tämmöstä.
Siitä tulikin mieleeni, että olen hukannut kaksi saamaani asiakaspalautetta ja harjoittelun tuntilistan.
Minulla on kasassa 39 dian esitys huomiseksi, pitäisi kestää 40 minuuttia. Väitöskirja aiheesta "Mitä psykiatrinen potilas haluaa tietää?". Yleensä saan käytettyä aikaa, koska osaan jaaritella. Lisäsin silti pari ylimääräistä taulukkoa. Melkein kevään viimeinen kouluhomma, paitti että ei ole.
Lainasin kirjastosta paremman anatomiankirjan, kun menin ekana vuonna ostamaan justiinsa sen toisen mitä ei ymmärrä erkkikään. 18.6. on kesätentti ja yritän omatoimisesti räpeltää läpi anatomian kurssin kakkososasta, joka olisi pitänyt suorittaa ekana vuonna, mutta miksei siis viimeisenä...
Kohtapuoliin lähetään porukoille kattomaan Euroviisu-semifinaalia. Väsyttäisi kyllä hirviästi. On väsyttänyt jo monta päivää, ja monta päivää on ollut pää kipeä. Jospa tämä tästä kuitenkin. Eilen olin reipas ja tuurasin combatin ja olipa kyllä niin siistiä, että eipä oo niin siistiä vähään aikaan ollutkaan. Se on mun elementti, edelleen ja vieläkin.
Hain Kertalta lainaan larppikamppeita. Just semmosta mitä kavereiden pitää tehdä. Tietenkin myös juoda teetä ja keskustella kaikkitietävästi. Olemme ilahduttavan samaa mieltä.
Larppaamismotivaatio on alhainen, mutta en kehtaa perua, kun ilmoittauduin varapelaajaksi, joka voi ilman pelimaksua mennä paikkaamaan hädän hetkellä. Kirjoitettuani ällän äidinkielestä (joo tiedän, ettei se ole mikään oikea saavutus, mutta ainoa todiste äidinkielellisestä kyvykkyydestäni) en kestä lukea lauseita, joissa joku "alkaa tekemään". Se on "alkaa tehdä" tai "ruveta tekemään". Noin niin kuin yhtenä esimerkkinä. Mutta siis, en kykene etenemään huonosti kirjoitetussa tekstissä. Sattuu aivoihin.
Tässä lisää iloa pilkunviilaajille.
Tapasin työharjoittelun viimeisen asiakkaan viimeistä kertaa ja sain häneltä pienen lahjan kiitoksena avusta. Liikutuin. Eka kerta kun jotain tämmöstä.
Siitä tulikin mieleeni, että olen hukannut kaksi saamaani asiakaspalautetta ja harjoittelun tuntilistan.
Minulla on kasassa 39 dian esitys huomiseksi, pitäisi kestää 40 minuuttia. Väitöskirja aiheesta "Mitä psykiatrinen potilas haluaa tietää?". Yleensä saan käytettyä aikaa, koska osaan jaaritella. Lisäsin silti pari ylimääräistä taulukkoa. Melkein kevään viimeinen kouluhomma, paitti että ei ole.
Lainasin kirjastosta paremman anatomiankirjan, kun menin ekana vuonna ostamaan justiinsa sen toisen mitä ei ymmärrä erkkikään. 18.6. on kesätentti ja yritän omatoimisesti räpeltää läpi anatomian kurssin kakkososasta, joka olisi pitänyt suorittaa ekana vuonna, mutta miksei siis viimeisenä...
Kohtapuoliin lähetään porukoille kattomaan Euroviisu-semifinaalia. Väsyttäisi kyllä hirviästi. On väsyttänyt jo monta päivää, ja monta päivää on ollut pää kipeä. Jospa tämä tästä kuitenkin. Eilen olin reipas ja tuurasin combatin ja olipa kyllä niin siistiä, että eipä oo niin siistiä vähään aikaan ollutkaan. Se on mun elementti, edelleen ja vieläkin.
sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008
Don't you wanna feel what I wanna feel, baby? (BORN TO BE WILD!)
Eilen jatkokoulutuksissa oli hurjan ihanaa liikkumisen iloa. Nyt on sopivasti jumi joka lihaksessa. Pumppi tuntui ihan sairrraaan hyvältä! Ihmeellisen koukuttavaa hommaa. Tanskalainen kouluttaja tuli tauolla sanomaan, että taisin pitää musiikeista, kun lauloin koko ajan mukana ihan fiiliksissä. Koko pumppiohjelma on sing-along-materiaalia. Hauisbiisissä lauletaan "honey honey honey, don't you think it's funny", siitäkös riemastuin.
Vähän mietin, että johtuiko tuntemukset polvissa combatin aikana raskaushormoneista, jotka löysyttää nivelsiteitä, vai ihan vaan siitä kun en oo combattia räiminyt vähään aikaan. Onnekseni tuttavapiirissä on vastikään lisääntyneitä ohjaajakolleegoita, joilta saa hyviä vinkkejä. Nyt ei tunnu polvissa eikä muuallakaan mitään inhaa, joten nou hätä. Ei kai ne raajat irti lähde.
Koko kroppa tuntuu eriltä kuin eilen. Tätä haluan pitää yllä, ja olla kuin Sidney Bristow Aliaksen vitoskaudella. Mp3-soittimeen BodyCombat 36 ja ladattu akku. Koiran kanssa nurmikentälle hillumaan ja opettelemaan ohjelma. Jos huomenna jo osais?
Vähän mietin, että johtuiko tuntemukset polvissa combatin aikana raskaushormoneista, jotka löysyttää nivelsiteitä, vai ihan vaan siitä kun en oo combattia räiminyt vähään aikaan. Onnekseni tuttavapiirissä on vastikään lisääntyneitä ohjaajakolleegoita, joilta saa hyviä vinkkejä. Nyt ei tunnu polvissa eikä muuallakaan mitään inhaa, joten nou hätä. Ei kai ne raajat irti lähde.
Koko kroppa tuntuu eriltä kuin eilen. Tätä haluan pitää yllä, ja olla kuin Sidney Bristow Aliaksen vitoskaudella. Mp3-soittimeen BodyCombat 36 ja ladattu akku. Koiran kanssa nurmikentälle hillumaan ja opettelemaan ohjelma. Jos huomenna jo osais?
perjantaina, toukokuuta 16, 2008
Adagio
Laiska suoritus on tietojenkäsittelyn termi, joka tarkoittaa asian laskemista tai siihen reagoimista vasta kun siihen on tarvetta, mutta ei aikaisemmin. Laiska suoritus on synonyymi tarvepohjaiselle suoritukselle.
Ihan miten vaan, mua laiskottaa. Käytin tänään monta energiaa vievää ajatusta hankalan yhtälön miettimiseen. Kun mies on työtön ja eletään toimeentulotuella, ei ole mitään hyötyä ponnistella parantaakseen elintasoaan samalla kun yrittää opiskella ja valmistua. Ei ole järkeä valvoa yövuorossa, jos se taloudellisen tilanteen kannalta on yhtä tyhjän kanssa.Itsellä kun ei työnsaanti olisi mikään ongelma (ja saattaisi kiinnostaa hiukka enemmän kuin puiseva tutkimussuunnitelman räpeltäminen), niin tämä menee nyt ihan väärin. Voisiko tuo mies tehdä mun opinnäytetyön ja puuttuvan työharjoittelun ja olla alkutalven maha pystyssä ja synnyttää, niin minä lähtisin tällä välin hakemaan elantoa?
Saattaapi laiskottaa myös siksi, että kuuden viikon työharjoittelu on ohi, ja sellaisen rupeaman loppuminen aiheuttaa aina tietynlaisen pingotteen laukeamisen. Äly ei sitä vielä tajua, mutta ruhollisesti tuntuu, että voisi laittaa kuulokkeet päähän ja katsoa pari jaksoa Top Cheffiä ja America's Next Top Modelia.
Ei saa nyt vaatia paljon. Huomenna on jumppajatkokoulutukset ja tosiasiassahan ne ovat aika yllättävä rääkki tälle pitkän ajan vain lösönneelle kropalle. Jospas siitä saisi uutta ryhtiä ja alkaisi opparin kirjoittaminenkin tuntua iisiltä biisiltä. Sitten kun sen tekee niin on valmistuminen lähellä ja sitten saa mennä niihin oikeisiin aikuisten töihin.
torstaina, toukokuuta 15, 2008
Mitä tarkoittaa "aikuinen"?
Näytän aikuiselta, kuulostan aikuiselta, tuoksun aikuiselta. Olen aikuinen! Kamalaa?
"Ookko nää kasvanu aikuiseksi?" sisältää pienen paheksunnan. Aikuistuminen on joillekin nöyrtymistä ympäristön vaatimuksiin ja alistumista keskinkertaisuuteen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään aikuistumista vastaan. Sen sijaan ihmettelen Peter Pan-fiksaatiota, että omasta penikkamaisuudesta täytyisi pitää kiinni kynsin hampain viimeiseen asti.
Mitä aikuisuus on? Olen siirtynyt monella tavalla eteenpäin. Olen muodostanut kahden aikuisen ihmisen välisen parisuhteen ja sitoutunut siihen. Naimisiinmeno erottaa minut siitä tyttökaverista, joka olen aiemmin ollut. Kasvatan masussani uutta elämää ja olen valmis sitoutumaan siihen ja pitämään huolta myös muista kuin itsestäni. Perustan omaa laumaa, josta haluan turvallisen ja lämpimän.
Aikuisuutta on oman elämän suitsissa oleminen. Vaikka ei tietäisikään "mikä minusta tulee isona", täytyy ottaa vastuu ja tehdä valintoja, koska myös se, että jättäytyy kykyjänsä vastaamattomiin hanttihommiin ja jättää lahjansa käyttämättä, on oma valinta. Aikuisuutta on ohjata venettä, jolla kulkee pitkin elämän jokea, sen sijaan että heittäytyisi muiden vietäväksi.
Aikuinen on päämäärätietoinen, energiansa suuntaava, vastuuntuntoinen, itseään kehittävä, itsestään välittävä, luotettava. Aikuinen voi olla luova, leikkisä, vapaa, villi, iloinen ja jännittävä. Aikuinen voi olla heikko ja epäonnistuva, mutta aikuisuutta on pitää huolta itsestään ja myöntää kun tarvitsee apua muilta. Aikuisuutta on olla reilu, antelias ja lempeä olematta sairastuttavan kiltti (perikiltteyden marttyyristä syntiä vältän kuin ruttoa).
Minun mielestäni omasta elämästä vastuun ottaminen on seikkailua parhaimmillaan. Ei aikuiseksi kasvaminen ole mitenkään tylsää.
We don't stop playing because we grow old;
we grow old because we stop playing.
- George Bernard Shaw
Suhtaudun oman tieni kulkemiseen, parisuhteeseen ja tulevaan äitiyteen sadunomaisesti. Aikuisuus voi olla kaunista ja runollista, ei sen tarvitse olla harmaata, raskasta ja ankeaa. Minusta aikuisuutta on tietää mistä kiksinsä saa irti niin, että se on rakentavaa eikä tuhoavaa.
Aikuisuus ei tarkoita minulle ihmistä viisaampaa ajattelua. En usko valaistuvani missään vaiheessa. Aikuiset eivät tiedä välttämättä yhtään mistään yhtään mitään. Aikuiset eivät tiedä mistä elämässä on kysymys. Elämässä voi oppia toki paljon, mutta en usko että tietty määrä älyämistä olisi jokin hyvän elämän mitta. Aikuisuus on minulle enemmän tekoja. Kuten missä tahansa tarinassa, jokainen lunastaa elämänsä käsikirjoituksessa oman persoonansa teoillaan. Se on dramaturgian sääntö ja tosi. You can talk the talk, but can you walk the walk?
Ajatukseni haluan kulkevan kevyinä kuin pilvet, kunpa mieleni lentäisi kuin perhonen, hamaan hautaan! Mitä yhteistä on minulla teininä ja nyt? Ikuinen haaveileva, huokaileva hupsu. Enkelitkin osaavat lentää, koska ne ottavat itsensä kevyesti.
"Ookko nää kasvanu aikuiseksi?" sisältää pienen paheksunnan. Aikuistuminen on joillekin nöyrtymistä ympäristön vaatimuksiin ja alistumista keskinkertaisuuteen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään aikuistumista vastaan. Sen sijaan ihmettelen Peter Pan-fiksaatiota, että omasta penikkamaisuudesta täytyisi pitää kiinni kynsin hampain viimeiseen asti.
Mitä aikuisuus on? Olen siirtynyt monella tavalla eteenpäin. Olen muodostanut kahden aikuisen ihmisen välisen parisuhteen ja sitoutunut siihen. Naimisiinmeno erottaa minut siitä tyttökaverista, joka olen aiemmin ollut. Kasvatan masussani uutta elämää ja olen valmis sitoutumaan siihen ja pitämään huolta myös muista kuin itsestäni. Perustan omaa laumaa, josta haluan turvallisen ja lämpimän.
Aikuisuutta on oman elämän suitsissa oleminen. Vaikka ei tietäisikään "mikä minusta tulee isona", täytyy ottaa vastuu ja tehdä valintoja, koska myös se, että jättäytyy kykyjänsä vastaamattomiin hanttihommiin ja jättää lahjansa käyttämättä, on oma valinta. Aikuisuutta on ohjata venettä, jolla kulkee pitkin elämän jokea, sen sijaan että heittäytyisi muiden vietäväksi.
Aikuinen on päämäärätietoinen, energiansa suuntaava, vastuuntuntoinen, itseään kehittävä, itsestään välittävä, luotettava. Aikuinen voi olla luova, leikkisä, vapaa, villi, iloinen ja jännittävä. Aikuinen voi olla heikko ja epäonnistuva, mutta aikuisuutta on pitää huolta itsestään ja myöntää kun tarvitsee apua muilta. Aikuisuutta on olla reilu, antelias ja lempeä olematta sairastuttavan kiltti (perikiltteyden marttyyristä syntiä vältän kuin ruttoa).
Minun mielestäni omasta elämästä vastuun ottaminen on seikkailua parhaimmillaan. Ei aikuiseksi kasvaminen ole mitenkään tylsää.
We don't stop playing because we grow old;
we grow old because we stop playing.
- George Bernard Shaw
Suhtaudun oman tieni kulkemiseen, parisuhteeseen ja tulevaan äitiyteen sadunomaisesti. Aikuisuus voi olla kaunista ja runollista, ei sen tarvitse olla harmaata, raskasta ja ankeaa. Minusta aikuisuutta on tietää mistä kiksinsä saa irti niin, että se on rakentavaa eikä tuhoavaa.
Aikuisuus ei tarkoita minulle ihmistä viisaampaa ajattelua. En usko valaistuvani missään vaiheessa. Aikuiset eivät tiedä välttämättä yhtään mistään yhtään mitään. Aikuiset eivät tiedä mistä elämässä on kysymys. Elämässä voi oppia toki paljon, mutta en usko että tietty määrä älyämistä olisi jokin hyvän elämän mitta. Aikuisuus on minulle enemmän tekoja. Kuten missä tahansa tarinassa, jokainen lunastaa elämänsä käsikirjoituksessa oman persoonansa teoillaan. Se on dramaturgian sääntö ja tosi. You can talk the talk, but can you walk the walk?
Ajatukseni haluan kulkevan kevyinä kuin pilvet, kunpa mieleni lentäisi kuin perhonen, hamaan hautaan! Mitä yhteistä on minulla teininä ja nyt? Ikuinen haaveileva, huokaileva hupsu. Enkelitkin osaavat lentää, koska ne ottavat itsensä kevyesti.
keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008
Big boys don't cry
Tämä on yhtä hirveää kuin Suurlähettiläiden kappale, jossa lauletaan
olen niin onneton / ei autossani ole edes nastoja talvella /
olen niin onneton / sinun vuoksesi vaan
Nimittäin Petri Munckin kappale Levoton prinssi. "En tiedä kestääkö tää pää". Voi Petri Munck.
Mitä ikinä sä siellä teet /
tiedäthän varmaan sen /
samoin sulle tekis en
Miehet! Lopettakaa nyt ******* tuo säälittävä, syyllistävä ruikutus!
Levoton prinssi täällä odottaa / kai sä pian palaat
Get real, man... she ain't coming back.
(photo by http://big_girlfeet.blogspot.com/)
Barracuda!
Keskiviikkopäivä harjoittelussa on mennyt lähinnä aikaa tappaessa. Onneksi löysin porinakaveriksi työntekijän, jonka kanssa oli hyvä ruveta juttelemaan ensin yhdestä asiasta ajautuen toiseen ja siitä kolmanteen. Se on hienoa joskus jauhaa ajattelematta, että onkohan tämä ihan tyhmää tai mihin tälläkin keskustelulla pyritään, kunhan vain antaa ajatusten tulla ja mennä ja muovautua toisen kanssa.
Päivän ainoa asiakaskin perui tulonsa. Jos sillä ei vaikka ollut sateenvarjoa, niin eihän sitä sitten pääse tulemaan. Ulkona on ihana sadesää ja täällä sisällä on suloisen hämärää, mukavalta tuntuu olla sateelta suojassa.
Täällä on oma pieni vaihtoehtotodellisuus, kauniissa vanhassa vihreässä puutalossa, jossa humpparadio soittaa Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.
Raikas ja onnellinen olo. Sellainen olo tulee, kun lajitoverin kanssa tarpeeksi jorisee ja löytää yhteisymmärrystä ja näkökulmia ja puhuu ittensä vain niin täyteen ja tyhjäksi, ja oma elämä tuntuu niin mukavalta ja itsensäkin tuntee riittäväksi, mukavaksi, inhimilliseksi ja ihan tavalliseksi, niin kuin kaikki muutkin samaa palloa tallaavat.
Kehtaa sitä itseään rakastaa aika paljon.
Kaikilla meillä on rankkaa ja hankalaa ja naarmut tekevät meistä kauniita ja mielenkiintoisia. Jos paljastaa toiselle haavansa, voi saada ymmärrystä ja myötätuntoa ja kokemuksen, että me olemme samanlaisia, sinä ja minä. Ja että jatketaan tätä näin, tätä tanssia, eteenpäin elämässä. Ei toinen ole huonompi tai parempi, vaikka meillä olisi erilainen turkki päällä, toisella häntä enemmän kippuralla ja korvat enemmän lurpallaan.
Eilen oli kiva nähä larppaajia K-treffeillä pitkästä aikaa. Hetihän se homma imee mukaansa. Kannattaa olla varuillaan, jos haluaa että on vielä jotain korvamerkkaamatonta vapaa-aikaa.
Mitä yhteistä on seuraavilla kappaleilla?
Jump - Van Halen
Ghostbusters - Ray Parker Jr.
All Night Long (All Night) - Lionel Richie
Girls Just Want To Have Fun - Cyndi Lauper
Jump (For My Love) - Pointer Sisters
Self Control - Laura Branigan
Here Comes The Rain Again - Eurythmics
Lucky Star - Madonna
Cruel Summer - Bananarama
I'm So Excited - Pointer Sisters
Thriller - Michael Jackson
Päivän ainoa asiakaskin perui tulonsa. Jos sillä ei vaikka ollut sateenvarjoa, niin eihän sitä sitten pääse tulemaan. Ulkona on ihana sadesää ja täällä sisällä on suloisen hämärää, mukavalta tuntuu olla sateelta suojassa.
Täällä on oma pieni vaihtoehtotodellisuus, kauniissa vanhassa vihreässä puutalossa, jossa humpparadio soittaa Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu.
Raikas ja onnellinen olo. Sellainen olo tulee, kun lajitoverin kanssa tarpeeksi jorisee ja löytää yhteisymmärrystä ja näkökulmia ja puhuu ittensä vain niin täyteen ja tyhjäksi, ja oma elämä tuntuu niin mukavalta ja itsensäkin tuntee riittäväksi, mukavaksi, inhimilliseksi ja ihan tavalliseksi, niin kuin kaikki muutkin samaa palloa tallaavat.
Kehtaa sitä itseään rakastaa aika paljon.
Kaikilla meillä on rankkaa ja hankalaa ja naarmut tekevät meistä kauniita ja mielenkiintoisia. Jos paljastaa toiselle haavansa, voi saada ymmärrystä ja myötätuntoa ja kokemuksen, että me olemme samanlaisia, sinä ja minä. Ja että jatketaan tätä näin, tätä tanssia, eteenpäin elämässä. Ei toinen ole huonompi tai parempi, vaikka meillä olisi erilainen turkki päällä, toisella häntä enemmän kippuralla ja korvat enemmän lurpallaan.
Eilen oli kiva nähä larppaajia K-treffeillä pitkästä aikaa. Hetihän se homma imee mukaansa. Kannattaa olla varuillaan, jos haluaa että on vielä jotain korvamerkkaamatonta vapaa-aikaa.
Mitä yhteistä on seuraavilla kappaleilla?
Jump - Van Halen
Ghostbusters - Ray Parker Jr.
All Night Long (All Night) - Lionel Richie
Girls Just Want To Have Fun - Cyndi Lauper
Jump (For My Love) - Pointer Sisters
Self Control - Laura Branigan
Here Comes The Rain Again - Eurythmics
Lucky Star - Madonna
Cruel Summer - Bananarama
I'm So Excited - Pointer Sisters
Thriller - Michael Jackson
sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008
Voimaa uuteen viikkoon
Just go out there and do what you've got to do.
- Martina Navratilova
Mind is all that counts. You can be whatever you make up your mind to be.
-Robert Collier
More powerful than the will to win is the courage to begin.
-unknown
It is common sense to take a method and try it. If it fails, admit it frankly and try another. But above all, try something.
- Franklin D. Roosevelt
Knowing is not enough; we must apply. Willing is not enough; we must do.
- Johann von Goethe
Little by little does the trick.
- Aesop
- Martina Navratilova
Mind is all that counts. You can be whatever you make up your mind to be.
-Robert Collier
More powerful than the will to win is the courage to begin.
-unknown
It is common sense to take a method and try it. If it fails, admit it frankly and try another. But above all, try something.
- Franklin D. Roosevelt
Knowing is not enough; we must apply. Willing is not enough; we must do.
- Johann von Goethe
Little by little does the trick.
- Aesop
lauantaina, toukokuuta 10, 2008
Kodin viherkasvit värikuvina
Takapihan elvytyspisteellä traakkipuu, limoviikuna, enkelinsiipi, anopinkieli, kultaköynnökset... Olen parempi koiranomistaja kuin hortonomi -kasvit eivät osaa haukkua, vinkua ja juosta ympäriinsä silloin kun ne tarvitsevat jotain. Aikamoinen määrä erilaisia lajikkeita silti on säilynyt jotenkuten hengissä.
Tämä "idioottivarma" kenties vielä nukkumaijaksi tunnistettava serkkutytöltä lahjaksi saatu reppana on kokenut kovia. Voisin avata vähitellen "Kodin kukoistavat kasvit"-kirjan ja lukea, mitä kyseinen kasvi oikein tarvitsee kukoistaakseen. Niin kauan kun on jotain vihreää jäljellä, on toivoa...?
Rönsyliljan (toiselta nimeltään "isännän harha-askel") kaksi poikasta, jotka sain kriisikeskukselta. Toinen kaksosista on lähdössä piakkoin uuteen kotiin, toiselle on varattu paikka työhuoneen/ gerbiilihuoneen/ vierashuoneen ikkunan edestä, kunhan saan ripustettua roikkumaan.
Piikkikruunu kasvattanee vielä kevään edetessä vaaleanpunaiset kukat. Tykkään tuosta, koska se ei ole uhannut hengenlähdöllä samalla tavalla kuin muut rehut. Välinpitämättömälle emännällekin se esiintyy noin vehreänä. Hyväluonteinen ja luova kiemurrellessaan noin viehkeästi.
Synttärilahjaksi saatu perhoskämmekkä pääsi makuuhuoneen pöydälle harmonisoimaan ilmapiiriä. Lahjan antaja osasi valita lempivärini. Huolena on kauanko tämä kaunotar meillä säilyy hengissä ja tuottaako orkidean kuihtuminen myös muun elämän häviämiseen ko. huoneesta. Onneksi sain mukana huolelliset hoito-ohjeet kirjallisena.
Romantikon mielestä myös peikonlehti voi olla varsinainen rakkauden kukkanen. Monet kasvit, kuten tämäkin huonosti totteleva köynnöstelijä, ovat päätyneet minulle mummilta, jota pidän varsinaisessa viherpeukalon arvossa. En oikein tiedä minne peikonlehden antaisi suuntautua, nyt se vain roikkuu vailla suuntaa elämässä.
Myös synttärilahjaksi saatu kesän ensimmäinen piha-amppeli. Kun muutimme viime heinäkuussa tänne asumaan, ensimmäisenä piti saada kukka-amppeli samaiselle paikalle missä tämä oranssi ilostuttaja on nyt toivottamassa tervetulleeksi.
Lisää synttäriorvokkeja! Taakse jäi ne ajat, kun synttärilahjaksi tuotiin viinapulloja. En kyllä muista olenko koskaan saanut viinapulloa lahjaksi. No, silti. Tälle en ole vielä keksinyt parasta paikkaa. Kukkapenkki on vielä arveluttavassa kunnossa, ettei sinne taida kehdata upottaa ja sitä paitsi tämä korikin on oikein nätti.
Hurmaava rinsessakimppu, joka koostuu kahdesta synttärilahjapuskasta. Kuulin eräältä vieraalta, että aviomies oli kehottanut ostamaan lahjaksi kukkia. Oma lehmä ojassa, eipä tarvi itse olla heti hakemassa vaimolle rehuja.
Myöskin synttärivieraan tuoma. Gerbera on yksi lempikukistani.
Lempiväriäni esittelee tulilatva.Pihan puolella kasvikunnan hoidollisesta osaamisesta vastaa pariskunnan enemmän formuloista pitävä osapuoli. Minä leikon kyllä pensaat ja teen muun suurpiirteisemmän ja enemmän väkivaltaa sisältävän homman. Viime kesänä aviomies rakensi kukkapenkit. En kyllä muista yhtään mitä sinne laitettiin, mutta ilmeisesti jotain.
Meidän kukkaistutuksista löytyy jo ensimmäiset särkyneen sydämen nuppuset...
...kuten myös krookus, joka jotenkin ihmeessä työntyi kuivien lehtien ja muun jätteen keskeltä kohti kevätaurinkoa.perjantaina, toukokuuta 09, 2008
B-Day
Tiukka päiväohjelma klo 10-15 sisälsi kampaajan ja kosmetologin käsiin heittäytymistä. Puolipitkä välivaihetukka lyheni ja vaaleni takaisin 90-luvulle (tosin tällainen tukka oli muotia viimeksi 80-luvulla). Kasvot ja jalat hoidettiin ja varpaankynnet saivat liilan lakan.
Olin tarjotuista kahveista huolimatta nälissäni iltapäivällä, mutta onneksi kauneushoitolan lasioven toisella puolella odotti aviomies fetakasviskotzone kätösissään!
Kun pääsin kotiin, aviomies lähti saman tien yllätystyöhaastatteluun. Vaahdotin vaniljakastiketta ja katsoin Top Cheffin uusinta jaksoa, kun ovikello soi ja ensimmäiset vieraat tulivat yli tunnin etuajassa. Kääk! Siitä alkoi härdelli. Nyt olen tasapuolisen väsynyt ja onnellinen. Kakkua ja muita herkuja riitti kaikille, kiitos apukokkien sisältäen siskon, aviomiehen ja tulevien isoisoäitien.
Aviomies tuntee tarpeeni ja antoi synttärilahjaksi digikameran ja 2Gt muistikortin. Räps. Tulossa kuvapäiväkirjaa. Mulla on kyllä maailman ihanin mies, se on siivonnut ja leiponut ja järkännyt ja haki vielä tilaamani kakunkin ja on muutenkin maaliman paras.
Olin aika liikuttunut, kun niin moni ystävä tuli käymään ja onnittelemaan. Olette rakkaita, lajitoverit.
Nyt katson loppuun sen Top Cheffin jakson, mikä jäi kesken. "Please pack your knives and go."
Olin tarjotuista kahveista huolimatta nälissäni iltapäivällä, mutta onneksi kauneushoitolan lasioven toisella puolella odotti aviomies fetakasviskotzone kätösissään!
Kun pääsin kotiin, aviomies lähti saman tien yllätystyöhaastatteluun. Vaahdotin vaniljakastiketta ja katsoin Top Cheffin uusinta jaksoa, kun ovikello soi ja ensimmäiset vieraat tulivat yli tunnin etuajassa. Kääk! Siitä alkoi härdelli. Nyt olen tasapuolisen väsynyt ja onnellinen. Kakkua ja muita herkuja riitti kaikille, kiitos apukokkien sisältäen siskon, aviomiehen ja tulevien isoisoäitien.
Aviomies tuntee tarpeeni ja antoi synttärilahjaksi digikameran ja 2Gt muistikortin. Räps. Tulossa kuvapäiväkirjaa. Mulla on kyllä maailman ihanin mies, se on siivonnut ja leiponut ja järkännyt ja haki vielä tilaamani kakunkin ja on muutenkin maaliman paras.
Olin aika liikuttunut, kun niin moni ystävä tuli käymään ja onnittelemaan. Olette rakkaita, lajitoverit.
Nyt katson loppuun sen Top Cheffin jakson, mikä jäi kesken. "Please pack your knives and go."
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
Grandes pensamientos!
Iltasanomien horoskooppi tänään: HÄRKÄ 20.4. - 20.5.
Haluat antaa eräälle paljon itsestäsi. Hän on sen arvoinen ihminen, ei mikään turhake. Hän vie leijonanosan suurista ajatuksistasi.
Olen ollut keväisen aistikkaalla ja hormonaalisella tuulella. Sain pöliöitä kiksejä, kun sellainen automaattisesti toimiva metalliportti lähti sulkeutumaan ja loi kalterisen varjonsa aurinkoiseen katuun. Saatan jäädä tuijottamaan asioita ja muutenkin olla aika pysäkillä. Vaan haittaako tuo.
En todellakaan tiedä onko mulla tätä luppoaikaa, jota nyt käytän. Luultavasti minut kohta ns. käräytetään ja joudun puhutteluun. Toisaalta olen tehnyt kyllä aika tiukkaa työtä enimmäkseen, ja ei tästä etes makseta. Että on kai sitä oikeus, välillä.
Pikkasen oli tuskaista nousta aamulla. Puoli yhteen meni eilen kun katsoin pari jaksoa Top Cheffiä. Päätä särki illalla ja tässä odottelen, että oliskos tänään särkemättä. Pistetään kaikki hormonien piikkiin. Kuten aamupahoinvointi. Yökkäilen joka aamu kun pesen hampaita.
Tänään illalla haravoin ja käyn sauvakävelyllä. Sitä ennen olis vielä yli kuusi (monta!) tuntia työharjoittelua ja ultra Oysissa.
Haluat antaa eräälle paljon itsestäsi. Hän on sen arvoinen ihminen, ei mikään turhake. Hän vie leijonanosan suurista ajatuksistasi.
Olen ollut keväisen aistikkaalla ja hormonaalisella tuulella. Sain pöliöitä kiksejä, kun sellainen automaattisesti toimiva metalliportti lähti sulkeutumaan ja loi kalterisen varjonsa aurinkoiseen katuun. Saatan jäädä tuijottamaan asioita ja muutenkin olla aika pysäkillä. Vaan haittaako tuo.
En todellakaan tiedä onko mulla tätä luppoaikaa, jota nyt käytän. Luultavasti minut kohta ns. käräytetään ja joudun puhutteluun. Toisaalta olen tehnyt kyllä aika tiukkaa työtä enimmäkseen, ja ei tästä etes makseta. Että on kai sitä oikeus, välillä.
Pikkasen oli tuskaista nousta aamulla. Puoli yhteen meni eilen kun katsoin pari jaksoa Top Cheffiä. Päätä särki illalla ja tässä odottelen, että oliskos tänään särkemättä. Pistetään kaikki hormonien piikkiin. Kuten aamupahoinvointi. Yökkäilen joka aamu kun pesen hampaita.
Tänään illalla haravoin ja käyn sauvakävelyllä. Sitä ennen olis vielä yli kuusi (monta!) tuntia työharjoittelua ja ultra Oysissa.
maanantaina, toukokuuta 05, 2008
Ten years younger
Only happy when it rains! Kaikki on ruvennut yön aikana silmuilemaan ja vihertämään!
11 tunnin työharjoittelupäivä (53 tuntia jälellä!) meni päänsäryn ja väsymyksen merkeissä. Vedin asiakkaalle rentoutumisharjoituksen, kuuntelin omaa rauhoittavaa ääntäni ja meinasin nukahtaa kesken lauseen. Oliskohan vieläkin larppikrapulaa? Mutta siis, oli niin mukava pitkästä aikaa, että aion mennä vastakin.
Jotenkin sitä jaksaa ihmisiä taas. Ehkä olin jossain vaiheessa niin masentunut reppana, tai sitten vain sain tarpeekseni joistakin ihmisistä. Tai sitten se on kevät, sitä vaan ihastuu kaikkiin vastaantuleviin. Ja kun en nyt ole pitänyt jumppia herranjestas kuukauteen, niin sitä aikaa on ja kaipaan larppiharrastuksen ainutlaatuista yhteisöllisyyttä.
Oli hurjan mukavaa ja hassua syödä ennen peliinlähtöä Raksilassa Kertan äidin ja siskon kanssa. Ihan kuin joskus teininä, kun vielä hiimailtiin porukoiden nurkissa. Kritisoitiin etukäteen peli ja hahmot ja järjestelyt kyynisesti ja kaikkitietävästi. Odoteltiin bussia auringonpaisteessa. Ostettiin lähikaupasta eväitä.
Tänään hartiat ilmoittivat haluavansa bodypumppiin. En ole ilmoittautunut kuunvaihteessa oleviin jatkokoulutuksiin, eli en tiedä saanko ollenkaan materiaaleja uusiin ohjelmiin kesäksi, tai aionko pitää tunteja kesällä. Jotain liikuntaa tarvitsen, luultavasti helpoin tapa on lähteä lenkille. Juoksukengät on, koira on, ja säällä ei niin väliä. Lupaan, että huomenna.
11 tunnin työharjoittelupäivä (53 tuntia jälellä!) meni päänsäryn ja väsymyksen merkeissä. Vedin asiakkaalle rentoutumisharjoituksen, kuuntelin omaa rauhoittavaa ääntäni ja meinasin nukahtaa kesken lauseen. Oliskohan vieläkin larppikrapulaa? Mutta siis, oli niin mukava pitkästä aikaa, että aion mennä vastakin.
Jotenkin sitä jaksaa ihmisiä taas. Ehkä olin jossain vaiheessa niin masentunut reppana, tai sitten vain sain tarpeekseni joistakin ihmisistä. Tai sitten se on kevät, sitä vaan ihastuu kaikkiin vastaantuleviin. Ja kun en nyt ole pitänyt jumppia herranjestas kuukauteen, niin sitä aikaa on ja kaipaan larppiharrastuksen ainutlaatuista yhteisöllisyyttä.
Oli hurjan mukavaa ja hassua syödä ennen peliinlähtöä Raksilassa Kertan äidin ja siskon kanssa. Ihan kuin joskus teininä, kun vielä hiimailtiin porukoiden nurkissa. Kritisoitiin etukäteen peli ja hahmot ja järjestelyt kyynisesti ja kaikkitietävästi. Odoteltiin bussia auringonpaisteessa. Ostettiin lähikaupasta eväitä.
Tänään hartiat ilmoittivat haluavansa bodypumppiin. En ole ilmoittautunut kuunvaihteessa oleviin jatkokoulutuksiin, eli en tiedä saanko ollenkaan materiaaleja uusiin ohjelmiin kesäksi, tai aionko pitää tunteja kesällä. Jotain liikuntaa tarvitsen, luultavasti helpoin tapa on lähteä lenkille. Juoksukengät on, koira on, ja säällä ei niin väliä. Lupaan, että huomenna.
sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008
Naisen unelmia (vereslihaista tunnenarkkausta larpissa MacNolten aika III)
Alexandra oli rakastunut kaikella 15-vuotiaan tytön tunnekapasiteetillaan (joka oli siis valtava) Seroon, tuohon selittämättömän ihanaan mieheen, jonka oli tavannut vain kerran muutama kuukausi sitten. Mutta ensi rakkaus, rakkautta ensi silmäyksellä. Se oli täydellistä. Hän odotti uutta tapaamista kuin kuuta nousevaa, ja tuo kuu oli hänen silmissään joka ainoalla räpäyksellä, ja sydämessään joka ainoa hetki, työntäen pois kaikki turhanpäiväisyydet.
Millään muulla ei olisi väliä, hän halusi vain nauttia Seron hymystä, kuulla hänen sanansa, vain olla hänen lähellään.
Heimo kuuli, että Seron jengi oli kärsinyt miestappioita kahakassa, ja lähti apuun. Alexandra matkasi pala kurkussa toivoen, ettei vainaja olisi hänen rakkaansa. Olisihan epäreilua menettää joku, johon ei ole saanut edes tutustua, ja jolle ei ole voinut kertoa tunteistaan. Olisi järisyttävä vääryys, että hänen odotuksensa palkittaisiin sellaisella rangaistuksella.
Kun he pääsivät perille, Alexandran sydän värähti ilosta hänen tunnistaessaan pöydässä istuvan miehen. Hän ei tiennyt mitä tehdä, miten lähestyä tuota hurmaavaa muukalaista! Ja kun Sero tuli puhumaan hänelle, Alexandra oli kuin vaivaisesti muistaisi miehen edelliseltä tapaamiselta, ollakseen viileämpi, ollakseen vahvempi kuin mitä heikot polvensa todistivat. Ja mies puhui, mutta sanat soljuivat Alexandran läpi vailla merkitystä, sillä hänen ajatuksensa olivat jo muualla, mutta kuitenkin jossain missä myös Sero oli, ja hän, ja he yhdessä.
Hän mietti, kuinka voisi lähestyä miestä, painaisiko vain tämän seinää vasten ja suutelisi niin, että tämä takuulla tietäisi hänen tunteensa, ilman sanaakaan selityksiä. Alexandra pyörrytti itseään kuvitelmilla, miten Sero hänelle vastaisi, ilman sanaakaan. Mutta Sero oli koko ajan ympäröity eikä jäänyt hetkeksikään yksin. Eikä Alexandra olisi uskaltanut tehdä mitään. Se neuvottomuuden tuska, Alexandra ei saanut ajatuksiaan kasaan. Hän haaveili voittavansa miehen sydämen, mutta pelko häviämisestä lamaannutti hänet. Hetki hetkeltä hänen tunteensa kävivät yhä pakottavimmiksi.
Eipä aikaakaan, kun heimonpetturiksi paljastunut entinen ystävä Megan, joka nyt pyysi rauhaa, tuli kertomaan löytäneensä miehen, jonka luo jäädä - ja tuo mies oli juuri Alexandran lemmitty, eikä ystävällä ollut lainkaan aavistusta Alexandran tunteista samaa miestä kohtaan. Alexandra ei ollut uskoa korviaan - tämä oli liian kamalaa ollakseen totta.
Sydänveret kiehuen Alexandra kiusasi itseään ja kysyi Meganilta, kuinka mies oli rakkauttaan tunnustanut. Alexandra oli varma, että hän kuolisi siihen paikkaan ihan vain siksi, että olemassaoleminen kävi täysin sietämättömäksi. Eikä Megan edes rakastanut Seroa, ja se sai Alexandran voimaan pahoin, sillä hänen sydämensä oli Seron kokonaan, varauksettomasti, hän pystyi antamaan kaiken, kun Megan ei edes tiennyt mitä rakkaus on.
Se pettymys ja tunteiden myllytys! Ja kuinka tyhmä Alexandra olikaan ollut kuvitellessaan, että Sero olisi koko ajan tuntenut samoin kuin hän! Kuinka monet yöt unissaan, päivät haaveissaan hän oli turhaan rakastanut tuota miestä, jonka hän nyt oli menettämässä saastaiselle petturille!
Ainoa ratkaisu kolmiodraamaan olisi Meganin kuolema. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Alexandra sepitti heimotoverilleen ja ystävälleen Miltonille tarinan, että Megan olisi murhannut Miltonin siskon, saadakseen veljen tappamaan Meganin kostoksi murhasta. Mitä muuta oli tehtävissä? Hän olisi voinut itsekin riistää Meganin hengen, mutta pakotti itsensä odottamaan ratkaisua, vaikka odottaminen tuntui tappavan hänet hitaasti sisältäpäin.
Alexandran olo oli kestämätön. Hän oli kokenut jo niin paljon menetyksiä, ja luullut ettei hänen elämänsä voisi enää pahemmaksi mennä, mutta nyt hän tunsi vajoavansa aina vain alemmas pohjattomaan kuiluun. Hän yritti lievittää oloaan huumaavin yrtein, mutta mikään ei tuntunut auttavan, eikä pahaa oloa vienyt kokonaan pois edes itsensä viiltäminen, vaikka se ihan vähän helpottikin ja siirsi kivun sydämestä ihoon. Hän itki ja kärsi poissa toisten silmistä, kätkeäkseen tuskansa muulta heimolta. Ei kukaan ymmärtäisi. Kukaan ei pystyisi auttamaan häntä. Hän oli ansassa. Mikä vain, mikä olisi vienyt hänet pois tuosta helvetistä, olisi kelvannut!
Jossakin vaiheessa muut tapahtumat aiheuttivat sen, että rakennusta alettiin evakuoida. Alexandra tahtoi jäädä, tapahtui mitä hyvänsä. Hän piiloutui ja toivoi, ettei kukaan löytäisi. Hän toivoi koko paikan räjähtävän tai täyttyvän kuolettavalla myrkkykaasulla. Joku puhui, että osa ihmisistä olisi vain seonnut. Alexandra tahtoikin menettää järkensä tai henkensä, ettei tarvitsisi enää kärsiä. Se olisi hänen kurjan matkansa armollinen loppu. Sero ei rakastaisi häntä, hänellä ei olisi syytä elää. Hän palaisi kaiken mukana, ja se olisi kaunis viimeinen rivi hänen synkälle tarinalleen.
Heimolaiset löysivät Alexandran käpertyneenä nurkasta ja olisivat vieneet hänet väkisin mukaansa, turvaan. Alexandra piteli ladatun pistoolin piippua leukaansa vasten valmiina lopettamaan kärsimyksensä. Heimolaiset repivät häntä eivätkä pimeässä nähneet kuinka Alexandra oli valmis tekemään ratkaisunsa hengestään. Viime hetkellä hän kuuli Miltonin pelastava sanat: "kun olet lähtenyt, menen ja tapan Meganin". Nuo sanat riittivät saamaan Alexandran liikkeelle ja pelastivat hänen henkensä.
Megan sai loppunsa luodista, kun Alexandran sepittämä tarina puri ja Milton kosti siskonsa kuoleman, vaikkakin syyttömälle. Tässä vaiheessa Alexandra oli jo päässyt ulos talosta. Kun hän näki Miltonin juoksevan muiden mukana, hän epäili oliko Megan sittenkään saanut ansionsa mukaan vai oliko Milton vain paennut virran mukana. Muun heimon hävitessä paikalta Alexandra kääntyi takaisin ja lähti juoksemaan kohti rakennusta. Hän itse tekisi sen, mikä oli jäänyt tekemättä. Jos riittävä hulluus saisi hänet valtaansa, hän voisi selvittää tunteensa Serolle ja vain toivoa jonkinlaista vastakaikua. Sitten hän olisi tehnyt kaikkensa.
Peli päättyi.
Millään muulla ei olisi väliä, hän halusi vain nauttia Seron hymystä, kuulla hänen sanansa, vain olla hänen lähellään.
Heimo kuuli, että Seron jengi oli kärsinyt miestappioita kahakassa, ja lähti apuun. Alexandra matkasi pala kurkussa toivoen, ettei vainaja olisi hänen rakkaansa. Olisihan epäreilua menettää joku, johon ei ole saanut edes tutustua, ja jolle ei ole voinut kertoa tunteistaan. Olisi järisyttävä vääryys, että hänen odotuksensa palkittaisiin sellaisella rangaistuksella.
Kun he pääsivät perille, Alexandran sydän värähti ilosta hänen tunnistaessaan pöydässä istuvan miehen. Hän ei tiennyt mitä tehdä, miten lähestyä tuota hurmaavaa muukalaista! Ja kun Sero tuli puhumaan hänelle, Alexandra oli kuin vaivaisesti muistaisi miehen edelliseltä tapaamiselta, ollakseen viileämpi, ollakseen vahvempi kuin mitä heikot polvensa todistivat. Ja mies puhui, mutta sanat soljuivat Alexandran läpi vailla merkitystä, sillä hänen ajatuksensa olivat jo muualla, mutta kuitenkin jossain missä myös Sero oli, ja hän, ja he yhdessä.
Hän mietti, kuinka voisi lähestyä miestä, painaisiko vain tämän seinää vasten ja suutelisi niin, että tämä takuulla tietäisi hänen tunteensa, ilman sanaakaan selityksiä. Alexandra pyörrytti itseään kuvitelmilla, miten Sero hänelle vastaisi, ilman sanaakaan. Mutta Sero oli koko ajan ympäröity eikä jäänyt hetkeksikään yksin. Eikä Alexandra olisi uskaltanut tehdä mitään. Se neuvottomuuden tuska, Alexandra ei saanut ajatuksiaan kasaan. Hän haaveili voittavansa miehen sydämen, mutta pelko häviämisestä lamaannutti hänet. Hetki hetkeltä hänen tunteensa kävivät yhä pakottavimmiksi.
Eipä aikaakaan, kun heimonpetturiksi paljastunut entinen ystävä Megan, joka nyt pyysi rauhaa, tuli kertomaan löytäneensä miehen, jonka luo jäädä - ja tuo mies oli juuri Alexandran lemmitty, eikä ystävällä ollut lainkaan aavistusta Alexandran tunteista samaa miestä kohtaan. Alexandra ei ollut uskoa korviaan - tämä oli liian kamalaa ollakseen totta.
Sydänveret kiehuen Alexandra kiusasi itseään ja kysyi Meganilta, kuinka mies oli rakkauttaan tunnustanut. Alexandra oli varma, että hän kuolisi siihen paikkaan ihan vain siksi, että olemassaoleminen kävi täysin sietämättömäksi. Eikä Megan edes rakastanut Seroa, ja se sai Alexandran voimaan pahoin, sillä hänen sydämensä oli Seron kokonaan, varauksettomasti, hän pystyi antamaan kaiken, kun Megan ei edes tiennyt mitä rakkaus on.
Se pettymys ja tunteiden myllytys! Ja kuinka tyhmä Alexandra olikaan ollut kuvitellessaan, että Sero olisi koko ajan tuntenut samoin kuin hän! Kuinka monet yöt unissaan, päivät haaveissaan hän oli turhaan rakastanut tuota miestä, jonka hän nyt oli menettämässä saastaiselle petturille!
Ainoa ratkaisu kolmiodraamaan olisi Meganin kuolema. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Alexandra sepitti heimotoverilleen ja ystävälleen Miltonille tarinan, että Megan olisi murhannut Miltonin siskon, saadakseen veljen tappamaan Meganin kostoksi murhasta. Mitä muuta oli tehtävissä? Hän olisi voinut itsekin riistää Meganin hengen, mutta pakotti itsensä odottamaan ratkaisua, vaikka odottaminen tuntui tappavan hänet hitaasti sisältäpäin.
Alexandran olo oli kestämätön. Hän oli kokenut jo niin paljon menetyksiä, ja luullut ettei hänen elämänsä voisi enää pahemmaksi mennä, mutta nyt hän tunsi vajoavansa aina vain alemmas pohjattomaan kuiluun. Hän yritti lievittää oloaan huumaavin yrtein, mutta mikään ei tuntunut auttavan, eikä pahaa oloa vienyt kokonaan pois edes itsensä viiltäminen, vaikka se ihan vähän helpottikin ja siirsi kivun sydämestä ihoon. Hän itki ja kärsi poissa toisten silmistä, kätkeäkseen tuskansa muulta heimolta. Ei kukaan ymmärtäisi. Kukaan ei pystyisi auttamaan häntä. Hän oli ansassa. Mikä vain, mikä olisi vienyt hänet pois tuosta helvetistä, olisi kelvannut!
Jossakin vaiheessa muut tapahtumat aiheuttivat sen, että rakennusta alettiin evakuoida. Alexandra tahtoi jäädä, tapahtui mitä hyvänsä. Hän piiloutui ja toivoi, ettei kukaan löytäisi. Hän toivoi koko paikan räjähtävän tai täyttyvän kuolettavalla myrkkykaasulla. Joku puhui, että osa ihmisistä olisi vain seonnut. Alexandra tahtoikin menettää järkensä tai henkensä, ettei tarvitsisi enää kärsiä. Se olisi hänen kurjan matkansa armollinen loppu. Sero ei rakastaisi häntä, hänellä ei olisi syytä elää. Hän palaisi kaiken mukana, ja se olisi kaunis viimeinen rivi hänen synkälle tarinalleen.
Heimolaiset löysivät Alexandran käpertyneenä nurkasta ja olisivat vieneet hänet väkisin mukaansa, turvaan. Alexandra piteli ladatun pistoolin piippua leukaansa vasten valmiina lopettamaan kärsimyksensä. Heimolaiset repivät häntä eivätkä pimeässä nähneet kuinka Alexandra oli valmis tekemään ratkaisunsa hengestään. Viime hetkellä hän kuuli Miltonin pelastava sanat: "kun olet lähtenyt, menen ja tapan Meganin". Nuo sanat riittivät saamaan Alexandran liikkeelle ja pelastivat hänen henkensä.
Megan sai loppunsa luodista, kun Alexandran sepittämä tarina puri ja Milton kosti siskonsa kuoleman, vaikkakin syyttömälle. Tässä vaiheessa Alexandra oli jo päässyt ulos talosta. Kun hän näki Miltonin juoksevan muiden mukana, hän epäili oliko Megan sittenkään saanut ansionsa mukaan vai oliko Milton vain paennut virran mukana. Muun heimon hävitessä paikalta Alexandra kääntyi takaisin ja lähti juoksemaan kohti rakennusta. Hän itse tekisi sen, mikä oli jäänyt tekemättä. Jos riittävä hulluus saisi hänet valtaansa, hän voisi selvittää tunteensa Serolle ja vain toivoa jonkinlaista vastakaikua. Sitten hän olisi tehnyt kaikkensa.
Peli päättyi.
perjantaina, toukokuuta 02, 2008
I like the way I move
Vappu siunatussa tilassa (jos joku ei vielä tiedä, niin meille on tulossa vauva marraskuussa) sisälsi muutaman lasin simaa ja käsittämättömän pienen määrän munkkeja. Kävimme pariskuntana vappuaattona Mamman eli äidinäidin luona syömässä ja vappupäivänä tortilloitiin porukoilla. Vappupäivään kuului myös Teekkaritorvien keikka Rotuaarilla, lankomies soitti lehmänkelloa vai mitä soittikaan, ei sitä nähnyt sieltä torvien takaa. Ja kesän ehkä eka tötterö (ei tällä päällä muista), mangomelonia. Jalat on kipiänä ku piti köpöttää kipokipokengät jalassa.
Mutta olihan ilmat, eikö?!
Pääsen larppaamaan huomenna, olin ilmoittautunut varapelaajaksi ja pelinjohto soitti äsken. Ei tarvi maksaa etes pelimaksua. Tämmönen systeemi toimii, kun ei tarvi stressata kahta viikkoa ennen peliä. Pystyn kuitenkin aivan hyvin järjestäytymään pelaamaan 24 h varoitusajalla. Aloitin larppaamisen kymmenen vuotta sitten ja siinä ajassa odotukset pelejä kohtaan ovat nousseet. Ehkä pettymykset johtuvat siitä, että sitä odottaa niin paljon, kun käyttää virtaa etukäteistyöhön. Nyt haluan vain nähdä ihmisiä ja päästä leikkimään. (Sisimmässäni odotan elämää suurempia tunteita, aina.)
Mulla on tämän päivän jälkeen enää 8 päivää harjoittelua, 4 kummallakin viikolla. En kyllä tajua, että nyt olisi perjantai. Enkä tajua muutenkaan tätä elämänmenoa ja ajankulua. Mun kalenterissa on niin paljon kaikkea ihanaa suunniteltuna, että en älyä sitä. Ensi viikollakin on ultra (tekee taas todemmaksi tätä perheen perustamista), ystävättären kanssa intialainen illallinen ja sitten vielä tuo ittensä hengiltähemmottelu perjantaina - otin ja repäsin ja varasin itelle kampaajan ja kosmetologin synttäripäivälle.
Se on rajallinen määrä mukavaa mitä ihminen kestää!
Pitäisi kyllä löytää jostakin aika tehdä ne vaiheessa olevat kouluhommat rästistä. Ei niitä ole montaa. Yksi powerpoint-esitys, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty eli aivan sama kunhan jonkun väsää eikä rupea liikaa hifistelemään. Yksi oppimispäiväkirja, joka on ehkä sivua vaille valmis. Sitäkään ei arvostella numeroin. Yksi vapaamuotoinen hyv/hyl tehtävä, jonka teen jonkinlaisena kirjareferaattina - sekin jo puoliksi tehty. Ja pitäisi viimeistellä potilascasen kirjallinen osuus, jonka esitin jo koulussa seminaarissa. Se arvioidaan T1-K5, eli siitä ei kehtaisi ottaa huonoa.
Mutta ei kai sitä ehi. Tänään pitää mennä viettämään pariskunnan laatuaikaa harjoittelupäivän päätteeksi (tekis mieli Pannuun) ja huomenna on se larppi. Ja sunnuntaina on muuten koiramarssi klo 12.00.
Rupesin eilen katteleen Top Cheffin neljättä kautta. Se on kyllä semmonen ohjelma, että. Paranee vaan kun porukka putoaa. Yhtä hauskaa on katella gerbiileitä. Voisin melko kauan istua terraarion vieressä ja ihmetellä. Välillä on pakko naurahtaa ääneen söpöydelle.
Harjoittelupaikka on paras mitä ikinä, verrattuna kaikkiin masentaviin ja ilottomiin sairaalaympäristöihin, joiden pohjimmainen tarkoitus tuntuu olevan sairastuttaa kaikki, jotka lähelle uskaltavat, jos ei ilmapiirillä niin ilmassa leijuvalla homeella. Täällä on ihan huippua porukkaa. Tosin kyllä tämäkin on raskasta omalla tavallaan, mutta itsenäistä ja vapaata. Vaikka tuntuikin tänään asiakkaan jälkeen että ajatus löi ihan tyhjää ja että en jaksa enää mitään koko päivänä.
Hyvä asia on se, että omat ongelmat tuntuu ihan kauhean tavallisilta, siis kaikki mitä on ollut ikinä koko elämän aikana. Ja sitä tuntee olevansa aikalailla pystyvä ihminen tällä hetkellä. Olen aika tyytyväinen tähän elämään, ja onnellinen. Asiat on menossa hyvään suuntaan ja ei ole kyllä juurikaan valittamisen aihetta. Se on aika hassua kun ei keksi mistä urputtaa. Suurin ongelma on joku semmonen, että värjäiskö vai laittaisko kiharoita. Että oikiasti!
Ja semmonen, että sitä pystyy itse päättämään omaa elämäänsä ja rajaamaan kaikki haitalliset ympäristömyrkyistä käyvät ihmiset ulkopuolelle. Että voi ihan itse arvioida, mitä tekee ja kenen takia. Mua pyydettiin tuuraamaan jumppia tälle päivälle ja vaikka olis kuinka hätä, niin siihen ei tarvitse suostua, jos ei huvita. Ei tarvi ees olla mitään syytä, vaikka tietenkin se auttaa kun semmosen keksii. Että tekeekö asioita siksi, kun muut pyytää, vai siksi kun itse haluaa.
Ja semmonen, että tekee asioita siksi, että haluaa, eikä siksi että pelottaa. Varsinkin monet tekemättäjättämiset johtuu siitä, että pelkää. Että "en voi tehdä lapsia, kun pelkään että se lapsi on sairas tai musta tulis niin paska äiti". Tai ylipäätään ei voi ruveta yhen mihinkään, kun ajattelee, että entä jos se ei onnistu. Täällä on nähnyt, miten yleistä se on, että jäädään jähimään hirveisiin ihmisrääkkäystilanteisiin, kun ei pystytä lamaantuneena muuhunkaan. Aika usein se ratkaisu tuntuu vielä pahemmalta. Että entä jos se kamalasta tilanteesta pääseminen aiheuttaa sen, että romahtaa täysin. Jonkinlainen todella kiero kauhun tasapaino.
Tähän aikaan perjantaista, kun pitäis vielä keksiä jotaki järkevää kolmeksi ja puoleksi tunniksi, on kyllä mieliala semmonen, että ei paljon huvita ja jaksa. Mutta jospa sitä kuitenkin.
Mutta olihan ilmat, eikö?!
Pääsen larppaamaan huomenna, olin ilmoittautunut varapelaajaksi ja pelinjohto soitti äsken. Ei tarvi maksaa etes pelimaksua. Tämmönen systeemi toimii, kun ei tarvi stressata kahta viikkoa ennen peliä. Pystyn kuitenkin aivan hyvin järjestäytymään pelaamaan 24 h varoitusajalla. Aloitin larppaamisen kymmenen vuotta sitten ja siinä ajassa odotukset pelejä kohtaan ovat nousseet. Ehkä pettymykset johtuvat siitä, että sitä odottaa niin paljon, kun käyttää virtaa etukäteistyöhön. Nyt haluan vain nähdä ihmisiä ja päästä leikkimään. (Sisimmässäni odotan elämää suurempia tunteita, aina.)
Mulla on tämän päivän jälkeen enää 8 päivää harjoittelua, 4 kummallakin viikolla. En kyllä tajua, että nyt olisi perjantai. Enkä tajua muutenkaan tätä elämänmenoa ja ajankulua. Mun kalenterissa on niin paljon kaikkea ihanaa suunniteltuna, että en älyä sitä. Ensi viikollakin on ultra (tekee taas todemmaksi tätä perheen perustamista), ystävättären kanssa intialainen illallinen ja sitten vielä tuo ittensä hengiltähemmottelu perjantaina - otin ja repäsin ja varasin itelle kampaajan ja kosmetologin synttäripäivälle.
Se on rajallinen määrä mukavaa mitä ihminen kestää!
Pitäisi kyllä löytää jostakin aika tehdä ne vaiheessa olevat kouluhommat rästistä. Ei niitä ole montaa. Yksi powerpoint-esitys, joka arvioidaan hyväksytty/hylätty eli aivan sama kunhan jonkun väsää eikä rupea liikaa hifistelemään. Yksi oppimispäiväkirja, joka on ehkä sivua vaille valmis. Sitäkään ei arvostella numeroin. Yksi vapaamuotoinen hyv/hyl tehtävä, jonka teen jonkinlaisena kirjareferaattina - sekin jo puoliksi tehty. Ja pitäisi viimeistellä potilascasen kirjallinen osuus, jonka esitin jo koulussa seminaarissa. Se arvioidaan T1-K5, eli siitä ei kehtaisi ottaa huonoa.
Mutta ei kai sitä ehi. Tänään pitää mennä viettämään pariskunnan laatuaikaa harjoittelupäivän päätteeksi (tekis mieli Pannuun) ja huomenna on se larppi. Ja sunnuntaina on muuten koiramarssi klo 12.00.
Rupesin eilen katteleen Top Cheffin neljättä kautta. Se on kyllä semmonen ohjelma, että. Paranee vaan kun porukka putoaa. Yhtä hauskaa on katella gerbiileitä. Voisin melko kauan istua terraarion vieressä ja ihmetellä. Välillä on pakko naurahtaa ääneen söpöydelle.
Harjoittelupaikka on paras mitä ikinä, verrattuna kaikkiin masentaviin ja ilottomiin sairaalaympäristöihin, joiden pohjimmainen tarkoitus tuntuu olevan sairastuttaa kaikki, jotka lähelle uskaltavat, jos ei ilmapiirillä niin ilmassa leijuvalla homeella. Täällä on ihan huippua porukkaa. Tosin kyllä tämäkin on raskasta omalla tavallaan, mutta itsenäistä ja vapaata. Vaikka tuntuikin tänään asiakkaan jälkeen että ajatus löi ihan tyhjää ja että en jaksa enää mitään koko päivänä.
Hyvä asia on se, että omat ongelmat tuntuu ihan kauhean tavallisilta, siis kaikki mitä on ollut ikinä koko elämän aikana. Ja sitä tuntee olevansa aikalailla pystyvä ihminen tällä hetkellä. Olen aika tyytyväinen tähän elämään, ja onnellinen. Asiat on menossa hyvään suuntaan ja ei ole kyllä juurikaan valittamisen aihetta. Se on aika hassua kun ei keksi mistä urputtaa. Suurin ongelma on joku semmonen, että värjäiskö vai laittaisko kiharoita. Että oikiasti!
Ja semmonen, että sitä pystyy itse päättämään omaa elämäänsä ja rajaamaan kaikki haitalliset ympäristömyrkyistä käyvät ihmiset ulkopuolelle. Että voi ihan itse arvioida, mitä tekee ja kenen takia. Mua pyydettiin tuuraamaan jumppia tälle päivälle ja vaikka olis kuinka hätä, niin siihen ei tarvitse suostua, jos ei huvita. Ei tarvi ees olla mitään syytä, vaikka tietenkin se auttaa kun semmosen keksii. Että tekeekö asioita siksi, kun muut pyytää, vai siksi kun itse haluaa.
Ja semmonen, että tekee asioita siksi, että haluaa, eikä siksi että pelottaa. Varsinkin monet tekemättäjättämiset johtuu siitä, että pelkää. Että "en voi tehdä lapsia, kun pelkään että se lapsi on sairas tai musta tulis niin paska äiti". Tai ylipäätään ei voi ruveta yhen mihinkään, kun ajattelee, että entä jos se ei onnistu. Täällä on nähnyt, miten yleistä se on, että jäädään jähimään hirveisiin ihmisrääkkäystilanteisiin, kun ei pystytä lamaantuneena muuhunkaan. Aika usein se ratkaisu tuntuu vielä pahemmalta. Että entä jos se kamalasta tilanteesta pääseminen aiheuttaa sen, että romahtaa täysin. Jonkinlainen todella kiero kauhun tasapaino.
Tähän aikaan perjantaista, kun pitäis vielä keksiä jotaki järkevää kolmeksi ja puoleksi tunniksi, on kyllä mieliala semmonen, että ei paljon huvita ja jaksa. Mutta jospa sitä kuitenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
