generated by sloganizer.net

lauantaina, syyskuuta 03, 2005

Tavallisen hyvä päivä

Tämän piti olla vapaapäivä. Mutta asioilla on tapana muuttua.

Minulla oli korvattavana yksi harjoitustunti ("tarkoituksenmukaiset työasennot" tms.) keväältä. Kävin eilen kysymässä tunnin vetävältä lehtorilta milloin voisin tunnin korvata ja vastaus oli no vaikka huomenna kahdeksalta. Olipa hyvä että kysyin sitä eilen enkä myöhemmin. Tuli siis se hoidettua alta pois, meillä on jotkut tunnit sellaisia että jos niillä ei käy niin ei tule kursseista suoritusmerkintöjä. Jaksoin kevyesti nostella muita opiskelijoita ja opettaja sanoi että painopisteet ja otteet olivat kohdallaan. Hassua miten iloiseksi voi tulla siitä että osaa nostaa ihmistä oikein.

Keskipäivälle oli sijoitettu "Seksuaaliterveyden edistäminen"-verkkokurssin aloittava kontaktikerta. Olen aika innoissani kurssista, se vaikuttaa hyvin suunnitellulta ja olen tyytyväinen siihen, että sitä voi suorittaa milloin huvittaa väljän kurssiaikataulun puitteissa. Aihe on mielenkiintoinen ja voisin hyvin kuvitella opiskelevani sitä joskus enemmänkin.

Verkkokurssille tuli myös Mari, joka on koulukaverini, jonka kanssa en ole ollut paljon tekemisissä. Nyt teemme Marin kanssa parityötä erään tehtävän parissa ja olen siitä tosi iloinen, koska samalla tulee tutustuttua paremmin. Marissa on samaa aggressiivisuutta kuin minussakin - en ole varma olemmeko hyvä vai huono yhdistelmä. Joko loistavaa synergiaa tai tulipalo dynamiittitehtaalla.

Koulun jälkeen tulin kotiin. Kaappasin koiran kainaloon ja otimme pienet nokoset. Sitten lähdin bodypumppiin ja jostain syystä jäin myös bodysteppiin. Olen sitä mieltä että kahta tuntia ei kukaan jaksa tuollaista intensiivistä liikuntaa täysillä eikä siinä ole mitään järkeä. Kummassakaan tunnissa ei ole mitään kunnon hengähdystaukoja. Steppi tuli siis heiluttua vajaalla teholla, mutta tulipa kuitenkin. Oli pakko jäädä sille tunnille kun en ole pitkään aikaan käynyt Sirpan jumpissa. Niin kerta. Paljon fiksumpaa olisi harrastaa tunti päivässä kuin joka toinen päivä kaksi tuntia.

Ostin hirviän pahaa energiajuomaa, joka on kyllä ihan pirun keksintö. Siis sokerivettä, jossa on vähän suolaa ja sikana lisäaineita. Mitä järkeä?!? Energiaa on saman verran kuin tuoremehussa tai limpparissa. Mikolla on jääkaapissa monta pulloa samaista sinistä Poweradea. En tiedä mitä se on ajatellut. Hampaat menee pilalle semmosen lipittämisestä. Liikuntasuorituksen pitäisi jatkua tietääkseni rankalla teholla reilusti yli tunnin että energiajuomiin olisi mitään tarvetta. On se ihmiskeho suunniteltu kestämään melko kovaa rasitusta ilman mitään lisäainelitkua.

Reetta soitti juuri ennen jumppaa. Sisko on ihana asia! Nähtiin kaupungilla jumpan jälkeen ja haettiin patonkitarvikkeita. Katsottiin porukalla Dogville. Aika turha leffa loppujen lopuksi. Koko porukka, siis minä, Reetta, Katri ja Mikko, pilkittiin leffan ajan mutta ilmeisesti kaikki kuitenkin voivat nyt sanoa nähneensä sen. Menee kyllä kaikki elokuvan loistavat tarinankerrontamahdollisuudet hukkaan tommosissa yliarvostetuissa tekotaiteellisissa höpötyksissä. Leikkaus, kuvaus, kaikki oli ihan kökköä. Raiskattiin ja lopuksi ammuttiin, sen perusteella kai sitä joku kriitikko on sanonut hienoksi kun ei ole oikeasti kehdannut sanoa että ihan paska, en tajua miksi tämä on tehty.

Huomenna on suunnitelmissa sieniretki vanhempien kanssa. Jasmi pääsee leikkimään Taavin kanssa metsässä tuntikausiksi. Koulutehtäviä ja muuta olisi koko viikonlopuksi... ei sillä että pitäisi vielä tehdä mitään, mutta olen jotenkin yli-innokas. Tekeminen motivoi, ei tekemisen ajatteleminen. Toimii kaikessa ja nälkä kasvaa syödessä.

Peruin Toppilan yläasteen larppiesittelykeikan, yritän olla vetämättä itseäni piippuun kaikella viimeisen päälle turhalla. Näin Oulun kriisikeskuksen johtajaa kaupungilla ja hän kysyi olenko tulossa taas mukaan toimintaan (olen käynyt tukihenkilö- ja tukipuhelinkurssit ja ollut jonkin aikaa tukihenkilönä), mutta en suoraan sanoen uskalla luvata enempää aikaani enää mihinkään. Niin paljon kuin haluaisinkin tehdä vapaaehtoistyötä, on asiat laitettava tärkeysjärjestykseen. Meillä on kuitenkin alkamassa projektiopintojakso, jonka voisin ehkä suorittaa jotenkin kriisikeskuksella.

Anne sanoi että Kertta oli tykännyt uudesta balancesta (itse en ole Kertan kanssa jutellut, näin se tieto kulkee...). En edes tajunnut että uusi balancekoulutus on jo mennyt! Sunnuntaina pääsen nauttimaan uudesta ohjelmasta. Sain BC:ltä muuten kolme ältsin mageeta Les Mills-julistetta - samasta sarjasta pumpin, balancen ja stepin julisteet. Hain opintolainaa ja sen tultua toivottavasti ensi viikolla käyn ostamassa kehykset (muistin aikana: kokoa 52 cm x 72 cm) julisteille. Siinä mulle motivaatiojulisteet työhuoneeseen!

Jee jee.
Hyvä meininki.

Ei kommentteja: