generated by sloganizer.net

tiistaina, syyskuuta 27, 2005

Aamu ja asennevamma

Aamut eivät tunnu enää kovin loistavilta. Se johtuu siitä, että menen liian myöhään nukkumaan - enkä edellisenä iltana valmistele seuraavan päivän juttuja. Asia, jonka edessä kuvittelee olevansa kyvytön tekemään itse mitään muutosta?

Tahdonvoimaa riitti eilen talviuinnin aloittamiseen - kahdesti. Kävimme Minnan kanssa sekä aamulla että illalla joessa. Kyllä tuntui hyvältä! Viivyttelin vedessä niin kauan että olin varma, ettei enää tule "höh, olisinpa ollut vähän kauemmin siellä"-ajatuksia. Nyt pitäisi alkaa käymään säännöllisesti, mikä ei välttämättä ole vaikeaa, kun Elinakin käy. Minulla on siis hyvällä mäihällä kaksi uimakaveria. Elina tulikin vastaan ovella kun menimme Tuiran uimalan pukuhuoneeseen vaihtamaan kamppeita.

Hammastahna on loppu. Helokkiöljykapselit on loppu. Opiskelumotivaationi on loppu. Tämä viikko on ihan lepi eli naurettavan kevyt, mutta silti. Tiedän jo valmiiksi, että en mene tänään "sosiaalinen turvallisuus osana hyvinvointia ja terveyttä"-kurssille, vaan sen sijaan bodypumppiin.

Kävimme Minnan kanssa eilen kirjastolla diabetes-yleisöluennolla ja molempia alkoi vituttamaan (anteeksi rehellinen sanavalinta) kun luennoitsija oli niin hyvä. Koulussa luennoitsijat ovat auttamattomasti ihan paskoja (anteeksi toinen suorasukainen sanavalinta). Ei siellä huvita istua tuhlaamassa aikaansa. Asiat voisi esittää toisella tavalla, niin että niistä enemmän ymmärtää ja jaksaa seuratakin tuntia. Tällä viikolla kaksi hommansa osaavaa opettajaa ovat tämän aamun kehonhuoltotunnilla ja torstain iltapäivän patologian tunnilla. Muut ovat silkkaa sontaa. Ja missä on positiivinen asenne?? Toivottavasti ensi jaksossa on paremmat opettajat...

Tämän viikon tärkeät tapahtumat... Tänään on bodycombat. Torstaina on OIEI:n hallituksen kokous, pitkästä aikaa. Ihan jees. Tämä viikko tuntuu jotenkin todella turhalta. Ensi viikko on paljon mielenkiintoisempi. Asenteeni on tänä aamuna todella huono. Jos ehtisi käydä juoksemassa ennen koulua, niin se varmaan auttaisi, mutta ehkä teen niin, että menen kehonhuoltotunnille joogaamaan ja menen sen jälkeen pumppiin. Ja teen sen jälkeen koulutehtäviä kotona katumusharjoituksena lintsatusta luennosta (joka ei edes ole pakollinen, onpa jännää).

Tarvitsisin jotain piristävää. Mikko on ladannut koneelle kaikkea sontaa kuten Darkthronea. Kun pistän koko downloads-kansion soittolistalle, sieltä voi tulla mitä tahansa hassunhauskaa.

Haukotuksia. Tänään tuntuu siltä, että voisin mennä takaisin nukkumaan. Tuntuu siltä, että maailma ja sen odotukset jyräävät yli ja minä vain seison keskellä tietä enkä tee mitään. Mitä kamalaa tapahtuisi jos en olisikaan koko aikaa kyydissä? No, eipäs ruveta velttoilemaan! Tuntuu liian usein koulussa, että helvetti, tämä on ihan ajanhukkaa ja nämä opettajat ovat ammattitaidottomia ja osa myös ihan suorastaan epämiellyttäviä ihmisiä. Vaikea oppia sellaiselta ihmiseltä, jota ei osaa arvostaa. Ajattelen "minä en halua muuttua tuollaiseksi väsyneeksi käntyksi".

Jätin eilen bodypumpin väliin, koska Minna halusi porkkanaleivoksia ja meidän piti ajaa ympäri Oulua niiden perässä. Jotta olisin ollut hyvä rikostoveri, Minna osti minulle ja Mikolle munkkeja, joiden syömisestä tuli vain paha olo. Tämä oli jo toinen kerta kun jätän oman liikunnan väliin Minnan hallitsemattoman herkkuhimon takia. Tiedoksi: ei tule enää toistumaan! Vieläkin vituttaa se eilinen. Vaikka toisaalta käytiin kyllä joessa sitten illalla vielä, mutta se ei korvaa menetettyä bodypumppia. No, korjaan asian tänään...

Ei tee mieli syödä mitään kun eilen ähkytin itseni illalla. Menen seisomaan sumuiselle takapihalle ja päästän koiran juoksemaan.

Ahistaako? Ei hätää - Nu Pagadin Sweetest Poison auttaa.

1 kommentti:

Hanna P. kirjoitti...

Pidämme kyllä!
Lähinnä säikähdin sitä miten maanisesti oltiin liikkeellä niiden herkkujen perässä, en tiedä oliko se hauskaa vai pelottavaa. Hauskaa kai jos se ei ole pakkomielle. Kun sanoit että se on sama asia kun jos joku on koukussa viinaan tai tupakkaan, ajattelin että tätä ei saa enää tapahtua...