Jatkan aiheesta, jota muutamat tutut ovat pohdiskelleet.

Käsittelen vastaan tulevat asiat nopeasti pois päiväjärjestyksestä ja sen jälkeen ne eivät enää ikinä vaivaa minua - ja jos yrittävät, ne pitää käsitellä uudestaan. Joku aikuistumisprosessi (!!!) on kyllä kovasti yrittänyt pehmittää minua siinä hirveästi onnistumatta. Sen se on tehnyt, että osaan ottaa kritiikkiä paremmin vastaan enkä loukkaannu niin helposti kuin teininä.

Jos joku ihminen vaivautuu antamaan palautetta, niin jos se on rakentavaa, hän yrittää auttaa minua ja jos ei, niin hänellä on varmaan jotain ongelmia jotka eivät minulle oikeastaan kuulu - tai sitten signaalit vain eivät kohtaa, eivät ne aina kohtaa ja kaksi ihmistä eivät puhu samaa kieltä.

Jos jokin asia mättää, murehtiminen ei auta. Asioille on tehtävä jotain. Se, jos kuvittelee että asiat menevät pois kun ne jättää omaan päähänsä mätänemään, on munatonta, itsensä pettämistä ja pitemmän päälle tekee ihmisen kuin ihmisen sairaaksi ja väsyneeksi. Jollain tavalla ne asiat on käsiteltävä. Se, jos ottaa jatkuvasti vastaan huonoa kohtelua, on munatonta - on määriteltävä itse millaista kohtelua ottaa vastaan ja pystyttävä sanomaan että hei, tuo ei oo kivaa.

Kadutko useammin sitä, minkä olet jättänyt sanomatta tai tekemättä, kuin sitä minkä olet sanonut tai tehnyt...?

Se mikä toimii, se toimii. Kaikki ei toimi kaikille. Jokainen noudattakoon hyväksi havaitsemiaan metodeita kaikilla elämänsä osa-alueilla. Jokainen on oman itsensä ja oman elämänsä asiantuntija, joten kuka ketään on neuvomaan.

Sosiaali- ja terveysalalla on yleisenä ongelmana vaikeaa krooninen munattomuus (joka ei liity sukupuoleen vaan asenteeseen). Millään miesvaltaisella alalla ei uhrattaisi omaa aikaa ja terveyttä ilman järkevää korvausta. Ala tarvitsee lisää sellaisia miehiä kuin minä! (Huomatkaa vahva itseironia...)