generated by sloganizer.net

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2005

Päivä sateinen, päivä räytymisen

Viime yönä näin jotain larppiunta, jonka teki hienoksi se, että larppaamassa oli mm. Orlando Bloom. Käsittääkseni olin itse kirjoittanut pelin, mutta se ei ollut vielä valmis - Riffi piti sen kuitenkin jostain syystä, unessahan ei tarvitse aina olla mitään syitä asioille. En tiedä kertoiko keskeneräinen peli ikuisesti valmistumistaan odottavasta hoitosuunnitelmasta vai peräti suoremmin Kaipaanvainio-pelistä, jota on kirjoitettu Riffin kanssa vuosia ja joka aiotaan nyt sitten vihdoin pitää toukokuussa 2006. Enivei, Orlando sattumalta (hups!) joutui pelaamaan jotain söpöä runopoikaa, joka on ihan lääpällään minun hahmooni, vähänks oli ihanaa niinku.

Unessa oli myös pieniä lintuja, samanlaisia kuin yksi jonka näin kuolleena kadulla tullessani eilen kotiin, siitä se kai tuli uneen. Jasmi löysi tänään ulkoa myös kuolleen siilin, olikohan raukka raahautunut ruohikolle auton tönäisyn jälkeen vai mitä. Kuolleet eläimet ovat aina jotenkin surkeita. Olen nähnyt lemmikkieläinhistoriani aikana kuolleita rotanpoikasia, kuolleita undulaatteja ja kuolleen koiranpennun ja ne ovat muuttaneet jokseenkin käsitystäni olemassaolemisen luonteesta. Eläimen tappaminen on mielestäni aivan sielutonta hommaa (paitsi jos se olisi sille palvelus, minkä joudun tekemään luultavasti lopulta viemällä eläinlääkäriin piikille). Lihansyönti on minusta ihan vulgaaria.

Heräsin puoli kymmeneltä ja pesin hampaita niin kauan että en varmasti ehtinyt kouluun. Elimistöni alkoi kehittelemään kaikkia hyviä syitä olla menemättä, kuten mahakipua (täysin pään sisällä!). Kävin Jasmin ja Katrin kanssa tunnin laahustamassa ulkona. Sen jälkeen avasin telkkarin ja kieräytin itseni levitetylle vuodesohvalle. Joitain tunteja siinä meni nukkuen. Tästä päivästä ei tule varmaan enää mitään. Koitan tehdä jotain hyödyllistä, laittaa pyykkejä tai jotain. Pitäisi kai laittaa poppi soimaan ja edes yrittää innostua jostain.

Ei kommentteja: