Tiistai eikä tunnu missään

Tänään tehtiin uutta saliohjelmaa jalat täristen. Syötiin rahkaa ja luettiin postiluukusta kolahtanutta Body-lehteä. Ja mennään nukkumaan yheksältä.

Semmonen olo että ihan sama oikeestaan vähän kaikelle. En oikeestaan jaksais muuta ku treenata ja odottaa, että pääsis viikonloppuna pusimaan.

Työharjoittelu on minun osaltani siinä pisteessä, että suoritan sitä tunti tunnilta - kai se ny ***kele jossakin vaiheessa loppuu.

Mieliala ei ole erityisen korkealla eikä erityisen matalalla. Mieliala on yks pitkä haukotus. Kaipaan sujuvaa jeejeetä, tämmöinen väsynyt hohhoijakkaa-meininki on ihan berberistä.

"Vai niin." "Aha." Olis kiva ku tapahtuis jotain juttuja, mitkä pistäs sanomaan "jessshhh!".

Vähän semmonen olo kuin lampsis viidakossa, viidakkoveitsi kädessä roikkuen, eikä kiinnostais yhtään että tuleeko jostain joku öttiäinen päälle, senku vaan lampsii menemään. Ei jänskätä yhtään eikä kiinnosta eikä huvita. En minä kuitenkaan millekään mitään voi. Luultavasti tää viikko ei lopu ikinä, eikä ens viikkokaan. Hyvä jos en jää nojailemaan johonkin trooppiseen puuhun ja nukahda kesken matkan.

Jännä ettei tää tasapaksu homma vituta yhtään. Aivan sama. Mikäs tässä on lampsiessa, yks harmaa päivä koko syksy, tulis jo lunta. Lähtis käymään lenkillä ja sitte menis suihkuun ja sitte nukkumaan ja oottelemaan sitä viikonloppua, niin pääsis pusimaan.