Roudasta Rospuuttoon

Yhenlainen liskojen yö. Pitäiskö huolehtua kun tällaista tapahtuu periaatteessa terveelle ihmiselle, joka ei juurikaan käytä päihteitä. Olikohan se sitten se yks kuppi rommikaakaota, en tiiä. Selkeää Roudasta Rospuuttoon-mentaliteettia (jos et ole katsonut Studio Julmahuvia, niin unoha koko juttu!).

Herätin puoli viiden maissa setän, että saanko ottaa auton ja lähtiä selevittelemään asioita. Onneksi tai en tiiä, en sitten lähtenyt. Kyllä minä tiiän miltä se olis näyttänyt ja pitäs kai mulla jonkinlaiset itsekunnioitukset rippeet olla jäljellä, tai ees valehella että on.

- Älä sano mitään, minä tiiän kyllä perkele. Minä olen tuhonnu meiän liiton. Elä sano mitää. Rahat join. Se on minun hurja luontoni sellanen perkele. Hoooihh! Minä toin sinulle piirakan. Perkele. Älä pyyä minua sisälle minä en oo ansainnu (perkele).

Minä oon syöny sen piirakan. Perkele! Tuo minulle pyssy nii minä tapan itteni (perkele). Älä tuokaan, minä teen ensin nämä puut. Perkele minä olen, minä olen lävitse huono ihminen. Elä ny perkele minua. Elä sano mitää, elä sano mitään, elä rankase minua.

Kyllä minä perkeleeni kesytän! Minä ajan pääni jäädyksiin perkele! Mutta ensin menen kylälle ja pyydän kaikilta anteeksi ettei jää teille - perkele - seliteltävää.

Älä sano mitää. Ei perkele minä laitan kaikki vielä, perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien. Nyt jos koskaan, Kirsti. Varttitunniksi voisin kallistaa pääni vaikka siihen sohvalle ja vetää pikkusen henkeä ennenkuin jatkan. Älä sano mitään, kyllä minä tiiän perkele.

(Naapurin isäntä avaa ulko-oven)
-Eiköhän se oo Joke parempi, et lähet omalle pihalle huutelemmaa. Ne o varmaa huolissaan taas.

-Tilaa taksi! ...minä en perkele vielä kotiin... Minä meen AVANTOON!