generated by sloganizer.net

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

"Pehmeys on valttia."

Aamu. Kahvia isosta kupista. Lämpö 37,2. En enää muista mitä on olla täysissä ruumiin voimissa, mutta luultavasti se oli hienoa aikaa elämässäni. Elastinen: "Anna soida" on uskomattoman hyvä aamukappale. Jee jee. Saa pään heilumaan idioottimaisesti.

Eilen oli aivan kerrassaan loistopäivä. Maria sai tilavan ja edullisen loistokämpän luhtitalon ekasta kerroksesta.

"Ihan ku olis kuset housussa kun on tää penkinlämmitin päällä."
"Ei sulla oo penkinlämmitin päällä."

Lähdin tunnin varoitusajalla (agent H, your train leaves in an hour, get ready) viemään pilkullisen taulapään seuraavalle yrittäjälle puolimatkaan Seinäjoelle. Seinäjoella kävin Rollsissa testaamassa paikallisen kalahampurilaisen ja sitten lähdinkin takaisin Ouluun. Luin Hesaria ja ryystin kuivaa siideriä ja mietin, että no onpas mukavaa. Miksi junassa on sellaisia onnettomia muovituoppeja, joista ei pysty juomaan kun ne antavat niin paljon periksi, vähän niin kuin Lidlin isot limsapullot?

Ehdin junaan sen ansiosta että se oli kuin käskystä myöhässä. Maria ei olisi ehtinyt roudaamaan juna-asemalle, mutta kriittisellä hetkellä tuli viesti, että hänen työhaastattelunsa siirtyisi kahdella tunnilla. Psykoottista: hallitsenko maailmaa ajatuksillani?

"Sinun on valittava hellempi lähestymistapa erään ihmisen kanssa. Riuskoilla otteilla saat hänet vain takajaloilleen. Pehmeys on valttia." Mihin nykyaikana voi luottaa jos ei Iltasanomien horoskooppiin? So now what...? Smooth...

Yritetään setän kanssa olla päivä kiroilematta.

Tänään pitäis levätä, levätä, levätä. Eli käydä ostamassa ruokaa, termospullo, uus puhelin. Pestä pyykkiä, siivota, järjestellä vaatehuone. Tehdä koulutehtäviä. Lepään sitte ku ehin. Tämmöset jästipäät ei koskaan parane.

3 kommenttia:

piua kirjoitti...

Voi että mie nautin sun juttujen lukemisesta! Anteeksi jos sanon näin, ei ole kyse toisten ongelmille nauramisesta. Tarkoitan että olen aistivinani samankaltaista elämän sattumanvaraisuutta ja päähänottamista sun jutuistas ko omassa elossakin. Ymmärrät tai sitten ei. No kuiten. Tilasit sut ettäs tiedät :)

Hanna P. kirjoitti...

Kiitos piua,
sitä mää nimenomaan haen takaa. :)
Universaalia inhimillistä yhteyttä.
Elämä on. Ja se siis tosissaan on.

Mun mielestä se, että löytää toisten elämästä samaa kuin omasta, luo sellaista tarpeellista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ei me olla yksin, lajitoverit.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Hani!

Kuulepa, kun sie olit pääsykokeissa, pitikö teidän tehdä etukäteen portfolio / kirjallinen esittely itsestä?

Meille nimittäin iskettiin moinen tehtävä, ja haen hitusesti neuvoja. Joten jos moisia liikenee, niin ollaan kiitollisia :)

//minna