generated by sloganizer.net

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Maanantai klo 24

Toiveet ihmeparantumisestani ovat karisseet tämän päivän aikana - en ole ollut erityisen voimaantunut. Pääni on ollut kipeä iltapäivästä asti. Olisi se lähtenyt nukkumalla, mutta en malttanut mennä koulun jälkeen petiin. Menimme Minnan kanssa kirjastolle yleisöluennolle "diabetes ja liikunta". Jälleen todella hyvä luennoitsija. Luentosarja muuten uusitaan alkuvuodesta, suosittelen kaikille.

Luennolla kerrottiin mm. WHO:n arvio, jonka mukaan liikunnan vähäisyys on syynä noin kahden miljoonan ihmisen kuolemaan vuodessa. On arvioitu, että vuonna 2030 Suomessa on 500 000 aikuisiän diabeetikkoa. Liikunta ja oikeat ravintotavat voivat vähentää sairastumisia 60 prosenttia. Asiaa on vastikaan tutkittu Oulussa.

Terveysongelmia, joiden ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan liikuntaa ovat mm. sydän- ja verisuonitaudit, osa syövistä, diabetes, osteoporoosi, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, masennus ja dementia. Liikunnalla on solutason vaikutuksia, joita ei saada aikaan saman vaikutusmekanismin kautta millään lääkeaineella. Liikunnan tärkeys ei ole siis mitään lässytystä, vaan ihan todellinen asia. Liikunta vaikuttaa aineenvaihduntaan, hormonitoimintaan ja moniin asioihin elimistössä - kyse ei ole siis pelkästään siitä, että liikunta laihduttaisi tai että sen avulla saisi urheilullisessa mielessä hyvän suorituskyvyn. Liikuntaa pitäisi harrastaa ihan oman toimimiskykynsä vuoksi, että selviää elämässä mahdollisimman pitkään itsenäisenä fyysisenä olentona.

Mikä on tämä liikunnan paradoksi - kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, kuinka paljon on suositeltu liikuntamäärä ja mikä on tehokasta liikuntaa ja mitä lajeja on olemassa ja missä niitä voi harrastaa. Terveys on muka arvossaan ja silti harva on valmis tekemään sen eteen pieniä valintoja jokapäiväisessä elämässä. Sitä tarvitsisi jonkun mystisen tönäisyn oikeaan suuntaan, jotta voisi jäädä onnellisesti liikuntakoukkuun. Luojan kiitos minulle on käynyt niin.

Minä ajattelen niin, että terveys on suurinpiirtein kaiken lähtökohta. Unelmiaan ei voi toteuttaa, jos ei ole voimia. Terveys on kokonaisvaltainen asia. Ihminen on kokonaisuus. Fyysinen tai psyykkinen sairaus tekee kyvyttömäksi nauttia elämästä ja kaikista ihanista asioista, joita meille tarjotaan. Oli intohimon kohde mikä tahansa, siitä voi nauttia huomattavasti enemmän terveenä. Elämän keskipisteenä ei siis pitäisi olla terveyden edistäminen ja siitä huolen pitäminen, sen pitäisi olla tavallaan kaiken taustalla, jotta voisimme keskittyä oleellisiin asioihin, kuten rakkaisiin ihmisiin, työhön, harrastuksiin... mihin tahansa, mikä tekee elämästä mielekkään. Jos ihminen on sairas, hänen elämänsä pyörii sairauden ympärillä ja sairaus hallitsee koko hänen maailmaansa. Se, että tekee pieniä valintoja päivittäin oman terveytensä eteen ei tee kenestäkään "terveyshihhulia". Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Luennon jälkeen kävimme Mikon kanssa Stockan Herkussa ostelemassa kaikkea ihanaa, kuten juustotiskistä vuohenjuustoa huomista pastaa varten. Sen jälkeen menimme Pannuun syömään, vähänkö oli hyvää. Kuten sanottu, terveempänä olisin nauttinut hyvästä ruuasta ja seurasta ehkä paljon enemmän.

Kävimme pitkästä aikaa K-treffeillä. Oli tosi mukavaa. Päänsärystä huolimatta en hulluna vikissyt. Oli mukava nähdä mukavia ihmisiä. Tosin tupakansavu otti päähän kaikilla mahdollisilla tavoilla. En voi käsittää miksi ihmiset kaasuttavat itsensä hengiltä. Ihan kuin terveysvaikutukset eivät olisi tiedossa. Ilmeisesti terveys ei ole ihmisille minkään arvoinen. Silti jonkun tutkimuksen mukaan lähes jokainen suomalainen laittaa terveyden kolmen elämänsä tärkeimmän arvon listaan. Käsittämätöntä.

Kai sitä kuvittelee olevansa jotenkin kuolematon? Valitettavasti tupakka tappaa hitaasti. Olen nähnyt keuhkoahtaumatautipotilaan, jolla tauti oli edennyt pitkälle. Jatkuva tukehtumisen tunne aiheuttaa ympärivuorokautisen paniikin, "kuolemisentunteen" ja epätoivon. Kukaan ei voi auttaa - mitään parantavaa hoitoa siihen ei ole. Siinä vaiheessa varmaan miettii, olisiko voinut jokapäiväisillä pienillä valinnoilla vaikuttaa kohtaloonsa. Tietenkin perimä, ympäristö ja osittain myös sattuma vaikuttavat terveyteemme, mutta jokaisella on silti valta tehdä omat valintansa itsensä takia.

Ihmiset ovat tyhmiä. Tänään yleisfarmakologian ja -toksikologian luennolla opin paljon myrkytyksistä. Jotkut ihmiset ovat oikeasti niin tyhmiä että juovat jotain tuulilasinpesunestettä. EU:n ansiosta niissä saa nykyään olla niin paljon metanolia, että niitä kannattaa kitata. Tuulilasinpesunesteen juominen on yhtä älykästä kuin tupakanpoltto. Itseään voi myrkyttää ah niin monin tavoin. Jostain syystä tuulilasinpesunesteen kittaajia pidetään deekuina ja tupakointi on yleisesti hyväksyttävää.

Nyt menen suihkuun pesemään tämän iljettävän hajun hiuksistani ja sitten menen peiton alle antamaan kipeälle päälleni sen ansaitseman levon. Dear pillow, sweet mercy.

Ei kommentteja: