Hetki keskellä keskiviikkoa

Tulin kouluun tekemään ryhmätyötä, mutta en löytänyt ryhmääni. Se ei haittaa, sillä ne vain ähersivät sitä, minkä minä olen jo tehnyt. Olen löytänyt itsestäni kunnianhimoisen, luotettavan ryhmätyöntekijän, joka tekee oman osansa kadehdittavalla panostuksella. Meillä on siis opetustunti eräällä kurssilla. Olen valmistellut oman osuuteni, jonka menen huomenna vetämään kylmänrauhallisesti tietäen tarkkaan mitä olen tekemässä.

Nyt istun täällä atk-luokassa ja odotan että kohta alkaisi opettajan ohjaustapaaminen kyseiseen aiheeseen liittyen.

Olen selvinnyt jo muutamasta tentistä. Ensi jaksosta on tulossa mukava. Peruin osallistumiseni ylimääräisillä kursseille, joita olin ehtinyt ahnehtia. Minulla on nyt aikaa tehdä pari rästiin jäänyttä asiaa. Maanantaina alkoi todella mielenkiintoinen naistutkimuksen verkkokurssi ja olen hyvää vauhtia tekemässä sen tehtäviä - olen tuotteliaalla ja luovalla tuulella.

Ehkä pimeys ja sen mukanaan tuoma synkeä, väsynyt, talviuneen houkutteleva olotila ei pelkästään ota, vaan myös antaa.

Olemme Minnan kanssa päättäneet tehdä opinnäytetyön yhdessä. On hienoa, että sekä verkkokurssi, tuleva projektiharjoittelu että opinnäytetyö saadaan jotenkin kytkettyä yhteen. Työ liittyy jotenkin naisen seksuaalisuuteen, mutta konsultoimme muutamia opettajia, jos he löytäisivät meille jonkun täydellisen aiheen.

Eilen illalla tuntui kuin minuun olisi pistetty lamaannuttavaa myrkkyä. Nautin suunnattomasti ajatuksesta, että olisin koko illan peiton alla nautiskellen lämmöstä ja pimeydestä kuin kohdussa. Agentti minussa kuitenkin sai voiton ja pyöräilin bodycombattiin. Ennen jumppaa hikoilin myös parikymmentä minuuttia salilla. Bodycombatin jälkeen olin edelleen väsynyt, mutta aivan eri tavalla. Päästyäni takaisin peiton alle tunsin ansainneeni leponi.

Samalla reissulla hain postista uuden mustepatruunan (130 euroa ja sinne meni loput opintolainasta). Minulle tietotekninen omavaraisuus on tärkeä asia. En kestä ajatusta, että joutuisin istumaan koululla vapaaehtoisesti tekemässä kouluhommia tietokoneluokassa tai joutuisin katsomaan vierestä kun koulun paska tulostin syrttää paperia.

Jos itselleen sanoo, että onnistun kaikessa mihin ryhdyn, niin hyvin pian se muuttuu todeksi. Laihdutuskuurini on tepsinyt, mikä ei ole mikään ihme, koska kyse ei ole magiasta vaan matematiikasta. Ilmeisesti mahdottomina pitämänsä asiat voivat muuttua todellisuudeksi, jos vähänkään viitsii vaivautua tekemään jotain asian eteen.

Jostain syystä olen herkistynyt hyville tunnelmille. Eilen kotiin pyöräillessäni vastaan tuli kansainvaellus jäähallilta, jossa oli loppunut Kärppä-matsi. Pystyin tuntemaan positiivisen mielialan vasten kasvojani, kun pyöräilin ihmisjoukkojen läpi, vaikka en edes tiennyt oliko Kärpät voittanut (ja olihan se). Minusta on myös mielenkiintoista katsella ihmisiä -vaikka täällä atk-luokassa- ja tunnustella minkälaisia tunnelmia heistä välittyy. Ihmiset ovat mielenkiintoisia, etenkin silloin kun he eivät itse tiedä että heitä tarkkaillaan ja syväanalysoidaan.

Tänään olen estänyt peiton alle käpertymisen varaamalla paikan paceen (ja näin eilen pacen ohjaavaa Merjaa matkalla BC:lle ja lupasin että olen paikalla) ja illalla olen sopinut meneväni vesijumppaan Katrin kanssa.

Olen yllättynyt, että tielleni ei ole sattunut kummempia ulkopuolisia vastoinkäymisiä viime aikoina. Mikään ei estä minua menemästä eteenpäin, ja kaikki on kiinni vain minusta itsestäni. Tämä ajatus on viidakkoveitseni, jonka kanssa lähden eteenpäin!

Mieleeni on usean kerran palannut lämmin tuokiokuva, jonka näin hakiessani veljeäni juna-asemalta. Sateisessa illassa vanha mies kiiruhti eteenpäin takin kauluksesta kurkistava punaruskea mäyräkoira painettuna rintaa vasten. Siinä oli vain jotain... kaunista.