"You have the right to remain stupid"

Larppiviikonloppu ohi. Olen kokonaisvaltaisesti (fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti) väsynyt, en ole nukkunut, olen ruokkinut itseni huonosti. Ensi viikolla pitää hoitaa itseä kaikin puolin, onneksi on loma ja aikaa ihan itselle. En ole uskaltanut katsoa kalenteriin, mutta ei siellä ensi viikolle pitäisi olla paljon mitään. Jumppaa ihan simona, kutomista (kyllä, olen aloittanut tällaisen aikuismaisen harrastuksen), telkkarin töllöttämistä... ja voi kun pääsis jäälle Jasminen kanssa käpöttelemään. Se hoitaa sielua ja kirkastaa ajatuksia.

Sain hahmonvaihdoksen peliä edeltävänä yönä. Uusi hahmoni oli ilmanhengen personifikaatio Agilia, joka pystyi matkustamaan eri ulottuvuuksissa. Ihana peli, kokonaisuudessaan, pelasin paljon ihan vaan oman pään sisällä ja pelin lopussa tarjolla oli jopa melko diippiä shittiä, kun Agilia lähti ruumistaan toiseen ulottuvuuteen ja jäi kahden vaiheille palaisiko enää koskaan. Diipin shitin lisäksi sain aivan voi-herranjumala-niskahieronnat. Pelasin hahmoni toivottavasti suurin piirtein niin kuin se oli kirjoitettu. Oli sellainen tuttu ja turvallinen "OIEI-peli Sanginjoella"-fiilinki. Aloitin larppaamisen vuonna 1998 Suojakerroin 200-pelissä. Leikkiminen on edelleen kivaa, miksipä se siitä muuttuisi. Paljon tekee se sosiaalinen oleminen ennen ja jälkeen pelin. Ei ole yhtään sama tulla ennen peliä ja lähteä pelin jälkeen, mukavampaa on osallistua peliä edeltäviin järjestelyihin ja pelin jälkeen siivoiluun ynnä muuhun.

Olisi kai paljonkin kirjoitettavaa, mutta tuntuu että olen edelleen jossain ulottuvuuksien välissä ja kykyni käsitellä todellisuutta on täysin puutteellinen. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli räjäyttävän katharttinen. Paljon irtosi huumoria, oli hauskaa tehdä lumienkeli saunajäähyttelyllä, ystävättären kanssa avautua aamuun asti, pitää yllä kunnon koomaa perjantai-illasta tähän hetkeen saakka. Saa nähdä kauanko palautuminen normaaliin arkeen kestää. Tuntuu siltä, että hahmon sukissa hipsuttaminen pystyy avaamaan sellaisia paskatulppia minussa, etten ihan välttämättä palaudukaan. Ehkä ihminen tarvitsee pientä todellisuuspakoa järjestääkseen todellisuuttaan...? Eikö oma elämä tunnukin joskus eriltä kun poistut elokuvateatterista...? Vaikka mikään asia ei ole tietenkään sen aikana muuttunut, olet ehkä huomannut itsestäsi jotain uutta...?

Kiitos kaikille lajitovereille, jotka kohtasin viikonlopun aikana. Kiitos pelinjohto, kiitos Hiisu Kuolaleuka & The Sunshine Travellers sekä muut satuolennot.