Lauantaiaamuna aurinko paistaa, pilvet vaan on eessä

Mietin aivan solmussa, mitkä ovat oikeat sanat, oikea asenne, oikea lähestymistapa.
Agenteilta vaaditaan strategisia kykyjä. Timantiksi hiottua tilannetajua. Pystynkö ottamaan pöydältä putoavan kananmunan kiinni lennosta, ennen kuin se läsähtää lattiaan? Joskus on pakko ajatella in slow-mo.

Agenteilta vaaditaan yli-inhimillistä kykyä olla terävänä tilanteissa, joissa on psyykkisesti ja fyysisesti aivan loppuun ajettu.

Pystyin nukkumaan jotenkuten, kun mietin että nukkuminen on välttämätöntä ja kukaan ei ajattele selkeästi väsyneenä. Syöminen on vaikeaa, vaikka tiedän että jo aivot tarvitsevat energiaa ratkaistakseen suuria mysteerejä. Tuntuu siltä, että oksennan, jos syön jotain. Tätä se siis on, kokonaisvaltainen olento.

Minua rassaa se, että juuri nyt en voi tehdä mitään. En kai ole se vihollisen maahan hautaama agentti, joka odottaa että joku muu tulee pelastamaan?

Minuahan ei pari metriä maata estä millään tavalla.

Vahva ja kova ovat kaksi eri asiaa. (Joko kestän tai katkean,
mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa...) Olen hämmentynyt reagoimisestani, joka osoittaa vain sen miten paljon välitän. Minulle kerran sanoi eräs mies, että Hanin kanssa pärjää kun sitä välillä itkettää.

Saattoipa olla oikeassa.