It's alright it's okay

Elämä on koetellut jeejeetä eri tavoin. Viime päivinä on ollut pakko tehdä jotain löytääkseni hukkaamani mojoni, jonka voisi käsittää eräänlaiseksi jeejeen synonyymiksi.

Olen tavannut pari ystävää, joita en ole nähnyt aikoihin. Ei se ollut niin vaikeaa soittaa ja mennä kylään. Stefi avovaimoineen olivat muuttaneet omaan asuntoon lokakuussa, joten oli ehkä aikakin käydä tekemässä tupatarkastus (MTV Cribs-tyyliin). Stefin kanssa läpänheittäminen on rentoa ja täysin huoletonta. Priceless.

Näin Kerttaa pitkästä aikaa ja tunsin pienen eksymisen jälkeen löytäneeni taas yhteen kotiin. Tunsin oloni niin liikuttavan turvalliseksi istuessani siinä keittiön pöydän ääressä Kertan siivoillessa. Olen saanut uusia sosiaalisia suhteita viime aikoina, töistä ja miehen kautta, mutta "juureni" ovat niissä ihmisissä, jotka jo tuntevat minut.

Ystävä on ihminen, joka kantaa minusta pientä palaa mukanaan ja kun hänet tapaa, tuntuu kuin saisi puuttuvan palan paikoilleen. Hän voi palauttaa minuun jotain, minkä olen kadottanut, unohtanut...

Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa syyllisyyden poteminen siitä, ettei saa pidettyä yhteyttä - tänään voi olla se päivä, kun otat puhelimen käteen ja soitat jollekin, johon et ole ollut yhteyksissä aikoihin. Se voit ihan hyvin olla sinä, joka tekee ensimmäisen liikkeen. Mitä pelkäät, pakkejako?

Olen onnellinen siitä, että minulla on luja side siskooni. Eilen bodypumpin jälkeen (aivan mahtavaa käydä yhdessä jumpalla) jäimme kadunkulmaan nojailemaan pyöriimme ja terapoimaan niin ettei ajankulua huomannutkaan. Toivoisin, että viettäisimme vieläkin enemmän aikaa yhdessä ja sen aion tehdäkin elokuussa, kun kummallakaan ei ole töitä ja voimme treenata kaikki päivät salilla kuin pienet eläimet.

Siteet sisariini ovat katkeamattomat - niin myös maailman toiseksi ihanimpaan mieheen, jota sanon isoveljekseni, meillä vain on eri biologiset vanhemmat. Kun on paha mieli ja laitan hänelle viestiä, maailmojen meriltä tulee aina taattu vastaus, halaava lämmin tuulenhenkäys. Minulla ei ole koskaan ollut isoveljeä, joka lupaisi käydä läpsimässä kaikkia paskiaisia, jotka satuttavat minua. Itse kai minä olen vastuussa omista kompuroinneistani, mutta kuitenkin... isoveljeni on todellinen taisteluparini, jonka paikkaa on vaikea, ehkä jopa mahdoton kenenkään muun viedä. Se joka vie, tulee olemaan kanssani ikuisesti.

Jos homma ei toimi, kannattaa rikkoa rutiinia. Tänään poljin kotiin eri reittiä. Uskomatonta, miten tämä testaamani metodi poiki piristyksiä! Ensinnäkin satuin ajamaan Kaakelikeskuksen ohi, jossa eräs ystävä on töissä. Sain avauduttuani täysin korvaamatonta näkökulmaa asioihin. Sen jälkeen poljin kukkakauppaan, josta hankin kukka-amppelin parvekkeelle ja chilin keittiöön. Nälkä oli yltynyt, joten hipsin vielä Roomaan ja palkitsin itseäni reippaasta olemassaolosta pita falafel-annoksella kotona Jasmin kanssa telkkarin höpöhöpöohjelmia katsoen.

Olen aika herkällä tuulella... hyvä biisi, ajatus rakkaista, liikuttava hetki turhassakin telkkariohjelmassa saavat minut melkein kyyneliin. Wuhuu, olen ihminen, minulla on tunteita, minä liikutun, en ole kivi!

Olo on kylläinen. Kotona on paljon pientä puuhattavaa, tai toisaalta voin ottaa päiväunet, jos siltä tuntuu. Bodypumpissa reenattavat lihasryhmät tietävät tehneensä eilen töitä. Olen lomalla perjantain klo 12 asti. It's alright, it's okay.

You cannot be who and what you are unless you have a lifestyle, both internally and externally, that is designed to support that definition of self. - Dr. Phil McGraw