Tällä kertaa pelkkää diibadaabaa.
Kylläpäs kestänkin viinaa todella huonosti. Vodkaa, Passoaa ja semmoista kallista appelsiinimehua, jossa on hedelmälihaa. Ei-biologisen isoveljen vanhemmat juovat sitä ihan simona, siis sitä mehua. Jääkaappi on täynnä sitä niin kuin jollain friikeillä.
En siis nähnyt elokuvan loppua (Kiss Kiss Bang Bang).
Eilinen bodybalance oli ihana, toissapäiväinen pilates myös. Kaikesta räytymisestä huolimatta ja nimenomaan siksi täytyy pitää itsestään huolta. Märiseminen kuluttaa energiaa, olin laihtunut kilon kun kävin eilen BC:llä puntarilla. Joo vaan ei sanaakaan särkyneistä sydämistä! Huonoksi yritykseksihän se jäi. Jauhetaan sitten siitä taas. Ei tässä enää mitään uutta ja luovaa synny, vaan pakko kai tätä on pureksia kunnes asiat kohtaavat jonkinlaisen loppuratkaisun.
Olin tuossa sattumoisin paikalla kun eräät tutut tekivät positiivisen raskaustestin. Kaikesta myötäelämisen ilosta huolimatta se oli kuin vääntäisi puukkoa haavassa - minun unelmani murenevat käsiin ja toiset saavat sen, mitä minä haluaisin. Siinä saavutin jonkinlaisen tunteiden hiekkamyrskyn kulminaatiopisteen. Ei näin. Ei näin. Ei todellakaan näin.
Meillä jokaisella on oikeus tavoitella onnea. Minä tiedän mitä minä haluan ja pään hakkaaminen kiviseinään ei minusta tee ensisynnyttäjää. Vaan kenpä tietäis sen, ken arvaisi huomisen.
En minä pysty muusta paljon puhumaan kuin tästä ahdistuksesta, joka vääntää sisälmykseni ylösalaisin. Se täyttää maailmani, en minä sille mitään voi. Se menee ohi, niin kuin kaikki. Kun on 100 % niin silloin on. Onhan noita tragedioita mahtunut tälle vuodelle, pari liikaa. Alan saada tarpeekseni. No, kunhan puhun. Näillä geeneillä... no, jotkut meistä vain hakevat ongelmia. Isä sanoi että tarvitsen jonkun semmoisen perusjampan, Pirkka-miehen, taviksen. Mutta kun siinähän kuolee sitten tylsyyteen. En tiedä tosin onko parempi kuolla suruun, epävarmuuteen ja turhautumiseen.
Brolla on magee agenttipaita. Jos saisin päättää, kaikki miehet pitäisivät vain tuollaisia cooleja mustia T-paitoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Se oli kyllä maailman lohduttavin ja kannustavista tsemppaavin kirjoitus minkä sinä kirjoitit minulle (ja vastaavassa tilanteissa oleville) joskus viime syksynä ja tasan täsmälleen selviät tästäkin surusta ja tiedät näköjään hyvin itsekin tuon kaavan miten se toipumisprosessi etenee. Vaikka ei se siltikään sitä tunnetta vähennä tai jäydä sisälmyksiä vähemmän. Tsemppaan sua älyttömästi ja osaat valita kyllä niin rautaiset lauseet, ettei itsesäälille ja vihalle voi antaa valtaa!
Jampsukka
KIITOS KIITOS KIITOS.
"Nii se Jumala meitä rankossoo vaan aina myö ollaan ylös noustu!" sano joku mummo kerran pankissa ja sen olen siitä lähtien pitänyt mielessäni.
Asian käsittely vie 24 tuntia vuorokaudessa, hirveillä kierroksilla, unissa alitajunta pyörittää tapahtumia ja järjestelee palikoita.
Worst case scenario-ajattelulla... mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Ei tämä tästä enää pahemmaksi voi mennä. Pelkäsin että näin käy ja näin kävi. Pahin pelkoni on toteutunut. Siitä voi lähteä enää vain yhteen suuntaan.
Myönnän, että olen menettänyt jotain mitä suuresti rakastin ja jolle olisin voinut luvata loppuelämäni.
Kun rakastaa, on vaara ettei saa vastarakkautta. Elämä on täynnä riskejä.
Lähetä kommentti