Oi ihanuus

Lähdimme työharjoittelusta 25 minuuttia vaille kolme. Olisimme tietenkin voineet istua päivän loppuun kahvihuoneessa nuokkuen kun hommat oli ns. hoidettu. Jos joku haluaa vedota holtittomuuteemme, voimme todeta, että jos joka päivä viikoissa viiden ja tunneissa 178 yksikön harjoittelun aikana vietämme kolme ja puoli minuuttia paskalla, nauramme puoli minuuttia jonkin miestyöntekijän hulvattomalle vitsille ja keskeytämme kokonaiseksi minuutiksi tekemisemme haukottelun ja venyttelyn vuoksi, niin kuinka paljon tehokasta opiskeluaikaa menee näihin joutavuuksiin? Ei sitä pysty olemaan klo 7-15 särmänä alusta loppuun. Ei sitä pysty käsittelemään tietoa kahdeksaa tuntia. Ei se oo mahollista. Äläkää viittikö! Onneksi koulun puolelta ohjaajava opettajamme on ylireilu kaveri ja antoi meille luvan mennä OYS:n luennolle perjantaina harjoitteluajalla.

Tänään on ollut semmoinen vähän vaikeasti arvioitava päivä. Ihan jees. Näitähän riittää, näitä seiskapuolen päiviä.

Bodycombatissa oli pari uutta biisiä uudesta ohjelmasta. Aivan mahtavat hiet irtosi ja sen jälkeen pilateksessa sai poikittainen vatsalihas kyytiä. Huomenna olisi koirakävely, eli kuudelta lähdetään käymään porukalla koirapuistossa BC:ltä, mutta älkää sitten minua syyttäkö jos tulee sade. Pääsenpähän bodypumppiin jos sataa.

Tänään oli taas tosi hyvä salaattilounas siellä Peltolan ravintelissa missä me käydää syömässä. Pisteitä siitä.

Herra Voiko-se-olla-tottakaan on kipeänä ja minä en voi tehdä asialle yhtään mitään, mikä on turhauttavaa, koska haluaisin paijata sen terveeksi. Mitä minä teen viikonloppuna kipeällä miehellä! No ei vaineskaan.

Olen ilmeisesti aivan ääliö sitä poikaa (koska minä en kuulemma ole nainen vaan tyttö. Toim. huom: HV) kohtaan ja en osaa olla koko ajan sanomatta jotakin idioottimaista, joka jollakin tavalla provosoi pitämään minua ääliönä, mikä on tietenkin vain totuus, jota ei kannata salailla.

En osaa selittää miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Jollakin tavalla olen ilmeisesti ahdistunut ihminen. Luultavasti vika on a. heikossa itsetunnossani, b. jopa realistisissa vuosien varrella karttuneissa epäluuloissani ko. henkilöä kohtaan, c. siinä, että en voi hyväksyä että mitään hyvää voisi minulle tapahtua, koska aika pitkään on kuitenkin tullut lähinnä turpaan näissä rakkauskiemuroissa, joissa olen kaikkeni antanut ja persuuksiini saanut kengänkuvan.

Vaikka olen uskollisin olento mitä maa päällään kantaa, leikin tulella kun en sano suoraan EI jos joku kysyy joskus jonnekin. Ei sillä että kukaan olisi mihinkään oikeasti kysynyt. Väitän että kaveripohjalta voi hengata, mitä en usko todeksi, mutta jos toinen saa pitää hempukoita kavereina niin minun kaverit on sitten ihan nuoltavan hyvännäköisiä miehiä, niin kerta. Kun sanon olevani varattu, jostain paistaa läpi oma epäuskoni "ai ihan totta, olenko?" joka tekee punaisesta valosta keltaisen, ja johdattelee uskomaan että en ole saavuttamaton, ainoastaan vaikeasti tavoiteltava. Mikä tietenkin voi vain kasvattaa nälkäisen pelimiehen ruokahalua ja tulen väärinymmärretyksi asian kaikkien osapuolien taholta. Jälkiruuaksi tarjoilemme epämääräistä mössöä, jota ei uskalla maistaa, koska se on vaan niin hemmetin epämääräistä.

Siis minähän olen yksiavioinen (rakkaus on ikuista - vain kohde muuttuu) ja tahdon sen yhden kanssa olla. Aika ei ole missään nimessä oikea, mutta se on vähän niin kuin että jos Johnny Depp tulisi kysymään niin alkaisitko miettiä että onko aika oikea vaiko eikö.

Minä en ole missään nimessä parantunut tämän vuoden aikana kovalla työllä ja tuskalla keräämistäni runsaista ihmissuhdekolhuista. Ylös vaan ja etiäpäin, hyvä että on veri kerennyt rinnuksille kuivua. Ennen tätä vuotta ihmissuhteeni ovat olleet sellaisia aika turvallisia basic-mallisia, joissa minä olen ollut se joka päättää että ei tämä tästä nyt kuitenkaan. Semmoisia, että mikä jottei ne olisivat voineet jatkua ikuisesti melkein mikä tahansa, jos siinä olisi kahden lapsen sijaan ollut kaksi aikuista. Vaan nyt on sitten tätä ikää tullut ja mikään ei toimi. Oh sweet 2006, sinua tullaan muistelemaan todennäköisesti joko todella loistavana vuotena tai sitten poltan tämän vuoden kalenterin ja kiellän kaiken tapahtuneen.

On tässä vielä kokonaiset loka-, marras-, joulukuu aikaa tehdä tästä elämäni mahtavin vuosi. Jouluvauvaa ei enää ehdi tehdä!

Kello on kohta yheksän ja se on paljon kun pitää taas viiden jälkeen reilusti ennen kuutta herätä. Toisaalta en kyllä hirveästi keksi enää mitään mihin aikaa tarvisin. Voisin lojua sohvalla viisi tuntia ja katsoa putkeen vaikka Aliasta, mutta ehkä sitten joskus. Viikonloppuna olisi kummisedän 50-vuotisbibbalot, joihin en tiedä menenkö ja jos menen niin menenkö pariskuntana vai perheen siivellä ja jos menen ylipäätään niin joutuuko siellä jotakin jodlaamaan, kun jotain laulunumeroa ainakin äiti on ruinannut että kehittäisin. Pim. Sehän onkin niin helppoa. Siis mitä, mistä minä shown kehitän, otanko koiran mukaan pieremään taustoja, vai MITÄ HÄH?! En ehdi edes itse opetella soittamaan trumpettia tässä parin päivän aikana, kun pitää olla työharjoittelussa, muutenhan välisoitot säkeistöjen välillä olisivat ilahduttaneet juhlaväkeä.

Katsois vaikka mikä sarja se Pako on. Onneksi mulla on avaimet työharjoittelupaikkaan, monesti saattaa tulla vielä kuukauden sisällä semmonen "miten täältä pääsee pois"-olo.