Pakarat hellänä

En tiedä olenko ennen maininnut rakkainta harrastustani bodypumppia. Tänään oli oikein esimerkillinen treenikerta. Hikeä, kipua, sisua ja kiroilua.

Äiti käy samalla salilla ja liftaan mukaan autokyytiin aina kun mahdollista, jotta säästyn hyötyliikunnalta. Olimme ajoissa ja ehdin ladata painot valmiiksi Mariallekin. Meitä on siellä semmoinen iloinen pieni treenaava seurakunta. Paitsi että tänään ei siskoa näkynyt samalla tunnilla. Se on ihan kiva kun on tuttua porukkaa (minähän ne oon sinne raahannut ja ovat syystäkin kiitollisia lopun elämäänsä parhaasta ikinä tekemästään sijoituksesta itseensä), mutta kävisin kyllä vaikkei oliskaan, niinhän tein ennen kuin sain nuo muut aivopestyä.

Jos joku oululainen naispuolinen lajitoveri haluaa tulla riippuvaiseksi liikunnasta, niin tervetuloa tutustumaan. Tulen henkiseksi tueksi ihan melkeen mikä päivä vaan.

Jokin aika sitten elimistö ei oikein pelittänyt, ilmeisesti flunssan jäljiltä, nimittäin hikeä ei meinannut kovallakaan treenillä saada pintaan. Sehän on merkki siitä, että luonnollinen jäähdytysmenetelmä ei toimi oikein. Hien pitää valua! Lämmittelyn jälkeen kyykkykappaleessa arvelin, että tänään treenataan kovaa - hiki valui taas niin kuin pitääkin. Jotenkin huvitun aina nähdessäni kummasta kyynärpäästä se hikitippa ensimmäisenä kyykkykappaleen aikana rupeaa tippumaan.

Rintakappaleessa penkkipunnerrus tuntui juuri siinä missä pitää. Oijoi. KYLLÄ. Selkäkappaleessa kiskoin lapaluita ruttuun sellaisella voimalla että tiesi yläselän tehneen töitä - selkä on nykyään lempiosani. Siis jos pitää sanoa että mistä kohdasta itsessään pitää. Ojentajakappaleessa hiki valui korvaan maatessani selälläni penkin päällä. Inhaa.

Hauiskappale oli yhtä helevettiä, kun en oppinut toissapäiväisestä, jolloin uskoin Mertsin "joo voit nää laittaa lisää painoja"-lupauksen. Galvanize-renkutus vanhemmasta ohjelmasta kyllä vei ns. luonteen. Ja ei ku etiäpäin! Liikkuva askelkyykky nosti sykkeen 180 tienoille - tai siis yli. Vatsalihasliikkeet sinnittelin ja parhaani tein ja kun koitti venyttelyiden aika, olin jo aika kypsää lihaa.

Kotimatkalla äidin kyydillä hörsin loput proteiinijauholitkusta, joka maistui taivaalliselta ja meni suoraan lihaksiin. Olisi ollut aika vistoa pyöräillä sateessa kädet tunnin jäljiltä täristen. Toisaalta se tunne on jotain, mitä myöskin kaipaan, ja ehkäpä vielä sen lähiaikoina taas saan tuntea masokismin herkimpinä hetkinä.

Nyt tunti treenin jälkeen olo on leppoisa ja hyväntahtoinen. Eksistenssi on korkealla. Jos ruumis on sielun temppeli, kannattaisiko panostaa vähän siihen remontointiin. En uskalla edes ajatella minkälainen löysä ja ryhditön läskipallero olisin ilman tätä nykyistä liikuntaharrastetta. Matkaa sinne fitnessbejbeen on niin pitkästi ettei horisonttia näy, mutta onneksi matkanteko on mukavata ja kiireetöntä. JA TÄYTTÄ TUSKAA!

Voin hyvällä omatunnolla ottaa jokusen setän tekemän joulutortun (ehkä, tai sitten syön vaan maitorahkaa ja leikin fitnessbejbeä) ja niiden kanssa pyörähtää sohvalle katsomaan Dr. Philiä. Ja ilta on vielä nuori!