generated by sloganizer.net

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Päivän paradoksi ihan ilmaiseksi

Tulevaisuuden muistelu ja backcasting ovat mielenkiintoisia "perse edellä puuhun"-menetelmiä, joissa kuvitellaan itsensä jonnekin tietyn ajanjakson (ratkottavasta ongelmasta riippuen se voi olla periaatteessa mitä tahansa tunnin ja sadan vuoden välillä) päähän kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa oleminen on kivaa, asiat sujuvat ja henkilö on saanut mitä haluaa. Sitten lähdetään "muistelemaan" miten tämä suotuisa olotila saatiin aikaan. Mitä piti tehdä että niin kävi? Mitä esteitä piti lyödä matkalla? Kenen apua tarvittiin? Näin saadaan selvitettyä visiota, suuntaa, nostettua motivaatiota.

Tuota voi käyttää minkä tahansa tavoitteen saavuttamiseen. Jos jokin tuntuu päämäärättömältä harhailulta, tulevaisuuden muistelu voi auttaa. Siinä ainakin joutuu miettimään, mitä sitä oikeasti haluaakaan. Usein on niin, että pyritään kovasti, vaikkei tiedetä edes mikä se onnistunein lopputulos voisi olla.

Tarkoitus ei ole luoda epärealistisia haaveita, jotka menevät kaikki joka tapauksessa reisille. Kaikki on oikeasti mahdollista. Making miracles is hard work, most people give up before they happen. Metodi voi auttaa tekemään ratkaisuja ja näkemään pidemmällä tähtäimellä. Se voi selkeyttää aikakäsitystä - ei, et voi laihtua tänään sitä viittä kiloa. Ratkaisujen ei ole pakko olla tässä ja nyt. Tiedän kokemuksesta, että yllättäviä asioita voi tapahtua ja elämä voi muuttua ihan hetkessä. Mutta emme kai voi seilailla holtittomasti vailla mitään suuntaa? Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

Mikä estää miettimästä, miten tästä viikosta saisi hyvän? Mikä olisi viikon loppupuolella se mahdollisimman hyvä tilanne? Miten olet sen saavuttanut? Mitkä ihmiset ja asiat ovat tehneet viikostasi parhaimman ehkä ikinä?

Ennen kaikkea, tulevaisuuden muistelulla voi selkeyttää että millä asenteella täytyy lähteä liikenteeseen. Paska Asenne on sen mukavan paikan pahin este.

Ei kommentteja: