Jokaisella meistä on kai omat tähtihetkensä. Mielenterveys- ja päihdetyön arvosanaksi tuli vitonen. Pidän itseäni keskivertoa laiskempana opiskelijana - tai oikeastaan en ole laiska, vaan erittäin energinen. Ainoastaan kuriton ja epäjärjestelmällinen.
Muhahaa.
Viekö hyvän arvosanan hohtoa pois se, että kuulin muidenkin saaneen hyviä arvosanoja? Oma onnistuminen ei siis riitä - muiden on epäonnistuttava? Onko arvostelu ollut niin löysää, että kaikki ovat saaneet vähintään nelosen? Tunnistaako kukaan muu sitä pientä pirua olkapäällä, joka hieman naurahtaa kun toinen sai vaikka vain yhden numeron huonomman? Vahingoniloa vai heikon itsetunnon pönkittämistä? Vai ihan vaan inhimillistä? Eihän sitä toiselle toivo mitään suurta katastrofia. Kai kyseessä on vain todisteiden hakeminen siihen, että muutkaan eivät ole täydellisiä ja että tästä koulusta voi selvitä, vaikka välillä ei menisikään kaikki ihan nappiin.
Pelaatko itseäsi huonommassa seurassa niin että voisit loistaa vai itseäsi paremmassa, että voisit kehittyä? Itseään huonompien kanssahan ei kannata leikkiä, niiltä oppii vain huonoja tapoja. Se on vähän sama kuin ottaisi uuden koiranpennun vaikka vanhempi koirakin on pahatapainen perkele, joka kusee kenkään ja tulevaisuudessa voit olla varma ettei toinenkaan kenkäsi ole kuiva. Joo. Paino kohdassa vähän sama.
BodyCombat 30:n musiikki jytkyttää suonissa.
Olen löytänyt orastavalle ja hennolle ohjaajauralleni hyviä liittolaisia, ja saanut korvaamatonta apua ja kannustusta, jotta tämä homma voisi ylipäätäänsä koskaan lähteä käyntiin yhtään millään tavalla. Menestys ei ole aina vain itsestä kiinni. Kannattaa käyttää hyväksi ammattitaitoisia, inspiroivia ihmisiä ympärilläsi. Välillä tietenkin mietityttää mitä ihmiset ajavat takaa ja ovatko he kuinka vilpittömiä oikeasti, mutta toisaalta, ihminen saa tyydytystä lajitoverin auttamisesta. Ehkä osaavan ihmisen ei tarvitse pelätä kilpailua, vaan hän voi antaa parhaat neuvonsa ja olla samalla puolella. Onneksi en ole kyyninen, sehän tappaisi kaiken hauskuuden.
Jaksoin olla hyvästä arvosanasta iloinen varmaan vajaan kolme minuuttia. Niin paljon sitä itseään jaksaa kiittää jostain, missä on vähääkään yrittänyt. Paljon mieluummin sättii itseään tekemättömistä töistä.
Mieti mistä pidät ja sitten vaan teet sitä. Hengitys syvään sisään ja rohinalla ulos. Tässä vaiheessa olen BodyCombatin suhteen kuin Idolsin alkukarsinnoissa kuuluisuuden kiroista saarnaava kokematon never-heard, paitsi että minä kelpaan sellaisena kuin olen eikä tässä ole kysymys kilpailusta vaan hauskuuden jakamisesta. Minä haluan olla sellainen ohjaaja, joka pelastaa jonkun päivän, niin kuin parhaat ohjaajat ovat pelastaneet minun päiväni niin monta kertaa. Jokainen pelastettu päivä on mittaamattoman arvokas!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hei, oon menossa äijäporukalla(!) Bodypumppiin ens viikon lauantaina. Kyseessä siis Järvenpään hapkidoseuran porukkaa. Tulit mieleen :) . Jos siellä todella on noin kivaa, kun tästä blogista saa lukea, niin who knows. Voisihan sitä (ja noita sisarlajeja) koittaa enemmänkin:). En tosiaan tiennyt, että meillä täällä järvenpäässäkin oli jotain vastaavaa. No mutta, raporttia ilmaantuu varmaan blogiin sitte..
Vähän pelottaa, Jukka sanoi, että vetäjä "aikoo ottaa äijiltä luulot pois". Entäs me pienemmät, sitten?... ;)
JEEJEEJEEEE!!!
Kerropa sitten tosiaan kokemuksia blogissa. Mutta ei sais kyllä kerrasta tuomita, sitä pääsee inessiiviin siihen juttuun kun useamman kerran käy. Eihän sitä ekalla kerralla tiiä paljon yhtään että mitä tehdä, eikä osaa etes vielä biisien sanoja niin että vois lauleskella mukana (tai ainaki huulia liikutella, en minäkään nyt OIKIASTI siellä hoilota).
Onko raskas treeni vai ei, riippuu täysin paljonko laitat itse painoja tankoon ja millä intensiteetillä keskityt tekemään liikkeet niin että vastus tuntuu oikeassa lihaksessa. Väärällä tekniikalla tehtynä liikkeet kummasti kevenee, mutta jos sitä tankoa oikeasti nostaa eikä vaan heiluttele niin ihan hirveetä rääkkiähän se parhaimmillaan on! ;)
Lähetä kommentti