generated by sloganizer.net

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Kaksosrattaat ja muita oivalluksia

Syviä huokauksia! Onnellisia sellaisia. Ennen kouluunlähtöä huokailin sängynlaidalla ja ihailin nukkuvia kasvoja. Rakas. Maassa on lunta, idyllinen ja vaaleasävyinen asuinalueemme on jouluvaloineen makea kuin marenki. Menin nukkumaan eilen jo ennen kymmentä, että jaksaisin herätä kahdeksaksi kouluun. Vetkuttelin tunnin lämpimässä kainalossa, tiesin kai sen jo silloin kun laitoin herätyksen kuudeksi. Ihanuutta.

Ehdin jo eilen hieman huolestua, kun bodycombatin jälkeen polvissa oli jotain reistailua, samoin alaselässä. Ehkä kuuntelin kehoa vähän liiankin tarkasti, nyt ei tuntuisi olevan missään mitään vikaa. Kunhan pelottelen itseäni, ensi viikon viikonloppuna on se bodycombat-koulutus. Sen takia ei passaa hajota tässä vaiheessa.

En olisi tajunnut hakea pysäköintilupaa, jos lajitoverit eivät olisi asiasta maininneet ihan ohimennen. En tiedä vielä miten tänne kouluun pääsee pyörällä tai bussilla. Ehkä pitäisi koittaa. Nissani ei välttämättä ole ikuinen luonnonvara, jos ihanin joutuu/pääsee töihin. Mutta olipa lämpöistä ajella koululle. Laitoin tänään välihousut, koska paleleminen on maailman hirveintä.

Eilen palautettiin viimein Postimestarintien kämpän avaimet. Asia on selvä vasta kun takuuvuokra on tilillä, mutta kuitenkin. Maailman ihanin on maailman ahkerin ja vahvin ja auttavaisin ja lähti auttamaan viinanhajuista setääni kamojen roudaamisessa minuutin varoitusajalla. Olisi edes pyytänyt eikä mankunut apua puhelimessa niin kuin joku 13-vuotias. En voi käsittää miten nelikymppinen ihminen voi käyttäytyä niin lapsellisesti. Edellisenä iltana soitti minulle ja jupisi päissään jotain asian vierestä ja löi vielä luurin korvaan. Seuraavana päivänä ollaan taas niin kuin ei oltaiskaan.

Ne, jotka apua vähiten ansaitsevat, yleensä tarvitsevat sitä eniten. Paradoksi.

Minulla on tänään ikävä jokaista ystävää. Lähetän teille lämpimiä ajatuksia ja käsken niiden väistellä hitaasti leijuvia lumihiutaleita, että pääsisivät perille.

Niin, aamun Kalevassa (meille tulee Kaleva! Wuhuu!) oli ilmoitus "ostetaan kaksosrattaat" ja se minua kovasti jälleen liikutti. Tästä keväästä on tulossa toukkaisa, kun kahdelle tutulle pariskunnalle on tulossa vauvoja, toinen Tillitielle ja toinen ihanimman veljelle ja tämän tyttöystävälle.

Ei kommentteja: