On siis kesä

Tänään herättiin ihmisten aikoihin. Minä vätkytin varmaan kuusi torkkua ja nousin lopulta kaksikymmentä yli yhdeksän. Oli hyvä kun oli syy herätä, kymmeneltä käytiin kunnan mukavalla perhetyöntekijällä, ollaan siellä käyty pari kertaa parantamassa parisuhdetta ja meitä on koutsattu tulevaan vanhemmuuteen sun muuhun. Niinku ennaltaehkäisevästi, vaikka mies sanoi, että ei tuo ennaltaehkäisy meiltä näytä oikein onnistuvan ja taputti mun massua.

Olen päättänyt, että tykkään mun miehen huumorintajusta, vaikka välillä ei tiedä että pitäisikö niille silliä kullekin-jutuille itkeä vai nauraa. Onhan se aika herttaista kumminkin. Ihan samoja "sinun silmiesi tähden nostan kytkintä ja lähden"-lauluja poikamme tahi tyttäremme varmaan laulaa parin vuoden päästä. En viitsi pelotella itseäni, mikä voisi olla se kuuluisa ensimmäinen opittu sana.

Olen etenkin raskaushormoneissani ihan armoton tosikko ja välillä kiljun, että eikö sitä voi mitään ottaa tosissaan ja eikö missään voi nähdä mitään hyvää ja kaunista, kun pitää aina olla vaan niin kyyninen ja sarkastinen.

Kotimatkalla käytiin kotoisasti noutamassa pari EU-ruoka-apukassia "työttömille ja vähävaraisille" ja mehän täytetään kaikki kriteerit. Sämpyläjauhot olivat loppuneet, mutta näkkäriä ja hapankorppua ja maitojauhetta ja muuta käyttökelpoista saatiin kyllä. Ja kaurakeksejä, saa tulla kahville.

Eilen syötiin lättyjä ja mansikoita porukoilla. Se oli oikein kesäistä. Tässä raskauden myötä olen ihan liikuttunut sukupolvien virtaamisesta ja olen hirmu onnellinen mummuista sun muista. Hirmu ihanaa on se, että on äiti joka paistaa lettuja ja on mummit, jotka saisivat puolestani hössöttää vauvasta vaikka enemmänkin kuin tekevät. Olen onnellinen siitä, että minusta tuntuu, että emme todellakaan odota tätä vauvaa yksin.

Ja toivon, että meidän vauvamme toisi elämää suurempaa iloa kaikille niille, jotka meidän kanssamme odottavat.

Elämän rajallisuus on ollut lähellä pitkän aikaa. Tulevan vauvamme vanhin täti on kuollut autokolarissa ennen kuin tapasin mieheni, ja se on jotain mitä en itse voi edes käsittää - mielikuvitukseni rajoittuu itsesuojeluvaistoon, joka estää minua ajattelemasta veljeni tai siskoni poismenoa millään tasolla. Aivoni vain heittävät voltin, jos edes yritän. Viime vuonna vietimme mieheni äidin ja tädin hautajaisia. Tämän vuoden alussa pappani kuoli syöpään, joka vei hänet melko yllättäen.

En ole tänne kirjoittanut äitini rintasyövästä, jonka sädehoidot ovat vastikään päättyneet. Äitini on sankarini, joka ei ole minulle surkutellut asiaa kertaakaan, vaan sen sijaan on käsittämättömän tehokas puutarhamyyrä ja jumppaaja ja lätynpaistaja - kaikenkaikkiaan aivan ihmeellinen ihminen. Kertaakaan en ole kuullut lopun aikoja ennustavia "teepä sinä nuoremmuuttasi"-juttuja. Paitsi että äitini on ollut loistava äiti, hänestä tulee varmasti maailman paras mummi. (Minun mummeillani ei ole koskaan ollut kissaa, mutta minun lapseni mummillapa on.)

Sadepäivänä on kivoja olla sisällä ja kuunnella radiota, että tietää mikä on nyt pinnalla. Notkun suomiräpin tahtiin ja rätkytän tutkimussuunnitelmaa kasaan, vaikka facebook vaikuttaa hauskemmalta. Frezza Vanilla on nannaa. Olen aiemmin mainostanut Frezza Javaa, en tiedä oliko se paljon eri asia, mutta sitä ei vissiin enää valmisteta.

Tämän päivän tavoitteina on hankkia minulle keittiöön gerbera tai muu sadepäivää piristävä kukkanen ja Jasulle Jasminin nimipäivän kunniaksi puruluu.

Jes, sain ens tiistaiaamulle bodypump-tuurauksen. Älyttömän jees.

Tämä ei ole yhtään kökömpi kesäloma.