Yhdeksän yhdeksästä

Isä ja äiti kävivät yllättäen iltakävelyllä meidän luona, ja pyysivät lainaan jotain iloista elokuvaa, ettei surettaisi. Meidän Ronja-kisu kuoli tänään.

Surettaa.

Se oli monta päivää ollut piilossa ja ollut surkea ja raasu. Kukaan ei oikein tiedä mitä sille oli sattunut, oliko se sairas tai syönyt myrkkyä tai jäänyt auton alle. Se oli vain kuihtunut ja laihtunut eikä ollut oma röyhkeä itsensä.

Olen iloinen kumminkin siitä, että Ronja sai nukkua pois rauhassa kotonaan, eikä vain jäänyt jollekin reissulleen koskaan palaamatta. Silloin olisi jäänyt elämään turha toivo siitä, että se joskus palaisi, ja pelko siitä, että se kituisi jossakin. Maailma on liian vaarallinen paikka kissoille kuljettavaksi vapaana. Älkää lajitoverit, ihmiset, pitäkö lemmikkejänne vapaana valvomatta, ettehän.

Kissa istui ikkunalla,
kutoi pientä sukkaa.
Älä itke, tyttörukka,
itkus menee hukkaan.

Sitä on hirmu vaikeaa käsittää, että meidän Aamutuimaa ei enää ole. Ronja oli maailman ihanin ja pörröisin asia ja kun kirjoitan tätä, en voi olla itkemättä. Luopuminen on aina tosi hankalaa, vaikka olisi kuinka kasvanut aikuiseksi.