Ei voi olla totta miten kuuma! Olen kuin suurennuslasin alle läkähtyvä mehiläinen, jolta joku yrittää polttaa siivet irti. Kuumemittari piippaili epävireisesti ja pimeni, joten saan luottaa epämääräisiin aistimuksiin terveydentilastani. Parempi kuin eilen. It's getting better since you've been mine... Jostain pihalta kuuluu ruohonleikkurin ääni, aurinko paistaa. Kesä on vielä täällä! Kohta ulos ripustamaan pyykkejä kuivumaan. Kesä.
Eilinen Ladder 49 oli koskettava ja pisti muistelemaan 9-11-2001 traagisia tapahtumia. Kuinka monelta sekin on kokonaan unohtunut? Missä ajassa tragedia vanhenee? Live-katastrofiesityksiä on ollut television keksimisestä asti ja tulee olemaan jatkossakin. Säännöllisin väliajoin saadaan tsunami tai terroristi-isku tai bussiturma, joka pistää meidät ajattelemaan miten herkkä ja hauras elämä on. Vähän ajan päästä tapahtumiin suhtaudutaan kuin elokuvakokemukseen, joka on riittävän etäinen, mutta viihdyttävä. Ja taas eletään kuin siat pellossa. Halutessaan tragediaa muistelemalla voi suloisesti tonkia omia tunnetilojaan, onko niitä vai onko kyseessä tunnevammainen yksilö.
Miten voisin paremmin kertoa niille ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä, että ovat iso osa elämääni? Tietävätkö he sen?
Tuollaisia elokuvia on ihan terveellistä katsoa silloin tällöin. Monelta kantilta hyvin tehty elokuva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti