generated by sloganizer.net

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Jee jee, sairas meininki

Olen pitkään katsonut vierestä kun porukkaa sairastuu ja kuvitellut saaneeni jumalalliset voimat flunssaa vastaan. Nyt minut palautettiin takaisin maan pinnalle tavallisena kuolevaisena.

Räkä valuu, niellessä sattuu kurkkuun ja korviin. Eilen aamulla vihloi päätä vasemmalta puolelta, mutta enpä ajatellut sitä sen enempää. Illalla ei enää edes vihlonut, mutta nytpä vihloo taas.

Tänään olisi ollut paljon koulua. Harmittaa, missään myös epäilemättä loistavan yleisöluennon, jonne oli tarkoitus mennä. En uskalla edes unelmoida bodypumpista vähään aikaan. Mutta yritän ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Tämä on osa elämää, tehdään nyt tästä kärsimyksestä luvan kanssa mahdollisimman hauskaa.

Torstaina olisi oppiminen ja opettaminen-kurssin opetustunti. Irtisanouduin ryhmästä, koska en kuitenkaan voi täysillä työstää omaa osuuttani kipeänä. Pitää sopia opettajan kanssa, menenkö ensi jaksossa sitten johonkin toiseen ryhmään pitämään ko. tunnin.

Terveys on minulle ihan ykkösasia enkä halua hidastaa parantumista stressaamalla yhtään mistään. Teen kaikkeni piristääkseni itseäni, sillä mikään ei paranna niin kuin hyvä meininki.

1 kommentti:

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Pikaista paranemista :) Se on ankea tauti.