generated by sloganizer.net

maanantaina, marraskuuta 14, 2005

Heittäköön ensimmäisen kiven

Minut on tuomittu siitä, että tuomitsen ihmisiä liian helposti. Valitan, että ihmiset eivät näe ironiaani edellisen tekstini takana. Minä en tiedä ilmeisesti mitään siitä, millaista on jos on Vaikeaa.

Minä en ole syntynyt hopealusikka perseessä. Minulla on hirveitä muistoja lapsuudesta, johon liittyi tyranni alkoholisti isä. Minulla oli pienenä krooninen virtsatieinfektio, joka oli aivan kamalaa, kivuliasta ja nöyryyttävää. Olen ollut ahdistunut, ylipainoinen, kyvytön, periksiantanut, turhautunut ja aggressiivinen, monista syistä ja suurin syy on itsessäni, niin kuin jokaisessa onnettomassa sielussa, joka etsii syitä ulkopuoleltaan eikä uskalla olla itselleen rehellinen ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Olen avoeronnut kahdesti ja murtunut molemmilla kerroilla täysin. Olen lopettanut koulun kesken, käynyt kriisin alanvalinnan kanssa. Olen tehnyt monenlaista paskaduunia ollakseni taloudellisesti itsenäinen. Minulla on sydämessäni omat arpeni, aina siitä lähtien kun hoitohevoseni Ballantine vietiin teuraaksi kun olin teini. On monta asiaa, jota en tässä julkisesti kerro, koska ne liittyvät läheisiin ihmisiin, joita haluan suojella.

Entä sitten?? Eikö vitutus lopulta jakaannu kaikille tasan? Miksi pitää kuvitella että itsellä menee jotenkin keskitasoa huonommin?

Minä olen edelleen ylipainoinen - mutta kolmen kilon päässä ensimmäisestä tavoitteestani, jolloin olen "normaalipainoisten" kirjoissa! Minulla on monta tuhatta euroa opintolainaa - ja teen kovasti töitä opiskellessani sairaanhoitajaksi, jotta joskus pääsisin maksamaan lainat takaisin. Minussa on heikkouteni - ja kehitän niitä, jotta selviäisin paremmin. Elän kroonisen sairauden kanssa, mutta teen kaikkeni ettei se koskaan saa minusta mitään otetta. Minun olisi helppo antaa periksi, ostaa joka päivä pizza, kuten olen tehnyt muutama vuosi sitten, lönähtää sohvalle ja jäädä siihen, masentua, jättää tämäkin koulu kesken - mutta en tee sitä.

Miksi masennus on nykyään niin yleistä? Onko syynä kenties muutenkin valtaa ottava medikalisaatio? Ei ole muka normaalia, jos ihmistä rupeaa ahdistamaan ja vituttamaan. Siitäkin pitää tehdä sitten sairaus. Eivätkö ihmiset ymmärrä, että tuota sairautta, kuten monia muitakin, voi ennaltaehkäistä omilla valinnoilla? Miksi itsestä tehdään väkisin joku omasta terveydestä vastuuta kantamaton ulkopuolinen, jolla ei ole osaa eikä arpaa siihen, mitä itselle antaa tapahtua?

Kuten aina, sairaudelle tehdään jotain vasta sitten, kun se käy päälle. On lukuisia tutkimuksia asioista, jotka edistävät ja pitävät yllä mielenterveyttä. Minä kannustan mielelläni ihmisiä näiden asioiden pariin ja pitämään itsestään huolta, mutta en voi auttaa ketään joka ei halua tulla autetuksi. Voin vain levitellä käsiäni. Jokainen voi saavuttaa sen minkä minä olen saavuttanut, ja paljon enemmän, koska minä olen vasta matkalla, matkalla kauas. Minä en ole ketään parempi ihminen, haluan olla esimerkki siitä, että kun uskoo hyviin ajatuksiin, niin räntäsadekin voi tuntua ihanalta.

Olen saanut asiat selviämään. Uskon, että jokainen pystyy siihen. Mieti mitä haluat, ja ala toimia sen saamiseksi. Jos et tiedä mitä haluat, et voi myöskään saada sitä. Get ready for the good times, baby, 'coz you're gonna get what ever you want.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kysyit miksi pitää kuvitella että itsellä menee jotenkin keskitasoa huonommin? Siksi, koska omat ongelmat tuntuvat aina suuremmilta kuin toisten ongelmat. Tietenkin se on näkökantakysymys.

Luulen, että suurimmat syyt ihmisen huonostivoimiselle löytyvät omasta päästä. Ihminen itse on pahin vihollisensa. Jos jatkuvasti miettii miten paska tyyppi on, sitä alkaa uskoa itsekin siihen. Ja jos toiset ihmiset sanovat olevasi paska tyyppi, alat helposti siihen uskoa itsekin. Kaikki riippuu siitä mihin uskoo tai pikemminkin haluaa uskoa.

En usko, että kovinkaan moni tuomitsi sinua. Ironia on hirveän vaikea taitolaji ja joku loukkaantuu aina. Vähän sama asia kuin vitsinkertomisessa

Hanna P. kirjoitti...

Niin no. En halua loukata yhtään ketään. Se ei todellakaan ole tämän blogin tarkoitus.

Minä yritän sanoa kaikille, että "olet hyvä ihminen, fiksu ja vahva ja osaat tehdä hyviä valintoja." Ehkä se toinen alkaa uskoa siihen. Joskus se pitää vain sanoa itse itselle, jos ei ole ketään muuta sanomassa. Noissa asioissa on hyvä olla omavarainen...

Mistä on kiinni ihmisen halu? Eikö se ole sisäsyntyistä? Elämänhalun voi löytää vain etsimällä... kun sitä kaipaa, huomaa pian sen tulleen luokse... näin haluan uskoa. Ja mihin uskoo, muuttuu todeksi. Magic!

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän pointtisi. Joskus ihmisiä täytyy ravistella saadakseen heidät ymmärtämään asioita. Vähän sama kuin vitsi pienestä hiirestä (olikohan se hiiri?), no kuitenkin: "Pieni hiiri värjöttelee kylmissään talvisäässä. Paikalle saapuu lehmä jonka käy sääliksi hiirtä - niinpä tämä lehmä päättää heittää jätöksensä hiiren päälle lämmikkeeksi. Paikalle saapuu susi, joka kaivaa hiiren lannasta ja puhdistaa sen kunnolla kaikesta töhnästä. Sitten susi syö hiiren."

Jutun pointti? Ne, jotka heittävät paskaa niskaasi eivät välttämättä tarkoita pahaa ja ne, jotka siivoavat sinut paskasta eivät välttämättä tarkoita hyvää.

Hanna P. kirjoitti...

Loistava vitsi! Jossa piilee totuuden jyvänen...

Välillä, vaikka haluaa hyvää, ei ulosanti tuota haluttua tulosta. Ei siitäkään pidä lannistua. Haluan vain sanoa, että en halua kenellekään mitään pahaa, live and let live. Saan silti olla surullinen siitä, että jotkut ihmiset eivät näe mahdollisuuksiaan onneen. En itsekään varmaan näe kaikkia mahdollisuuksiani, maailmahan on täynnä niitä eikä mitään ole valmiiksi käsikirjoitettu.

Hanna P. kirjoitti...

Mikään kohta missään osassa tekstiäni ei ole tarkoitettu henkilökohtaisesti kenellekään.

Kun sanoin: "Olen törmännyt valitettavasti taas lähiaikoina ahdistuneisiin ihmisiin, jotka eivät ymmärrä ottaa vastuuta omasta elämästään. He eivät halua nähdä omia mahdollisuuksiaan, joita on paljon! En halua ottaa mitään vaikutteita noista ihmisistä" - tarkoitin monia ihmisiä, joita en läheisesti tai ollenkaan edes tunne, mutta jotka ulospäin antavat vaikutelman, että eivät tiedosta omien tekojensa seurauksia ja kuitenkin kärsivät niistä.

En tarkoittanut yhtään ketään henkilökohtaisesti. Olen törmännyt satunnaisten, tuntemattomien ihmisten blogeihin, joissa he valittavat huonoa elämää, ylipainoa, masennusta, unettomuutta, ryyppäämistä, huonoa oloa. Ihan kuin tuo kasautuma olisi joku kirous tai jumalan osoittama rangaistus tyhmyydestä, huonoista vitseistä tai huonosti eletystä edellisestä elämästä. Kuulen usein tuttujen tutuista, joilla on sama tilanne. Olen katsonut Dr. Philiä, jossa ylipainoiset ihmiset taistelevat tulevaisuudestaan. Sitä on joka puolella.

Where is the love? Pitäkää ihmiset huolta itsestänne... ja toisistanne.