Levollista ja levotonta

No niin, kello on taas kaksi yöllä ja on aika alkaa kirjoittaa blogia. Inkivääri- ja patchouli-tuoksukynttilät palavat, musiikkina soi Portisheadin Glory Box-levy. Tämä levy on suutelumusiikeista parasta, ja aivan sopivaa näihin levottomiin iltoihin, joita ilmeisesti olen harrastamassa jo perinteeksi asti.

Minulla on joku uudenlainen oikeus kaivata niin että sydän pakahtuu. Aikaisemmin se on pitänyt tukahduttaa. Tuntuu niin hyvältä, että moni varmaan maksaisi aika paljon, jos pääsisi pääni sisään. Elän tällä halvalla mielikuvitusleikillä aika pitkään. Haha, en kerro kuka, mitä, missä. It's between me and me. Tunnen olevani taas 16-vuotias. Jos en hupsuttele, kuolen ikävään. Voisin aivan yhtä hyvin lamaantua, kärsiä, kitua, hajota lopulta ja avautua ahdistuksessani, levittää pahoinvointiani anteliaasti kaikille lajitovereille, jotka sattuvat sopivasti vastaan. Sen sijaan ruokin sitä vaarallisen tuntuista pientä eläintä, joka on herännyt. (Saako niin sanoa?)

Give me a reason to love you... give me a reason to be a woman...

Bailatinossa ei ollut jiveä, mutta hauskaa oli muuten. Bodycombatissa en saanut huippuja agenttifiilareita, mutta tulipa riehuttua. BC:llä käymisestä tuli hurjan hyvä olo. Siellä oli jouluisesti tarjolla glögiä, pipareita ja suklaata. Paljastin skandaalinainekset Annelle ja Merjalle ja sain lohdutusta. Olin liikuttunut. Ei kai ole outoa toisaalta BC:n henkilökunnalta, joita näen useammin kuin (muita) ystäviä keskimäärin... Kun Anne tuli halaamaan, olin vähällä ruveta märsyämään. Tanssi siinä sitten salsaa silmät punaisina, joo-o. Minusta tuntuu, että moni ihminen pitää huolta, ja jos tulisi hetki, että menettäisin otteen ja murtuisin täysin, minut nostettaisiin takaisin pystyyn, pyyhittäisiin kyyneleet, hoidettaisiin ehjäksi. Siksi ei pelota, ja ehkä siksi en menetä otetta. Pelothan ruokkivat itseään. (Kuten myös muut pienet eläimet...)

Ja ai niin, osallistuin BC:n joulupakettiarvontaan kun sain koulukavereita houkuteltua tutustumaan ja voitin paketin. En avaa sitä vielä. Se ei vikise, siis koiranpentu se ei ole (ainakaan elävä). Saan siis ainakin yhden paketin tänä jouluna, vaikka olen kyllä ollut ihan liian kiltti. Ensi vuonna lupaan olla tuhmempi, gggrau! (Saako niin sanoa?)

Juoksutin Jasmin pyörällä Linnanmaalle siskon luo ja takaisin. Siinä välissä sain mannapuuroa, joululimppua, vihreää teetä ja glögiä. Katsoimme vaalikeskustelua telkkarista, mutta siitä en keksi mitään sanottavaa, itseasiassa nukahdin sohvalle torkkupeiton alle. Laitoin Jasmille valjaat, että olisin voinut leikkiä huskysafaria, mutta neiti oli liian neiti vetääkseen. Piti siis ihan itsekin polkea. Jalat ovat aika jumissa ja koska olen liian laiska venyttelemään, ne ovat huomenna vielä enemmän jumissa. Vaihteet olivat jäätyneet ja sain vispata aika vikkelään.

Yhtä aikaa ihanasti raukea ja levoton olo. Söin äsken massun täyteen ruisleipää, jonka päällä oli pannulla paistettuja marinoituja lohisuikaleita. Väsyttää... musiikki uppoaa koko kehoon. Inkivääri tuoksuu (pientä arkista aromaterapiaa - inkiväärin pitäisi lisätä elinvoimaa). Alan viihtyä tässä olotilassa, ja luultavasti palaan tähän joka ilta, kunnes ajatusleikeistä tulee totta. Hetken kestävä inkiväärintuoksuinen olotila on pientä korvausta siitä, että olen jaksanut koko päivän olla järjissäni ja toimia niin kuin muutkin kansalaiset.

Tänään oli maailman kaunein päivä. Puut on kuorrutettu lumihuurteella (monet oksat näyttävät ihan poron sarvilta). Kotiin pyöräillessä ilmassa oli kimaltelevaa hilettä. Koska mp3-soittimeni kaikki kuulokkeet ovat rikki, kuuntelin hiljaisuutta, koiran tassuttelua, omia ajatuksiani. Mukavaa.

Huomenna ei taaskaan ole mitään syytä herätä. Kuulostaa lohduttomalta? Illalla seitsemältä bodybalance (IHANAA) ja kymmeneltä Alias (HUIPPUA). Kaukainen ystävä on pitkästä aikaa vanhempiensa luona käymässä Oulunsalossa, häntä voisin nähdä. Toisaalta, puheenaihe on taas tämä muuttunut elämäntilanteeni ja olisi kiva puhua jonkun kanssa jo jostain muusta, mutta jokainenhan sen haluaa jauhaa läpi. Outoa olla tällaisessa "kriisitilanteessa" oman elämänsä keskipiste. Kaikki, jotka toivottavat voimia, eivät tiedä minkälainen kuuma keskipiste tällä hetkellä minussa kihelmöi. Jos tätä eroa ei olisi pyöritelty viime keväästä asti, voisi olla että olisin jotenkin järkyttyneempi, mutta olen kerta kaikkiaan kurkkua myöten täynnä eroamista ja haluan jatkaa elämää eteenpäin. *syvä huokaus* Odotan, että aika kuluu ja myös muut pääsevät yli.

Ehkä voisin joku päivä surkutella itseäni, kun se on vielä mahdollista. Mutta tälle hyvälle fiilikselle en voi mitään, joten mennään näillä mitä on. Fiilis se on hyväkin fiilis. Vaikka päivän aikana päässä on ehtinyt käydä monenlaista ajatusta, tärkeintä on, että voin lopettaa päivän onnellisena. Esitän pieniä toiveita yöuniksi, saa nähdä toteutuvatko ne...