Onko Joulun jälkeen elämää?

Pahin lienee jo ohi, aatto ja ensimmäinen joulupäivä... voiton puolella ollaan!

Kävimme tänään aamupäivällä koodinimi Qertan kanssa vähän bodaamassa Beauty centerillä. Sytyttelimme valoja tyhjään saliin ja laitoimme radion päälle, koko aikana olimme ainoat ihmiset siellä. Olo oli jotenkin löysä (paska asenne, joka johtui riittämättömästi aamiaisesta), mutta tulipa treeni tehtyä. Paras anti oli sosiaalinen - tarvitsen piristäviä asioita ja koodinimi Qertan seura on mitä piristävintä (eli hän on samaa mieltä tärkeistä minua koskettavista asioista ja sanoo kannustavia "go for it, girl"-asioita).

Eilen aattona oli perinteinen jouluhäppeninki vanhempieni luona. Se meni ihan hyvin, ilman suuria odotuksia ei voi pettyäkään. En suostu julistautumaan joidenkin tavoin joulunvihaajaksi - perusajatus rauhoittumisesta, lämmöstä ja levosta on kuitenkin kaunis. Iskä oli joulupukkina (tosin meillä oli vaihtoehtoinen jou-pukki, jolla oli aurinkolasit ja Lapinkulta-anorakki), kyllähän 18- ja 23-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä sellaista viihdettä. Sisko oli anoppilassaan aattona. Äiti joutui tekemään krokotiilin (joogaliike bodybalancesta) ja minä punnerruksia ennen kuin saimme lahjoja. Mitä tämä kertoo meidän perheestämme...?

Sain aivan ihania lahjoja, jotka pitää mainita, koska ne olivat ihania, henkilökohtaisia ja rakkaudella valittuja.

Joulu tuntuu ehkä "oikealta joululta" taas sitten, kun saa itse tehdä joulua omille lapsilleen. Haluaisin tehdä niin. Käytännön järjestelyt asian toteuttamiseksi ovat valitettavasti erittäin jäissä!

Olin myös tämän päivän vanhempieni luona. Ei tunnu yhtään oudolta mennä sinne yksin, tai siis kaksin koiran kanssa - olisiko ilkeää sanoa, että minusta ei tunnu siltä, että jotain puuttuisi?

Ruokahaluni on ollut hieman kadoksissa, mikä ei välttämättä ole ihan kauhean huono asia. Normaalisti olen saattanut vetää itseni huoletta ähkyyn, mutta ehkä nyt vältän aiheuttamasta itselleni tahallani pahaa oloa.

Väsyneet illat ovat pahoja, jos en tajua mennä nukkumaan (koska olen ääliö). Muuten pysyn ihan hyvässä fiiliksessä, mutta väsyneenä... haluaisin käpertyä jonkun (enkä todellakaan ihan kenen tahansa) kainaloon silitettäväksi. Jotenkin sellaiset tunteet nousevat väsyneenä pintaan. Onneksi on koira, johon voi purkaa hellyyttä. Viime yön se nukkui kiltisti vieressäni tuolla pienellä patjalla, mutta hyvin mahduttiin.

Toivon, että Teneriffalta ensi viikolla palaava Minzu-bejbe viettää Uuden Vuoden kanssani kämpillään Toppilassa. Käsittääkseni Jasmin voi ottaa sinne mukaan niin että sen ei tarvitse olla yksin shokissa kotona paukuttelua peläten. Minua ei ole kutsuttu Uudeksi Vuodeksi yhtään minnekään. Tukiperhe on reissussa, kaksi ystävävaihtoehtoa ovat allergisia eläimille, kukaan ei suostu tunnustamaan suunnitelmiaan. Koiran kanssa ei kerta kaikkiaan voi vain hillua spontaanisti pitkin kaupunkia. Tätä se yksinhuoltajan elämä teettää.

Jätän Minzun missioksi pelastaa Uuden Vuoden minun osaltani. Kuplajuomaa ja kikatusta, ihanan tyttöä? Ehkä se on juuri sitä mitä tarvitsen!

Sinänsä hyvä puoli on se, että koska minulle ei ole poikaystävää, en voi ainakaan tapella poikaystäväni kanssa Uutena Vuotena. Nerokasta.

Tänään saavutin ihanan olotilan nuokkuessani takan ääressä vanhempieni luona. Tuli rätisi takassa unettavasti, ihanan lämmin hetki elämässä... (Ironista, että silloinkin mietin, kuinka voisin jakaa sen hetken jonkun kanssa. Voisiko joku sanoa, miten opin nauttimaan ihan vain yksin olemisesta? Onko se edes mikään järkevä päämäärä sosiaaliselle eläimelle?)

Kello on taas hirveän paljon, mutta vähemmän kuin viime yönä nukkumaan mennessäni... Valvominen olisi paljon kivempaa hyvässä seurassa kuin yksin.

Äiti pakkasi kotiinviemisiksi herkkuja, mukavaa. Nyt on ainakin juustoja! (Nam.) Huomenna bodybalanceen aamupäivällä... ihan hyvin lähtee käyntiin vuoden viimeinen viikko. Aamut ovat parempia kuin nämä väsyneet illat, jolloin meinaa lannistua. Tästä hieman apeasta ja alakuloisesta olotilasta huolimatta kaikki on ihan jees. Jee jee, huomenna on taas hyvä meininki.