Tämä ei tee minulle hyvää

Aamu on ihan pilalla, kissa on kussut sen pilalle. Vihaan kissoja. Minulla on nälkä, en ole nukkunut tarpeeksi, bodybalance jäi väliin. Aivan perseestä. En tiedä millä tämän voi pelastaa. Psyykkis-fyysis-sosiaalinen krapula, ilman viinantippaakaan. Koirakin kärsii, meillä on molemmilla ihan tylsää. Pääsin suihkuun, en sentään haise aivan pahalle. Olen kyvytön tekemään juuri mitään minkään eteen. Kun fiilis menee niin se menee.

Pitäisi siivota, paljon. Ei ole kovin hauskaa. Pitäisi ensin saada ruokaa, että pääsisin jotenkin eteenpäin. Olen väsynyt ja vihainen, pettynyt tähän harmaaseen ja väsähtäneeseen sunnuntaihin, jolla ei tunnu olevan minulle enää tässä vaiheessa päivää mitään annettavaa. Olen varmaan kauheimmillani. Pieni hetki pois todellisuudesta ja takaisin - BANG! Haluan käpertyä takaisin peiton alle lämpimään. Maailma on kylmä ja paha ja tylsä.

Jos olisin viisas, söisin ensin ja lähtisin sitten juoksulenkille Jasmin kanssa. Mutta minähän olen viisas! Tadaa. Senpä teen. Paskan asenteen voi aina muuttaa hyväksi meiningiksi, joka mitä epätoivoisimpina hetkinä. Tilanne ei ole koskaan paha miltä se näyttää (se voi olla myös pahempi). Ehkäpä tosiaan en lähde lenkille, vaan menen vain olohuoneen lattialle selälleni makaamaan ja pitämään outoa kuolonkorinaa. Jossain vaiheessa huomaan, että kukaan ei huomaa (täällä ei ole ketään muita!) ja lopetan, ja syön, ja sitten lähden lenkille.