Kahvia myöhään nautittuna sekä muita hyviä syitä valvoa niin, että keskiviikkoaamuna kädet tärisee ja olo on kaikin puolin heikko. Väkisin survon alas vadelmarahkat ja C-vitamiinit. Minut rahdataan kouluun puolipakolla ja Roxette jää pyörimään päähän koko päiväksi.
Voisiko päivä paremmin alkaa kuin kuolinilmoitusten lukemisella. Kuolevan potilaan hoitotyö. Haikeat runot saavat minut liikuttumaan, taas vaihteeksi. Samalla ironista se, miten paljon rakastamme toisiamme siinä vaiheessa, kun on jo liian myöhäistä.
Ei lehteen voi kirjoittaa, että "saatanan paska petturi, viimein tajusit turpasi tukkia, feikkasin kaikki orgasmit, olisit edes joskus tuonut kukkia, tajusit lähteä ajoissa, mätäne siis rauhassa".
Iltapäivällä on opintokäynti Kontinkankaan terveydenhuollon historianäyttelyyn. Opettaja on sairaslomalla ja opintokäynti kestänee siis sen verran, kuin nimilistalla kestää kiertää.
Iltapäivällä on myös optikko. Haluan kuukausipiilarit, koska bodypumpissa silmälasit menevät huuruun penkkipunnerruksessa ja bodycombatissa hikinen otsatukka ruoskii raitoja tuulilasiin. Tänään bodycombatissa on miesohjaaja, no wau ja wou. Minäkin haluan ohjaajaksi. Olen päättänyt tajuta, että elämä on lyhyt ja täytyy vain uskaltaa pyytää mitä haluaa.
En muista milloin puolen tunnin kahvitauko alkoi. Olisi kai oleellista tietää, että voisi päätellä milloin se loppuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
rakastan sua hani. miksei me ikinä nähdä?
Lienee retorinen kysymys.
(Eksistenssini on vahva, minut on hyvin helppo nähdä, jopa mahdotonta olla näkemättä.)
Lähetä kommentti