Älä kysy mitä kuuluu, jos et ole valmis iloitsemaan toisen onnesta.

Arvoisa yleisö, on aika korjata työn hedelmiä. Ainakin kämppiksen huippukehittyneen henkilövaa'an mukaan olen tavoitepainoni tienoilla. Tavoitefarkut menivät jalkaan, vaikka pantterinvoimillani repäisin yhden vyölenkin irti (vihje: et ole vielä tavoitteessasi, jos vaatteet hajoavat). Tavoitepainoni on siis ainoastaan painoindeksin mukainen normaalipaino, koska olen enemmän kiinnostunut hyvinmuodostuneista lihaksista ja huippukunnosta kuin numeerisesti mitattavista muuttujista.

Olen viime aikoina kuntoillut kuin sekopää, syönyt kohtuullisen hyvin ja draivi on niin hyvä, että en käsitä miten sama linjaus ei jatkuisi. Motivaationi on kenties hieman kyseenalainen, kenen takia tätä oikeasti teen? Tietenkin itseni? Vai onko kyse siitä, että olen ihastunut ja haluan näyttää vain helvetin hyvältä, jotta hän sielunsa silmin näkisi minut tulevaisuuden edustusvaimonaan? Ehkä totuus piilee kuitenkin siinä, että haluan itse nähdä itseni hoikkana ja hyväkuntoisena kunnes kuolema meidät armollisesti erottaa (vihdoin loppuu se itsensä rääkkääminen).

Heräsin siis eilen aamulla ihanan miehen vierestä (kaikki miehet, joiden vierestä olen ikinä herännyt, ovat oletettavasti olleet ihania). Lähdimme ampuradalle, minä ensimmäistä kertaa elämässäni - olenko löytänyt elämäni agenttimiehen? Tiedän, että fetissini on paitsi ristiriidassa rauhanomaisen elämänkatsomukseni kanssa, myös popkulttuurin luomaa illuusiota, johon ei mahdu ymmärrystä siitä, että ase on tappoväline ja kaikenlainen hupailu on täysin moraalitonta. Minulle on joka tapauksessa luvattu tarvittavaa agenttikoulutusta kunhan ilmat vähän lämpenevät, niin ei ole kädet niin jäässä. Voi olla, että kokemus on kouluttajalle kasvattavampi kuin minulle. En kestä sitä, jos joku, joka ei tiedä oikeasti asiasta mitään, yrittää opettaa minua. Tässä tapauksessa kuitenkin opin mestarilta, ja vähempi ei minulle riittäisikään.

Sillä, että suunnittelee kaikkea jännää, on merkittävä ero siihen, että oikeasti joskus tekee jotain. Itselle jokapäiväiset asiat voivat olla toiselle extremeä. On hirmu jännää päästä sivuvaunussa mukaan toisen elämään. Kuten myös samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa keskustelu on tavattoman avartavaa. Vaikka minulle on sanottu, ettei kanssani voi keskustella, näköjään ainakin joku voi. Mielipiteeni eivät ole mitenkään järkähtämättömiä. Kaipaan vain kunnon perusteluja, en muuta. "Hani, mä en koskaan alistu sulle" on kauneinta mitä minulle on sanottu ja mikä parasta, se ulottuu elämän jokaiselle osa-alueelle.

Mutta takaisin eilisen muisteluun. Aamupäivällä menin bodybalanceen, jonka jälkeen haimme äidin kanssa kotzonet. Koska kasvis-feta-kotzonessa on lähemmäs 800 kaloria, piti tietenkin iltapäivällä lähteä bailatinoon ja bodycombattiin. Livahdin tunnilta vartin etuajassa, että ehdin katsomaan teatteriin Petronellaa. Ei koskettanut juurikaan, paitsi tietenkin pakollinen rakkauslaulu, joka sai silmät kostumaan. "Kosketa minua kuin viimeistä kertaa", nyyh!

Kauhea nälkä, odotan että Minna lopettaa yhden koulutehtävän tekemisen, että päästään syömään tuonne koulun ruokalaan. Kidutan itseäni mieluummin kuntoilemalla kuin nälkiinnyttämällä. Tänään on vuorossa bodypump ja tanssitunti. Olen vähän vähentänyt painoja pumpissa parantaakseni tekniikkaa - silti painot ovat isoimmat mitä kenelläkään, olenhan Hani "Hollywood" Hogan. Sen kunniaksi laitoin tänään ihan huivin päähän, wuhuu.

Elämässä on epävarmoja asioita, pelottavia asioita, epämiellyttäviä asioita. Ne eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina siihen olotilaan, mitä pidän yllä sitkeästi, tavoitteellisesti ja määrätietoisesti. Siihen tarvitaan sitä positiivista aggressiota, välillä primitiivistä naarasenergiaa, välillä tilanteen täydellistä rauhoittamista ja pientä mantraa, tässä on hyvä.

Edelleen minua rauhoittaa ihan maagisen paljon Conjure onen kappale Center of the sun. Kun kuuntelen tätä nyt ja palautan mieleeni hetken jäällä, kun ensimmäisen kerran sain hänen käsivartensa ympärilleni... osaan näköjään liikuttaa itseni kyyneliin. Vitsi mikä emootionarkkari! Tai sitten se on vain mystinen taito ylläpitää jatkuvaa onnellisuutta keskellä tätä elämää, joka ei ole mitenkään ihmeellistä.

I look into your eyes
I am at the center of the sun
And I cannot be hurt
By anything this wicked world has done