Merenranta, keskiyö. Jasmine, typerä, rakas koira, veti kierroksia hiekalla, minä tuijotin taivaanrantaan. Uupumisen jälkeen minulla on taas voimia kävellä omilla jaloillani. Painoin kaasua, ajoin kotiin nukkumaan. Pimeä koti, ei ketään kenen viereen painautua, ei ketään joka suutelisi uneen. Kaikki hyvin.
Ajattelen aikaa pari kuukautta taaksepäin. Huomaan, että juuri kun olin lakannut pelkäämästä, tapahtui se pahin pelkoni, jonka olin jo unohtanut. Ehkä pelkääminen voi olla hyväkin asia. En minä olisi osannut odottaa, että se yhtäkkiä vain loppuu. Pitäisikö koko ajan olla valmis kohtaamaan kaikki maailman vääryys? Eikö se tee ihmisestä aika varautuneen?
Tänään minulla on ollut päällä sellainen vaihde, että "jos en saa sitä niin en halua ketään muutakaan". Aivan helvetin rakentavaa, joskin tuskallisen romanttista, joten mikä ettei. Kenet voisin mahdollisesti haluta, kun olen jo menettänyt maailman ihanimman...?
Kun muistelen sitä hetkeä ihan vähän aikaa sitten, AUH. Se oli toukokuussa, kesä oli aluillaan. Kohta on jo syksy. Rintaa pakottaa. Miksi minulta otettiin pois arvokkain? Pitäisikö minun tästä taas jotain oppia? Mitä minä tein väärin?
Miksi?
Ei minulle anneta vastauksia. Minä tiesin, mitä minä haluan.
En minä oikeasti ole yhtään sekaisin. Olen täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Minä tiedän mitä haluan, mutta tuntuu että muut eivät aivan satavarmasti tiedä. Pienissä hetkissä tuulenvireet saavat ajatukset muuttumaan. Kenties ne ajatukset eivät sitten olleetkaan niin lujalla pohjalla, kenties parempi, että jotkin sanat jäivät sanomatta... mutta asiaan ei kuulu kertoa, miten tapahtumien kulku olisi mennyt vaihtoehtoisen käsikirjoituksen mukaan. Tyylivirhe, annettakoon anteeksi, tämän kerran.
Tämä ei ollut se ilta. Tämä oli tämä ilta, täynnä kenties arvokkaampia oivalluksia kuin mitä vähään aikaan meille annetaan. Minä en uskonut tämän illan olevan mitenkään merkityksellinen, eikä se välttämättä ollutkaan.
Mikään ei jaksa minua enää yllättää. Paitsi vähän. Olen jo tottunut siihen, että elämä on käsittämätöntä.
Eräs ihminen kerran sanoi minulle, ettei tiedä mitä rakkaus on. Sääliksi kävi. Minä tiedän mitä rakkaus on. Jos joku haluaa tietää, minä tiedän siitä paljon. Ja minä uskon onnellisiin loppuihin. Toivottavasti me kaikki saamme omat onnelliset loppumme. Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka, eri saduissa kenties, mutta hyvä niinkin.
Minä olen näiden tarinoiden traaginen hahmo ja tottunut kohtalooni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
moi hani!
tuosta "silloin kun ei enää pelkää, niin Se tapahtuu"... en osaa sanoa siihen syytä, mutta mulle on noissa ihmissuhdeasioissa tapahtunu just tota samaa pariinkiin otteeseen: aluksi kun olen ollut varuillani ja hieman epäileväinen, niin toinen osapuoli on ollut että joojoojooooo, tää on hyvä juttu... sitten kun vihdoin minäkin pääsen siihen turvalliselta vaikuttavaan joojoojoohyväjuttu-olotilaan, niin siinä vaiheessa toinen onkin sitten muuttanut mieltänsä ihan täysin. Olen kovasti yrittänyt miettiä, että miksi niin on käynyt, mutta en osaa sitä selittää tai edes ymmärtää. ehkä siinä tilanteessa on menty liian lujaa, ja toisella mennyt asiat just päinvastoin kuin mulla: ensin ollaan ihastuneen varmoja, mutta sitten kun "totuus" ja arki koittaa niin epäilys iskee...
Minäkin haluan uskoa taas onnellisiin loppuihin, kaikille. Sitä reenatessa tässä:)
tsemiä!
Kiitos memyi.
Kyse on tahtomisesta. Mutta minä näen asiat omalla tavallani ja toiset omallaan... kun minä päätän jotain, niin minä seison vastatuulessa tukka tuulessa liehuen vaikka perkele mikä vastustaisi.
Lupauksilla ei ole muuta arvoa kuin kaunis ajatus sillä hetkellä. Jokainen lunastaa oman paikkansa ja arvonsa teoillaan.
Terppa Hani taas!
no sitähän tosiaan parisuhdekin on pidemmän päälle: tahtomisesta. minussakin vähän sitä jästipää-vikaa, siks varmaan sattuukin aina kovaa kun sattuu...
toi loppukaneetti oli todella hyvä! mä oon nuorempana olla aika naiivi, uskonut ihmisten puheita tuosta vain (varmaan siks koska itse tarkoitan sitä mitä sanon). nyt on tajunnu, että ei luottamusta voi rakentaa sen varaan mitä toinen sanoo, se on rakennettava hitaasti tekojen ja tapahtumien varaan.
mukavata päivää!
Lähetä kommentti