Orientaatio ns. todellisuuteen

Heti aamulla tiesin mikä päivä on (no päivä sinne tai tänne...) ja missä olen. Eilisen pacen ansiosta olo oli semmonen mukava sutjakka. Jee! Ei satu mihinkään. Ei uskalla vielä huutaa, että olen terve.

Tehtiin eilen pitkä pyörälenkki illalla, niin nyt pikkunen kultamussukka (koira) on ihan rauhallinen ja tyytyväinen eikä yhtään monkua lenkille.

Nautin ajatuksesta, että olen ovelasti järjestänyt itselleni kolmen päivän kouluviikon - sehän järjestyi siis jatkamalla viikonloppua parilla päivällä.

Täällä on aika kylmä.

Olen oikeastaan aika pihalla. Mitä helevettiä on taas tapahtunut... en oikein ota uskoakseni. Melkein ehdin ajatella, että "eihän mulle koskaan tapahdu mitään", mutta sitten tajusin, että kyllä mulle itseasiassa tapahtuu. Hassua miten jaksan siis olla yllättynyt. En oikein uskalla ottaa mukavaa asentoa, kun tuntuu niin epäuskottavalta koko tilanne. Kyllä, musta tuntuu että mua vedätetään ihan täysillä.

Päässä alkaa tuntua vähitellen kouluaamu. Haluan sunnuntaiaamun. NYT! Kärsimättömyys... nolo pieni salaisuus ja ainoa vikani.

Välillä kasvoilleni vääntyy hallitsematon hymy, kun hallitsemattomat ajatukseni hakevat kompensaatiota kouluaamun harmauteen. Yhtäkkiä ei ole enää niin kylmä.