Itkin käpertyneenä kuuman suihkun alle. Teki kipeää rehellisyys omia tunteita kohtaan, voimattomuus niiden vahvuuden edessä, väistämättömyys kerran luvatun edessä. Isoja asioita ei voi vähätellä.
Haluaisin lahjoa itseni uskomaan, että asiat sydämessäni ovat toisin kuin ovat.
Kun on kerran saanut kämmeniinsä tunteen, että tämä on oikein, ja se on sormien välistä valunut hukkaan.
Join humalaan
Täytin sitä tyhjää jonka jätit
Mutta muut eivät mene päähän
kaikki selvät hetket kaipaan sinua
Kiusaan itseäni muutamalla muistolla, ihan kuin ronkkisi paranevaa haavaa. Voin puuduttaa itseni huolettomaksi. Tämä on ehkä ainoa kerta, ainakin ensimmäinen, kun joku todellakin tuntuu jossain. Sellaisella primitiivisellä tavalla, että sitä ei järki selitä. Vai tuntuiko, vai kuvittelenko kaiken?
Tuntuu siltä kuin olisin leski, joka on vannonut kunnioittavansa miehensä muistoa niin ettei koskaan enää ota tilalle ketään toista. Siltä tosiaan tuntuu... niin kuin hänet olisi riistetty minulta kuin kuoleman kautta.
Tässä pelissä ei voi kuin hävitä.
Kerran joku katsoi minua silmiin niin, että se meni läpi, se meni syvälle, vei mukanaan palan, joka nyt puuttuu. En voi uskoa että vieläkin itken sitä.
Tähän ei ollutkaan sellaista lääkettä, jolla kipu lähtee ja haavat paranevat. Tästä kai selviää sittenkin vain kärsimällä.
Tätä on kaipaus, tätä on kaipaus, tätä on kaipaus.
***** mitä bullshittiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Suihkussa voi käpertyä itseensä... Kukaan ei näe kyyneleitä, kukaan ei saa tietää että olet heikko ja haavoittuvainen.
Ehkä on parempi ajatella, että toinen on mennyt pois ja vaalia ja varjella niitä hyviä muistoja. Sillä muistot ovat ne ainoa asia jota kukaan, eikä mikään voi meiltä väkivalloin riistää...
Arvoisa anonymous kaimoineen,
tulevaisuudessa, jos lukija ei tunne netikettiä tai ei jostain vakaumuksellisesta syystä sitä noudata, tulen poistamaan allekirjoittamattomat kommentit. Ihan vain siksi, kun voin sen tehdä.
Lähetä kommentti