"Vahvuutesi on ehdottomasti combat-asenne"

ROAR vaan kaikille tasapuolisesti ja jokaiselle henkilökohtaisesti erikseen. Kotimatkalla Helsingistä Ouluun Pendolino 59:ssä tunsin hämmentävän tyytyväisyyden hetken sisältäen ne paljon mainostetut onnenkyyneleet, jotka tosin keskeytyivät kun mp3-soittimesta loppui virta kesken ja piti penkoa repusta lisää. Sain aivoni siihen vaikeaan solmuun, että tällä hetkellä ei tarvitse olla tyytymätön mihinkään, vaan oikeastaan voisi hetken nauttia siitä mitä on.

Melko usein sitä huomaa ottaneensa rohkean harppauksen, ratkaisseensa kiperän ongelman tai ylittäneensä esteen, ja sen jälkeen katse on suoraan kohti seuraavaa lohikäärmettä miekka ojossa. Tällä tavalla jos elää, elämä on yksi purkka-automaatti, joka plopsauttelee aina uuden ongelmapalleroisen luukusta ulos.

Eniten olen tietenkin onnellinen takaisin elämääni tulleesta ihmissuhteesta, joka oli ilmoitettu kadonneeksi, mutta ei julistettu kuolleeksi (siihen on jokin aikaraja myös ihmissuhteissa). Oli mahtavaa, kun hän oli vastassa asemalla pilkullisen koiran kanssa. Yksinäiseen kotiin olisi ollut kurjaa palata. Lämmin rinta, johon painaa pää. Ystävälliset silmät. Joku joka ymmärtää kieltä, joka perustuu äännähdyksiin mau, mi ja muh. Joku joka jaksaa kuunnella tätä jatkuvaa bodycombat-jauhantaa (blogin lukijat voivat itse valita lukevatko vaiko eivät ja milloin sen tekevät jos tekevät). Silitys, joka on kertakaikkiaan selittämättömällä tavalla taivaallista.

Olen onnellinen tästä odotetusta viikonlopusta, joka vihdoin koitti ja josta selvisin. "A" paperissa tarkoittaa, että saan väliaikaisen luvan vetää tunteja 3 kk:n ajan, johon mennessä minun täytyy kuvata pitämäni tunti ja lähettää video Les Millsille varsinaista lisenssiä varten.

En kovin hyvin kestä onnistumista - taidan olla pohjimmiltani ensinnäkin itseni totaalinen aliarvostaja että pessimisti. Koulutuksessa sain palautetta vahvoista tekniikoista ja varmasta ohjauksesta. Kouluttajamme sanoi yllättyneensä kuullessaan, etten ole aiemmin ohjannut mitään.

Kolme vuorokautta tiukkaa settiä, erittäin raskasta henkisesti ja fyysisesti. Menee hetki kun jäsentää mitä kaikkea itseasiassa tapahtui.

En edes muista milloin aloitin valmistautumisen, koreografian harjoittelemisen, bodycombatin olemuksen pähkäilyn, vastaamisen kysymykseen mitä bodycombat minulle merkitsee ja mitä minä siitä saan. Pystyin ammentamaan koulutuksesta varmasti eri tavalla kuin joku, jolle koreografia ja tekniikka oli uutta. Varmastikin kaikki takana oleva tukee tätä kipuamista bodycombat-ohjaajaksi - jujutsun treenaaminen, kuntonyrkkeily ja muut taistelulajikokemukset, esiintymiskokemukset, väistämättä larppaaminen, joka antaa minulle omasta mielestäni korvaamatonta eläytymiskykyä ja mielikuvien käyttövoimaa, jota bodycombat tarvitsee herätäkseen eloon jumppasalissa ja ollakseen tunti seikkailua, josta on riisuttu pois kaikki jumppamainen aerobikkitöhkä.

Kukapa ei haluaisi olla tunnin ajan maailman kovin taistelija? Todellisuuspakoa yhdistettynä musiikkiin, jonka pauke uppoaa riittävällä volyymillä kehon läpi ja saa aikaan liikkeen ja rytmin maagisen yhdistymisen.

En usko vihan purkamiseen fyysisesti - en usko että surua tai turhautumista tai ahdistusta voi purkaa mitenkään muuten kuin kohtaamalla niiden aiheuttaja, tunnistamalla tunteensa, jäsentämällä päänsä. Liike on kuitenkin loistava keino ilmaista itseään - todentaa omaa olemassaoloaan. Vahvan teeskenteleminen tekee vahvaksi. Ehkä joku voi arkielämän heikkona hetkenä palauttaa mieleensä soturimaisen hetkensä bodycombatissa ja sanoa itselleen "onnistun kaikessa mihin ryhdyn". Palkkio on myös välitön: revityksen jälkeen olo on niin euforinen.

Takaisin tänne todellisuuteen Kaakkurin Kiviniemessä. Raajojen liikuttaminen sattuu, liikuttamisen ajatteleminenkin sattuu - pitkästä aikaa tietää tehneensä. Kuvitelmat lihaksista häviävät turvotuksen myötä lähipäivinä. Muuten lähipäivät ovat mysteeri. En tiedä pukkaavatko koulutuksen alussa slaagin saaneet pöpöt takaisin uuteen nousuun ja kaatavat minut petiin heti huomenna vai pääsenkö vetämään tiistaina ekan combat-tuntini ja missähän välissä sitä muuten koulussa kävisi. Huomenna saatan ainakin heti aamusta olla liian väsynyt mihinkään. Kattoo sitä sitten! (Ihanan huoletonta, leikin etten tunne mitään syyllisyyttä opiskelujen laiminlyömisestä.)

Tämän enempää aikaa ei voi saunan jälkeen hukata ajatusten purkamiseen blogin kautta. Haen seuraa sohvalta ja keskityn olennaiseen.