generated by sloganizer.net

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Heiluttele niitä käsiä!

Kuten yleensä, söin itseni aika täyteen ruokailussa, johon kaveri totesi "heiluttelet vaan käsiä, niin kyllä se siitä". Virkistävä asenne.

Toivottavasti ykösellä kiskaisemani kahvi alkaa jossakin vaiheessa vaikuttaa. Kahvi on pahhaa, mutta piristekäyttöön kofeiini on kuitenkin laillinen ja melko vaaraton.

Olipa pikkasen turha tunti äsken. Kotona arvoin, että nukunko pitempään vai mitä, kun lämpöä meinasi eilen olla pikkasen ja pitäisi tänään jaksaa paahtaa pakollinen harjoitustunti ja illan combat. Oonkohan luonnevikainen vai flunssaväsynyt, kun teki mieli lähteä läiskimään tunnilta mielenosoituksellisen raskaasti huokaisten. Istuin kuitenkin läsnä ja paikalla kuin ala-asteelainen. Elämän tuhlausta. Aihe oli ihan mistä sattuu, kysyin opettajalta, että eikö aiheena pitänyt olla opetustarjonnan mukaan "lapsen sairauden aiheuttama kriisi perheessä", mutta kuulemma nyt puhuttiin jostain, mikä oli jäänyt väliin erään peruuntuneen tunnin takia.

Puhelinmyyjä kiusaa viereisellä koneella istuvaa tyttöä. Minua eivät kiusaa pitkään, jotenkin se on sama kuin että koiralle pitää sanoa napakka ja selkeä EI, eikä lässytellä mitään turhia, ei ne semmoista ymmärrä. Nyt on sellainen väsyneen kiero olo, että vaikka se on ihan kamalan epäeettistä ja ilkeää, niin mielelläni kiusaisin jotain avutonta puhelinmyyjää. Itsepähän on ammattinsa valinnut. Se ei kyllä ole ihmisen hommaa. Olen kokeillut.

Nyt sinne harjoitustunnille. Toivottavasti pääsen sen jälkeen päiväunille.

Kuolinsyy - helppo selvittää. Elinsyy - vaikeampi...

Ei kommentteja: