generated by sloganizer.net

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Maanantai - no mikä jottei

Agenteille annetaan yleensä enemmän aikaa - 24 tai 48 tuntia - tehtävän suorittamiseen, mutta mikä jottei samanakin iltana voisi lähteä vetämään bodycombattia, kun aamupäivällä soitetaan. Saattaa olla tarjolla Oulunsalon liikuntakeskukseen maanantaicombatin vakinakki, mikä on ihan kiva juttu, koska olen Oulunsalossa kasvanut ja liikuntakeskuksessa on oikein mukava meininki. Vähän samanlainen fiilis kuin Heinäpään palloiluhallilla ennen kuin siitä tuli leidilain - silloin kun siellä vielä treenattiin jujutsua.

Asiakastyytyväisyyttä on helppo testata - jos samat naamat näkyvät viikon päästä, niin olen onnistunut. Sama paikka, sama aika.

When talking to an idiot, make sure that he doesn't do the same. Jos ihminen ei vastaanota, niin sitten turha yrittää kommunikoida itsekseen. Jos ainakin biologisesti täysi-ikäinen ihminen ei ymmärrä omaa pöliää käytöstään, niin mitäpä sitä kasvattamaan. Toivon, että jokainen lukija lopettaa muiden ihmisten oudon käytöksen ihmettelyn, koska osa ihmisistä oikeasti vaan toimii ihan itseään vastaan ja silminnähden idioottimaisesti ja sen toiminnan pysäyttämiseen tarvittaisiin sotanorsu. Ei voi toivottaa kuin hyvää jatkoa.

Maanantai oli harmaa, ryhditön, rytmitön. Mutta ihanaa olla illalla kotosalla, kun on päivän remunnut. Olen lämpöä ja läheisyyttä arvostava kotityhnykki. Lötkötettiin tuossa saunassa Ihanimman kanssa, minä bodycombatin ja Ihanin pitkän juoksulenkin jäljiltä reporankana. Arkista ylellisyyttä, ajan kanssa. Oma sauna on mahtava. Etenkin, kun on saunakaveri, en ehkä yksinäni viitsisi. Se on vähän sama, että kahdelle kokkaa mieluummin, ei sitä itelleen.

Äiti soitti, niin kuin monesti tekee. Se on aivan ihanaa, kun äiti soittaa vaikka kun olen flunssainen, että onko olo parempi. Bellissima hakee töitä Etelä-Suomesta, sinnehän ne sairaanhoitajat karkaa. Muutama koulukaveri on kipeänä ja jotenkin tunnen suurta sympatiaa heitä kohtaan - kai taustalla on pelko siitä, että itse taas vaihteeksi sairastuisin. Apuva, Berocca on loppu ja on vaan pahanmakuisia mitälie-multivitoja, jotka ei liukene ja maistuu pahalle.

Suosittelen iltamusiikiksi Aimee Mannin keinahtelevaa tuotantoa. Myös Belinda Carlislen La Luna on aika soljuva.

Valikoivasta kuulosta:

-Määpä laitan soimaan jotain musiikkia siksi aikaa kun kirjotan.
-(ääni sudokun takaa) ...niin mitä...? ...Seksiaika?

Pari ruispalaa ja sitten tuon ihanan viereen, joka on kyllä niin ihana, että huh huh. Pahemmaksi menee vaan koko ajan. Siis paremmaksi. Mihin joutuisinkaan ilman tuota elämäni eskimoa, sydämeni valittua vompattia, tuota ihanaa, joka pistää pesukarhun pienen sydämen pakahtumaan onnesta? Kaikki rakkauslaulut on totta.

Ei kommentteja: