generated by sloganizer.net

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Viikonloppua.

YLE2 tarjoili tänään 12 euroviisuehdokasta sekä sontaa vuosien takaa siltä varalta, ettei tuoreempi tunnu missään. Palautui mieleen se katkera pettymys, ns. euroviisutunne, suomalaisille tuttu myötähäpeä, jota emme olekaan vähään aikaan muistaneet Lordin nostettua itsetuntomme hetkeksi kattoon. Ohjelman katsottavinta antia oli hassuli Heikki Paasonen ("humppa tulee hanurista"). Itse olisin valinnut voittajaksi Johanna Kurkelan kauniin "Olet uneni kaunein"-kappaleen, mutta voiton vei Hanna Pakarinen kappaleella "Leave me alone." Niin että Euroviisut.

Tällä viikolla haettiin ystävänpäivädonitseja Arnold'silta. Sitten ollaan kai enimmäkseen nukuttu, ja välillä vähän lepäilty. Voi että on ihanaa nukkua rakkaan nallun kainalossa, se on parasta! Ja soinnumme yhteen kuin kaksi laiskanpulskeaa pussirotan poikasta. Tiiätkö kun löytyy sellaisen lajitoverin, jonka kyynärpää tai polvi tai jokin lonkanpätkä ei ole koko ajan tökkimässä, vaan voi kietoutua toisen kanssa semmoiseksi niin kuin villasukat tai lapaset menevät rullalle? Niin on niin pehmeää ja lämmintä ja suloista! Siinä ymmärtää jotain siitä, miten ulkomaailma ei pääse kiusaamaan keskelle sitä kahdenkeskistä pesää.

Kolmen combattipäivän jälkeen olikin hyvä pitää pari päivää lepoa. Tänään kävin sitten pumpissa ja balancessa. Pumppiohjaajalla ei ollut minkäänlaista käsitystä rytmitajusta ja aluksi se meitä perheen naisia nauratti, mutta lopulta häiritsi niin, että piti vain yrittää keskittyä treeniin ja tehdä musiikin tahtiin, käski ohjaaja tehdä sitten mitä hyvänsä. Mutta balance oli huippendaalia, on se hassua miten aurinkoinen olo aurinkotervehdyksestä oikein kirpoaa.

Maailman Ihanin rikkoi polvensa lenkillä (tai paha maailma rikkoi sen), ja sekös estää aika monta hauskaa asiaa ja rampauttaa elämää. Yhtä hermoja raastavaa on laskujen vuolas tulva henkilökohtaiseen postilaatikkooni Kaakkurin Kiviniemessä. Jouduttaa hieman hempeiden kirjeiden kirjoittelua Kelan ja sosiaalitoimiston suuntaan.

Viikonlopun horoskooppi sanoo: Saat mahdollisuuden lujittaa erästä ihmissuhdettasi. Älä odota mullistuksia yhdessä yössä, pienikin askel on tärkeää eteenpäinmenoa. Että silleen.

Meidän iskän laihdutuskuuri toimii ja se on kyllä aivan hirmu hienoa. Ylipainoisten ihmisten pitäisi hoksia se pointti, että laihduttaa ei pidä siksi että kaikki käskee ja että lihavuus on vain synti ja mielen heikkoutta ja pitäisi laihduttaa ollakseen kauneusihanteinen, vaan pointti on se, että ylipaino on terveysriski. Siis epäterveellistä. Ei siis hyväksi, vaan pahaksi sinulle.

Maaliskuun 19. päivä on tarjolla Ookko nää nauranu-klubi stand-upin ystäville. Yliopiston Saalastinsalissa koomikoivat Heli Sutela, Pekka Jalava ja Ilari Johansson, iltaa isännöi Zaani.

Olen ruvennut vähän miettimään bodypumpin ohjaajakoulutusta, että olisikohan sitä semmoiseen varaa, ja jos olisi niin milloin. Kun kuitenkin tuntuu, että olisi hyvä repertuaaria olla parin lajin verran (joka salilta kysytään aina, että vedänkö muuta kuin combattia). Ehkä seuraavan koulutuksen aika on sitten, kun bodycombat on maksanut itsensä takaisin ja sitten vielä sen pumpin päälle. Olen jopa harkinnut muitakin lajeja kuin pumppia, vaikka se tuntuu rakkaalta, kun siihen ensimmäisenä menin rakastumaan. Se on myös ihan hullun suosittua, paljon suositumpaa kuin combatti, joten ohjaajatarvetta varmaankin on.

Lopuksi voitkin testata oletko fiksu.

Hyvää yötä tai huomenta, vuorokausirytmiikastasi riippuen.

"No matter what you have done to this moment, you get 24 brand new hours to spend every single day." - Brian Tracy

1 kommentti:

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä en nähnyt kuin ehkä kaksi ensimmäistä karsintajuttua, niiden perusteella Hanna Pakarinen oli minusta paras valinta, niin kummallista kuin se onkin. Voittaa hän ainakin Laura Voutilaisen ja hän on sopivan neutraali, niin ettei tarvitse ajatella että nyt yritetään Lordin jalanjäljissä laskelmoida. Oikeasti en kyllä ole kauhean kiinnostunut Suomen edustajista, Euroviisuja on ollut hauskinta katsoa silloin kun Suomi ei ole ollut mukana :)