generated by sloganizer.net

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Jos sul lysti on niin päätä seinään lyö

Puun ja kuoren välissä, tässä odotellessa. Tilillä on kolme euroa ja treenikassin sivutaskussa kaksi. Kärsimättömyyteni korostuu tällaisina päivinä, kun seuraan tapahtumien vähyyttä pankkitililläni ja opintopisterekisterissä. Sosiaalitoimistolla ja opettajilla on muitakin asiakkaita kuin minä, ilmeisesti. Asiaa ei auta se jatkuva nettipankissa tai opintorekisterissä ramppaaminen - ei siitä miksikään muutu. Kuten ei myöskään sähköpostiini tulvi vastauksia maailmanlaajuisiin ongelmiini.

Yritän järjestää kaiken ja samalla kroppa renkkaa. Olisi aika hemmetin paljon kevyempää olla tekemättä mitään kuin repiä kasaan opintoja ja tunkea kalenteriin opinnäytetyöseminaareja, järjestää harjoittelupaikkoja, sovitella ja neuvotella. Olisi aika paljon kevyempää laahustaa soskuun ja sanoa että en minä pysty itseäni elättämään yhtään mitenkään, kuin miettiä että paljonko jaksan vetää jumppaa ja kuinka monta tuntia tai päivää putkeen. Mutta kaipa tämä kaikki koituu parhaakseni vielä. Ei ole enää pitkä aika kun niitä opintopisteitä alkaa kolista. Ei ole enää pitkä aika, kun toukokuussa vetämieni jumppien palkat vähitellen ilmaantuvat tilille. Nyt tuntuu siltä, että aivan sama mitä tekee niin tulos on nolla.

Aamu oli kahdesta aikaisemmasta kappaleesta päätellen hieman vaikea. Maailman Ihanin oli nukkunut huonosti, ja niin kai minäkin. Ainakin kävin yösyöpöttelemässä leipää johonkin aivan käsittämättömään aikaan nähtyäni ensin levottomia nälkäisiä unia. Olin jättänyt aamuohjelmani muistin varaan eli tulin tänne koululle sitten pari tuntia liian aikaisin. Ehkäpä ehdin opetella pari kappaletta uutta bodypumpelia tässä odotellessa. On ihan höpsön hyväntuulinen ohjelma. Kesämeininki. Tunkkaisessa tietokoneluokassakin puhaltaa vieno pieni kesätuuli kun tätä kuuntelee.

Joidenkin asioiden kohdalla olen päättänyt antaa periksi joksikin aikaa. Aktiivinen odottaminen ja huokailu on paljon muussaavampaa kuin asian unohtaminen, silloin kun on erittäin vähän tehtävissä. Asiathan menevät omalla painollaan. Silti tältä viikolta odotan paljon. Vähänkin on jo hyvä. Elän murusilla.

Ei kommentteja: