generated by sloganizer.net

torstaina, marraskuuta 29, 2007

Nuoruus takaisin! (Boys are back in town)

XL5 palaa takaisin. Tai ei ihan kokonaan, uudessa kokoonpanossa on 3/5 eli nykyisen XL5-yhtyeen jäsenet ovat laulaja Mica, laulaja, kitaristi Pete ja laulaja, basisti Tontsa. Uudesta kokoonpanosta puuttuvat miksaaja Elo ja tanssija, taustalaulaja Jake. Muutama myspaceen laitettu biisi kuulostaa juuri siltä mitä pitää.

Kyllä, minulta löytyy "Pedon merkki"-levy. Jo silloin väitin koko levyn hankkimisen olevan puoliksi vitsi. Kyllä suomenkieliselle poikabändille on ollut jo pitkään ammottava aukko täytettävänä. Ai niin, olihan meillä INDX! Tai siis oliko... ei vissiin oikein ehtinyt olla...

Kohta mää soitan mun hovikampaajalle, että laitetaan tukka valkosemmaksi. Back to 90´s, baby!

Keskustelua voi jatkaa kohderyhmän foorumilla Demin sivuilla. Lainatakseni kommentin eräältä keskustelufoorumilta, "Kristian Maukosella on vissiin rahat vähissä? ". No, XL5:n "pojat" on seksikkäämpiä nyt karhean ja karvaisen miehen iässä.

Mutta entäs Jordy? (Jonka sinkkua "Dur dur d'être bébé" myytiin Ranskassa yli kaksi miljoonaa kappaletta.)

Kannattiko kysyä?

Leila K. oli vuonna 1993 Euroopan menestynein naisartisti. Mieti sitä.

Mitä 2000-luvulla on tarjottavaa?

Ei kommentteja: