Antakaa tulla vaan!

Uskoni on koetuksella. Koin tänään suurta pahoinvointia keskellä päivää. Ehdin miettiä onko kyseessä a) toistuva mahalaukun tulehdus, b) ruokamyrkytys, c) oksennustauti, kunnes juoksin vessaan ja tyhjensin mahalaukkuni sisällön viidellä työnnöllä pönttöön. Sen jälkeen menin sänkyyn ja nukuin kolmisen tuntia.

Oli miten oli, bodypump oli ihanaa, syöminen oli mukavaa (myönnettäköön että kasvisruoan elävöittävä vaikutus saattoi mennä pönttöön), olen saanut tehtyä asioita. Minulla on päällä sellainen boosti, että nyt pitää ottaa käyttöön vahva EI tai kalenterini on tukossa kaikenlaisia luentoja, kurssituksia, vapaa-ajan harrasteita ja itsensä kehittämistä ja mihinkään ei jää aikaa seinäntuijottamiseen ja nenänkaivamiseen.

Oletko huomannut, että usein kun kuvittelemme pysähtyvämme, oikeasti juoksemme paikallamme? Pitäisi harjoitella todellista pysähtymistä, hiljentymistä. Mielen tyhjentäminen ikävistä asioista on haastavaa. Paikallaan juokseminen on turhaa ja rampauttavaa.

Kirjoitin Mikille Heräsin pimessä-peliin muutaman hahmon, toivottavasti ne ovat edes jotenkin kelvollisia. Haluaisin kovasti auttaa ihmisiä, ja jos joku joskus minulta apua pyytää, niin silloin teen kyllä kaikkeni. Minulta oikeastaan hirveän harvoin pyydetään apua.

Mikko oli ihana ja haki uuden antennijohdon telkkariin (Sing Halleluja!) ja mustikkakeittoa. Syytä onkin, että voin viikonlopun hörsiä soppaa telkkarin ääressä, kun Mikko itse on han moo doamassa. Olisi oikeastaan ihan hauskaa nyhvöttää peiton alla kissan ja koiran kanssa, mutta luultavasti tämä on ohimenevää ja huomenna olen elämäni vedossa.

Ihmisen ruumis ja mieli ovat monimutkaisia juttuja, ja niiden välillä on kummallinen yhteys. Teen tällä hetkellä empiiristä tutkimusta itseni kesken nähdäkseni kuinka paljon optimistinen aivopesu ihmisen elämään vaikuttaa. En tarkoita mitään tyhjäpäisyyttä ja huolettomuutta. Elämän suuria kysymyksiä on hyvä pysähtyä miettimään taistelussa ahdistuksia vastaan. Elämä on lyhyt ja lopputulos on joka tapauksessa sama. Uskon, että jatkuva vitutus ja stressi tekevät pahaa jälkeä ihmiskehoon. Ainakin ne saavat ihmisen tekemään terveydelleen huonoja asioita. Uskon, että tyytyväisyys ja onni ovat kovan työn, henkisen työn, takana, mutta täysin saavutettavissa.

Samalla tavalla kuin voi valita myrkyttääkö kehoaan väärällä ravinnolla, voi valita myrkyttääkö mieltään stressaavilla ajatuksilla vaikkapa siitä mitä muut ajattelevat tai vastaanko odotuksia tai huolehtimalla asioista, joille ei voi mitään. Pieniä valintoja, joissa on kamalasti opettelemista, mutta onhan tässä toivottavasti aikaa opetella.