Today I hear the robin sing

Jos et saa illalla unta, kun mietit etukäteen seuraavan päivän murheita, yksi hyvä keino on käydä läpi mielessä kulunutta päivää ja mitä kaikkea on tapahtunut. Tämä toimii ihan oikeasti, ainakin minulla.

Esimerkkinä tämä päivä... aloitan jo eilisillasta, koska tällä hetkellä tuntuu että vuorokaudet eivät vaihdu loogisesti.

Olimme Minnan ja Mikon kanssa ilmakitarakisoissa. Mielessäni kävi useammin kuin kerran osallistua ensi vuonna, mutta sitähän en kuitenkaan tietenkään tee. Mutta olishan se sentään jotain.

Lähdin Teatrialta ennen Eläkeläisten keikkaa nukkumaan - vaikka olenkin humpan suuri ystävä, en kestä itseäni väsyneenä. Teatrian pihalla näin Axl Smithin (joka oli muuten paljon söpömpi ilman sitä typerää isoa tukkaa) ja pari japanialaista ihmisrassua värjöttelemässä, ja koska olen niin ihana kultsipuppeli, kyyditsin heidät vielä pois koleasta syysillasta Seurahuoneelle. Eikä puhettakaan Hanille mistään jatkoista tietäen että seuraavana aamuna pitää herätä. Enkä ole edes katkera, koska olen liian vanha ryyppäämään - tai edes valvomaan liian myöhään. Menin kotiin nukkumaan, päästin koiran pihalle kuselle, hetken päästä heräsin, kävin suihkussa, päästin koiran pihalle kuselle ja lähdin hakemaan valvonutta ja itkuisen väsynyttä MiRi Parkia hotellista lentokentälle. Sen reissun jälkeen takaisin nukkumaan.

MiRi ei muuten tiennyt mitä bodypump on. Kaikki ihmiset eivät elä minun todellisuudessani... haa.

Heräsin oikeastaan uuteen päivään siis joskus yhdeksän maissa. Läpsin itseäni naamaan ja lähdin hakemaan Jameralta pahvilaatikkoja Mapen muuttoa varten. Minulla on meneillään jokin "yritän olla ystävällinen"-vaihe what-you-give-is-what-you-get-mentaliteetilla. Ja Mape oli sanonut että tarvii niitä laatikoita. Joo. Eniveis, Mape oli ollut yön töissä eikä unissaan vastannut puhelimeen, joten soitin Saulille, joka onnekkaasti sattui olemaan Kotkanpesällä. Siispä laatikot sinne. Olin juuri kääntymässä lähteäkseni, kun näin kahvinkeittimessä punaisen valon, joka tarkoittaa kuumaa kahvia, ja sain luvan tyhjentää pannun.

Näen Saulia ehkä kerran puolessa vuodessa ja se on ihan liian harvoin. Saulista voin ihan oikeasti sanoa että siinä on niin rehellinen, aito, herkkä, ihana ja fiksu ihminen, että tympii kun sen kanssa on niin vähän tekemisissä (seura tekee kaltaisekseen). Isoa kupillista hörsiessä aika kului nopsaan, niin että meinasin myöhästyä seuraavasta kuskauksesta. Mutta enpä suinkaan myöhästynyt. Mutta olenkin superagentti.

Seurasi erinäisiä puvuston ja puvustajien, ilmapallojen, salaperäisten CD-levyjen,tietokoneiden ja muun roinan, taikurinviitan, ilmakitaramusiikin, pumpeleiden ja Katja Ståhlin kuljetusta. Mikä parasta, rouva Ståhl tajusi heti mistä on kyse, kun sanoin että kyseessä on agenttiauto. Mutta siis, se oli. Semmonen, että laitetaan kortti sisään ja sitten painetaan vaan nappia ja NÖÖÖÖÖ-NÖÖÖÖÖ. Seurasimme tai ajosuunnasta riippuen harhautimme hämäräperäisiä autoja kunnes päädyimme salaista reittiä Madetojan salille. Ajoni päättyivät sinne, ja olikin jo kiire lähteä suihkuun ennen kuin menimme klaanin kanssa Olimpokseen syömään. Siis minä, Mikko, Reetta (Tuukka on reissussa, ei sillä ole mitään hätää, älkööt peljätkös), Osku, Paula, iskä ja äiskä.

Olimpoksessa päätin tilata zonen mukaista ruokaa (Ja mikä on zone? Lue vaikka tämä). Siispä tilasin lohta (kaikille, jotka tietävät arvoni ja moraalisen näkemykseni, tiedoksi, että en ole rappiolla vaan tämä on ihan tietoinen valinta ja olen todella pohtinut tekojeni seuraukset suhteessa universumin tasapainoon, olen edelleen tiedostava ja harkittuja päätöksiä tekevä ihminen) ja pyysin vaihtamaan lohkoperunat salaattiin. Tämä onnistui yllättävän helposti. Ruoka oli hyvää. Olisin voinut lipittää kastiketta sellaisenaan keittokulhosta.

Sitten Pumpeligaalaan. Ohjelmassa oli mm. Arvi Lindin videovälispiikit, hassunhauska Desert Planet-esitys ja huipentumana Kauko Röyhkän esittämä Paska kaupunki. Ihan jees show, vaikka oli ehkä turhan paljon kaikkea ala-arvoista välihömppää. Joku oikea teema olisi myös ollut bueno.

Hieman masentavaa oli joidenkin videoiden "karu arki"-teema, jossa mies juo kaljaa ja runkkaa, kaikki ihmiset on rumia, tyhmiä ja köyhiä. Suomalaista perusjunttistereotypiaa ei voi eikä kannata edes yrittää romantisoida. Tuntuu että elän vähän eri maailmassa, mutta minun maailmani ainakin haisee paremmalle. En myöskään jaksa "vittu me ollaan sekoboltsei"-rokkenrollia. Miten musta on tullut näin tajuttoman kuiva aikuinen?!?!? Jopa Katja Ståhlin jatkuva homottelu ("meehän sinä homo siitä") ja vittusitävittutätä sattui korviin. En jaksa myöskään ihmisten barbaarista huumoria ja roisia sanankäyttöä, joka on lähinnä vastenmielistä. Kuvotus.

Onneksi ihminen voi itse valita seuransa.

Olen ollut iloinen siitä miten hyvin olen tullut juttuun kaikkien festivaali-ihmisten kanssa. Kaikki talkoolaiset ja työntekijät ovat olleet aivan ihania mussukoit. Yhtään diivaa en ole musiikkivideofestivaalien aikana tavannut, vaikka joku on joitain kuljettamiani henkilöitä sellaisiksi väittänyt. Menkööt itseensä.Huomenna on viimeinen päivä kuskina. Ensi vuonna ihan tasavarmana uudestaan.

Mutta täytyy sanoa että on ikävä normaalia rutiinia, vuorokausirytmiä, kuntoilua ja terveellistä ruokaa. Snif. Onneksi alkaa arki. ;) Olen suunnitellut sen niin, että siitä ei tule tylsää. Ja miksei koko ajan voisi olla vaan kivvaa?? Voi olla, jos vaan haluaa. Mieleeni tulee usein erään henkilön sähköpostiviestien signature, "päätä itse". Kahdessa sanassa aika tuhdisti tavaraa.

Nyt menen nukkumaan enkä murehdi huomista. Päässäni soi Desert Planetin "Return of The Ninja Droids". Repeatilla aamuun asti. En ole ihan varma suosittelenko kokeilemaan...