generated by sloganizer.net

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Puolet kettujen viisaudesta perustuu kanojen tyhmyyteen.

Setä soitti ja käski hakeutua kavereittensa The Dark Filth Fraternity-nimisen bändin sivuille, joilta voi ladata parit biisit itseään sivistääkseen. Minähän tykkään kovasti raskaasta ränkytyksestä ja pieksevästä paukkeesta, jos tämä semmoisiin lasketaan. En ole ihan selvillä näistä genreistä. Mutta pauketta tarvii joskus kimppakämppäasumisessa, jos seinät ovat liian ohuet. Meillä kyllä on aivan äärimmäisen hyvä äänieristys.

Päivän terminologiaoppitunti vuorossa. Päivän sana on kevättirppa, josta voi johtaa verbin kevättirppailla. Kevättirppailu on pöömöilyä keväisesti lintumaisella keveydellä. Pöömöily on murheiden taaksejättämisen jälkeen tapahtuvaa, usein päämäärätöntä, liikkumista idioottimainen hymy (myös ns. "saanut hymy") kasvoilla. Kevättirppailuun liittyy kyseiseen vuodenaikaan usein liitettävä hormonaalisen erityksen aiheuttama ihastumisrefleksi, joka ei ihmisillä johda useinkaan sen alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti lisääntymiseen.

Olen tirppaillut niin että olen melkein unohtanut, että maanantain ei pitäisi olla mitenkään kiva päivä. Mutta tulihan se sieltä! Nimittäin tirppailuni kohteen auto hajosi ja 10,5 km:n välimatkaa ei nyt ihan heti jaksa lähteä ryömimään vaikka kuinka tekisi mieli ja vaikka mitä. Onneksi viikonloppu on (90 minuutin special-bodypumppia lukuunottamatta) tyhjä ja sinne mahtuu paljon olemista ja retkottamista ja typerää hymyilyä. Ja ajattelin kyllä himoissani ryömiä sen 10,5 km viimeistään ylihuomenna. Sitä se teettää. Kevät.

Telkkarista tuli todella hyvin tehty dokumentti Elämä ennen syntymää - Life before birth ja minulle tuli vauvakuume! "Hämmästyttävä ohjelmasarja elämän alusta, solunjakautumisesta lapsen syntymään. Moderni tekniikka näyttää, mitä kohdussa tapahtuu sikiön kehittyessä lapseksi." Dokumentin toinen osa tulee viikon päästä 27.3. klo 19.05 ykköseltä.

Kohta alkaa CSI:n Tarantino-jakso, eli kauden päätösjakso "Grave Danger"... tais jäädä huomiseen tenttiin lukeminen hiukka vähiin!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sniif, Csi on yksi parhaista sarjoista. Ihan huippu jakso eilen.

Ei mulla muuta. Hyvää kevättä. Keep on tirpping.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka taas pitkästä aikaa!
Mikäs se tuo 90 min bodypump-speciaali oikein on .. ? kiinnostavalta vaikuttaisi..
kävin just lekurissa ja totesi mulla supra spinatus-jänteen tulehduksen, joten mun pumpit on vähäksi aikaa ohi.. ai hei, sustahan tulee melkein lekuri :) joten eihän mun tartte olla kuin 1 vko veks pumpista.. eihän.. ? Celebraa määräsi myös syömään.. yöökk..hyvää kevään alkua sinne!

Hanna P. kirjoitti...

Kuten myös sulle hyvää kevättä, Suska! :)
Tirpping is the thing to do.

Hanna P. kirjoitti...

Moro Eeva!

Harmi homma, taidat kyllä joutua luopumaan pumpista pidemmäksi aikaa... sun pitää nyt vaan innostua juoksemisesta! Se on onneksi helppoa. :D Pumppi on varmaan pahinta nitkutusta mitä voisin keksiä tuohon olkapääjuttuun.

Eräs ohjaaja lisää nykyiseen ohjelmaan pari vanhempaa kappaletta, itse esitin eilen toivomuksen toisesta rintakappaleesta... ne on aina parhaita. Ihan järetöntä hommaa.

Musta ei tuu "melkein lekuri", korjattakoon tämä virheellinen käsitys. Paitsi että kyllähän nuo nykyään lääkäripulassa vissiin täydennyskouluttautuvat lääkäreiksikin.

Rupean isona luultavasti terveydenhoitajaksi enkä sairaanhoitajaksi - jo nimestä paistaa lähtökohtainen ero. Nykyään kylläkin sairaanhoitajien työ on entistä enemmän terveyden edistämistä eikä ainoastaan jälkien korjaamista. Onneksi.

Tajuaisivatpa ihmisetkin vielä miten paljon terveyden eteen voi tehdä töitä ja pienemmällä panostuksella saada enemmän kuin maksaa sairautena jälkeenpäin.