Suunnitellun spontaania, harkitusti hetkenhurmaa

Näkymätön tyttö kirjoitti kriittisesti siitä, kuinka aina sanotaan, että pitää kerätä mahdollisimman paljon kokemuksia, ettei sitten vanhana kaduta.

Ei kokemuksilla yksinään ole mitään itseisarvoa. Ei määrä korvaa laatua. Olemme kuitenkin ihmisinä kokemuksiemme summia. Eikö elämän tarkoitus ole kokeminen... kaikin aistein, jotka meille on annettu? Kaikkien ei tarvitse nähdä kaikkia mantereita - tullakseen onnelliseksi. Paljon voi nähdä ihan lähellä, tulla onnelliseksi ihmettelystä. Kokeilu ja kokeminen vaatii sellaista lapsenomaista uteliaisuutta ja leikkimieltä elämää kohtaan.

Moni lentää kauas nähdäkseen eksoottisia papukaijoja, vaikka naapurilammikon sorsat ja muut pikkutirpat ovat ihan yhtä maagisia.

Herkkyyttä pitää olla. Että nauttii kevyestä kevätauringon lämmöstä iholla, eikä vaadi polttorautaa tunteakseen JOTAIN. Pienistä asioista jos oppii saamaan kiksejä, niin on rikkaampi kuin tietääkään. Jos joutuu tyydytyksen ja täyttymyksen saadakseen olemaan koko ajan jossain ylikiihottuneessa ja kireässä olotilassa, onko se hauskaa?

Lukekaa zen-filosofiaa, niin opitte paljon eksistenssistä. Helppolukuinen kirja on Mikael Niinimäen "Suomalainen zen-opas".

Kuka väittää että jatkuva meneminen ja tuleminen ja ryyppääminen ja kiire ja seksi olisi täysillä elämistä? Eihän kiireessä ehdi mitään kokea - siinä vain häslää menemään, aistit lukossa, ikään kuin jonkinlaisessa shokissa. Siitä on aistillisuus kaukana. Voi olla halukas elämää kohtaan, vahvasti, ilman että on jotenkin elämän "puutteessa" niin ettei saa millään tarpeekseen, koko ajan kuin koira liian tiukassa remmissä, pieni happivajaus aivoissa.

Kyllä minä nautin vauhdin hurmasta - sopivasti ja turvallisesti. Ihanaa antaa hevosen laukata niityn yli niin lujaa kuin se pääsee - mutta en pidä siitä tunteesta, että heppa karkaisi käsistä.

Kiire on sellainen olotila, jossa on koko ajan kamalan huolissaan itsestään. Olisi hyvä opetella ottamaan itsensä kevyemmin, vähemmän vakavasti. Opetella jopa vähän nauramaan itselleen. Sillä voi pelastaa monta päivää ihan itse.

Minua kummastuttaa kyllä seksin kriminalisoiminen - siinähän voi nimenomaan olla aidosti läsnä ja nauttia hetkestä. Varmaan on ihan yleistä vetää perseet olalle ja sitten harrastaa jotain noloa känniseksiä korvatakseen jotain muita puutteita elämässä, mutta väitän että siitä saa aina vähemmän irti kuin jostain aidosta läheisyydestä. Mitä hyötyä on ensin puuduttaa aisteja ja sitten yrittää aistia niillä jotain?

Kokemus voi olla huonokin asia. Liika rutiini voi olla pahasta ja huonoista tai jopa vääristä käsityksistä voi olla vaikea oppia pois. Missä tahansa asiassa.

Seksi on asenteesta eikä expistä kiinni ja joku, joka on auttamattomasti lammas, ei koskaan voi olla leijona. --Valitettavasti kukaan ei jaksa tästä provosoitua ja väittää vastaan.-- Kuitenkin, mielikuvitus, rohkeus, uteliaisuus ja avoimuus varmasti päihittävät sadalla yhden illan suhteella hankitun kokemuksen mennen tullen. Ottaisin mieluummin kokemattoman leijonan kuin kokeneen lampaan.

Kukahan se sanoi, että tietoa saa kirjoista, mutta viisaus on jotain sisäsyntyistä. Kaikki maailman asiat eivät tee ihmisestä kokeneempaa tai viisaampaa, jos hänellä ei ole sisäisiä työkaluja käsitellä asioita ja omaksua niistä sisältöä itselleen.

Ei kokeminen ja näkeminen tarkoita sitä, etteikö elämä olisi tasapainosta ja onnellista. Villiltäkin kuulostavia asioita voi tehdä ihan viisaasti ja harkitusti. Asioita voi kokeilla monesta hyvästä syystä, itsensä voittaakseen, rajojaan kokeillakseen, ihan uteliaisuudesta - eikä siinä välttämättä ole mitään typerää, itsetuhoista tai mitään, mitä pitäisi katua myöhemmin. Minä olen ihan harkiten ja selvin päin ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa stripannut rahasta, ottanut nännilävistykset, tehnyt joitakin mielenkiintoisia juttuja mitä yleensä tehdään varmaan hetkenä, jolloin ei olla ihan oikeustoimikelpoisia (kuitenkin moni sanoo että tekisi saman jos uskaltaisi). Kukaan ei ole minua yllyttänyt eikä mistään ole ollut mitään kamalia seurauksia.

Harkitsemattomin seksiseikkailuni oli ensitapaamisen jälkeen seuraavana iltana (ja seuraavana aamuna, buhahaa). Sekin järkyttävän nolosti selvin päin, eikä tarvinut edes houkutella kun itse ajoin autolla pojan luo. Ensimmäinen kertanikin oli niin harkittu, täydellinen, kynttilänvalossa rakastetun kanssa, että varmaan kaikki kännissä takapenkillä neitsyytensä ties kenelle menettäneet tulevat nyt joukolla lynkkaamaan.

Ei järjen ääni mitenkään sulje pois spontaania toimintaa. Jos on itsellä terve intuitio ja maalaisjärki, niin sitä voi elää vapautuneesti ja vaistonvarassa, kun on jotkut pelisäännöt itsensä kanssa sopinut.

Minulla ei varmaan ikinä ole ollut kunnollista moraalista krapulaa. Joko minulta puuttuu täysin ihmiseen kuuluva katumuksen ja häpeän tunne tai sitten en ole vain sellaista vielä ansainnut. Kuka sen ansaitsee? Ei kai ihminen ole vastuussa kuin itselleen. Miksi siis turhaan rääkätä itseään häpeällä tai katumisella? Mitä oletkaan tehnyt, olet sillä hetkellä jostain syystä niin valinnut. Elä sen kanssa ja ole ylpeä siitä. Kunhan itse tiedät valintojesi lähtökohdat.

Ai niin, viime kesänä Beebe houkutteli minut Suomen tivolissa yhteen laitteeseen, johon en olisi oikeasti halunnut mennä, mutta menin koska Beebe halusi. No pitäähän sitä kerran kesässä käydä jossain tehosekoittimessa höykkyytyksessä. Sen jälkeen makasimme loppupäivän nurmikolla voiden todella pahoin. Se oli spontaani asia, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Mutta ei ollut kovin vaarallista ja jälkeenpäin sille on hauska nauraa. Mutta olen oppinut varovaisemmaksi, mitä tulee Beeben ideoihin!