Outo haluttomuus

Mies oksenteli, sen nenästä valui verta nieluun ja nyt sillä on paha olo. Vissiin katsoo nyt Simpsoneita, minä en jaksa joutaa silittämään, vaikka varmaan pitäisi. Tämä kaaos alkaa pänniä, ja minä suorastaan en rakasta kotitöitä, vaan pakko ne on tehdä ja ei ne itse itseään hävitä. Oikeasti olen ollut törkiän tehokas ja yllyttänyt itseni yllättämään itseni kerta toisensa jälkeen. Täällä on oikeasti kohta jo siistimpää kuin ikinä (ja täällä ei ole edes siistiä vielä).

Heräsin viideltä puuhailemaan. Välillä nukuin vähän ja jossain vaiheessa päätin että antaa alaselän palautua (samperin selkäpenkki pisti jumiin, ihan-aah) ja menen vasta huomenna bodypumppiin. Tänään kuitenkin pace ja bodybalance.

Nyt puolenpäivän maissa alkaa tuntua siltä, että päivä on pulkassa ja mitäs tässä enää. Ei huvita hirveästi mikään. Puolivässykkä. Miksei joku vain hae hauskanpitoon? Voisin lähteä Jasminen kanssa syömään pehmistä jonnekin. Kaipaan hemmottelua, mutta ainoa hemmottelija on sängyn pohjalla. Poden syyllisyyttä kun en jaksa olla halittavana, sehän ei ole yhtään TEHOKASTA.

Illalla olisi hirmu kiva mennä Oulunsaloon Tillitien tutuille tekemään mosaiikkia, jonka aloitin viime kerralla.

Kätevää, "kaikki" ovat töissä. Hoitsu on vapaalla. Mmmmäääh. Aika pöliää miten näille vapaapäiville ei ole yhtään mitään suunnitelmia, paitsi jumpata tietenkin. Pitäisikö sitä huomenna käydä S-treffeillä? Aika hurjaa. Sosiaalista. Onko niitä nyt kesällä, saatiinko sinne joku avainvastaava...?

Pitäis viedä oma läppäri huoltoon, vaan jostain syystä vastustelee ihan sikana lähteminen. Jos saan itseäni niskasta kiinni niin että sen saan tehtyä niin palkitsen itseni... en kyllä keksi mikä olisi riittävän hieno palkinto. Ehkä askartelen mitalin.

No jos eka söis vähän lasagnea ja salaatinjämät ja sitten pesis vaikka loput ikkunat.

Ihan kuin aika olisi pysähtynyt, vaan sen olen oikeasti minä, joka on pysähtynyt.