Edessä pyöräilyä keskustaan, hiusvärin osto, bodypump, hiusten värjäys, Bro tulee illalla seuraksi ja syö toivottavasti kaikki bileruokien jämät (olis sipsii ja juustonaksuu ja dippii ja kaikkee semmosta...) ettei minun tarvitse. Ihanan sunnuntaista. Ulkona on muuten aivan mahtava ilma.
"Everything you want is out there waiting for you to ask. Everything you want also wants you. But you have to take action to get it." - Jack Canfield (Motivational quotes)
Eilen pomo kysyi olenko Xena-sarjan fani. "Miten niin?" "Eiku ihan vaan tuo olemus". Siihen tietenkin työkaveri vastasi puolestani nostamalla Xena-sarjakuvalehden lehtikorista. No, ainakin seuraava osuu asian ytimeen:
"Did you see the guy they want me to marry?"
"He looks like a gentle soul, that's rare in a man."
"It's not the gentle part I have a problem with, it's the dull, stupid part."
-- Gabrielle and Xena in "Sins of the Past" (Xena: Warrior Princess, season 1)
Olen alkumatkassa Tapio Kosken kirjassa Juoksemisen Filosofia, ja VOI HERRANJUMALA MIKÄ KIRJA! Nimenomaan... löydän kirjasta sanat, joilla kuvata omaa suhdettani liikkumiseen. Sitä kautta olemassaoloon ja maailmaan. Oman kehon ja mielen haastaminen (minä itse saan kehoni liikkumaan) saa tuntemaan maailman moniulotteisemmin, herkemmin, koska oma keho ja mieli ovat olemassaolon keskipiste. Oman elämän kamerakulmaa on mahdotonta vaihtaa.
Olen ihminen, joka ei pari vuotta sitten uskonut juoksevansa metriäkään, ainakaan huvikseen. Se oli muka tylsää. Juokseminen on tylsää niiden mielestä jotka eivät juokse. Se muuttuu hienoksi heti kun vähän aikaa juoksee. Ensi viikolla tarkoitus on käydä koiran kanssa hilpaisemassa ainakin puoli tuntia joka kouluaamu - tämänhetkisen kuntoni rajoissa se on aivan sopiva aamuhilpaisu, jonka jälkeen on pirteä olo ja koulupäivä voi alkaa täysillä tykittäen. Illalla on sitten jumpat erikseen, siellä on toinen koti.
Minun olemassaoloni, elämiseni, on liikkumisen ansiosta paljon parempaa. Olen henkisesti tuhat kertaa notkeampi, koska mieli ja keho eivät ole kaksi erillistä asiaa. Liikunnan avulla saavuttaa henkisesti aivan eri tavalla vireän tilan kuin pohtimalla rationaalisesti asioita. Jos joskus on ajatustensa kanssa jumissa, niin kuin sitä monesti voi olla, liikkumalla sitä jotenkin bailaa itsensä eri tasolle - sama kuin laittaisi biisin soimaan ja unohtuisi jammaamaan. Liikun melkein aina musiikin tahtiin, joten liikkuminen oikeastaan on minulle yhdenlaista tanssia. Keho ja rytmi. Se tekee mielelle jotain maagista.
Semmoista, että tekee mieli vain ravistella päätä kuin villi liinakko laitumella. Ja hirnahtaisin jos osaisin! Jotakin selittämätöntä elämäniloa. Sellaista iloa, ettei siihen tarvita mitään syytä, vain pelkkää iloa olemassaolemisesta ja siitä että voi ravistella päätä ja kirmata. Eläimet monestikin tajuaa nämä asiat paremmin.
Liikkumalla saan vastauksen siihen, miksi olen olemassa. Ei, koko kysymys oikeastaan kumoutuu. Miten niin miksi? Olen, olen, olen, ja se riittää. Vahva eksistenssi. Hengitän maailmaa ja arvostan jokaista kertaa kun vedän ilmaa sisään ja puhallan syvään ulos. Hikoilu, hengästyminen on ihanaa. Se poistaa sitä tunnetta, että on yksin maailmassa ja irrallaan kaikesta. Ei siinä ole kyse mistään masokismista tai itsemurhakäyttäytymisestä tai itsevihasta. Päinvastoin, se on aivan mahtava tapa rakastaa itseään, fyysisesti ja henkisesti.
Oh, honey, I love your brain and your heart and your soul, but I love your body too.
Olen alkumatkassa Tapio Kosken kirjassa Juoksemisen Filosofia, ja VOI HERRANJUMALA MIKÄ KIRJA! Nimenomaan... löydän kirjasta sanat, joilla kuvata omaa suhdettani liikkumiseen. Sitä kautta olemassaoloon ja maailmaan. Oman kehon ja mielen haastaminen (minä itse saan kehoni liikkumaan) saa tuntemaan maailman moniulotteisemmin, herkemmin, koska oma keho ja mieli ovat olemassaolon keskipiste. Oman elämän kamerakulmaa on mahdotonta vaihtaa.
Olen ihminen, joka ei pari vuotta sitten uskonut juoksevansa metriäkään, ainakaan huvikseen. Se oli muka tylsää. Juokseminen on tylsää niiden mielestä jotka eivät juokse. Se muuttuu hienoksi heti kun vähän aikaa juoksee. Ensi viikolla tarkoitus on käydä koiran kanssa hilpaisemassa ainakin puoli tuntia joka kouluaamu - tämänhetkisen kuntoni rajoissa se on aivan sopiva aamuhilpaisu, jonka jälkeen on pirteä olo ja koulupäivä voi alkaa täysillä tykittäen. Illalla on sitten jumpat erikseen, siellä on toinen koti.
Minun olemassaoloni, elämiseni, on liikkumisen ansiosta paljon parempaa. Olen henkisesti tuhat kertaa notkeampi, koska mieli ja keho eivät ole kaksi erillistä asiaa. Liikunnan avulla saavuttaa henkisesti aivan eri tavalla vireän tilan kuin pohtimalla rationaalisesti asioita. Jos joskus on ajatustensa kanssa jumissa, niin kuin sitä monesti voi olla, liikkumalla sitä jotenkin bailaa itsensä eri tasolle - sama kuin laittaisi biisin soimaan ja unohtuisi jammaamaan. Liikun melkein aina musiikin tahtiin, joten liikkuminen oikeastaan on minulle yhdenlaista tanssia. Keho ja rytmi. Se tekee mielelle jotain maagista.
Semmoista, että tekee mieli vain ravistella päätä kuin villi liinakko laitumella. Ja hirnahtaisin jos osaisin! Jotakin selittämätöntä elämäniloa. Sellaista iloa, ettei siihen tarvita mitään syytä, vain pelkkää iloa olemassaolemisesta ja siitä että voi ravistella päätä ja kirmata. Eläimet monestikin tajuaa nämä asiat paremmin.
Liikkumalla saan vastauksen siihen, miksi olen olemassa. Ei, koko kysymys oikeastaan kumoutuu. Miten niin miksi? Olen, olen, olen, ja se riittää. Vahva eksistenssi. Hengitän maailmaa ja arvostan jokaista kertaa kun vedän ilmaa sisään ja puhallan syvään ulos. Hikoilu, hengästyminen on ihanaa. Se poistaa sitä tunnetta, että on yksin maailmassa ja irrallaan kaikesta. Ei siinä ole kyse mistään masokismista tai itsemurhakäyttäytymisestä tai itsevihasta. Päinvastoin, se on aivan mahtava tapa rakastaa itseään, fyysisesti ja henkisesti.
Oh, honey, I love your brain and your heart and your soul, but I love your body too.
5 kommenttia:
Hehee :) Hani, olet paras. Ja toi Xena-juttu oli niin osuva...*hihittää*
marianne
Kiva, että tykkäät kirjasta! Minä luen sitä hurmiossani, vaikka kyllähän sitä on kritisoitukin liian yksipuolisesta näkökulmasta, lieneekö kritiikkiä esittäneet sitten semmoset, jotka eivät juokse tai ylipäänsä liiku. Minulle omakohtaisesti koettuna kirja vain todentaa sitä, että oma kokemukseni ei ole täysin ainutlaatuinen ja liikkumisen kautta on mahdollista kokea maailma tietynlailla tai erilailla.
Jansu
Jansu, mun mielestä hauska pointti kirjassa on se, kun kerrotaan siitä juoksemisen aiheuttamasta "ilon tunteesta".
Eli mikä on syy ja mikä on seuraus.
Olen luonnostani kai melko iloinen (?), mutta juokseminen aiheuttaa sellaisen iloisuuden, joka on aivan eri asia. Siis juokseminen tekee iloiseksi, iloisuus ei tee juoksijaksi... tai jotain.
Jos lähtee juoksemaan pahalla tuulella niin takaisin tulee kuitenkin hyvällä. Tuuli kääntyy?
Marianne <3
mun suosikkiamatsooni!
I don't get this."Eilen pomo kysyi olenko Xena-sarjan fani." Could you please enlighten me on this? I keep following all your posts hope you can regularly post more. I get very useful information here. Thanks for having this.
sports supplies volleyball
Lähetä kommentti